Näytetään tekstit, joissa on tunniste muinainen viisaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muinainen viisaus. Näytä kaikki tekstit

13.3.18

"Yle Puhe on jästipäiden käsissä"

Heikki Kärki kirjoittaa Keskisuomalaisessa 10.3. Yle Puheen "uudistuksesta". 

Kylläpäs olinkin vahvasti niin samaa mieltä, että pitää hyödyntää hänen puhuttelevia sanavalintojaan: "... kaupallista radiota peesaileva tekorento lätinä kiukuttaa kuulijoita". Aivan.

Se on kyllä kiukuttanut jo aiemminkin. Puheen Aamu, ärsyttävästi nimetty Akti ja Nosto ovat jo pitkään saaneet vaihtamaan kanavaa. Se toimittajien keskinäinen läppä on epäkiinnostavaa kanavalla, jonka laittaa päälle mielenkiintoisten puheohjelmien toivossa. Läppäradio ja puheradio ovat nimittäin eri asia.

Mulle puheradion viehätys olisi siinä, että sen voisi vaan kääntää päälle (yleensä) autossa ja sieltä tulisi mielenkiintoista, ajateltua ja valmisteltua puheohjelmaa. Tämä ei ole enää kovin usein onnistunut Yle Puheeltakaan, varsinkin kun tyypilliset autolla-ajeluajat aamu- ja iltapäivä ovat olleet noita läppäradiotyyppisiä juttuja.

Sitten on se urheilu. Kyllä sitä toki voi ihan mielikseen kuunnella urheiluaiheisia puheohjelmia, kuten Lindgren ja Sihvonen, mutta hämmästyttävän usein jopa saman päivän aikana kun on toiveikkaasti kokeillut Yle Puhetta eri vaiheessa päivää, on aiheena ollut urheilu. Ei siis vain silloin illassa. Hohhoijaa. Maailmassa olis niin paljon muitakin aiheita. Ja ehkä jopa tärkeämpiä?

Tämä "läppäradioituminen" on siis jo tähän mennessä huomattavasti vähentänyt Yle Puheen kuuntelua.

Maanantaina 26.2. satuimme perheenä olemaan autossa iltapäivällä ja kuuntelimme uudistuksen perusteluja. 

Suurta hämmästystä autossamme herätti, että kohderyhmäksi oli valittu 30-44 vuotiaat. What??!

Kun soittaa musiikkia, niin ilmeisesti sitten täytyy valita joku kohderyhmä, koska musiikki määrittelee ja rajaa kuuntelijoita.

Kohderyhmävalinta toimi ainakin siltä osalta, että jo toisen biisin jälkeen ei autokuntamme enää kestänyt ja radio meni kiinni. Kukaan meistä ei kuulunutkaan 30-44 vuoden ikäryhmään. Olimme joko nuorempia tai vanhempia. Yle Puhe onnistuneesti rajasi meidät pois. Toimii!

Tosin uudistus ei miellyttänyt Heikki Kärkeä, 37 v. ja hänen tuttaviakaan. Auts.

Olisiko pitänyt soittaa suoraan lähetykseen ja kertoa mielipiteensä? Ei. Se olisi ollut turhaa. Ennen puheluiden vastaanottoa nimittäin tehtiin toinen rajaus ja valmiiksi mollattiin "muutosvastarintaiset". Hienoin sanakääntein tuli selväksi etukäteen mitä muutosvastarintaisista ajateltiin tyyliin "ainahan niitä on". Aika halpamainen ja älyllisesti surkea veto, joka kertoo, että oikeasti ei välitetä palautteesta. "Uudistus" on omasta mielestä niin kiva että on tarkoituksenmukaista leimata eri mieltä olevat niiksi kauheiksi muinaisjäänteiksi, muutosvastarintaisiksi. Eräs "muutosvastarintainen" silti uskalsi soittaa ja kertoa itku kurkussa pettymyksensä.

Tiedättekös, Yle Puhe, että se kertoo miten tärkeä kanavanne ja ohjelmanne on ollut tälle ihmiselle. Ja ilmeisesti myös minulle kun kerta Heikki Kärjen innoittamana istun tiekoneellani tätä nyt naputtelemassa.

