Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

22.4.18

Munkkeja ja simaa, ilolla

Tätä taas puuhataan:


Tämä on hauskaa kun niin paljon seurakunnan väkeä ja ystäviä on mukana tekemässä. Ilo!

4.1.17

Joulumuistoja mallia 2016

Yksi mukava juhlasesongin muisto on jouluaterian väsääminen meidän ei-niin-kovin-gourmee-suuntautuneen porukan toimesta. Tämä on merkittävä ja eksoottinen tapahtuma elämässämme, joten siitä täytyy kirjoittaa blogissakin. Aikuisia kun olemme, joudumme minä ja taiteilija-velimies elämänkumppaneinemme ottamaan ihan organisointivastuuta jouluateriasta...

Hui. Syöjien määräkin oli suuri: yhdeksän. Minun laskuissa se on hirmuinen määrä väkeä ruokapöydässä. Siis jos itse olen ruoanlaittopuolella. Luottamustani kuitenkin vahvistivat velimiehen taiteelliset ruokaguruun vahvasti viittaavat piirteet, islanninvahvistuksen tekemät ruoat, mumskin rosolliasiantuntemus ja valmiiksi tehdyt laatikot (kiitos, Ikki-täti).

Juuri tällä porukalla emme olleet ennen jouluateriaa yhdessä syöneetkään: suomalaista, islantilaista, lihan- ja kalan ystävää, vegaania, lakto-ovo kasvissyöjää, lähes maidottomia, lähes gluteenittomia, erilaisia allergioita ja nirsoja kersoja. Ruoanlaittajinakaan emme ole nopeudesta ja tehokkuudesta kuuluja. Saati sitten reilusti etukäteen suunnitelmallisia ruokasuunnitelmia tekeviä.

Mutta niin siitä vaan upea jouluateria syntyi. Eikä tekeminen ollut edes stressaavaa. Mutta aikaa siihen meni.

Torstaina kirjoitimme ylös mitä ruokia kukin aioimme tehdä ja ostoslistan. Sen jälkeen vegaani luki sen ja totesi ettei tämä miellytä hänen makuhermoaan ja jatkoi listaa.

Perjantaina kävimme yhdessä kaupassa. Melkein kaikki löytyi ekasta kaupasta ansiokkaan etsintätiimimme toimesta. Toisesta kaupasta haettiin viimeinen piparjuuri ja eksoottisempaa luontaistuotekaupasta. Pitkin perjantaita väkeä kävi sitten keittiössä tekemässä ruokaa omaan tahtiinsa, muiden sillä aikaa voipuneena leväten.

Jouluaattona pukilla oli 5 minuuttia aikaa tulla meitä tapaamaan yhden aikaan päivällä. Oli muuten sen verran menevä mies ettei muistanut ottaa edes lahjoja mukaan sisään. Ja meiltä oli kuulemma menossa grillille syömään. Lapset saivat pari pikkupakettia kuitenkin ja sitten aikuiset painuivat ruoanlaittoon.

Jouluateria valmistui jo illalla joskus. Tekeminen oli mukavaa yhdessä sopivasti vuorotellen. Keittiö oli kuin hävityksen kauhistuksen jäljiltä, mutta tämmöisen aterian saimme aikaiseksi:

Kalkkuna ja kastike
Vegaanipaisti ja kastike
Porkkanalaatikko
Lanttulaatikko
Rosolli
Waldorfin salaatti
Vihreä salaatti
Joulumaustetut marinoidut pavut
Graavilohi ja sinappikastike
Keitetyt perunat
Granaattiomenaa
Vihannessekoitus
Raakakeitto
Punakaali
Hapankaali

Kaikki oli onistunutta. Myös ne ruokalajit, jotka minä valmistin. Hämmästyttävää.

Ai, oliko jälkiruokaa? Sitä kukaan ei jaksanut enää ajatellakaan syövänsä. Hieno raakakakku syötiin joskus välipäivinä.

