31.8.12

Tulkkaamisen riemuja

Adventtikirkon pastorin tehtäviin kuuluu usein tulkkaus. Ainakin minun.

Tässä hauska linkki miten järjestää mahdollisimman vaikeat olot konferenssien tulkeille.

Työskentelen usein tällaisissa tai huonommissa olosuhteissa. Huonot tulkkauskopit? Haa! Useinmiten ei ole edes koppia. Ja tulkkauksen aikana voi aivan hyvin myös keskittyä lasten ja nuorten hyvinvointiin, heidän laitteidensa toimivuuteen, riitojen ratkomiseen tai kurinpitoon. 

Kesän leirillä tulkkausolosuhteet paranivat huomattavasti kun sai kuulokkeet omille korville, jotta edes kuuli mitä edestä puhuttiin!

Kaikesta huolimatta tää homma jotenkin toimii. Se on armoa ja Jumalan ihmettä se! I love this job.

30.8.12

Valittamisen kuunteleminen vahingoittaa aivoja!

Valitusvirren kuunteleminen vahingoittaa aivojasi.

Hmm... what's a pastor to do? ;-)

Mutta tulkaa toki edelleen puhumaan kanssani. Vaikeista asioista puhuminen ja tunteiden ilmaiseminen on aivan eri juttu kuin ammattivalittaminen.

Kun kaksi ihmistä aidosti kohtaa uskon Jumalan olevan siinä läsnä ja kohtaamisen parantavan kumpaakin osapuolta.

27.8.12

Parasta kristinuskossa 13 H

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

Jeesus voitti kiusaukset ja skaban Paholaisen kanssa. Miten myös me voimme voittaa kiusaukset?

"... mekin voimme vastustaa kiusausta ja pakottaa Saatanan poistumaan luotamme. Jeesus saavutti voiton uskomalla Jumalaan ja olemalla hänelle kuuliainen, ja apostolin välityksellä hän sanoo meille: "Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. Lähestykää Jumalaa, niin lähestyy teitä" (Jaa. 4:7,8). "Herran nimi on vahva torni, hurskas rientää sinne ja saa turvan" (Sanal. 18:10). Saatana pelkää heikointakin sielua, joka löytää turvan tuossa mahtavassa nimessä."

Skaba otti Jeesuksenkin voimille: "Kun vihollinen oli poistuut, Jeesus kaatui maahan uupuneena, kalmankalpeana kasvoiltaan." Enkelien palvellessa häntä ruoalla ja lohdutuksella "elinvoima palasi, myötätunto ihmisiä kohtaan täytti hänen sydämensä, ja niin hän lähti suorittamaan työtä, jonka hän oli aloittanut."

Yksi iso - ja vaarallinen - kiusaus on negatiivisuuteen ja toivottomuuteen putoaminen. Tätä kirjoittaessakin olen taistellut sitä vastaan. Parhaaksi lääkkeeksi olen huomannut sen, että lähestyn Jumalaa. Hänen läheisyydessä nousen pois toivottomuudesta, väärästä kriittisyydestä ja tuomitsemisesta. Kamppailu on uuvuttavaa, mutta Jeesuksen luona elinvoima palaa ja saan - lahjaksi - jälleen rakkautta ihmisiä kohtaan ja voin jatkaa työtä, jonka olen aloittanut.

Jeesus riittää.




24.8.12

Parasta kristinuskossa 13 G

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

Kolmennessa kiusauksessa Paholainen tarjosi maailman valtakuntia Jeesukselle: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua."

White kommentoi tätä näin: "Kun kiusaaja lupasi Kristukselle maailman valtakunnat ja loiston, hän itse asiassa ehdotti, että Kristus perustaisi valtakunnan Saatanan alaisuudessa. Juuri tähän valtakuntaan juutalaiset olivat panneet toivonsa. He halusivat tämän maailman herruutta. Mutta Kristus sanoi kiusaajalle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'" Kristus ei ollut ostettavissa."

"Saatana lähestyy ihmisiä samalla kiusauksella, mutta paremmalla menestyksellä. Hän tarjoaa heille tämän maailman valtakunnan sillä ehdolla, että he uhraavat rehellisyytensä, unohtavat omantuntonsa, tyydyttävät itekkäitä halujaan ja tunnustavat hänen ylivaltansa. Saatana sanoo: Oli ikuisen elämän laita miten hyvänsä, menestyäksesi tässä maailmassa sinun on palveltava minua. Voin antaa sinulle rikkautta, kunniaa ja onnea. Älä anna rehellisyyden ja uhrautuvaisuuden käsitteiden johtaa itseäsi harhaan."

"Näin massat suostuvat elämään itseään varten, ja Saatana on tyytyväinen."

Elämä itseään varten! Suurinta huumetta! Eikös musiikinkin yleisempiä viestejä ole: Olen itse itselleni laki, teen mitä tahdon ja milloin tahdon; seuraa sydäntäsi; I did it my way...

Saatananpalvonnan ydin on oman itsensä palvominen. Elämä ilman Jumalaa.

23.8.12

Pääsylippu juomalaan

Ostin viiden päivän pääsylipun paikkaan nimeltä drinking hall. Se on hieno pyöreä rakennus, jossa on paljon tyhjää tilaa, reunoilla penkkejä ja taustalla soi hiljainen, kaunis musiikki. Sisällä on tyylikästä, hienostunutta ja rauhoittavaa.

Seinällä lukee since 1141.

Viiden päivän ajan voin vapaasti käydä siellä 7-13 ja 15-19 välisinä aikoina. Yritän muistaa poiketa ennen joka ateriaa. Minun mukini numero on 283.

Tässä juomalassa juodaan vettä.