Automme nuorisoedustaja totesi "nyt ei ole yhtään seesteistä radiota." Aivan. Tämä maailman on täynnä täytemusiikkia. Ostoskeskuksista, kaupoista, kahviloista, ravintoloista, linja-autoista, kävelykaduilta saa jo päänsäryn taustahälymusiikista ja epäselvästä läppälätinästä.

Miten mukavaa olisi kaupassa saadun päänsäryn jälkeen laittaa autossa radio päälle, koska sieltä löytyisi puheradio, jossa vielä uskotaan puheen, ajatusten ja hyvin toimitetun puhesisällön voimaan ja uskalletaan rohkeasti olla erilaisia.

Mutta ei. Heikki Kärjen tuttavat siirtyvät podcasteihin. Sitä minäkin olen ajatellut. Täytyy sitä nyt sitten ruveta säätämään ja keräilemään mielenkiintoista kuunneltavaa. Otan vastaan podcast-ehdotuksia!

Hyvä puheohjelma ei rajaa ikäluokkia pois. Eräs nuori aikuinen juuri mainitsi, että hyvä luento on parasta. Olen huomannut, että lapsetkin kuuntelevat puheohjelmia omien tekemistensä ohessa ja saattavat kysellä kuulemastaan sisällöstä.

Viisauden sanat ovat tiedon mauste, sanoo jo muinainen sananlaskukin.


5.9.17

Lakihenkisyys - ulkoiset vaatimukset - täydellisyyden tavoittelu on supervaarallista

Viikottaisilla raamattutunneillamme on aiheena ollut kirje galatalaisille. Sitä pidetään Paavalin varhaisimpina kirjeinä ja ajatuksen juoksultaan se on aika haastava ja usein vaikeasti ymmärrettävä.


Mutta yksi asia - Paavalin pääpointti -on päivänselvä: lakihenkisyys on todella vaarallista! Yhä uudestaan, suoraan ja kieli- ja vertauskuvien kautta viesti on sama: "Eihän kukaan tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii... Kuinka te voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?" (Gal. 2:16b, 3:3)


Ulkoisiin asioihin ja vaatimuksiin keskittymällä lopputulos on
tuhoisa.


Eteeni tuli alla oleva Brene Brownin lainaus ja ajattelin, että hän sanoittaa hyvin lakihenkisyyden = ulkoisiin asioihin keskittymisen = täydellisyyden tavoittelun vaaran ja dynamiikan nykykielelellä. Kun ei tuo ongelma ole mihinkään hävinnyt. Vaikka nykyisessä ilmapiirissä kovasti kauhistellaan kaikkea "tiukkapipoisuutta", niin silti ulkonaiseen keskittyminen ja liian suuret ihanteet ovat kovasti vallalla.

"When we choose growth over perfection, we immediately increase our shame resilience. Improvement is a far more realistic goal than perfection. Merely letting go of unattainable goals makes us less susceptible to shame. When we believe “we must be this” we ignore who or what we actually are, our capacity and our limitations. We start from the image of perfection, and of course, from perfection there is nowhere to go but down."
- Brené Brown, I Thought It Was Just Me (but it isn’t): Making the Journey from “What Will People Think?” to “I Am Enough”

23.10.16

Kiastinen hyvän yön toivotus

Rituaalit ovat tärkeitä. Ainakin mukulalle, 8 v.

Hyvää yötä  -rituaalimme menee näin:

a. Mammuttihali (normaali hali, jonka toinen osapuoli on äiti = mammutti)
b. Nöffihali (normaali hali + nenät yhteen)
c. Nöffi (nenät yhteen)
c1. Nöffi
b1. Nöffihali
a1. Mammuttihali

a. käsihali (äidin oikea käsi mukulan vasemmalle poskelle)
b. käsihali (äidin vasen käsi mukulan oikealle poskelle)
c. käsihali molemmille käsille
c1. käsihali molemmille käsille
b1. käsihali (vasen käsi)
a1. käsihali (oikea käsi)

Laitoin merkille mukulan luoman rituaalin kiastisen rakenteen.

Kiastinen kirjallinen rakennehan on tuttu muinaisesta heprealaisesta kirjallisuudesta kuten Raamatun vanhasta testamentista. Sitä löytyy runoudesta (mm. psalmeista), mutta myös kertomuksista.

