Joulukuun ensimmäisenä päivänä vietetään maailman aids-päivää. Vaikka Suomessa löydetään joka vuosi yli 100 uutta hiv-positiivista, ei hiv/aids ole täällä lähellä kovinkaan monen, kuten ei minunkaan kokemuspiiriä. Pyrin korjaamaan asiaa omalta kohdaltani opiskellessani Harvardissa käymällä kurssin Pastoral Care for Persons Affected by HIV/AIDS. Sitä opetettiin joka toinen vuosi. Enää en sitä kurssilistalta edes löytänyt. Taisin olla onnekas kurssin osuessa sopivasti kohdalleni.
Opettajana toimi aids-lääkäri Jon Fuller Boston Medical Center -sairaalasta. Lääkärinä hän laittoi meidät tutustumaan taudin lääketieteelliseen puoleen sekä hoitoihin. Ette voi keskustella ihmisen kanssa, jolla on hiv/aids, jollette ymmärrä sanastoa, sanoi hän.
Erikoiseksi Fullerin tekee se että hän ei ollut vain lääkäri, vaan myös katolinen jesuiittapappi. Lääketieteellinen tietämys yhdistettynä pastoraaliseen asiantuntemukseen teki Fullerista ainutlaatuisen opettajan.
Luimme paljon, mutta emme vain tieteellistä (ja tylsää?) tekstiä, vaan kirjoja ihmisten kokemuksista. Tarkoituksenahan oli avata ikkunoita ihmisten kokemusmaailmaan ja ymmärtää heitä paremmin. Luimme aids-lääkärien tarinoita. Abraham Verghesen My Own Country. A Doctor's Story ei voinut olla tempaamatta mukaansa. Intensiteetti millä potilaiden tarinat tempasivat Verghesen tarttui lukijaan. Peter A. Selwynin Surviving the fall. The Personal Journey of an AIDS doctor yhdisti aids-kriisin ja hänen henkilökohtaisen kasvutarinansa. Paul Monetten kirja Borrowed Time. An Aids Memoir kertoo hänen kumppaninsa kuolemisesta aidsiin.
Lukemisen lisäksi keskustelimme, opettelimme keskenämme kuuntelemisen vaikeaa taitoa sekä kuuntelimme vierailevien hiv/aidsin saaneiden kertomuksia. Katselimme myös elokuvaa aidsiin sairastuneen hitaasta kitumisesta ja kuolemasta.
Oliko kurssista hyötyä? Kyllä. Ihmisten ymmärtämisen yrittäminen ei ole turhaa. Hiv-tartunnan sai viime vuonna viisi miljoonaa ja aidsiin kuoli kolme miljoonaa ihmistä. Aids on yleisin 15-60-vuotiaiden kuolinsyy.
30.11.05
29.11.05
Köyhä Eurooppa
Keskisuomalainen (la 26.11.2005) lainaa samoalaisen heimopäällikön Tuiaviin satakunta vuotta sitten kirjoittamaan kirjaa, jonka hän teki tutustuttuaan Eurooppaan. Ehkä meidän kannattaisi ottaa lusikka kauniiseen käteemme ja kuunnella viisauden sanoja Samoalta.
"Siellä missä papalagien (=eurooppalaisten) majat ovat, paikoissa, joita he kutsuvat kaupungeiksi, maa on tyhjä kuin avoin kämmen, ja siksi papalagit ovat hämillään ja leikkivät Suurta Henkeä, jotta voisivat unohtaa sen, mikä heiltä puuttuu. Koska he ovat niin köyhiä ja heidän maansa on niin lohduton, he kahmivat tavaroita, keräävät niitä kuin hullut keräävät kuihtuneita lehtiä, ja täyttävät majansa niillä... Papalagit ovat köyhiä, koska tavarat omistavat heidät."
"Hän (papalagi) ei voi ajatella: 'Minä lähden tästä maailmasta yhtä vapaana taakoista ja väärinteoista kuin tänne tulinkin; lähettihän Suuri Henki minut maan päälle ilman pyöreitä metallinpaloja.'"
"...Suurin osa pysyy sairaina, eivätkä he koskaan parannu sydämestään vaan iloitsevat rahan heille suomasta vallasta. He paisuvat ylpeydestä kuin mädät hedelmät rankkasateella. He pitävät hekumoiden monia veljiään raskaassa työssä voidakseen itse lihottaa ruumistaan ja menestyä."
Tällaista Euroopassa satavuotta sitten. Entä nykyään?
"Papalagit ovat köyhiä, koska tavarat omistavat heidät."
"Siellä missä papalagien (=eurooppalaisten) majat ovat, paikoissa, joita he kutsuvat kaupungeiksi, maa on tyhjä kuin avoin kämmen, ja siksi papalagit ovat hämillään ja leikkivät Suurta Henkeä, jotta voisivat unohtaa sen, mikä heiltä puuttuu. Koska he ovat niin köyhiä ja heidän maansa on niin lohduton, he kahmivat tavaroita, keräävät niitä kuin hullut keräävät kuihtuneita lehtiä, ja täyttävät majansa niillä... Papalagit ovat köyhiä, koska tavarat omistavat heidät."
"Hän (papalagi) ei voi ajatella: 'Minä lähden tästä maailmasta yhtä vapaana taakoista ja väärinteoista kuin tänne tulinkin; lähettihän Suuri Henki minut maan päälle ilman pyöreitä metallinpaloja.'"
"...Suurin osa pysyy sairaina, eivätkä he koskaan parannu sydämestään vaan iloitsevat rahan heille suomasta vallasta. He paisuvat ylpeydestä kuin mädät hedelmät rankkasateella. He pitävät hekumoiden monia veljiään raskaassa työssä voidakseen itse lihottaa ruumistaan ja menestyä."
Tällaista Euroopassa satavuotta sitten. Entä nykyään?
"Papalagit ovat köyhiä, koska tavarat omistavat heidät."
Ahneus on korviketta
"Näin joulun alla on hyvä hetkeksi kohdistaa katse omaan itseen ja yksinkertaisesti kysyä: olenko ahne?" kehottaa Keskisuomalainen (la 26.11.2005, s. 31). Artikkelissa haastatellaan Jyväskylän yliopiston filosofian laitoksen professori Jussi Kotkavirtaa, Jyväskylän adventtiseurakunnan pastoria (siis minua) ja Pelastusarmeijan kapteenia ja Jyväskylän osaston johtajaa Toni Penttistä.
Mainio idea Ajan henki-liitteen toimittajalta Tarja Lehikoiselta nostaa välillä aiheeksi ahneus. Niinpä lainaan tähän artikkelista joitain Kotkavirran, Penttisen ja omia ajatuksiani.
Kotkavirta:
"Ahneus on perimmältään pitkälle menevää itsekkyyttä ja itselle omimista. Toisaalta se on eteenpäin vievä asia, mutta pahaksi se muuttuu silloin, kun siihen liittyy jollakin tavalla toisen ihmisen sivuuttaminen..."
"Ahneus on aina korviketta jollekin paremmalle... Elämän tarkoitus ei voi olla se, että koko ajan hankkii jotakin enemmän."
Minä:
Milloin ahneudesta tulee synti?
"Ahneus on syntiä kun se menee lähimmäisenrakkauden edelle. Kun esimerkiksi vaurastumisen tavoittelu vie huomiostamme suurimman osa ja kun ei olla valmiita antamaan omastaan. Silloin elämän turva ja merkitys on ulkoisissa asioissa, vaikkapa rahassa tai sosiaaliluokassa."
"Tyypillistä on, että ahneus ei täyty sillä, että saa sen mitä himoitsi. Aina kuitenkin haluaa vielä enemmän."
"Voi olla myös kiusaus pukea vaikka rahanhimonsa hyväksyttävyyden kaapuun selittämällä Jumalan siunaus aineelliseksi menestymiseksi." "Toisaalta ahneutta ja itsekkyyttä voi olla myös äärimmäinen itsensä uhraaminen, jolla haetaan hyväksyntää."
Omaa ahneuttaan voi arvioida kysyen itseltään:
"Olenko tyytyväinen? Voinko iloita toisten menestyksestä, saavutuksista ja onnesta? Arvioinko elämääni olemalla kiitollinen siitä mitä minulla on, vai sillä mitä minulla ei ole tai sillä mitä pitäisi saada? Voi myös mietiskellä sitä, korvaanko tai peitänkö jotain sisäistä tyhjyyttäni hankkimalla asioita pakonomaisesti."
"Mielestäni ahneuteen auttaa se, että elämällä on jokin syvempi tarkoitus. Elämä on meille annettu jotta tekisimme tästä maailmasta paremman paikan elää ja toisimme iloa lähimmäisillemme.... Toteuttaessamme Jumalan suunnitelmaa elämällemme olemme tyytyväisempiä kuin etsiessämme elämän sisältöä tavaroiden, varallisuuden ja saavutusten kautta. "Etsikää ensin taivasten valtakuntaa niin myös kaikki tämä teille annetaan", kehotetaan Raamatussa."