Ruokaa riittikin koko jouluksi. Onneksi oli sopiva jouluinen plussakeli ja säilyttämään pystyi ulkosalla. Eläimetkään eivät käyneet apajilla, ei edes se jokunen päivä aikaisemmin portin pieliä nuuhkinut ja tiellä saalislihaansa eteenpäin pyöritellyt susi.

25.4.16

Hyvää vappua, simaa ja munkkia!

Tarjoamme apua vappuvalmisteluihin...

Kiiteltyä kotitekoista simaa ja tuoreet, kaupungin parhaat munkit vapuksi:
VAPPUMYYJÄISET perjantaina 29.4. 2016 klo 8-13
Jyväskylän adventtikirkon pihassa, Ilmarisenkatu 18.

Kotitekoista SIMAA 3€ /l

Itsetehtyjä, paistotuoreita MUNKKEJA 1,20 € kpl

Monipuolinen KIRPPUTORI

LEIVONNAISIA:
tiikerikakku, suklaakakku, toscakakku 8 €
kasvispiirakka 8 €
mokkapala 2 €
toscapala 2 €
rahkapuolukkapiirakkapala 2 €
sämpylät 1 € pussi
kääretorttu 4,50 €
mustaviinimarjamehu 4,50 € pullo

Viime vuosina ovat simat ja munkit menneet kaikki. Nyt niitä on valmisteilla enemmän kuin koskaan... mutta etukäteistilauksella voit varmistaa saatavasi (ja kiilata jonossa):
Etukäteistilaukset: 050 3610102

Tervetuloa ja hyvää vappua!
Jyväskylän adventtiseurakunta

18.4.16

Kulinaarisia kokeiluja: kurkku-kurkkuyrttisalaatti

Olemme tutustuneet kurkkuyrttiin ja sen versojen kasvatukseen.

Tänään se versoi kulinaarisen kokeilun: kurkku-kurkkuyrttisalaatin.

Voin paljastaa monimutkaisen lennokkaan reseptin:
Kuorittuja avomaakurkkuja
Kurkkuyrtin versoja
Hieman sitruunanmehua

Hauskinta tässä oli ehkä nimi, mutta hyvin kelpasi salaatti mukulalle ja äidilleen uunijuuresten kera.

Valokuvaa ei kulinaarisesta seikkailustamme otettu.


29.7.15

Kesä Keski-Suomessa 6: Korpilahden Höyry-Galleria

Kesä Keski-Suomessa on mitä mainioin asia. Pastori kertoo omat vinkkinsä keski-suomalaisiin elämyksiin.

Korpilahti ja sen satama on erinomainen tutustumiskohde. Tällä kertaa meidät vei sinne suosikki lasitaiteilijamme (hän itse pitää itseään muotoilijana, mutta meille hän on Taiteilija isolla t:llä), Anu Penttisen näyttely Höyry-Galleriassa. Anun persoonallinen tyyli, rikas ja herkullinen värimaailma ja rytmitaju ovat todellista visuaalista sielunravintoa. On hyvin vaikea pitää näppejään erossa hänen töistään. Onneksi alakerran Emalipuu-kaupassa oli esillä tuotteita, joita sai myös koskea!

Iso kiitos metalliseppä Ulla Huttuselle ja puuseppä Arto Salmiselle tämän visuaalisen herkun tuomisesta Korpilahdelle. Oikea kulttuuriteko. Arvostamme. (Penttisen näyttely on avoinna 2.8. 2015 asti. Sinne on ilmainen pääsy.)

Kun on Korpilahden satamaan tullut kannattaa samalla katsella ympärilleen ja ihailla upeita Päijänteen maisemia, katsastaa esillä olevia taideteoksia, käydä leikkipuistossa ja vaikka syömässä Ravintola Satamakapteenissa

Satamakapteenille annamme plussaa deli-salaattipöydästä, minttukaakaosta, kauniista sijainnista, vessojen sisustuksesta ja siisteydestä, kirja- ja pelikaapista ja sisustuksesta, josta löytyi monenlaista katsottavaa. Kehitysideaksi tarjoamme joko kokonaan tai edes osaksi savutonta terassia. Joskus on jäänyt siellä syömättä, koska savutonta paikkaa ei ole löytynyt. Nyt pilvisellä säällä ruokailu ihan veden ääressä onnistui lähes savuttomasti, mutta eikö savutonta aluetta voisi jotenkin rajata (ottaen huomioon tuulen suunnan)? Muitakin raikkaan ilman ystäviä saattaa löytyä.