Kun me länsimaiset kirjoitamme kertomuksen panostamme loppuhuipennukseen ja laitamme tärkeimmät asiat sinne. Heprealainen sen sijaan sijoitti tärkeimmän viestin kertomuksen keskelle. Kertomuksen alkuun ja loppuun tuli jotain samanlaista (sama asia sanottu eri sanoin, samanlainen sanasto). Alun jälkeen ja juuri ennen loppua on jotain samankaltaista. Ja niin edelleen kunnes keskelle jää oleellinen pointsi, jota halutaan painottaa.

Kiastisen rakenteen ymmärtäminen selkeyttää vanhan testamentin tekstien ymmärtämistä.

Mukulan yörituaalissa tärkeimmät kohdat kiastisen rakenteen mukaan näyttävät olevan nöffi ja käsihali molemmille käsille. Mahdanko saada tästä välineen ymmärtää lastani paremmin?

28.3.15

Hyvän sään ystäviä

Kyllä rikkaan luo ystäviä kertyy, köyhän luota he kaikkoavat.
Monet pyrkivät ylhäisten suosioon, anteliaan ystäviä ovat kaikki.
Sananlaskut 19: 4,6

Hyvän sään ystäviä löytyy helposti.

Onneksi on olemassa myös joka sään ystäviä.

Kumpaa sorttia olen minä, entä sinä?

27.3.15

Hyvä on Herraa syyttää

Oma tyhmyys vie ihmisen harhaan, mutta silti hän on katkera Herralle.
Sananlaskut 19:3

Jumalan syyttäminen omien tai toisten virheiden seurauksista on kätevä tapa olla kohtaamatta totuutta itsestään. 

Toki voihan sitä syyttää myös puolisoaan, vanhempiaan, poliitikkoja, opettajia, maahanmuuttajia tai vaikka ketä. Kunhan aina jotain muuta kuin itseään.

Jos Jumala aina pelastaisi meidät törppöilyjemme seurauksilta, niin milloin kasvaisimme ihmisinä?

Uskon Jumalan olevan kiinnostunut siitä, että opimme käyttämään hänen meille antamia aivoja ja kehittämään harkintakykyämme.

Kun harkintakykyharjoituksissa mokaamme, ei Jumala tietenkään meitä hylkää. Hänen rakkautensa ei ole kiinni virheistämme. Siispä harjoittelemaan!


25.3.15

Tsempataan ja laitetaan ruokaa suuhun saakka!

Laiska pistää kätensä ruokavatiin, mutta suuhun saakka käsi ei nouse.
Sananlaskut 19:24

Tämä koominen kärjistys kuvaa hyvin laiskuutta, jota meissä monessa on, vaikka kätemme vielä suuhun jaksaisimmekin nostaa.

Olemme usein hyvin, hyvin lähellä tavoitetta, jotain hyvää, arvokasta tai vaikka pienenkin tekemättömän asian loppuun saattamista.

Kunhan vain saisi soitettua ja pyydettyä anteeksi... kunhan vain saisi sanottua miten toista rakastaa... kunhan vain saisi avattua sen kirjan... Kunhan vain tulis käytyä... Kunhan vain saisi järjestettyä noi paperit... Kunhan vain saisi tiskattua tiskit... Kunhan vain saisin suljettua tämän vempaimen niin viettäisin aikaa ihmisten kanssa...

Kunhan vain saisimme käden nostettua sieltä ruokavadista.

23.3.15

Nieleskeltävää riittää

Puheesi mukaan saat purtavaa, sanoistasi riippuu mitä saat niellä.
Sananlaskut 18:20

Jeps, näinhän se menee. Ehkä nykyään internet- ja someaikakaudella enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Sanomamme - ja kirjoittamamme - sanat vaikuttavat tulevaan ajankäyttöömme.

20.2.15

Tehokas unilääke

Herran pelko turvaa elämäsi: nukut tyynesti, säikkymättä pahaa.
Sananlaskut 19:23

Makeita ja levollisia unia. Hyvää yötä!

14.2.15

Kuulija on syyllinen

Adventtikirkon jumalanpalvelusten yhteydessä on raamattutunti. Nyt aiheena on Sananlaskujen kirja. Herkkua! Kielikuvien ilotulitusta, napakkaa arkiviisautta ja pohdittavaa riittää.

Tosin raamattutunnin valmistaminen on jotenkin hankalaa. Pieniä eriaiheisia paloja, tee siitä nyt sitten järkeviä kokonaisuuksia. Mutta ei se mitään, tänään käsiteltiin pieniä paloja sieltä täältä... ja pieniä paloja heittelen tänne blogiinkin.

