30.4.11

Äitikin huomas

Äiti tulee kotiin klo 20 aikoihin.

Mukula, 3 v. huutaa: Äiti huomas tulla kotiin! Äiti huomas tulla kotiin! Äiti huomas tulla kotiin!

29.4.11

Tärkeää mukulasanastoa 160

Äitillä on pullohiukset = Äidin hiukset eivät ole ihan littanat

Mulla on tolleen vähäsen alasti = Hiukseni ovat (niskasta) lyhyet

Virallisesti leppoisa

Harmittaa ajatella, että niin moni muukin kaupunki Suomessa on ollut yhtä nätti kuin Kristiinankaupunki, mutta ei ole enää.










Kristiinankaupunki, Western Finland.

28.4.11

Virallisesti leppoisa ja kaksi trullia 3














Kristiinankaupunki, Western Finland.

John Stott 90 v

En ollut tiennytkään, että John Stott elää vielä. Hän on elämänsä järkevästi käyttänyt mies, jonka kirjoja löytyy omastakin hyllystä. Hyvää syntympäpäivää 90- vuotiaalle!

Muistan elävästi kun Englannissa asuessani menin All Souls -kirkkoon kuuntelemaan John Stottin saarnaa. Kirkon ulko-oven eteen laitettiin kylttejä: Sorry - church full. Se tosiaankin oli ääriään myöten täynnä.

Virallisesti leppoisa ja kaksi trullia 2











Kristiinankaupunki, Western Finland.

27.4.11

Virallisesti leppoisa ja kaksi trullia 1

Suomen ensimmäisen virallisesti leppoisan, Cittaslow -kaupungin kunniaksi puutaloromantiikkaa kera parin trullin.



Kristiinankaupunki, Western Finland. April 23, 2011.

Myyjäisiin valmistautumassa

Vappumyyjäiset pe 29.4. 2011 klo 8-13

Jo perinteiseen tapaan maistuvaa, kotitekoista
simaa
munkkeja
leivonnaisia

sekä kirpputori.

Jyväskylän adventtikirkolla, Ilmarisenkatu 18.
Tervetuloa!

Etukäteistilaukset: 050-3610102.

Hinnasto:
Sima 2.50 € / litra
Munkit 1 € / kpl
Kakut 7 €
Sämpylät 1.50 € / 4 kpl
Leivät 3 €
Suklaapiirakka 1 € / kpl
Pullapitko 3.50 €
Kasvispiirakka 7 €
Kääretorttu 4 €
Mustikkapiirakka 6 €
Toskakakku 7 €
Mehu 4 € / pullo

25.4.11

Tässä ilossa saa elää



Jeesukseen uskovat, meillä on täysi lupa elää tässä ilossa pääsiäisen jälkeenkin!

23.4.11

Tärkeää mukulasanastoa 158

Mukula, 3 v. ja äiti ovat kahdestaan kotona.

Mukula: Kenelle äiti laittaa ruokaa?
Äiti: Meille
Mukula: Kaksille

21.4.11

Pastorin pääsiäiskirje

Mietin tänään kiirastorstain hyvin, hyvin inhimillisiä tapahtumia.

Jeesuksen petti läheinen ihminen, ystävä. Monet meistä tietävät miltä se tuntuu.

Huomioni kiinnittyy opetuslasten tapaan reagoida ahdistavaan ja pelottavaan tilanteeseen: yksi yrittää selvitä väkivallalla, muut käyttävät toista yleistä ongelmanratkaisutapaa ja he pakenevat. Hyvin tyypillisiä reagointitapoja, jotka pystymme varmaan kukin tunnistamaan myös omasta elämästämme. Välillä on kiusaus kostoon, näyttämiseen, sanalliseen tai jopa fyysiseen väkivaltaan. Noille pitää näyttää! Toinen vaihtoehto on vetäytyminen ja pako johonkin. Ahdistavasta tai pelottavasta tilanteesta voimme paeta monin tavoin: fyysisesti poistumalla, jumittumalla tiettyyn asenteeseen, tekemällä ihan jotain muuta kuin kohdata asian, lääkitsemällä itsensä turraksi erilaisilla asioilla jotka hetkeksi helpottavat.

Pelottavinta on usein oman itsen pimeän puolen ja omien syvimpien haavojen kohtaaminen.

Yleensä me ihmiset vaikeassa tilanteessa joko hyökkäämme tai pakenemme. Mitä teki Jeesus? Ei kumpaakaan.

Jeesus sanoi ääneen sen mitä tilanteessa tapahtui - suoraan tekijöille. "Suudelmallako sinä kavallat ihmisen pojan?" "Te olette lähteneet kuin rosvon kimppuun, miekat ja seipäät käsissä. Minä olen joka päivä ollut teidän keskellänne temppelissä, ettekä te ole kättänne kohottaneet minua vastaan." Hän ei paennut, ei hyökännyt, vaan sanoi suoraan, mutta silti kohteli vangitsijoitaan kunnioittavasti ja jopa parantaen yhden heistä.

Jeesus tekee vaikutuksen -jälleen. Jeesus suostuu uhriksi, muttei käyttäydy kuin uhri. Hän kunnioittaa myös itseään.

Jeesuksen ristin tähden kristitty ei ole hylätty eikä uhri eikä hänen tarvitse elää kuin hylätty tai uhri. Hän on rakastettu, anteeksiannettu ja vapaa kunnioittamaan niin itseään kuin toisiaan, myös niitä jotka kohtelevat häntä huonosti. Hän saa levätä ja vastaanottaa.

