Mietin tänään kiirastorstain hyvin, hyvin inhimillisiä tapahtumia.
Jeesuksen petti läheinen ihminen, ystävä. Monet meistä tietävät miltä se tuntuu.
Huomioni kiinnittyy opetuslasten tapaan reagoida ahdistavaan ja pelottavaan tilanteeseen: yksi yrittää selvitä väkivallalla, muut käyttävät toista yleistä ongelmanratkaisutapaa ja he pakenevat. Hyvin tyypillisiä reagointitapoja, jotka pystymme varmaan kukin tunnistamaan myös omasta elämästämme. Välillä on kiusaus kostoon, näyttämiseen, sanalliseen tai jopa fyysiseen väkivaltaan. Noille pitää näyttää! Toinen vaihtoehto on vetäytyminen ja pako johonkin. Ahdistavasta tai pelottavasta tilanteesta voimme paeta monin tavoin: fyysisesti poistumalla, jumittumalla tiettyyn asenteeseen, tekemällä ihan jotain muuta kuin kohdata asian, lääkitsemällä itsensä turraksi erilaisilla asioilla jotka hetkeksi helpottavat.
Pelottavinta on usein oman itsen pimeän puolen ja omien syvimpien haavojen kohtaaminen.
Yleensä me ihmiset vaikeassa tilanteessa joko hyökkäämme tai pakenemme. Mitä teki Jeesus? Ei kumpaakaan.
Jeesus sanoi ääneen sen mitä tilanteessa tapahtui - suoraan tekijöille. "Suudelmallako sinä kavallat ihmisen pojan?" "Te olette lähteneet kuin rosvon kimppuun, miekat ja seipäät käsissä. Minä olen joka päivä ollut teidän keskellänne temppelissä, ettekä te ole kättänne kohottaneet minua vastaan." Hän ei paennut, ei hyökännyt, vaan sanoi suoraan, mutta silti kohteli vangitsijoitaan kunnioittavasti ja jopa parantaen yhden heistä.
Jeesus tekee vaikutuksen -jälleen. Jeesus suostuu uhriksi, muttei käyttäydy kuin uhri. Hän kunnioittaa myös itseään.
Jeesuksen ristin tähden kristitty ei ole hylätty eikä uhri eikä hänen tarvitse elää kuin hylätty tai uhri. Hän on rakastettu, anteeksiannettu ja vapaa kunnioittamaan niin itseään kuin toisiaan, myös niitä jotka kohtelevat häntä huonosti. Hän saa levätä ja vastaanottaa.
Ansku