Heittiö kuuntelee ilkeitä puheita, kieroilija turmion sanoja.
Sanal. 17:4

Ei ainoastaan ilkeiden puheiden puhuja, vaan myös niiden kuuntelija on syyllinen. Se, että kuuntelee, paljastaa kuuntelijan itsensäkin.

Jos kukaan ei suostuisi ilkeitä puheita kuuntelemaan, ne loppuisivat yleisön puutteeseen.

1.2.12

Presidentin vaalien alla pastorilla riittää töitä

Sielunhoidollisia nimittäin.

Saamme valita kahdesta ehdokkaasta, joista kummankin vaalikampanja on vaikuttanut maltilliselta ja kunnioittavalta.

Valitettavasti kummallakin on kannattajia, jotka eivät vaikuta maltillisilta ja kunnioittavilta.

Panokset tuntuvat olevan kovin korkealla ja monet pinnan alaiset asiat nousevat esiin ja sitten läiskitään. Rajuja sanallisia hyökkäyksiä toisin äänestävää kohtaan ja ikäviä yleistyksiä ehdokkaiden kannattajista tai ihmisryhmistä. Usein vielä asioista, jotka eivät liity presidentin tehtävien hoitamiseen vaan omiin mielikysymyksiin tai ennakkoluuloihin.

Monen sydän on vereslihalla ja kipeä ja pastorille riittäisi töitä.

Kaikessa kiihkossa olisi hyvä muistaa, että kaikkien ilmaan, lehdistöön ja sosiaaliseen mediaan heitettyjen kärkkäiden ja halventavien väitteiden vastapuolella on ihmisiä, joilla on tunteet.

Joten, jospa luopuisimme halventavista yleistyksistä. (Mikä tahansa määre voi olla halventava riippuen äänensävystä ja kontekstista.)

Jomman kumman ehdokkaan äänestäminen ei tarkoita, että kyseinen henkilö on suvaitsevainen, suvaitsematon, konservatiivi, liberaali, ihmisoikeuksien puolesta tai vastaan, sivistynyt, juntti, uskontoa vastaan tai sen puolesta, vanhoillinen tai uudistusmielinen, homofobinen tai antikristuksen hengen vallassa tai mitä lie. Eivätkä kaikki homot ole Jumalan pilkkaajia tai heterot agressiivisia.

Kehukaa ihmeessä omaa ehdokastanne, mutta älkää demonisoiko niitä, jotka äänestävät eri lailla.

Tässä vähän muinaista viisautta erityisesti niille, jotka kunnioittavat Jumalaa ja Raamattua, mutta myös muille suvaitsevaisille ihmisille:

* Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.

* Älkää pitäkö itseänne muita parempina.

* Hyväksykää siis toinen toisenne niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

(Nämä ajatukset löytyvät Raamatusta Paavalin kirjeestä roomalaisille: 12:10, 16; 15:7)

13.4.10

Nebajotin pässit ja muita siunauksia

Sattuipa käteeni Adventtikirkon kesäjuhlien ohjelma kolmen vuoden takaa, johon olin kirjoittanut juhlien aikana minulle merkitykselliseltä tuntuneen lauseen: Nebajotin pässit ovat sinun.

Muistan, että tämä lause antoi minulle jotain, mitä tarvitsin silloin ja että se on lainaus Jesajan kirjasta Raamatusta. Paljon muuta en siitä muistakaan.

Niinpä päätin nyt tarkistaa mistä näissä pässeissä olikaan kysymys. Ne löytyvät Jesajan 60 luvusta. "Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu , kun ... Nebajotin pässit ovat sinun..." (jakeet 5, 7)

Nebajotin pässit ovat siis siunaus, suuri ilon aihe.

Hmm. Mikähän on Nebajotin pässi elämässäni tänään? Entä sinun?

30.3.10

Muinaista viisautta juurista

Kukkaraukkani saivat uudet mullat ensimmäistä kertaa ainakin kahteen vuoteen ellei jopa pitempään. Saa nähdä miten kestävät moisen järkytyksen.

Tässä puuhassa tein huomiota juurista:
-Bambulla on kirkkaan oranssisia juuria.
-Monta kerta kuoleman partaalla olleella appelssiinilla oli erinomainen juuristo. Siksi se on selvinnyt hirveistä vastoinkäymisistä.
-Juorulla ei ollut juuri lainkaan juuria.

