18.5.15

Näyttää ainakin hyvältä

Hoitopalaverissa saattokodissa kyselimme hoitajalta minkä tyyppisistä aikamääristä todennäköisesti on kysymys. Kuoleman hetkeähän on vaikea ennustaa kovin paljon etukäteen, mutta hoitaja kertoi ihmisten olevan heillä keskimäärin kolme viikkoa.

Siinä vaiheessa läheinen oli ollut siellä jo viikon. Nyt jo yli kaksi viikkoa.

Mutta läheinen saa niin hyvää hoitoa saattokodissa, että hän näyttää voivan jopa paremmin kuin pitkään aikaan.

Minä: Näytät kyllä hyvinvoivalta.
Läheinen: Niin ... mieheksi joka kuolee viikon päästä!

No, huumori ei ole ainakaan vielä kuollut.

16.5.15

Kivunlievitystä paikalle eri suunnista

Väkeä saapui eri puolelta Suomea saattokotiin läheistämme tapaamaan. Lähdimmepä kaikin kaupungille hillumaan.

Ensin katsomaan kaupungin uusinta nähtävyyttä - näkihän sieltä oikein hyvin, varsin kauas.

Seuraava etappi oli jäätelöt keskustassa. Läheisemme noustesssa autosta ja odottaessa pyörätuolia kysyin häneltä onko kipuja.

-Ei ole kun on niin paljon tuttuja.

15.5.15

Ihana paikka elää ja ...

Läheisemme on päässyt saattokotiin.

Se on ihana paikka, jossa keskitytään elämiseen.

Ihminen huomioidaan siellä omana persoonanaan. Vierailuajat ovat 24 h. Onhan se läheisemme koti, jossa saa käydä silloin kun hänelle sopii.

Ruoka on hyvää ja saa valita mitä haluaa. Jos tulee nälkä, voi käydä jääkaapilla tai hakemassa herkkuja kioskilta.

Siellä asuu kissa. Omankin lemmikin voisi tuoda, jos omaiset pystyvät hoitamaan sen. Lapsille on leikkipaikka ja leluja. Talvipuutarhassa solisee suihkulähde. Kasveja ja tuoreita kukkia löytyy muualtakin.

Saunaan pääsee kerran viikossa. Vapaaehtoiset vievät lenkille tai muuten ulkoilemaan. On ohjelmaa, johon tullaan kutsumaan mukaan.

Läheisellämme on oma huone, jossa on oma pikkukeittiö ja parveke. Taidetta seinällä ja matto lattialla. Kipulääkitystä saa niin paljon kun tarvitsee.

Siis ihana paikka, josta olemme olleet haltioissamme.

Siellä on myös muistopöytä, jossa palaa kynttilä kun joku on kuollut. Ensimmäisinä kertoina käydessämme kynttilässä ei ollut tulta.

Sitten siinä paloi kynttilä. Seuraavanakin päivänä siinä paloi kynttilä. Sen jälkeisellä kerralla pöydällä oli kolme kynttilää, kaksi palamassa ja yksi jo kokonaan palanut.

Ai niin. Tänne ihanaan paikkaan tullaan kuolemaan.

7.5.15

Pelottava tulevaisuus, osa 2

Mukula, 7 v.:  Siinä on pelottavaa myös se, että en oo tottunut vielä kesään. Ei tiedä mitä tapahtuu... Pistääkö ampiainen ensimmäistä kertaa vai ei?

6.5.15

3.5.15

Mä meen sit jonneki muualle

Kotiin tullessaan nainen ajatteli, että olisipa mukava mennä kylpylään rentoutumaan ja liottamaan väsyneitä raajojaan.

Myöhemmin illalla nainen kertoi mieliteostaan miehelle, joka innostui asiasta kovin ja otti selvää, että vielä juuri ehtisi mennä. Mutta -höh- nainen ei enää ollutkaan niin innostunut asiasta.

Nainen: Kylpylään pitäisi mennä rauhassa ja rentoutuen, nyt tulis vaan liian kiire. Nyt se vaan would defeat the purpose.
Mies: Ai jaa, mä lähen sit vessaan.