Penttinen:
Voisiko antaminen olla vastalääke ahneudelle?
"Kyllä, sillä antaminen vaatii kieltäytymistä jostakin. Antaminen on lääke ahneuteen, koska kieltäymys pitää omat halumme kurissa. Se, että kykenee antamaan, osoittaa luonteen laatua. Periaatteessa antamisen ja tasapuolisen jakamisen pitäisi olla meille itsestään selvää, koska perimmältään ihminen ei voi omistaa tässä maailmassa mitään. -Oikeastaan se, mitä meillä on, ei aidosti ole meidän omaamme. Kaikki, mitä pidämme hallussamme, on annettua emmekä saa sitä mukaamme kuoltuamme."
[Omien kommenttieni miettimiseen sain arvokasta apua kolmelta viisaalta ihmiseltä. Kiitos heille.]
Mainio idea Ajan henki-liitteen toimittajalta Tarja Lehikoiselta nostaa välillä aiheeksi ahneus. Niinpä lainaan tähän artikkelista joitain Kotkavirran, Penttisen ja omia ajatuksiani.
Kotkavirta:
"Ahneus on perimmältään pitkälle menevää itsekkyyttä ja itselle omimista. Toisaalta se on eteenpäin vievä asia, mutta pahaksi se muuttuu silloin, kun siihen liittyy jollakin tavalla toisen ihmisen sivuuttaminen..."
"Ahneus on aina korviketta jollekin paremmalle... Elämän tarkoitus ei voi olla se, että koko ajan hankkii jotakin enemmän."
Minä:
Milloin ahneudesta tulee synti?
"Ahneus on syntiä kun se menee lähimmäisenrakkauden edelle. Kun esimerkiksi vaurastumisen tavoittelu vie huomiostamme suurimman osa ja kun ei olla valmiita antamaan omastaan. Silloin elämän turva ja merkitys on ulkoisissa asioissa, vaikkapa rahassa tai sosiaaliluokassa."
"Tyypillistä on, että ahneus ei täyty sillä, että saa sen mitä himoitsi. Aina kuitenkin haluaa vielä enemmän."
"Voi olla myös kiusaus pukea vaikka rahanhimonsa hyväksyttävyyden kaapuun selittämällä Jumalan siunaus aineelliseksi menestymiseksi." "Toisaalta ahneutta ja itsekkyyttä voi olla myös äärimmäinen itsensä uhraaminen, jolla haetaan hyväksyntää."
Omaa ahneuttaan voi arvioida kysyen itseltään:
"Olenko tyytyväinen? Voinko iloita toisten menestyksestä, saavutuksista ja onnesta? Arvioinko elämääni olemalla kiitollinen siitä mitä minulla on, vai sillä mitä minulla ei ole tai sillä mitä pitäisi saada? Voi myös mietiskellä sitä, korvaanko tai peitänkö jotain sisäistä tyhjyyttäni hankkimalla asioita pakonomaisesti."
"Mielestäni ahneuteen auttaa se, että elämällä on jokin syvempi tarkoitus. Elämä on meille annettu jotta tekisimme tästä maailmasta paremman paikan elää ja toisimme iloa lähimmäisillemme.... Toteuttaessamme Jumalan suunnitelmaa elämällemme olemme tyytyväisempiä kuin etsiessämme elämän sisältöä tavaroiden, varallisuuden ja saavutusten kautta. "Etsikää ensin taivasten valtakuntaa niin myös kaikki tämä teille annetaan", kehotetaan Raamatussa."
Penttinen:
Voisiko antaminen olla vastalääke ahneudelle?
"Kyllä, sillä antaminen vaatii kieltäytymistä jostakin. Antaminen on lääke ahneuteen, koska kieltäymys pitää omat halumme kurissa. Se, että kykenee antamaan, osoittaa luonteen laatua. Periaatteessa antamisen ja tasapuolisen jakamisen pitäisi olla meille itsestään selvää, koska perimmältään ihminen ei voi omistaa tässä maailmassa mitään. -Oikeastaan se, mitä meillä on, ei aidosti ole meidän omaamme. Kaikki, mitä pidämme hallussamme, on annettua emmekä saa sitä mukaamme kuoltuamme."
[Omien kommenttieni miettimiseen sain arvokasta apua kolmelta viisaalta ihmiseltä. Kiitos heille.]
27.11.05
Lumitiedote
Olisihan se pitänyt arvata. Lumi tulee silloin kun on nuortenpäivät, pidetään ne sitten lokakuussa, marraskuun alussa tai lopussa. Perjantaina matkattiin Mikkeliin nuortenpäiville ja lastenpäiville. Oli hyvä reissu. Ja nyt on kiva ihailla lumista maisemaa. Alla ensihuomiot parvekkeelta.
25.11.05
Islannin ihmeitä 3
Veljeni islantikuvien kera toivotan sinulle hyvää viikonvaihdetta, iloa ja muuta mukavaa.
24.11.05
Islannin ihmeitä 2
Eilisistä islannin ihmeistä keskimmäinen olikin ihan suomalainen ihme, ja vielä väärinpäin. Tämänpäiväiset ihmeet ilmeisesti kuitenkin ovat kaikki ihan islantilaisia...
On aika siirtyä harmaudesta monipuolisempaan värivalikoimaan.
On aika siirtyä harmaudesta monipuolisempaan värivalikoimaan.
Islannin ihmeitä 1
Vieläkin marraskuun kunniaksi harmaita, tällä kertaa mustavalkokuvia veljeltäni Islannista.
22.11.05
Kankaan sijoittamisesta naisen ympärille
Andrew Anthony kirjoittaa The Observer -lehdessä musliminaisten niqabin ja hijabin käytöstä. Mielenkiintoinen artikkeli.
Se mikä länsimaisesta näkökulmasta katsottuna kertoo alistamisesta, näkymättömyydestä ja persoonattomuudesta, voikin huivin käyttäjälle olla merkki vapaudesta, voimasta ja uskosta. Siksi on tärkeää ottaa selvää millainen merkitys sillä on asianomaiselle eikä automaattisesti olettaa että minun reaktioni on hänen reaktionsa.
Naisten pukeutuminen on herättänyt aikojen kuluessa suuria tunteita. Hassua että nyt kun jotkut haluavat pukeutua mahdollisimman peittävästi, se herättää niin voimakkaita reaktioita että sitä käydään jopa laein kieltämään.
Kulttuurierojen, outouden pelon sekä terrorismin pelon lisäksi asiaan vaikuttaa mielestäni sekulaarin kulttuurimme aika ohut käsitys uskonnosta ja uskonnonvapaudesta. Uskonnonvapaus on ihan ok kunhan uskonto "tapahtuu" vain kyseisen henkilön pään sisällä eikä näy ulospäin. Mutta uskonto ja usko ovat enemmän kuin filosofinen ajattelutapa. Uskonsa eläminen ja uskontonsa ilmaiseminen käytännön elemässä on erottamaton osa monia uskontoja. Joissakin uskonnoissa ihmisen ulkoasu ja vaatetus ovat merkkejä sisäisistä arvoista ja heidän uskostaan.
Uskonnonvapautta ei ole, jos ihmisten uskonto ei saa näkyä ulospäin julkisilla paikoilla tai ilmetä heidän arkielämässään, vaikka kyseinen tapa tuntuisi meistä muista oudolta.
Se mikä länsimaisesta näkökulmasta katsottuna kertoo alistamisesta, näkymättömyydestä ja persoonattomuudesta, voikin huivin käyttäjälle olla merkki vapaudesta, voimasta ja uskosta. Siksi on tärkeää ottaa selvää millainen merkitys sillä on asianomaiselle eikä automaattisesti olettaa että minun reaktioni on hänen reaktionsa.
Naisten pukeutuminen on herättänyt aikojen kuluessa suuria tunteita. Hassua että nyt kun jotkut haluavat pukeutua mahdollisimman peittävästi, se herättää niin voimakkaita reaktioita että sitä käydään jopa laein kieltämään.
Kulttuurierojen, outouden pelon sekä terrorismin pelon lisäksi asiaan vaikuttaa mielestäni sekulaarin kulttuurimme aika ohut käsitys uskonnosta ja uskonnonvapaudesta. Uskonnonvapaus on ihan ok kunhan uskonto "tapahtuu" vain kyseisen henkilön pään sisällä eikä näy ulospäin. Mutta uskonto ja usko ovat enemmän kuin filosofinen ajattelutapa. Uskonsa eläminen ja uskontonsa ilmaiseminen käytännön elemässä on erottamaton osa monia uskontoja. Joissakin uskonnoissa ihmisen ulkoasu ja vaatetus ovat merkkejä sisäisistä arvoista ja heidän uskostaan.