Ansku


Tärkeää mukulasanastoa 156

Siunaa = rukoilee

15.4.11

Linkkilista päivitetty

Sivupalkin "Mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa" linkkilista on päivitetty eli toimimattomia linkkejä poistettu ja uusia lisätty. (Ihan jokaista tällä hetkellä tauolla olevaa blogia en malttanut poistaa siinä toivossa että alkavat vielä elää.)

Juu, ja ihan epäjärjestyksessä on lista. Hyvä kun edes on toimivat linkit, tycker jag.

14.4.11

Äitiään viisaampi 2

Muksu, 9 v. ja mukula, 3 v. jäävät yhdessä ulos. Muksu vie kassinsa sisälle ja mukula alkaa huutaa hänen peräänsä kovalla äänellä.

Muksu: Älä pelkää. Laitan vaan kassin tänne.

Vastaavassa tilanteessa äiti sanoo mukulalle: älä huuda.

Muksu, 9 v. on reilusti äitiään viisaampi.

13.4.11

Tärkeää mukulasanastoa 154

kepsu = ketsuppi

Contemporary Encounter

“For the Church does not exist just to transmit a message across the centuries through a duly constituted hierarchy that arbitrarily lays down what people must believe; it exists so that people in this and every century may encounter Jesus of Nazareth as a living contemporary. This sacrament of Holy Communion that we gather to perform here is not the memorial of a dead leader, conducted by one of his duly authorised successors who controls access to his legacy; it is an event where we are invited to meet the living Jesus as surely as did his disciples on the first Easter Day. And the Bible is not the authorised code of a society managed by priests and preachers for their private purposes, but the set of human words through which the call of God is still uniquely immediate to human beings today, human words with divine energy behind them. Easter should be the moment to recover each year that sense of being contemporary with God’s action in Jesus. Everything the church does – celebrating Holy Communion, reading the Bible, ordaining priests or archbishops – is meant to be in the service of this contemporary encounter. It all ought to be transparent to Jesus, not holding back or veiling his presence.”

Rowan Williams, Archbishop of Canterbury, Easter Sermon excerpt, (2008?)

via PeaceBang

12.4.11

Easter Meditation: In the Body

Pääsiäinen on tulossa.

Tässä ajateltavaa aiheeseen liittyen Joyful Womanilta: Easter Meditation: In the Body. (engl.)

Äitiään viisaampi 1

Äiti tulee työhuoneeseen ruoanlaiton lomasta tekemään välillä jotain.

Mukula, 3 v.: Mee keittämään. Ei tuu pohjalle ruokaa. [= ei pala ruoka pohjaan]

8.4.11

Todellisuus on tämä

Äiti luki mukulalle, 3 v. kirjaa, jossa on kuva lapsesta, jolla on lautasellinen ruokaa edessään. Onpa hyvää ruokaa! Sitten on kuva, jossa lapsella on tyhjä, puhdas lautanen edessään. Kaikki meni!

Mukula: Meillä lautaset tulee likasesta.

7.4.11

Tärkeää mukulasanastoa 153: faunatietoa

Jostain syystä mukula, 3 v. ei vieläkään suostu sanomaan eläinten ääniä.

Äiti ja mukula lukevat eläinkirjaa, jossa on tipu.

Äiti: Mikä siellä on?
Mukula: Tipu!
Äiti: Mitä tipu sanoo?
Mukula:
Äiti: Sanooko tipu miau?
Mukula: Ei tee
Äiti: Sanooko tipu piip piip?
Mukula: Tekee.

Tärkeää mukulasanastoa 152: numero-oppi

Mukulan, 3 v. numero-oppi on yksinkertainen.

Kolme = kaksi
Monta = kolme

Pala kurkussa

Näin aamutuimaan tuli eteeni tämä Fredrerick Buechnerin ajatus:

"Faith is different from theology because theology is reasoned, systematic, and orderly, whereas faith is disorderly, intermittent, and full of surprises.... Faith is homesickness. Faith is a lump in the throat. Faith is less a position on than a movement toward, less a sure thing than a hunch. Faith is waiting."

Kyllä, juuri näin. Tänäänkin.

6.4.11

Ghanassa jo juhlittiin

Terveysaseman vihkiäiset olivat Ghanassa jo ja suomalaiset ovat palanneet takaisin. Muuten ovat hyvässä kunnossa, mutta yhden jalkaa vielä hoidetaan täällä Suomessa. Viimeisen rakennusviikon tunnelmia näet tästä:

Terveysaseman tilanne viikkoa ennen vihkiäisiä
3 työpäivää vihkiäisiin
Viimeisen viikon näkymiä
Juhlapäivän kuvia

Kontti ei ehtinyt tulla - saapui maahan kaksi viikkoa sovitusta myöhässä koska laiva oli käynytkin Gibraltarilla. No, eivätpä tavarat olleet rakentamisen tiellä. Toisaalta harmi, sillä viimeisellä kahdella viikolla oli paikalla suomalainen lääkäri, joka olisi kouluttanut paikalliset ultraäänilaitteen käytössä.

Projekti ei ole siis vielä aivan ohi. Ghanassa vielä maalataan klinikkarakennusta, rakennetaan loppuun sairaalarakennus. Kontin tyhjennys tullee piakkoin ajankohtaiseksi myös. Noin kuukauden päästä pitäisi alkaa toiminta.

Suomessa vielä laskeskellaan raha-asioita, raportoidaan, toivutaan, kiitetään tukijoita ja järjestetään syksyllä Ghana-juhla.

Sekä Ghanassa että Suomessa kiitetään Jumalaa.