30.4.15

Miten valmistautua 2500 munkin myyntiin

Torstaina vappuaattona on jälleen Jyväskylän adventtikirkolla myyjäiset. Vastuuhenkilö on jo kuukausien ajan tehnyt työtä kirpputoritavaroiden, ainesten hankinnan, vapaaehtoisten metsästyksen, suunnittelun ja etukäteistöiden parissa.

Pastorin panos on suurimmaksi osaksi tiedottamista. Mainoksia jakaessa saa sopivasti liikuntaa (kyllä, pastorin työssä voi harrastaa myös liikuntaa), mutta tänään toisten leipoessa istuskeli pastori teenhuoneella teetä juomassa tekstareita lähettämässä ja tilauksia vastaanottamassa ...

Mutta itse myyjäispäivänä tehtäväni on olla myymässä. Jo noin 10 vuoden kokemuksella alan vihdoin oppia miten valmistautua päivään.

1) Kerrospukeutuminen on tärkeää. Pitkät kalsarit ovat usein tarpeen. Ja päällimmäiseksi kerrokseksi sopii untuvatakki.

2) Mukavat kengät, joilla voi juosta. Lenkkarit ovat hyvät ja talvisaappaat. Kannattaa olla myös vaihtokengät. Niistä on apua kun jalat väsyy.

3) Hanskat ja pipo.

4) Laskin taskuun.

5) Merkitse selkeästi missä ovat etukäteistilaukset ja myöhemmin noudettavat. Helpottaa elämää.

6) Syö aivotoimintaa tukevia lisäravinteita. Myyjäismyynti on nimittäin varsinaista aivojumppaa.

Hauskaa on ollut joka kerta!

Tervetuloa siis vappuaattona Jyväskylän adventtikirkolle. Olen tavattavissa kuten myös 2500 uunituoretta munkkia ja 500 litraa herkullista kotisimaa...

Tästä lisätietoa.

1.1.15

Joulupöydän leppoisa erikoisuus

Joulu meni mukavan leppoisasti. Saatiin jouluateriakin kasaan.

Nuori, 13 v. loihti pari upeaa kasvisruokalajia, joihin oli matkanvarren Stockmannilta löytynyt aineksetkin.

Kalkkuna kuuluu jouluperinteisiimme. Tänä vuonna se oli erityisen murea ja onnistunut.

Mutta olihan meillä kalkkunan paistossa pari raudan lujaa ammattilaista. Toisen ammattitaito siirtämisessä on hyvin hyödyllistä kalkkunan paistossa. Kun siihen lisätään uusi advanced-koulutus, johon on kuulunut mittava määrä lihakseen pistämisen seuraamista, niin käyttökelpoisuus kalkkunan valmistuksessa lisääntyy entisestään. Paistamisen jälkeen oli käyttöä toisella ammattilaisella, jonka repertuaariin kuuluu leikkaaminen. Näin herkku saatiin hyvin nälkäisiin suihin.

Oli meillä suunnitteilla myös erikoinen marenkijälkiruoka, mutta sen valmistamiseen ei tehokeittiöjoukkiomme ennen ateriaa ehtinyt. Joten nautimme taatusti eksoottisen jouluaterian jälkiruoan, jota ei taida olla nähty kovin monessa joulupöydässä. Eikä varmasti ainakaan anoppilassa. Ikinä.

Minä ja nuori hiippailimme pakastearkun luo ja kaivoimme kaikille omat suklaatuutit. Hyvää oli ja tunnelmallista myös. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava joulu.

PS. Suurkiitos tädille, joka oli käynyt etukäteen urakoimassa laatikoiden ja siivouksen parissa.