Uskonnonvapautta ei ole, jos ihmisten uskonto ei saa näkyä ulospäin julkisilla paikoilla tai ilmetä heidän arkielämässään, vaikka kyseinen tapa tuntuisi meistä muista oudolta.
Presidenttikoulu ja pusuja
Eilisen kotipäivän hetkiä:
Vaali-innostus alkaa näkyä myös meillä. Muksu esitteli palikka- ja legoleikkejään: Tuossa on lasten presidenttikoulu! Tarkemmassa esittelyssä kävi ilmi, että presidenttikoulussa hypitään, leikitään leikkihuoneessa ja siellä on jumppakerho.
Illalla muksu halusi syliin. Hetken kuluttua hän totesi: Sun sylissä on vaarallista olla. Miksi, ihmettelin. Kun sä pussaat niin paljon, kihersi muksu ja painautui tiukemmin syliin, odottaen lisää pusuja. Pussailun ja kikattamisen jälkeen ehdittiin vielä tanssia ennen hammaspesua ja iltakertomusta.
Vaali-innostus alkaa näkyä myös meillä. Muksu esitteli palikka- ja legoleikkejään: Tuossa on lasten presidenttikoulu! Tarkemmassa esittelyssä kävi ilmi, että presidenttikoulussa hypitään, leikitään leikkihuoneessa ja siellä on jumppakerho.
Illalla muksu halusi syliin. Hetken kuluttua hän totesi: Sun sylissä on vaarallista olla. Miksi, ihmettelin. Kun sä pussaat niin paljon, kihersi muksu ja painautui tiukemmin syliin, odottaen lisää pusuja. Pussailun ja kikattamisen jälkeen ehdittiin vielä tanssia ennen hammaspesua ja iltakertomusta.
21.11.05
Valon vaikutus
Aurinko on pilvessä
Auringon paisteessa
Jumala... valaisi itse meidän sydämemme.
Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta,
opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Tämä aarre meillä on saviastioissa,
jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman
olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.
2 Korinttilaiskirje 4:6,7
16.11.05
Bostonin syksy
Pian ja Manen kuvista voi päätellä että Bostonissa syksyn ruska on vielä marraskuussakin komeaa. Bostonissa syksy olikin monen ihmisen suosikkiaika vuodesta: ahdistava kuumuus ja kosteus helpottaa, on lämmintä ja miellyttävää, lehtipuiden värit ovat upeat. Tänä syksynä Suomessa koettiin jotain Bostonin syksyn kaltaista, siellä se vaan jatkuu paljon pitempään.
Erään kauniin lokakuisen päivän vietimme Walden Pondilla Concordissa, pienen juna- ja kävelymatka päässä Bostonista. Walden Pond on eräänlainen pyhiinvaelluskohde, sillä sitä pidetään luonnonsuojeluliikkeen alkupaikkana. Henry David Thoreau eli siellä metsässä pienessä mökissä pari vuotta ja kirjoitti kuuluisan esseensä "Walden," jossa hän esittää että yksilöllä tulisi olla "suhde" luontoon. Tämä Thoreaun erämaassa asuminen tuntui olevan iso juttu, sen verran sitä hehkutettiin. Oli kyllä pettymys kun kävi ilmi että hänen "erämaamökkinsä" oli vain noin 4-5 km päässä lähimmistä taloista! Tervetuloa vaan Suomeen, eiköhän täältä löydy erämaafilosofeja, joilla on vähän enemmänkin kuin 5 km ihmisten ilmoille... Mistään erakkokaudesta ei Thoreaun metsässä asumisesta ollut kysymys, hän vieraili paljon ihmisten luona ja hänen mökkinsä pursusi väkeä vähän väliä.
Nautimme lämpimästä ja aurinkoisesta syyspäivästä kiertäen lampea, uiden ja ihaillen syksyn värejä. Kun tulimme virallisen uimarannan kohdalle tajusin mikä oli tuntunut koko ajan niin oudolta: räiskyvän ruskan keltaisen ja punaisen värien ympäröimänä vietettiin biitsielämää. Suomessa ruska ja biitsillä loikoilu eivät kuulu yhteen, ne ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäistä kertaa koin ne yhdessä. Sellainen on Bostonin syksy.
Erään kauniin lokakuisen päivän vietimme Walden Pondilla Concordissa, pienen juna- ja kävelymatka päässä Bostonista. Walden Pond on eräänlainen pyhiinvaelluskohde, sillä sitä pidetään luonnonsuojeluliikkeen alkupaikkana. Henry David Thoreau eli siellä metsässä pienessä mökissä pari vuotta ja kirjoitti kuuluisan esseensä "Walden," jossa hän esittää että yksilöllä tulisi olla "suhde" luontoon. Tämä Thoreaun erämaassa asuminen tuntui olevan iso juttu, sen verran sitä hehkutettiin. Oli kyllä pettymys kun kävi ilmi että hänen "erämaamökkinsä" oli vain noin 4-5 km päässä lähimmistä taloista! Tervetuloa vaan Suomeen, eiköhän täältä löydy erämaafilosofeja, joilla on vähän enemmänkin kuin 5 km ihmisten ilmoille... Mistään erakkokaudesta ei Thoreaun metsässä asumisesta ollut kysymys, hän vieraili paljon ihmisten luona ja hänen mökkinsä pursusi väkeä vähän väliä.
Nautimme lämpimästä ja aurinkoisesta syyspäivästä kiertäen lampea, uiden ja ihaillen syksyn värejä. Kun tulimme virallisen uimarannan kohdalle tajusin mikä oli tuntunut koko ajan niin oudolta: räiskyvän ruskan keltaisen ja punaisen värien ympäröimänä vietettiin biitsielämää. Suomessa ruska ja biitsillä loikoilu eivät kuulu yhteen, ne ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäistä kertaa koin ne yhdessä. Sellainen on Bostonin syksy.
Uusi kokemus: biitsielämää ruskan väreissä
Walden Pond, Concord, Massachusetts (Lokakuu 2000)
15.11.05
Bloggaamisen iloja
Aloittaessani bloggaamisen en ollut juuri lainkaan tutustunut muiden blogeihin. Tiesin niitä olevan olemassa ja jo pitkään oli ollut ajatus että kyllä pastorillakin pitäisi olla blogi, Pastorin blogi tietysti nimeltään. Jostain näin että on olemassa Blogger ja niinpä eräänä kiireisenä päivänä töistä lusmuillakseni sitten menin ja aloitin bloggaamisen.
Kerkesin bloggaamaan jokusen kuukauden ennen kuin silmiini osui blogilista. Kirjauduin sinne ja sitä kautta aloin vähitellen tutustua muiden blogeihin. Nyt listallani on jo aikamoinen määrä blogeja.
Blogien kautta saa seurata palasen hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten elämää aina uudesta Faijasta pian eläkkeelle pääsevän viimeiseen työvuoteen virkatyössä. Tai Sambiasta Suomeen palanneesta perheestä, Kiinassa, Venäjällä, Australiassa ja Ruotsissa elelevistä suomalaisista aina Napapiirin tuntumaan. Ja blogataanhan sitä Jyväskylässäkin.
Pian ja Manen blogien kautta olen saanut nauttia taas Bostonista ja haikailla lähimenneisyyttä. Joku myös kokee nyt samantapaisia asioita kuin minä Marshallin saarilla ...hm... ei ihan lähimenneisyydessä.
Tiedonjano tyydyttyy Pekka Nykäsen, Blogisiskon ja Meten monipuolisten blogien kautta. Taide-elämyksiä tarjoaa Vammaisen vartalon kuvat, Saaran ja Heikin sapattisivu sekä Carborundi. Aforismejakin löytyy helposti.
Napakkaa ja tervehenkistä hengellisten asioiden pohdintaa löytyy esim. Lävistyksistä ja Temen pohdinnoista, Tiedettä ja teologiaa Ruotsista. Blogien kautta voi tutustua myös eri uskontoihin, ei ulkoapäin asioita kommentoivien "asiantuntijoiden" kautta vaan niiden kautta jotka sitä itse elävät: vaikkapa katolisuuteen, anglikaani/episkopaali-kirkkoon, juutalaisuuteen tai islamiin Hijabi Madness-blogissa ("five veiled sisters with unveiled minds"). (Vielä on hakusessa mielenkiintoisia eri uskontojen edustajien blogeja -vihjeitä vastaanotetaan.)
On taksikuskia, pappeja Suomessa ja Ruotsissa, lääkäriopiskelijoita, baletin harrastajaa... Helsingin kauneutta pääsee ihailemaan helposti, matka rakkaaseen saaristoonkin käy kätevästi.
Siinähän sitä bloggaamisen iloa: pääsee tutustumaan omiin ja muiden ajatuksiin, saa näköaloja sisään ja ulospäin.
