Aids

Joulukuun ensimmäisenä päivänä vietetään maailman aids-päivää. Vaikka Suomessa löydetään joka vuosi yli 100 uutta hiv-positiivista, ei hiv/aids ole täällä lähellä kovinkaan monen, kuten ei minunkaan kokemuspiiriä. Pyrin korjaamaan asiaa omalta kohdaltani opiskellessani Harvardissa käymällä kurssin Pastoral Care for Persons Affected by HIV/AIDS. Sitä opetettiin joka toinen vuosi. Enää en sitä kurssilistalta edes löytänyt. Taisin olla onnekas kurssin osuessa sopivasti kohdalleni.

Opettajana toimi aids-lääkäri Jon Fuller Boston Medical Center -sairaalasta. Lääkärinä hän laittoi meidät tutustumaan taudin lääketieteelliseen puoleen sekä hoitoihin. Ette voi keskustella ihmisen kanssa, jolla on hiv/aids, jollette ymmärrä sanastoa, sanoi hän.

Erikoiseksi Fullerin tekee se että hän ei ollut vain lääkäri, vaan myös katolinen jesuiittapappi. Lääketieteellinen tietämys yhdistettynä pastoraaliseen asiantuntemukseen teki Fullerista ainutlaatuisen opettajan.

Luimme paljon, mutta emme vain tieteellistä (ja tylsää?) tekstiä, vaan kirjoja ihmisten kokemuksista. Tarkoituksenahan oli avata ikkunoita ihmisten kokemusmaailmaan ja ymmärtää heitä paremmin. Luimme aids-lääkärien tarinoita. Abraham Verghesen My Own Country. A Doctor's Story ei voinut olla tempaamatta mukaansa. Intensiteetti millä potilaiden tarinat tempasivat Verghesen tarttui lukijaan. Peter A. Selwynin Surviving the fall. The Personal Journey of an AIDS doctor yhdisti aids-kriisin ja hänen henkilökohtaisen kasvutarinansa. Paul Monetten kirja Borrowed Time. An Aids Memoir kertoo hänen kumppaninsa kuolemisesta aidsiin.

Lukemisen lisäksi keskustelimme, opettelimme keskenämme kuuntelemisen vaikeaa taitoa sekä kuuntelimme vierailevien hiv/aidsin saaneiden kertomuksia. Katselimme myös elokuvaa aidsiin sairastuneen hitaasta kitumisesta ja kuolemasta.

Oliko kurssista hyötyä? Kyllä. Ihmisten ymmärtämisen yrittäminen ei ole turhaa. Hiv-tartunnan sai viime vuonna viisi miljoonaa ja aidsiin kuoli kolme miljoonaa ihmistä. Aids on yleisin 15-60-vuotiaiden kuolinsyy.