Tästäpä tuli mieleeni muinaista viisautta:

Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa... (Kol 1:7)

Heittiö kuuntelee ilkeitä puheita, kieroilija turmion sanoja. (Sanal 17:4)

10.5.07

Muinaista viisautta: kuin raikas vesi

Kuin raikas vesi uupuneelle on hyvä uutinen kaukaisesta maasta. [Sanal. 25:25]

Tammerkoski, Tampere. 8.5.2007.
Tammerkoski rapids, Tampere, Finland. May 8, 2007.

9.3.07

Lohduttoman ja turhan elämän elämisestä

Saarnaajan kirjan 9:ssä luvussa on mielenkiintoisia ajatuksia elämästä ja kuolemasta.

Kirjoittajan mielestä lohdutonta on kaikkien yhteinen kohtalo: kuolema. Se kohtaa niin hyviä kuin pahoja. "Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama..." Lohdutonta on myös ihmisen sisäinen tila: "ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa..." Näinhän se on, opettavat self-help gurut mitä tahansa. Oman pahuutensa ja mielettömyytensä kanssa saa kamppailla koko elinaikansa.

Ja kaiken sen jälkeen "suoraa päätä vainajien joukkoon!" Kiva, kiva.

Kuolema ei tosin kuullosta kovin pelottavalta sillä "kuolleet eivät tiedä mitään" - elävät sentäs sen että "heidän on kuoltava." Tuonelassa -siis haudassa- jonne olemme matkalla "ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta." Rakkaus, viha ja kiihko ovat sammuneet.

No, miten sitten kannattaisi elää kun kerta kaikki on turhaa kamppailua oman mielettömyytensä kanssa ja sitten kuitenkin kuolee niin kuin kaikki muutkin? Kirjoittaja neuvoo:
1) Ruokaile iloiten
2) Pukeudu hyvin
3) Huolehdi ulkonäöstäsi
4) Nauti elämästä rakastamasi puolisosi kanssa
5) "Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on"

Sillä "niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa."
[Saarnaaja 9: 1-10]

16.2.07

Muinaista viisautta (bloggaajille)

Mitä enemmän on sanoja, sitä enemmän on turhuutta.
Mitä hyötyä siitä on ihmiselle?
(Saarnaaja 6:11)

Orkidea ja omakuvani. Kew Gardens, Englanti.

14.2.07

Muinaista viisautta ystävänpäivänä

Toivotan blogin lukijoille hyvää ystävänpäivää muinaisen viisauden sekä taiteen kera:

Uskollisuus on ihmisessä arvokkainta,
parempi on köyhä kuin petollinen.
(Sananlaskut 19:22)

Roomalaista mosaiikkia Lontoosta 100-luvulta. Museum of London.

9.2.07

Muinaista viisautta: kipeä kärsimys tuulen hyväksi

Englanti, tammikuu 2007.

Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana
kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut,
eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä,
minkä oli vaivaa nähden koonnut.
Juuri tämä on kipeä kärsimys:
sellaisena kuin hän oli tullut, hänen oli myös lähdettävä.
Mitä hyötyä oli siis siitä, että hän oli nähnyt vaivaa
- tuulen hyväksi!
Kaikki päivänsä hän kulutti pimeässä huolia kantaen,
vaivaa ja murhetta nähden.
Saarnaaja 5: 14-16

3.2.07

Tuulen tavoittelua auringon alla

Perhe nukkuu. Takana päivä. Nyt hiljainen hetki.

Lueskelen Saarnaajan kirjaa Raamatusta. Jumalanpalveluksen yhteydessä kirkoissamme on raamattutunti, jossa keskustellaan eri Raamatun kirjoista tai teemoista. Nyt on vuorossa Saarnaajan kirja, huomenna neljäs luku.

Teini-ikäisenä Saarnaajan tekstit puhuttelivat minua kovin, erityisesti abivuonna. "Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!" (1:1) lohdutti kummasti ylioppilaskirjoituspaineiden alla.

Onneksi Saarnaaja on päätynyt Raamatun kaanoniin. Useita tuhansia vuosia kirjoittamisensa jälkeen se on niin ... ajankohtainen. Asioiden käsittelytapa on sopivan pessimistinen ja mollivoittoinen, jotta se kuullostaa nykyihmisenkin korvissa tarpeeksi rosoiselta ollaakseen aitoa. Eipä ole tekopirteää ja pinnallista lässytystä, ei.