Kerkesin bloggaamaan jokusen kuukauden ennen kuin silmiini osui blogilista. Kirjauduin sinne ja sitä kautta aloin vähitellen tutustua muiden blogeihin. Nyt listallani on jo aikamoinen määrä blogeja.
Blogien kautta saa seurata palasen hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten elämää aina uudesta Faijasta pian eläkkeelle pääsevän viimeiseen työvuoteen virkatyössä. Tai Sambiasta Suomeen palanneesta perheestä, Kiinassa, Venäjällä, Australiassa ja Ruotsissa elelevistä suomalaisista aina Napapiirin tuntumaan. Ja blogataanhan sitä Jyväskylässäkin.
Pian ja Manen blogien kautta olen saanut nauttia taas Bostonista ja haikailla lähimenneisyyttä. Joku myös kokee nyt samantapaisia asioita kuin minä Marshallin saarilla ...hm... ei ihan lähimenneisyydessä.
Tiedonjano tyydyttyy Pekka Nykäsen, Blogisiskon ja Meten monipuolisten blogien kautta. Taide-elämyksiä tarjoaa Vammaisen vartalon kuvat, Saaran ja Heikin sapattisivu sekä Carborundi. Aforismejakin löytyy helposti.
Napakkaa ja tervehenkistä hengellisten asioiden pohdintaa löytyy esim. Lävistyksistä ja Temen pohdinnoista, Tiedettä ja teologiaa Ruotsista. Blogien kautta voi tutustua myös eri uskontoihin, ei ulkoapäin asioita kommentoivien "asiantuntijoiden" kautta vaan niiden kautta jotka sitä itse elävät: vaikkapa katolisuuteen, anglikaani/episkopaali-kirkkoon, juutalaisuuteen tai islamiin Hijabi Madness-blogissa ("five veiled sisters with unveiled minds"). (Vielä on hakusessa mielenkiintoisia eri uskontojen edustajien blogeja -vihjeitä vastaanotetaan.)
On taksikuskia, pappeja Suomessa ja Ruotsissa, lääkäriopiskelijoita, baletin harrastajaa... Helsingin kauneutta pääsee ihailemaan helposti, matka rakkaaseen saaristoonkin käy kätevästi.
Siinähän sitä bloggaamisen iloa: pääsee tutustumaan omiin ja muiden ajatuksiin, saa näköaloja sisään ja ulospäin.
"Edistys on tärkein tuotteemme"
Amy Laura Hall, etiikan professori (Duke University Divinity School) on kirjoittanut ajatuksia herättävän artikkelin Better Homes and Children jossa hän käsittelee luottamuksen tieteen voittokulkuun ja edistyksen vaikutuksia vanhemmuuteen, kodinhoitoon ja käsityksiin lapsista. Liippaa jonkin verran viime viikolla tässä blogissa käytyä keskustelua elämästä ja kuolemasta.
Onko parempi elämä edistystä?
Onko parempi elämä edistystä?
14.11.05
13.11.05
10.11.05
Harmaa on kaunista
Harmaata on, kovin harmaata. Ei se mitään, harmaa on kaunista. Valoisan aika on vaan niin lyhyt ettei oikein ehdi harmauden saloja ulos ihmettelemän. Niinpä marraskuun harmauden kunniaksi Pastorin blogi tarjoaa heinäkuun harmaita:
Kristiinankaupunki
9.11.05
Lahjakas joululahjameemi
Mainio idea, joka osui silmiini Blogisiskossa
Joululahjameemi on Ruun aloittama.
Joululahjastressistä pääsee vähemmällä ellei jopa eroon antamalla lahjat esimerkiksi näiden tahojen kautta:
http://www.unicef.org.au/Donate-Appeals-Detail.asp?AppealID=21
http://www.directrelief.org/sections/our_work/southasia_earthquake.html
https://www.worldvision.com.au/appeals/pakistanearthquake/
http://www.doctorswithoutborders.org/
http://www.redcross.fi/ajankohtaista/aasia2005/fi_FI/index/
Louhi jatkaa listaa linkillä http://www.xn--lahjaksilehm-rcb.fi/Iltakajo
http://www.pelastakaalapset.fi/avustus-kehitysyhteistyo/lahjoita.php
Hanhensulka ehdottaa listoille Suomen Pelastusarmeijaa
Ansku lisää listalle: www.adra.org jonka toiminnasta on omakohtaista ja tuttujen kokemuksia.
ADRA:lla on The Original Really Useful Gift Catalog, jossa on paljon hyödylliä lahjoja kuten esim.
-madagaskarilaiselle lapselle lounas 1 $
-venäläisen katulapsen päivä koulutus ja ruoka a 2 $
-armenialaisen eläkeläisen viikon ruoat 6.50 $
-yhden tytön tai naisen ammatillinen koulutus Nepalissa a 35 $
-lehmä vietnamilaiselle perheelle 150 $
-laina AIDS:a sairastavalle burundilaiselle yrityksen perustamista varten 50 $
-viiden prostituoidun osallistuminen koulutukseen Papua Uudessa Guineassa, jonka avulla voivat perustaa pienyrityksen ja hankkia elantonsa 100$
-yhden kuukauden ehkäisy äidille Filippiineillä 1 $
Tavaraa, roinaa ja sälää on riittämiin. Miksi ei antaa jotain todella hyödyllistä?
Joululahjameemi on Ruun aloittama.
Joululahjastressistä pääsee vähemmällä ellei jopa eroon antamalla lahjat esimerkiksi näiden tahojen kautta:
http://www.unicef.org.au/Donate-Appeals-Detail.asp?AppealID=21
http://www.directrelief.org/sections/our_work/southasia_earthquake.html
https://www.worldvision.com.au/appeals/pakistanearthquake/
http://www.doctorswithoutborders.org/
http://www.redcross.fi/ajankohtaista/aasia2005/fi_FI/index/
Louhi jatkaa listaa linkillä http://www.xn--lahjaksilehm-rcb.fi/Iltakajo
http://www.pelastakaalapset.fi/avustus-kehitysyhteistyo/lahjoita.php
Hanhensulka ehdottaa listoille Suomen Pelastusarmeijaa
Ansku lisää listalle: www.adra.org jonka toiminnasta on omakohtaista ja tuttujen kokemuksia.
ADRA:lla on The Original Really Useful Gift Catalog, jossa on paljon hyödylliä lahjoja kuten esim.
-madagaskarilaiselle lapselle lounas 1 $
-venäläisen katulapsen päivä koulutus ja ruoka a 2 $
-armenialaisen eläkeläisen viikon ruoat 6.50 $
-yhden tytön tai naisen ammatillinen koulutus Nepalissa a 35 $
-lehmä vietnamilaiselle perheelle 150 $
-laina AIDS:a sairastavalle burundilaiselle yrityksen perustamista varten 50 $
-viiden prostituoidun osallistuminen koulutukseen Papua Uudessa Guineassa, jonka avulla voivat perustaa pienyrityksen ja hankkia elantonsa 100$
-yhden kuukauden ehkäisy äidille Filippiineillä 1 $
Tavaraa, roinaa ja sälää on riittämiin. Miksi ei antaa jotain todella hyödyllistä?
8.11.05
Ammatinvalintaa
Pastorin blogissa on ollut tässä viime aikoina aika isoja aiheita, elämää ja kuolemaa. Ehkä se sopiikin marraskuuhun. Nyt kuitenkin hieman kevennystä:
Äiti ja muksu, vielä 3 vee keskustelevat ruokapöydässä:
Muksu: Mä en tykkää yhtään laulajan ammatista.
Äiti: Mistä ammatista tykkäät?
Muksu: Mä tykkään työnaisammatista.
Äiti: Mitä työnainen tekee?
Muksu: Töitä ulkona.
Äiti: Millaisia töitä?
Muksu: Hyppii kannoilta ja lukee kirjaa.
Äiti: Sehän vaikuttaa mukavalta ammatilta.
Työnaisen kesätyöt
Äiti ja muksu, vielä 3 vee keskustelevat ruokapöydässä:
Muksu: Mä en tykkää yhtään laulajan ammatista.
Äiti: Mistä ammatista tykkäät?
Muksu: Mä tykkään työnaisammatista.
Äiti: Mitä työnainen tekee?
Muksu: Töitä ulkona.
Äiti: Millaisia töitä?
Muksu: Hyppii kannoilta ja lukee kirjaa.
Äiti: Sehän vaikuttaa mukavalta ammatilta.
Työnaisen kesätyöt7.11.05
Hyvin tehty työ
Eilen sanottiin hyvästit hyvin palvelleille parvekekukillemme. Ne hoitivat tehtävänsä hyvin: kukoistivat ja kasvoivat, kestivät hoidon epäsäännöllisyyden, kukkivat ja toivat iloa. Kiitos. Levätkää rauhassa kompostissa ja tulkaa uudeksi elinvoimaksi tuleville kukille.
Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta... (Saarnaaja 3:2)
Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta... (Saarnaaja 3:2)
Keskustelua
Hauskaa! Aborttia käsittelevä postaus on saanut kommentteja. Kiitos. Innostuin kirjoittamaan vastausta ja muutakin mieleeni pulpahtavaa (aiheesta ja aiheen vierestä) sen verran monisanaisesti että laitan kommenttini omaksi postaukseksi. Lue siis ensin mitä sanoin edellisessä postauksessa ja mitä Ah ja Teme siitä sanoivat.
Ah ja Teme: aivan oikeutetusti puututte m-sanan käyttöön. Mietin sitä itsekin, mutta päädyin siihen silti, koska olin juuri sanonut että ihminen on ihminen ennen syntymäänsä ja pidän ihmiselämän ennenaikaista päättämistä murhana tai tappona. (Käytän näitä sanoja puhekielenomaisesti, en rikoislain käyttämissä merkityksissä.) Mutta tästä tietysti seuraa kysymys hyväksynkö siis harkitun murhan joissain olosuhteissa. En tietenkään... paitsi siis, tuota, syntymättömien lasten suhteen.... mutta kääk, sehän kuulostaa kauhealta... hmm... siksi onkin helpompi antaa asialle oma nimensä, abortti ja puhua siitä, se ei kuullosta ihan niin ikävältä.
Ehkäpä juuri tästä syystä, itseänikin varten vedin kehiin m-sanan. Sen käyttäminen tuntuu suurelta ja lopulliselta, kuten Ah sanoit. Liian hirveältä jotta sitä voisi käyttää keskustelussa, mutta tämän liian suuren sanan käyttö toi itselleni esiin asiassa olevia syviä ristiriitoja ja epäjohdonmukaisuuksia -"murha-sanan käytön ja realismisi ristiriitaa". Niistähän etiikan kysymyksissä onkin kysymys. Eivät ne olisi suuria eettisiä kysymyksiä ellei asioissa olisi monia puolia ja paljon kipeyttä. Kärjistys terävöittää ajattelua.
[Sivuhuomautus: Tästä minun murha-sanan käytöstä pääsisi kyllä helposti hyppäämään useaankin eri eettiseen kysymykseen ja joutuisi äkkiä mutaisille vesille. Yksi mielenkiintoinen kysymys pohdittavaksi olisikin onko mahdollista soveltaa kantaa jostain eettisestä ongelmasta johdonmukaisesti toisiin eettisiin ongelmiin, ilman että oma omatunto joutuu vaikeuksiin...]
Itse olen suhtautunut aborttiin aika kliinisesti tyyliin "ikävä asia, mutta parempi näin koska minkäs sille voi". Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun puen julkisesti sanoiksi ajatuksiani abortista. Tähän minut kirvoittivat Metacandiumin lääkkisopiskelijat, kiitos heille. En siis suhtaudu kovin intohimoisesti aiheeseen, mutta jos aborttia ryhdyttäisiin lailla kieltämään, saattaisi minusta löytyä potkua moisen vastustamiseen. (Huolestuneena seuraan myös USA:n korkeimman oikeuden nimityksiä, sillä siellä asia voi saada aivan uuden käänteen jo yhdenkin ihmisen ansiosta.)
Etiikan asioista keskusteltaessa on hyvä muistaa asian eri tasot: yleinen ja yksityinen. Yleisen, periaatteellisen kannanoton ("vastustan aborttia," "kannatan vapaata aborttia") ei tarvitse/tule tarkoittaa yksilön tuomitsemista eikä hänen määräilemistään. Kukin tekee omat ratkaisunsa itse ja kantaa niistä vastuun. Lähimmäisenä (ja pastorina) voin toimia tukena, auttaa arvioimaan vaihtoehtoja, rakastaa ihmistä joka on vaikeassa tilanteessa ja kunnioittaa hänen ratkaisujaan. Vaikea tilanne ja sen suhteen tehdyt valinnat eivät vähennä hänen ihmisarvoaan millään tavalla.
[Etiikasta keskusteltaessa tulee tehdä myös ero sen välillä mitä minä en tekisi ja mitä kenenkään ei koskaan tulisi tehdä.]
Ja sitten vielä Ah:n esiinottamista suurista sanoista. Sanat ja niihin lastatut merkitykset ovat erittäin mielenkiintoinen alue, pienempienkin sanojen kanssa! Parisuhteessakin sen huomaa: moni ristiriita selviää kun ymmärtää millainen merkitys jollain sanalla on toiselle. Sanat ovat koodeja suurille merkityksille ja tunteille, usein tiedostamattomillekin. Siksi ihmistenvälinen kommunikaatio onkin usein lähinnä väärinymmärrystä... ;-)
Ammatissani oppii käyttämään isoja sanoja kuten elämä, kuolema ym., joskus toki ujostellen. Näiden sanojen mukaanottaminen, kaikkien väärinymmärryksien ja salattujen merkityksien uhallakin, on mielestäni ok, sillä ne herättävät keskustelua ja tuovat meistä esiin ajatuksia ja reaktiota. Ne(kin) toimivat keskustelun välineinä kunhan vaan malttaisimme kuunnella toisia ja yrittää aidosti ymmärtää mitä toinen ajaa takaa ja millaisia merkityksiä hänellä on kyseisille sanoille.
Puhuessani/kirjoittaessani erilaisille yleisöille erilaisissa tilanteissa erilaisissa rooleissa (vaikka häissä tai hautajaisissa, nuorille tai eläkeläisille, seurakunnassa tai yliopistolla, tieteellinen julkaisu, maakuntalehti tai hengellinen lehti jne) pohdin tarkkaankin sanojen merkityksiä kyseisissä ympyröissä ja pyrin käyttämään, jos suinkin osaan, sanastoa joka välittäisi kohderyhmälle ajatuksen jonka haluan sanoa. (Epäonnistun usein.)
Blogikommunikaatio on uusi, erilainen haaste, sillä (ainakaan minun) blogillani ei ole mitään erityistä kohderyhmää, en bloggaa vain tietylle yleisölle. Tätä voi lukea ken tahtoo ja paikalle sattuu. Siksi bloggaaminen onkin kivaa, se luo mahdollisuuksia aidolle keskustelulle ja laittaa ajattelemaan ilmaisuaan uusilla tavoilla (varsinkin kun ei bloggaa nimettömänä).
Teme: mitä sanaa käyttäisit kärjistävän m-sanan sijasta?
Ah: millaisia vaihtoehtoja näkisit olevan esim. mainitsemillesi suurille sanoille (elämä, kuolema, valinta, tulevaisuus, murha) keskustelun välineinä? Tätä olisi mielestäni hauskaa miettiä lisää. Voiko keskustella kuolemasta käyttämättä sanaa "kuolema"?
Kiitos, kanssanne on mukava pohtia.
Ah ja Teme: aivan oikeutetusti puututte m-sanan käyttöön. Mietin sitä itsekin, mutta päädyin siihen silti, koska olin juuri sanonut että ihminen on ihminen ennen syntymäänsä ja pidän ihmiselämän ennenaikaista päättämistä murhana tai tappona. (Käytän näitä sanoja puhekielenomaisesti, en rikoislain käyttämissä merkityksissä.) Mutta tästä tietysti seuraa kysymys hyväksynkö siis harkitun murhan joissain olosuhteissa. En tietenkään... paitsi siis, tuota, syntymättömien lasten suhteen.... mutta kääk, sehän kuulostaa kauhealta... hmm... siksi onkin helpompi antaa asialle oma nimensä, abortti ja puhua siitä, se ei kuullosta ihan niin ikävältä.
Ehkäpä juuri tästä syystä, itseänikin varten vedin kehiin m-sanan. Sen käyttäminen tuntuu suurelta ja lopulliselta, kuten Ah sanoit. Liian hirveältä jotta sitä voisi käyttää keskustelussa, mutta tämän liian suuren sanan käyttö toi itselleni esiin asiassa olevia syviä ristiriitoja ja epäjohdonmukaisuuksia -"murha-sanan käytön ja realismisi ristiriitaa". Niistähän etiikan kysymyksissä onkin kysymys. Eivät ne olisi suuria eettisiä kysymyksiä ellei asioissa olisi monia puolia ja paljon kipeyttä. Kärjistys terävöittää ajattelua.
[Sivuhuomautus: Tästä minun murha-sanan käytöstä pääsisi kyllä helposti hyppäämään useaankin eri eettiseen kysymykseen ja joutuisi äkkiä mutaisille vesille. Yksi mielenkiintoinen kysymys pohdittavaksi olisikin onko mahdollista soveltaa kantaa jostain eettisestä ongelmasta johdonmukaisesti toisiin eettisiin ongelmiin, ilman että oma omatunto joutuu vaikeuksiin...]
