7.11.05

Keskustelua

Hauskaa! Aborttia käsittelevä postaus on saanut kommentteja. Kiitos. Innostuin kirjoittamaan vastausta ja muutakin mieleeni pulpahtavaa (aiheesta ja aiheen vierestä) sen verran monisanaisesti että laitan kommenttini omaksi postaukseksi. Lue siis ensin mitä sanoin edellisessä postauksessa ja mitä Ah ja Teme siitä sanoivat.

Ah ja Teme: aivan oikeutetusti puututte m-sanan käyttöön. Mietin sitä itsekin, mutta päädyin siihen silti, koska olin juuri sanonut että ihminen on ihminen ennen syntymäänsä ja pidän ihmiselämän ennenaikaista päättämistä murhana tai tappona. (Käytän näitä sanoja puhekielenomaisesti, en rikoislain käyttämissä merkityksissä.) Mutta tästä tietysti seuraa kysymys hyväksynkö siis harkitun murhan joissain olosuhteissa. En tietenkään... paitsi siis, tuota, syntymättömien lasten suhteen.... mutta kääk, sehän kuulostaa kauhealta... hmm... siksi onkin helpompi antaa asialle oma nimensä, abortti ja puhua siitä, se ei kuullosta ihan niin ikävältä.

Ehkäpä juuri tästä syystä, itseänikin varten vedin kehiin m-sanan. Sen käyttäminen tuntuu suurelta ja lopulliselta, kuten Ah sanoit. Liian hirveältä jotta sitä voisi käyttää keskustelussa, mutta tämän liian suuren sanan käyttö toi itselleni esiin asiassa olevia syviä ristiriitoja ja epäjohdonmukaisuuksia -"murha-sanan käytön ja realismisi ristiriitaa". Niistähän etiikan kysymyksissä onkin kysymys. Eivät ne olisi suuria eettisiä kysymyksiä ellei asioissa olisi monia puolia ja paljon kipeyttä. Kärjistys terävöittää ajattelua.

[Sivuhuomautus: Tästä minun murha-sanan käytöstä pääsisi kyllä helposti hyppäämään useaankin eri eettiseen kysymykseen ja joutuisi äkkiä mutaisille vesille. Yksi mielenkiintoinen kysymys pohdittavaksi olisikin onko mahdollista soveltaa kantaa jostain eettisestä ongelmasta johdonmukaisesti toisiin eettisiin ongelmiin, ilman että oma omatunto joutuu vaikeuksiin...]

Itse olen suhtautunut aborttiin aika kliinisesti tyyliin "ikävä asia, mutta parempi näin koska minkäs sille voi". Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun puen julkisesti sanoiksi ajatuksiani abortista. Tähän minut kirvoittivat Metacandiumin lääkkisopiskelijat, kiitos heille. En siis suhtaudu kovin intohimoisesti aiheeseen, mutta jos aborttia ryhdyttäisiin lailla kieltämään, saattaisi minusta löytyä potkua moisen vastustamiseen. (Huolestuneena seuraan myös USA:n korkeimman oikeuden nimityksiä, sillä siellä asia voi saada aivan uuden käänteen jo yhdenkin ihmisen ansiosta.)

Etiikan asioista keskusteltaessa on hyvä muistaa asian eri tasot: yleinen ja yksityinen. Yleisen, periaatteellisen kannanoton ("vastustan aborttia," "kannatan vapaata aborttia") ei tarvitse/tule tarkoittaa yksilön tuomitsemista eikä hänen määräilemistään. Kukin tekee omat ratkaisunsa itse ja kantaa niistä vastuun. Lähimmäisenä (ja pastorina) voin toimia tukena, auttaa arvioimaan vaihtoehtoja, rakastaa ihmistä joka on vaikeassa tilanteessa ja kunnioittaa hänen ratkaisujaan. Vaikea tilanne ja sen suhteen tehdyt valinnat eivät vähennä hänen ihmisarvoaan millään tavalla.

[Etiikasta keskusteltaessa tulee tehdä myös ero sen välillä mitä minä en tekisi ja mitä kenenkään ei koskaan tulisi tehdä.]