21.8.14

Naatteja ja luovuutta

Anoppilasta tullessa oli mukanamme puutarhan satoa pari pussillista. Pyhä tavoitteeni on käyttää ne kaikki eikä päästää mitään pilaantumaan.

Niinpä tällä viikolla on ruokalistalla ollut punajuuren naatteja italialaisittain, lehtikaalia salaatissa ja paistettuna, punajuuripaistosta, perunaa, palsternakan lehtiteetä, salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa ja yrttejä siellä sun täällä. Kaikki tämä anoppilan pihalta!

Tämä on ollut luovin viikko ruoanlaitossa pitkiin aikoihin. Vielä vois koittaa keksiä jotain niistä palsternakan naateista...  ja sitten ehkä taas keitetään spagettia.

Ruokalasku on kyllä ollut tavallista pienempi tällä viikolla.

9.1.14

Laatu vaihtelee näemmä

Mukula, 5 v.: Äiti, sun nimi on Kokkikymppi, Kokkikolmonen, Kokkikymppi, Kokkikolmonen. Ruoka on hyvää, ei niin hyvää, hyvää, ei niin hyvää...

8.1.14

Laadunarviointia

Ruokapöydässä:

Mukula, 5 v.: Äiti, sun nimi on nyt Kokkikolmonen. Ruoka ei ollut kovin hyvää.
Äiti: Vai kokki kolmonen. No, iskä ja muksu kuitenkin tykkäsivät ruoasta.
Mukula: Mä en. Sillon kun ruoka on hyvää, sun nimi on Kokkikymppi.


8.7.13

Kovahaluinen äiti

Löysin ruotsalaista punasipulimarmeladia ja sitähän täytyi kokeilla.

Maistiaiskierroksen jälkeen äiti ilmoitti: Kerrankin löytyi marmeladi, josta pidän!
Mukula, 5 v.: Mä en oo niin kovahaluinen.

Mutta äiti on valmis julistamaan ruotsalaiset neroiksi. Hieno maku!

31.1.13

Jee! Nam, nam!

Mukula, 4 v. ja äiti ovat ruokakaupassa. Mukula ehdottaa riisiä ruoaksi.

Äiti: Tänään on pinaattikeittoa.
Mukula: Jee! Nam, nam, nam, nam, nam, nam, nam! Pinaattikeittoa!

14.12.12

Aihetta kiittää

Tänään ruokapöydässä perheen keskustellessa nousi esiin ihmeellisiä asioita, joista on syytä olla syvästi kiitollinen:

1) Äiti ei keittänyt ruokaa pohjaan! Ruoka oli myös hyvää... (Keitettyjä täysjyväohrahiutaleita ja soijarouhetta. Niitten sekaan mumskin tekemää linnssimuhennosta, juustoraastetta, tuoretta pinaattia ja Turkin jugurtin loppu. Lautasella pöperön päälle kasa popcornia.)

2) Pitkään kateissa ollut avainnippu (jossa vain kodin-, auton-, ja kirkon avaimet) löytyivät työhuoneen lattialta siivouksen yhteydessä. Ne olivat pullollaan olevan paperiroskiksen vieressä/alla.

3) Auton takaluukun saa kiinni ja lukkoon.

Meillä ollaan nyt kiitollisella mielellä.

11.9.12

Terveysuutisia, ihanteita, käytäntöä ja hengellinen ulottuvuus

Mielenkiintoinen terveysuutinen adventisteista ja baptisteista Tanskassa. Kummankin seurakunnan jäsenillä syöpäriski on huomattavasti pienempi kuin väestöllä yleensä. Kummassakin seurakunnassa kehotetaan välttämään alkoholia ja tupakointia, adventtikirkossa kannatetaan myös kasvispainotteista ruokavaliota ja vältetään kahvia (ainakin perinteisesti, nykyään Suomessa tuntuu adventtiseurakunnan piirissä kahvinjuonti olevan suorastaan muoti-ilmiö).