Itse olen suhtautunut aborttiin aika kliinisesti tyyliin "ikävä asia, mutta parempi näin koska minkäs sille voi". Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun puen julkisesti sanoiksi ajatuksiani abortista. Tähän minut kirvoittivat Metacandiumin lääkkisopiskelijat, kiitos heille. En siis suhtaudu kovin intohimoisesti aiheeseen, mutta jos aborttia ryhdyttäisiin lailla kieltämään, saattaisi minusta löytyä potkua moisen vastustamiseen. (Huolestuneena seuraan myös USA:n korkeimman oikeuden nimityksiä, sillä siellä asia voi saada aivan uuden käänteen jo yhdenkin ihmisen ansiosta.)
Etiikan asioista keskusteltaessa on hyvä muistaa asian eri tasot: yleinen ja yksityinen. Yleisen, periaatteellisen kannanoton ("vastustan aborttia," "kannatan vapaata aborttia") ei tarvitse/tule tarkoittaa yksilön tuomitsemista eikä hänen määräilemistään. Kukin tekee omat ratkaisunsa itse ja kantaa niistä vastuun. Lähimmäisenä (ja pastorina) voin toimia tukena, auttaa arvioimaan vaihtoehtoja, rakastaa ihmistä joka on vaikeassa tilanteessa ja kunnioittaa hänen ratkaisujaan. Vaikea tilanne ja sen suhteen tehdyt valinnat eivät vähennä hänen ihmisarvoaan millään tavalla.
[Etiikasta keskusteltaessa tulee tehdä myös ero sen välillä mitä minä en tekisi ja mitä kenenkään ei koskaan tulisi tehdä.]
Ja sitten vielä Ah:n esiinottamista suurista sanoista. Sanat ja niihin lastatut merkitykset ovat erittäin mielenkiintoinen alue, pienempienkin sanojen kanssa! Parisuhteessakin sen huomaa: moni ristiriita selviää kun ymmärtää millainen merkitys jollain sanalla on toiselle. Sanat ovat koodeja suurille merkityksille ja tunteille, usein tiedostamattomillekin. Siksi ihmistenvälinen kommunikaatio onkin usein lähinnä väärinymmärrystä... ;-)
Ammatissani oppii käyttämään isoja sanoja kuten elämä, kuolema ym., joskus toki ujostellen. Näiden sanojen mukaanottaminen, kaikkien väärinymmärryksien ja salattujen merkityksien uhallakin, on mielestäni ok, sillä ne herättävät keskustelua ja tuovat meistä esiin ajatuksia ja reaktiota. Ne(kin) toimivat keskustelun välineinä kunhan vaan malttaisimme kuunnella toisia ja yrittää aidosti ymmärtää mitä toinen ajaa takaa ja millaisia merkityksiä hänellä on kyseisille sanoille.
Puhuessani/kirjoittaessani erilaisille yleisöille erilaisissa tilanteissa erilaisissa rooleissa (vaikka häissä tai hautajaisissa, nuorille tai eläkeläisille, seurakunnassa tai yliopistolla, tieteellinen julkaisu, maakuntalehti tai hengellinen lehti jne) pohdin tarkkaankin sanojen merkityksiä kyseisissä ympyröissä ja pyrin käyttämään, jos suinkin osaan, sanastoa joka välittäisi kohderyhmälle ajatuksen jonka haluan sanoa. (Epäonnistun usein.)
Blogikommunikaatio on uusi, erilainen haaste, sillä (ainakaan minun) blogillani ei ole mitään erityistä kohderyhmää, en bloggaa vain tietylle yleisölle. Tätä voi lukea ken tahtoo ja paikalle sattuu. Siksi bloggaaminen onkin kivaa, se luo mahdollisuuksia aidolle keskustelulle ja laittaa ajattelemaan ilmaisuaan uusilla tavoilla (varsinkin kun ei bloggaa nimettömänä).
Teme: mitä sanaa käyttäisit kärjistävän m-sanan sijasta?
Ah: millaisia vaihtoehtoja näkisit olevan esim. mainitsemillesi suurille sanoille (elämä, kuolema, valinta, tulevaisuus, murha) keskustelun välineinä? Tätä olisi mielestäni hauskaa miettiä lisää. Voiko keskustella kuolemasta käyttämättä sanaa "kuolema"?
Kiitos, kanssanne on mukava pohtia.
6.11.05
Milloin ihmisestä tulee ihminen?
Neljän päivän ikäisenäkin muksu on ollut ihminen jo pitempäänMielenkiintoista keskustelua ihmisarvosta ja abortista Metacandiumissa.
Mielestäni ei voida sanoa missä vaiheessa sikiö saa ihmisarvon ja milloin sitä ei vielä ole. Kyllä kyse on ihmisestä, vaikka hän vielä elääkin toisen ihmisen sisässä. Tottakai sikiö kokee kipua ja kauhua aborttia tehtäessä, niinhän mekin tuntisimme jos meitä yritettäisiin tappaa. Olen jostain lukenut että kolmen kuukauden iästä lähtien sikiö tuntee äitinsä tunteita. Tupakoivien äitien sikiöt osoittivat pelon ja ahdistuksen merkkejä jo silloin kun äiti ajatteli menevänsä röökille. Kun äiti tupakoi, tuntuu sikiöstä siltä kuin hän tukehtuisi. Siispä jo ajatus tupakoinnista pelotti heitä! Sikiö tunnistaa äidin ja isän äänet, reagoi musiikkiin, tottuu makuihin, perusturvallisuuden luominen alkaa jo sikiövaiheessa. Ei ihmisestä tule ihmistä vasta syntyessään. Hän on persoona jo sitä ennen.
Siis - kyllä, abortti on murha.
Silti elän mieluummin maassa missä abortti on laillinen. Abortin tekeminen laittomaksi johtaa uusiin, ikäviin ongelmiin. Suo siellä, vetelä täällä. En kannata aborttia, mutta olen valmis puolustamaan mahdollisuutta siihen. Ihmiselämän alku on hyvin riskialtista ja hänet on asetettu aikuisen valtaan, joka voi tehdä hänelle monenlaista pahaa ennen ja jälkeen syntymän. Niin vain asiat ovat. Abortin vastustaminen ei tapahdu lainsäädännön kautta, vaan muilla keinoin.
Kuten elämä, ei aborttikaan ole aina mustavalkoinen asia. Ei tule väheksyä inhimillisiä tragedioita, jotka liittyvät moniin aborttiratkaisuihin, ennen ja jälkeen. Abortin vastustaminen ei parhaiten tapahdu myöskään tuomitsemalla siihen päätyviä ihmisiä. Enemmän tukea, tietoa ja aitoja vaihtoehtoja. Rakkautta tarvitsevat sekä abortin valitsijat kuin muihin ratkaisuihin päätyvät.
1980-luvulla Sangkhlassa, Thaimaassa sijaitsevaan pakolaisleiriin saapui paljon vietnamilaisia pakolaisia. He saapuivat Thaimaaseen veneillä, joihin thaimaalaiset kalastajat usein hyökkäsivät ja raiskasivat vietnamilaisia naisia hyvin väkivaltaisesti ja moneen otteeseen. Sangkhlaan saapuvista vietnamilaisista naisista useiden huomattiin olevan raskaana ja sairastavan sukupuolitauteja. Leirin katoliset lääkärit kieltäytyivät tekemästä abortteja. Adventistilääkäreiltä sitä pyydettiin myös ja asiaa harkittuaan he suostuivat.
Käsittääkseni nämä lääkärit osoittivat varsin tyypillistä adventistien suhtautumista aborttiin: siihen suhtauduttiin vakavasti ja kielteisesti, mutta asiaa täytyi harkita tilanteen mukaan ja ihmiselle annettua vapautta kunnioittaen. Tällaista ajattelutapaa minäkin kannatan.
Aina kun hedelmällisessä iässä olevat mies ja nainen harrastavat seksiä, voi siitä olla seurauksena uusi ihminen. Tämä on hyvä pitää mielessä, ettei joudu tilanteeseen jossa päätyy harkitsemaan murhaa.
Yhtä juhlaa kaiken nielevässä harmaudessa
Elämä on yhtä juhlaa. Viikonloppuna juhlistimme eri tavoin 28-, 38- ja 50-vuotispäiviä. Se tekikin hyvää näin kaikennielevässä marraskuisessa harmaudessa. Täytyy varoa ettei se harmaus niele meitäkin mennessään.Oli mukava kuulla kun aikuistuvat lapset kiittivät isäänsä siitä että hän on tullut joka viikonloppu kotiin, oli työmaa ollut miten kaukana tahansa. Arjen mittaamattoman arvokkaita ihmeitä. Upea juttu myös se että päivänsankari totesi ansaitsevansa kunnon juhlat. Oikea meininki.