Ja sitten vielä Ah:n esiinottamista suurista sanoista. Sanat ja niihin lastatut merkitykset ovat erittäin mielenkiintoinen alue, pienempienkin sanojen kanssa! Parisuhteessakin sen huomaa: moni ristiriita selviää kun ymmärtää millainen merkitys jollain sanalla on toiselle. Sanat ovat koodeja suurille merkityksille ja tunteille, usein tiedostamattomillekin. Siksi ihmistenvälinen kommunikaatio onkin usein lähinnä väärinymmärrystä... ;-)

Ammatissani oppii käyttämään isoja sanoja kuten elämä, kuolema ym., joskus toki ujostellen. Näiden sanojen mukaanottaminen, kaikkien väärinymmärryksien ja salattujen merkityksien uhallakin, on mielestäni ok, sillä ne herättävät keskustelua ja tuovat meistä esiin ajatuksia ja reaktiota. Ne(kin) toimivat keskustelun välineinä kunhan vaan malttaisimme kuunnella toisia ja yrittää aidosti ymmärtää mitä toinen ajaa takaa ja millaisia merkityksiä hänellä on kyseisille sanoille.

Puhuessani/kirjoittaessani erilaisille yleisöille erilaisissa tilanteissa erilaisissa rooleissa (vaikka häissä tai hautajaisissa, nuorille tai eläkeläisille, seurakunnassa tai yliopistolla, tieteellinen julkaisu, maakuntalehti tai hengellinen lehti jne) pohdin tarkkaankin sanojen merkityksiä kyseisissä ympyröissä ja pyrin käyttämään, jos suinkin osaan, sanastoa joka välittäisi kohderyhmälle ajatuksen jonka haluan sanoa. (Epäonnistun usein.)

Blogikommunikaatio on uusi, erilainen haaste, sillä (ainakaan minun) blogillani ei ole mitään erityistä kohderyhmää, en bloggaa vain tietylle yleisölle. Tätä voi lukea ken tahtoo ja paikalle sattuu. Siksi bloggaaminen onkin kivaa, se luo mahdollisuuksia aidolle keskustelulle ja laittaa ajattelemaan ilmaisuaan uusilla tavoilla (varsinkin kun ei bloggaa nimettömänä).

Teme: mitä sanaa käyttäisit kärjistävän m-sanan sijasta?
Ah: millaisia vaihtoehtoja näkisit olevan esim. mainitsemillesi suurille sanoille (elämä, kuolema, valinta, tulevaisuus, murha) keskustelun välineinä? Tätä olisi mielestäni hauskaa miettiä lisää. Voiko keskustella kuolemasta käyttämättä sanaa "kuolema"?

Kiitos, kanssanne on mukava pohtia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käyttäisin ehkä sanaa "tappaa" tai sitten vain erillistä sanaa kuten "abortti". Mietin todellakin sanaa, joka ei olisi noin vahva. "Abortti on tappamista" tai "Abortti on kuoleman aiheuttamista". Jälkimmäinen siirtää ainakin sanan pois laittomasta toiminnasta. Latistaisiko se sitten tunnereagtion? Ehkä.

Ja todellakin kiva, että uskallat ottaa asioita esiin. En turhaan kehunut!

(Argh.. ja minun on pakko iteroida omaa tekstiäni blog-viestinnästä...)

Teme

Ansku kirjoitti...

Anni:
ammatissani tosiaan joutuu/saa puhua elämästä ja kuolemasta ihan niinä itsenään. Oikeastaan "työnkuvaan" kuuluu että on kohtalaisen sinut kumpaisenkin kanssa. Tässä varmaan piilee myös yksi ammatin vetovoiman salaisuus: pakko kohdata asioita, joista muissa yhteyksissä voisi helpommin luistaa. ;-)

Aborttikeskustelussa (ja muissa joissa on polarisoituneita vastakkainasetteluita) käytettyjä iskulauseita on hyvä palotella ja arvioida. Kummallakaan puolella ei ole yksinoikeutta esim. sanoihin "elämä" ja "valinta".

Olen saanut seurata nuorta, lahjakasta naista, joka päätti synnyttää lapsen koska se hänestä oli oikein. Nostan hattua hänen ratkaisustaan, mutta ei hänen elämänsä todellakaan ole ollut helppoa tämän(kään) ratkaisun kanssa. Yksinhuoltajuus, opintojen keskeytyminen, masennus, taloudelliset vaikeudet...
Vihaksi pistää se että naimisissa olevalle miehelle seuraamuksia ei tullut juuri mitään. Eli kyllä aborttikeskusteluun kuuluu mukaan muutkin asiat kuten vastuu, oikeudenmukaisuus ja vaikeuksissa olevien auttaminen.

Mielestäni määrittelet ongelman hyvin osuvasti: "...koko aborttiasian vaikea ydin - odottava nainen ja kohdussa kasvava lapsi ovat tavallaan jakamaton yksikkö, ja kuitenkin keskustelun ja tosielämänkin tasolla erotettavissa."

Kiitos rakentavasta keskustelusta, Anni ja Teme. Ties mitä vielä intoudunkaan täällä pohtimaan kun saa niin laadukasta keskusteluseuraa.