Olen usein ajatellut että seurakuntataustastani on paljon hyötyä nykyisten ruokavalio- ja rasvasotien aikana. On paljon helpompi suhtautua terveellä kriittisyydellä yksittäisistä asioista tehtyihin sensaatiotutkimustuloksiin tai mitä kummallisimpiin ruokavalioihin, joita nykyään kiihkeästi kannatetaan. Ei tarvitse hötkyillä joka suuntaan. Adventistien suosittelema ruokavalio on pitkällä tähtäimellä osoitettu terveyttä- ja elämää ylläpitäväksi jo monen monta kertaa.

Mietiskelin tässä miten kiteyttäisin oman sovellukseni siitä. Siihen kuuluu ainakin seuraavia asioita:
1) Turha myrkyttää itseään alkoholilla, tupakalla ja huumeilla.
2) Kofeiiniriippuvaisuus on hankalaa. Kofeiini siis minimiin.
3) Laiskuussyistä en ole täysin kasvissyöjä, mutta käytännössä lähes. Voisin olla vaikka vegaani, mutta tässä maassa se tuntuu liian hankalalta. Edes kunnollisen kasvisleivän saaminen huoltoasemalta tuntuu välillä mahdottomalta!
4) Pähkinöitä, papuja, linssejä, siemeniä, vähän myös soijaa. (Linssikeitto on ihan parasta.)
5) Marjoja paljon tuoreena, pakasteena, jauheena.
6) Täysjyvää kun mahdollista.
7) Valkoista sokeria ei tarvitse paljoakaan. Makeuttaa voi intiaanisokerilla, vaahterasiirapilla, kookossokerilla ja mitä lie niitä nyt onkaan.
8) Margariineja emme käytä kotona. Oikeaa voita niukasti, muuten oliivi-, avokado-, rypsi-, pellava-, kurpitsa-, ruistankio ym. öljyjä.
9) Maitotuotteista lähinnä kuluu jugurtteja (niitä joissa on hyviä bakteereja ja vain vähän sokeria). No, juustoa kyllä kuluu myös.
10) Kuituja, kuituja, lisää kuituja! (Erityisen hyviä kuidunlähteitä ovat mm. tällaiset herkut: vadelma, päärynä, omena, appelssiini, banaani, kiivi, mustika, mansikka, avokado, parsakaali, pinaatti, bataatti, porkkana, pavut, linssit, mantelit, pähkinät, siemenet ym.) Helppo periaate, joka auttaa syömään terveellisemmin (ja laihduttavammin) on pitää huolta runsaasta kuitujen saannista. Samalla tulee myös muut tarvittavat ravintoaineet ja lihottavia ei jaksa syödä niin paljoa.
11) Syömme vitamiineja ja hivenaineita purkista, koska arjen ruoka ei nyt kuitenkaan ole aina niin monipuolista kuin toivoa saattais. Tarvittaessa (=lapsiperheessä usein) niillä taistellaan myös kehon stressitiloja eli sairauksia vastaan isoin annoksin.
12) Karkit karkkipäivänä.

Nämä toteutuvat perheessämme välillä paremmin ja välillä huonommin, mutta periaatteen tai ihanteen tuleekin olla parempi kuin käytäntö on. Käytäntöä huonompi periaate vasta surkea periaate olisikin!

No tulipa nyt mietittyä syömistä ihan täällä blogissa. Terveyteen kuuluu toki paljon muutakin kuin ruoka. Vaikkapa tunnetaakkojen purku ja monta muuta tärkeää.

Minulle ruokaan liittyy myös hengellinen elementti. Ilmaisisin sen näin: Jumalan luomana ja rakastamana ihmisenä arvostan ja rakastan niin itseäni kuin perhettäni valitsemalla oikeasti ravitsevaa ravintoa. Samalla kunnioitan myös luontoa ja maapalloa, jossa elämme.

27.11.11

Makuelämys

Mukula, 3 v. syö erään tunnetun suomalaisen pikaruokaketjun hampurilaista.

Mukula: Tää maistuu paperilta.

7.10.11

Tehdäänkö ruoka-aineet kaupassa?

Äiti laittaa ruokaa.

Mukula, 3 v.: Mistä ruoka tehdään?
Äiti: Ruoka-aineista.
Mukula: Kaupassako?
Äiti: Ei, vaan ruoka kasvaa maassa pellolla, puskissa tai metsissä.
Mukula: Sitten sammakot syö ne.