Viikonlopun kohokohtia oli tietysti hurmaavan kummityttömme vierailu. Aikamoista vauhtia hän jo ryömi tutustumaan kotimme eri kolkkiin, erityisen kiinnostavaksi osoittautuivat tuolin alustat ja käytävä.Mutta kyllä onkin harmaata. Harmaus tunkee kaikkialta sisään ja imee kaiken itseensä. Tavallinen valo ei riitä sitä vastaan taistelemaan, tarvitaan sisäistä valoa. Siispä kiitos vierailuista, juhlista, ystävistä ja tapaamisista. Sisällä(ni) on valoisampaa.
4.11.05
Pahuuden kohtaaminen
Suomen Kuvalehdessä (SK 44 3.11.2005) on mielenkiintoinen artikkeli pahuudesta otsikolla Pahuus tekee meistä ihmisiä.
Filosofi-kirjailija Torsti Lehtinen pitää pahuuden olemassaoloa itsestäänselvänä ja sen tunnistamista itsessään tärkeänä. Hänen mielestään hyvyys ei ole mahdollista ellei ole tunnistanut omaa pahuuttaan. "Kaiken kulmakivi on se, että myönnämme oman heikkoutemme ja hyväksymme sen myös toisessa. Ihminen, joka on aidosti katsonut omaa heikkouttaan ja oman lihansa alttiutta, on taipuvainen käyttäytymään solidaarisemmin myös muita kohtaan."
Lehtinen jatkaa, "Tuomittavampaa on tietoisiin arvovalintoihin perustuva pahuus. Pahinta on vetää hyvän ja pahan rintamalinja itsensä ja muiden, tai oman ja muiden yhteisöjen välille. Tai oman ja muiden kansakuntien, tai oman ja muiden uskontojen välille."
Tällä viikolla lueskeltiin yhden nuoren kanssa mitä Raamattu sanoo synnistä eli siis pahuudesta. Esille tuli mm. seuraavia seikkoja: "kaikki vääryys" (1 Joh. 5:17), "jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä" (Jaakob 2:9) ja "joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei sitä tee, se syyllistyy syntiin" (Jaakob 4:17). Kaikkiin näihin ja moniin muihin kohtiin totesimme yhdessä: AUTS.
Raamatun kirjoittajat ovat määritelleet pahuutta monella tavalla, luetteloidenkin avulla. Rakastaa vain itseään ja rahaa, rehenteleminen, pöyhkeys, herjaaminen, tottelematon vanhemmille, kiittämättömyys, jumalattomuus, rakkaudettomuus, leppymättömyys, panetteleminen, väkivaltaisuus, raakuus, kaiken hyvän vihollinen, petollisuus, häikäilemättömyys, järjettömyys, ulkonainen hurskaus, listaa Paavali (2 Timoteus 3:2-5). Näitä kun pohtii rehellisesti, on yhden jos toisen meistä todettava: AUTS.
Jos väitämme ettei meissä ole pahuutta "petämme itseämme" (1 Johannes 1:8). Kristinuskossa onkin tärkeää oman pahuuden kohtaaminen ja myöntäminen. Se on lähtökohta ihmisen uudistumiselle ja kasvulle. Armon ja rakkauden kokeminen ja niiden osoittaminen toiselle alkaa oman heikkouden kohtaamisesta.
Filosofi-kirjailija Torsti Lehtinen pitää pahuuden olemassaoloa itsestäänselvänä ja sen tunnistamista itsessään tärkeänä. Hänen mielestään hyvyys ei ole mahdollista ellei ole tunnistanut omaa pahuuttaan. "Kaiken kulmakivi on se, että myönnämme oman heikkoutemme ja hyväksymme sen myös toisessa. Ihminen, joka on aidosti katsonut omaa heikkouttaan ja oman lihansa alttiutta, on taipuvainen käyttäytymään solidaarisemmin myös muita kohtaan."
Lehtinen jatkaa, "Tuomittavampaa on tietoisiin arvovalintoihin perustuva pahuus. Pahinta on vetää hyvän ja pahan rintamalinja itsensä ja muiden, tai oman ja muiden yhteisöjen välille. Tai oman ja muiden kansakuntien, tai oman ja muiden uskontojen välille."
Tällä viikolla lueskeltiin yhden nuoren kanssa mitä Raamattu sanoo synnistä eli siis pahuudesta. Esille tuli mm. seuraavia seikkoja: "kaikki vääryys" (1 Joh. 5:17), "jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä" (Jaakob 2:9) ja "joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei sitä tee, se syyllistyy syntiin" (Jaakob 4:17). Kaikkiin näihin ja moniin muihin kohtiin totesimme yhdessä: AUTS.
Raamatun kirjoittajat ovat määritelleet pahuutta monella tavalla, luetteloidenkin avulla. Rakastaa vain itseään ja rahaa, rehenteleminen, pöyhkeys, herjaaminen, tottelematon vanhemmille, kiittämättömyys, jumalattomuus, rakkaudettomuus, leppymättömyys, panetteleminen, väkivaltaisuus, raakuus, kaiken hyvän vihollinen, petollisuus, häikäilemättömyys, järjettömyys, ulkonainen hurskaus, listaa Paavali (2 Timoteus 3:2-5). Näitä kun pohtii rehellisesti, on yhden jos toisen meistä todettava: AUTS.
Jos väitämme ettei meissä ole pahuutta "petämme itseämme" (1 Johannes 1:8). Kristinuskossa onkin tärkeää oman pahuuden kohtaaminen ja myöntäminen. Se on lähtökohta ihmisen uudistumiselle ja kasvulle. Armon ja rakkauden kokeminen ja niiden osoittaminen toiselle alkaa oman heikkouden kohtaamisesta.
Saarijärven hautausmaa
"Pahuutta on vaikea tunnistaa, koska se on usein verhoutunut joksikin aivan muuksi. Hyvänä pidetty asia voi olla paha tai tuottaa pahaa ja päinvastoin. Ei ole kauan, kun joku kirjoitti lehdessä että nykyisin urheillaan sotimisen sijasta. Kun naiset haluttiin työelämään, sanottiin, että kotiin jääminen on paha. Kun naisten halutaan nyt jäävän kotiin, sanotaan, että lapsille on pahaksi, jos äidit käyvät töissä. Kun maalaan joskus oikein kauniin, ajatellun taulun, maalaankin sitä, mitä en itse ole."
Taiteilija Rafael Wardi SK:ssa
3.11.05
Opinionia ja mielipiteitä
Koska Keskisuomalainen ei tyydytä mm. ulkomaanasioiden käsittelyn tarpeita, täytyy tilata Suomen Kuvalehti. Siis silloin kun sen saa jossain tarjouksessa, muuten se maksaa aivan liikaa. Tänään tutustuin hieman epäluuloisesti uudistuneeseen Suomen Kuvalehteen. Uudistuksen tuloshan voi olla joko parempi tuote tai sitten huonompi.
Olen ollut lehden linjasta hieman huolissani jo pitempään. Jossain vaiheessa tuntui että lehti siirtyi roimasti iltapäivälehdistön suuntaan. Vai mitä pitäisi ajatella kun SK sortuu kaunaiseen, asiattomaan juttuun Tanja Karpelasta oikein missikuvien kera (27.5.2005). Tai kun kansikuvatekstit ovat tällaisia: "Miehet puhuvat seksistä" ja "Hanaa, mäkikotka!" Tai kun otsikoiden perään tulee huutomerkkien lisäksi kysymysmerkkejä tyyliin "Ja sitten kuuhun?" Sen voisi vielä ymmärtää että juttu mäkikotkan kesäharrastus kiihdytysajosta olisi juttu muiden joukossa, mutta että oikein pääjuttu?
Uuden lehden pääkirjoitus on tietenkin uudistuksen mainospuhe. Visuaalisesti uudistus vaikuttaa näin alkuvaiheessa ainakin levottomammalta kuin aikaisempi ulkoasu.
Kauhistun lukiessani selitystä lehden uuteen värikoodiin. Orassiväri tarkoittaa "kulttuuria, kilpatehtäviä ja viihdettä"! Viihdettä... nyt se siis tulee tännekin. Onneksi kuitenkin nämä "viihdesivut" ovat pitkälti edellisen kaltaisia, ei sentään 7päivää-linjaa. OK.
Mutta silti mietityttää tämä kategoria "kulttuuri, kilpatehtävät ja viihde". Se, että siinä edes mainitaan viihde ja se että kulttuuri ja viihde on pantu yhteen. En ollut ennen ajatellutkaan että Katri Merikallion ja Minna Lindgrenin (jotka ovat naisia) loistavat kolumnit olisivat viihdettä. Osmo Soininvaaran (joka on mies) kolumni kuuluukin jo sitten arvokkaammalta kuullostavaan kategoriaan jota lehti kuvaa näin: "Sydänverellä kirjoitettua opinionia, mielipiteitä ja keskustelua."
Siis, hetkinen, mitä ihmettä? "Opinionia ja mielipiteitä"... Voisikohan SK selvittää miten opinionit ja mielipiteet eroavat toisistaan? Ja, please, ethän SK ryhdy iltapäivälehdeksi, ethän? Sinua luetaan siksi että et ole (ollut?) sellainen.