"Minä katselin sitten kaikkea sortoa,
jota harjoitetaan auringon alla.
Katso: sorrettujen kyyneleet!
Ei ole heillä lohduttajaa.
Katso: sortajien väkivalta!
Eikä lohduttajaa ole."
(Saarnaaja 4:1)

Reaktio sorron ja väkivallan ymmärtämiseen on kuolleiden toteaminen onnellisimmiksi kuin elävät. Vielä onnellisempi on syntymätön, "jonka ei ole tarvinnut nähdä sitä pahaa, mitä auringon alla tapahtuu." (4:3)

Turhuudeksi todetaan kaikki "vaivannäkö, työ ja menestys," sillä niissäkin on kysymys vain "ihmisten keskinäisestä kateudesta."

Yksinäisyys on turhuutta. Saarnaaja kuvaa yksinäisyyttä viiltävin sanoin: "joku ihminen on aivan yksin, hänellä ei ole ketään, ei poikaa, ei veljeä. Silti hänen vaivannäöllään ei ole loppua..." "mutta voi yksinäistä, joka kaatuu -häntä auttamassa ei ole ketään." (4:7-12)

Poliittinen valta on turhuutta. "Määrätön on joukko jokaisen ympärillä, joka nousee kansan johtajaksi, mutta jälkipolvet eivät häntä ihaillen muista. Turhuutta ja tuulen tavoittelua sekin." (4:16) Hyvä pitää mielessä näin vaalien alla.

Luvun lopussa on vielä varoituksen sana jumalanpalveluksesta: "Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättään tekevät pahaa." (4:17) Hyvä neuvo huomiseen jumalanpalvelukseen! Ajetaan varovasti Viitasaarelle ja lähestytään yhdessä Jumalaa nöyrin mielin. Onneksi minulla on myös mahdollisuus kuunnella, sillä mies pitää raamattutunnin (minulla on saarna). Katsotaan mitä hän saa tästä luvusta irti ja miten saa haastettua meidät ajattelemaan ja keskustelemaan. Hän on nimittäin hyvä opettaja. Sitä en sanoisi turhuudeksi.

[Päivään teemaan sopii myös Joyful Woman: No Partying in Gethsemane.]


Tuulen tavoittelua auringon alla. Englanti, tammikuu 2007.

18.11.06

Matkaseuraa

Lento Helsinki - Frankfurt:
Kaksi suomalaista noin nelikymppistä miestä keskestelevat kovaan ääneen vaimoistaan. Ongelmana on etta vaimojen dieetit eivät tuota tulosta, vaikka dieetillä on oltu jo kaksi vuotta.

-Koska mina hankin rahat ja hän vain tuhlaa, niin kyllä naisen täytyy olla kaunis. Niin se vain on.
-Mina en koskaan silitä, pese enkä tiskaa käsin. Ne ovat naisten hommia. Niin se vain on. Koneella voin tiskata ja harvoin imuroin. Niin se vain on. Ne ovat naisten hommia. Ei se tarkoita ettenkö minäkin tekisi, minä leikkaan ruohon kesälla.

Keskustelu jatkuu päivitellen sellaista miestä, joka ei tee kotonaan mitään.
-No, tulipa taas muijat haukuttua tälta erää, mutta varmaan sitä riittää joka päiväksi.

Lento Frankfurt - Zagreb:
Vieressämme istuu charmantti vanhempi kroaattimies. Hän käyttäytyy kohteliaasti ja hillitysti. Kun tulee ilmi etta olemme Suomesta, sanoo hän:

-Olen ollut Helsingissä ja Tampereella kauan sitten, vuonna 1952 olympialaisissa.
-Oletteko urheilija?
-Pelasin jalkapalloa Jugoslavian joukkueessa.

Hän kertoo otteluiden tulokset ja joukkueestaan. Puhumme myös maailman kiinnostavimmista kaupungeista. Keskustelumme päättyy hyvän jatkon toivotuksiin.

Matkaseura toi mieleen muinaista viisautta:
Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa. (Sanal. 17:28)
Viisaan viisaus on elämäntaitoa, tyhmän tyhmyys itsensä pettämistä. (Sanal. 14:8)