28.9.11

Terveys ON tullut kylään

Miten jännittäviä ja innostavia kertomuksia kuulenkaan Namongista, Ghanasta. Terveysasema/sairaala toimii jo ja vaikuttaa positiivisesti ympäristöönsä.

Juhlimme projektin valmistumista 1.10. 2011 Jyväskylän adventtikirkossa. Kunniavieraamme Kwabena Boakye Yiadom, tuttavallisesti Koby, on jo saapunut Suomeen.

Juhlassa näemme kuvia ja videota, kuulemme kertomuksia, kiitämme ja iloitsemme tästä ihmeestä, kerromme kokemuksia sekä tietysti syömme hyvin. Tervetuloa mukaan!

Näin meidän kesken en malta olla paljastamatta kansainvälis-, afrikkalais-, suomalaismenua jo etukäteen:
Intialainen linssi-kasvispata
Kookosriisi
Vihersalaatti ja marinoitu kaali
Fufu, chilikastike
Palava-akatuamuhennos
Sombe-muhennos
Puolukkakiisseli ja kermavaahto

Nam, toivottavasti pastorikin kerkiää syödä!

29.1.11

Ghanan lyhyt oppimäärä, luku 40

"Olet kutsuttu". Ruokana tällä(kin) kertaa ghanalaista herkkua fufua.
"You're invited." It's the Ghanaian specialty, fufu.

RUOKAILUETIKETTI
Vierailijan on tärkeää oppia ruokailuetiketti.

Ennen syömistä pestään oikea käsi. Ruoka syödään yleensä käsin. Usein kaksi tai useampi ihminen syövät samalta lautaselta.

Ghanalaiset syövät nopeasti. Ulkomaalaiselle, joka pureskelee hitaasti ja juttelee ruokailun lomassa sanotaan "Miksi? Syö! Sinä et syö!"

Jos lähestyt syövää ihmistä, sanoo hän "You are invited" ("olet kutsuttu"). Kyseessä on yleensä muodollisuus.

Jos sinä olet se, joka syö etkä tarjoa toiselle, pidetään sitä loukkauksena vaikkei hänellä olisi aikomustakaan syödä.

Röyhtäily ei ole suotavaa.

Perinteisesti miehet ja naiset eivät syö yhdessä, eivät edes samassa huoneessa. Ei tule syödä kävellessään.

On parempi taittaa paloja isommasta ruoasta kuin haukata siitä.

21.8.07

Alkavatko kiinalaisetkin haista?

Uutisissa kerrottiin jokin päivä sitten kiinalaisten kasvavasta innostuksesta käyttää maitotuotteita.

Kiinalaisethan eivät perinteisesti ole juuri maitotuotteita varsinkaan juustoja käyttäneet.

Kiinalaiset tuttavani ovat kertoneet että heidän nenäänsä länsimaiset ihmiset haisevat, koska maitotuotteita käyttävien ihmisten ihosta erittyy määrätynlaista hajua.

Käykö nyt niin että kiinalaisetkin alkavat haista samanlaiselta? Erottavatko kiinalaiset hajusta ne ketkä eivät käytä maitotuotteita ja ketkä käyttävät? Tuleekohan maitotuotteiden hajusta tavoiteltava vaurauden ja länsimaisuuden tuoksu? Jakaantuvatko kiinalaiset kahtia hajun perusteella?

22.9.06

Herkkua

Onneksi on keksitty puutarhatyrnipensaat niin saa täällä Keski-Suomessakin syksyllä tyrniä. Syksy on yksinkertaisesti vajaa ilman tuoreita tyrnimarjoja. Toki aidon rantatyrnin ja viljellyn tyrnin välillä on ero, mutta hyvä näin. (Viljelty tyrni on kyllä hyvää pakastettuna ihan kokonaisena: kiva, viileä, mehukas karamelli.)

Tänään olen nautiskellut tuoreista tyrneistä. Nam.


Urjala, 12.9.2006.