PS. Kokonaisarvio lehden uudistuksesta ei vielä kääntynyt puoleen eikä toiseen. Se ei herättänyt suurta inhoa, muttei suurta ihastustakaan.
Olen ollut lehden linjasta hieman huolissani jo pitempään. Jossain vaiheessa tuntui että lehti siirtyi roimasti iltapäivälehdistön suuntaan. Vai mitä pitäisi ajatella kun SK sortuu kaunaiseen, asiattomaan juttuun Tanja Karpelasta oikein missikuvien kera (27.5.2005). Tai kun kansikuvatekstit ovat tällaisia: "Miehet puhuvat seksistä" ja "Hanaa, mäkikotka!" Tai kun otsikoiden perään tulee huutomerkkien lisäksi kysymysmerkkejä tyyliin "Ja sitten kuuhun?" Sen voisi vielä ymmärtää että juttu mäkikotkan kesäharrastus kiihdytysajosta olisi juttu muiden joukossa, mutta että oikein pääjuttu?
Uuden lehden pääkirjoitus on tietenkin uudistuksen mainospuhe. Visuaalisesti uudistus vaikuttaa näin alkuvaiheessa ainakin levottomammalta kuin aikaisempi ulkoasu.
Kauhistun lukiessani selitystä lehden uuteen värikoodiin. Orassiväri tarkoittaa "kulttuuria, kilpatehtäviä ja viihdettä"! Viihdettä... nyt se siis tulee tännekin. Onneksi kuitenkin nämä "viihdesivut" ovat pitkälti edellisen kaltaisia, ei sentään 7päivää-linjaa. OK.
Mutta silti mietityttää tämä kategoria "kulttuuri, kilpatehtävät ja viihde". Se, että siinä edes mainitaan viihde ja se että kulttuuri ja viihde on pantu yhteen. En ollut ennen ajatellutkaan että Katri Merikallion ja Minna Lindgrenin (jotka ovat naisia) loistavat kolumnit olisivat viihdettä. Osmo Soininvaaran (joka on mies) kolumni kuuluukin jo sitten arvokkaammalta kuullostavaan kategoriaan jota lehti kuvaa näin: "Sydänverellä kirjoitettua opinionia, mielipiteitä ja keskustelua."
Siis, hetkinen, mitä ihmettä? "Opinionia ja mielipiteitä"... Voisikohan SK selvittää miten opinionit ja mielipiteet eroavat toisistaan? Ja, please, ethän SK ryhdy iltapäivälehdeksi, ethän? Sinua luetaan siksi että et ole (ollut?) sellainen.
PS. Kokonaisarvio lehden uudistuksesta ei vielä kääntynyt puoleen eikä toiseen. Se ei herättänyt suurta inhoa, muttei suurta ihastustakaan.
1.11.05
Ulos kaapista
Harvard Divinity Bulletin on uudistunut edukseen: mielenkiintoisia, syvälle luotaavia artikkeleita, tasokasta taidetta ja upeita valokuvia. Se ei ole kevyttä luettavaa, pureskeltavaa riittää pitkään.
Juuri saapuneesta syksyn numerosta ensimmäiseksi luettavaksi tarttui Amy Sullivanin ajatukset uskonnosta amerikkalaisessa politiikassa. Siellähän käytännössä jakaudutaan kahteen poliittiseen leiriin: demokraatteihin (joita kutsutaan liberaaleiksi) ja republikaaneihin (joita kutsutaan konservatiiveiksi).
Sullivan, joka on demokraatti, kertoo mitä tapahtuu kun niissä piireissä kertoo vapaasti olevansa kristitty. "Minäkin olen uskovainen," kuiskaa joku ovella kätellessään. Eräs oli keskusteluosuudessa kertonut olevansa evankelikaalinen kristitty (evangelical). Se oli ensimmäinen kerta kun hän oli "tullut ulos kaapista." Miltä tuntui? "Vähän pelottavalta, mutta hyvältä."
Sullivan pohtii missä ovat kristityt demokraatit ja toteaa että heitä on, mutta he pitävät suunsa kiinni. Uskonnollisen oikeiston muodostuessa pari vuosikymmentä sitten, tuli uskonnollisuudesta ja uskovaisuudesta tabu. Kukaan ei halunnut että heidät yhdistettäisiin Jerry Falwellin ja Pat Robertsonin kaltaisiin hahmoihin. Niinpä uskonnolliset liberaalit kristityt sekularisoivat kielenkäyttönsä ja erottivat kirkossa käyvän puolen itsestään omaan lokeroonsa. Kun Kristityn koalition kaltaiset ryhmät saivat lisää äänivoimaa, vetäytyivät kristityt demokraatit entisestään. Niinpä he antoivat näyttämön yksistään uskonnolliselle oikeistolle: se pääsi kontrolloimaan uskon markkinoita. Ei ihme, että sekulaarit demokraatit alkoivat pitää kaikkea uskontoon liittyvää poliittisena ja uskonnollisena konservatisminä ja suvaitsemattomuutena. Monet ihmettelevät voiko olla demokraatti ja kristitty samaan aikaan.
Sullivan ilmaisee puheissaan vapaasti olevansa kristitty. Hän ei ole demokraatti uskovaisuudestaan huolimatta, vaan koska on uskova. Eikä hän ole ensimmäinen. Edellä ovat kulkeneet esim. Dorothy Day, Abraham Joshua Heschel ja Martin Luther King, Jr.
Amerikan tilanne vaikuttaa Suomeen saakka. Uskovaisuuden samaistaminen pelkästään uskonnolliseen oikeistoon ja poliittisen konservatismiin pilaa kristittyjen mainetta täälläkin.
"... loistakoon teidänkin valonne ihmisille..." (Matt. 5:16). Shine on, kehottaa Sullivan.
(Lähde: Amy Sullivan, 'Out' Inside the Beltway, Harvard Divinity Bulletin, Autumn 2005, s. 18-19.)
Juuri saapuneesta syksyn numerosta ensimmäiseksi luettavaksi tarttui Amy Sullivanin ajatukset uskonnosta amerikkalaisessa politiikassa. Siellähän käytännössä jakaudutaan kahteen poliittiseen leiriin: demokraatteihin (joita kutsutaan liberaaleiksi) ja republikaaneihin (joita kutsutaan konservatiiveiksi).
Sullivan, joka on demokraatti, kertoo mitä tapahtuu kun niissä piireissä kertoo vapaasti olevansa kristitty. "Minäkin olen uskovainen," kuiskaa joku ovella kätellessään. Eräs oli keskusteluosuudessa kertonut olevansa evankelikaalinen kristitty (evangelical). Se oli ensimmäinen kerta kun hän oli "tullut ulos kaapista." Miltä tuntui? "Vähän pelottavalta, mutta hyvältä."
Sullivan pohtii missä ovat kristityt demokraatit ja toteaa että heitä on, mutta he pitävät suunsa kiinni. Uskonnollisen oikeiston muodostuessa pari vuosikymmentä sitten, tuli uskonnollisuudesta ja uskovaisuudesta tabu. Kukaan ei halunnut että heidät yhdistettäisiin Jerry Falwellin ja Pat Robertsonin kaltaisiin hahmoihin. Niinpä uskonnolliset liberaalit kristityt sekularisoivat kielenkäyttönsä ja erottivat kirkossa käyvän puolen itsestään omaan lokeroonsa. Kun Kristityn koalition kaltaiset ryhmät saivat lisää äänivoimaa, vetäytyivät kristityt demokraatit entisestään. Niinpä he antoivat näyttämön yksistään uskonnolliselle oikeistolle: se pääsi kontrolloimaan uskon markkinoita. Ei ihme, että sekulaarit demokraatit alkoivat pitää kaikkea uskontoon liittyvää poliittisena ja uskonnollisena konservatisminä ja suvaitsemattomuutena. Monet ihmettelevät voiko olla demokraatti ja kristitty samaan aikaan.
Sullivan ilmaisee puheissaan vapaasti olevansa kristitty. Hän ei ole demokraatti uskovaisuudestaan huolimatta, vaan koska on uskova. Eikä hän ole ensimmäinen. Edellä ovat kulkeneet esim. Dorothy Day, Abraham Joshua Heschel ja Martin Luther King, Jr.
Amerikan tilanne vaikuttaa Suomeen saakka. Uskovaisuuden samaistaminen pelkästään uskonnolliseen oikeistoon ja poliittisen konservatismiin pilaa kristittyjen mainetta täälläkin.
"... loistakoon teidänkin valonne ihmisille..." (Matt. 5:16). Shine on, kehottaa Sullivan.
(Lähde: Amy Sullivan, 'Out' Inside the Beltway, Harvard Divinity Bulletin, Autumn 2005, s. 18-19.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)