Parasta kristinuskossa 13 F

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

Kun joudumme vaikeuksiin ja vastoinkäymisiin helposti ajattelemme Jumalan hylänneen meidät. Mutta ehkäpä Jeesuksen kiusaukset voisivat antaa meille erilaista perspektiiviä?

"Usein kuin joudumme vaikeaan tilanteeseen, epäilemme onko Pyhä Henki johtanut meitä. Mutta Henki se vei Jeesuksen autiomaahan. Kun Jumala vie meidät koettelemuksiin, hän tekee sen omaksi parhaaksemme. Jeesus ei käyttänyt väärin Jumalan lupauksia asettumalla tarpeettomasti alttiiksi kiusaukselle; hän ei myöskään vajonnut epätoivoon, kun kiusaus kohtasi häntä. Ei meidänkään tule tehdä niin."

21.8.12

Parasta kristinuskossa 13 E

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

"Omahyväisyys on Saatanan väärennös uskosta", kirjoittaa White ja selittää asiaa näin: "Usko vetoaa Jumalan lupauksiin ja tuottaa kuuliaisuuden hedelmää. Myös omahyväisyys vetoaa lupauksiin mutta käyttää niitä synnin puolustamiseksi."

Omahyväisyys on helppo liittää toisiin ihmisiin, mutta itsessä sitä on vaikeampi nähdä. Siksi se onkin niin vaarallinen väärennös.

Pyhä Henki, paljasta meille omahyväisyytemme, jotta voimme vaihtaa väärennöksen aitoon.





20.8.12

Parasta kristinuskossa 13 D

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

Kirjoittaessaan kiusauksista White sanoo jotain, jota emme haluaisi kuulla: "Mutta jokainen synnillinen halu, jota vaalimme, on avoin ovi, josta hän [Paholainen] pääsee sisälle kiusaamaan ja tuhoamaan."

Auts.

Luulen Whiten tarkoittavan riippuvuuksia. Eivätkös ne juuri ole "synnillisiä  haluja, joita vaalimme"? Asioita, joita täytyy vaan tehdä ja tehdä (=vaalia), koska ei osaa olla tekemättäkään. Asioita, jotka hallitsevat meitä.

Riippuvuuksia on niin monenlaisia. Alkoholi, huumeet, tupakka, ruoka, laihduttaminen, muoti, menestys, oikeassa olemisen pakko, ulkokuoren ylläpitäminen, väkivalta, epärehellisyys, tuomitseminen, arvosteleminen, lakihenkisyys... tai mikä vaan, mikä meitä hallitsee.

Ja kyllä, riippuvuus on "avoin ovi, josta hän pääsee sisälle kiusaamaan ja tuhoamaan." Riippuvuus tuhoaa sinut ja läheisesi. Näin se vain on.

Mitäpä jos tänään aloittaisit rehellisyydellä? Myönnä itsellesi ja Jumalalle mikä sinua hallitsee, mistä et pääse irti. Ehkä on myös aika myöntää asia toisille ihmisille.

Rehellisyys ei tarkoita itsensä tuomitsemista toivottomuuteen. Rehellisyys on toivon avain. Pyydä Jumalaa ottamaan sinulta riippuvaisuutesi pois kun parhaaksi näkee. Voit jo tänään levätä ja iloita, sillä asia on nyt Jumalan hoidossa ja vastuulla. Sinun ei tarvitse stressata.

Sinun osuuteesi on pysyä lähellä Jumalaa, tutustua häneen paremmin ja opetella kuuntelemaan Jumalan ääntä. Pitää kiinni Jeesuksesta, sillä Jeesus riittää.

18.8.12

Eikö silloin pidä nauraa!

"Mutta vasta nyt, nähdessään sen pimeänä ja ihmeellisenä, nähdessään kaikki suhisevat puut, Ronja tajusi mitä metsät ovat, ja hän nauroi hiljaa vain siksi että jokia ja metsiä oli olemassa. Sitä oli vaikea uskoa. Ajatella että oli olemassa isoja puita ja mahtavia metsiä, ihan oikeasti, eikö silloin pidä nauraa!"

Astrid Lindgren,  Ronja Ryövärintytär

17.8.12

Parasta kristinuskossa 13 C

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

White kirjoittaa: "Mutta vaikka Saatana voi houkutella, hän ei pysty pakottamaan syntiin. Hän sanoi: "Heittäydy alas" tietäen, ettei hän pystynyt heittämään Kristusta alas. Hän ei myöskään pystynyt pakottamaan Jeesusta heittäytymään alas. Jos Kristus ei suostuisi kiusaukseen, häntä ei voitettaisi."

On niin helppoa syyttää virheistään toisia. "Mutta kun se pakotti mut..." "En mä voinut sille mitään..." "Mä oon tällänen koska mua on kohdeltu lapsena niin huonosti..." "Ne on niin ärsyttäviä/vaikeita/kohtuuttomia/ilkeitä/tekopyhiä/mitä lie..."

Minua voidaan houkutella tekemään väärin. Voin joutua painostuksen kohteeksi. Tilanne voi olla erittäin vaikea, mutta silti itse olen vastuussa siitä mitä teen ja sanon.

"Kiusaaja ei voi koskaan pakottaa meitä tekemään pahaa. Tahdon täytyy taipua, uskon irrottaa otteensa Kristuksesta, ennen kuin Saatana voi käyttää voimaansa meitä vastaan."

Itse olen hyvin, hyvin heikko ja teen hyvin, hyvin helposti pahaa. Mutta heikot voivat olla vahvoja, koska Kristuksen voima tulee näkyviin heikkoudessa.

Jeesus riittää.

16.8.12

Parasta kristinuskossa 13 B

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

"Mutta jälleen kiusausta edelsi epäilevä vihjaus: "Jos kerran olet Jumalan Poika." Kristus tunsi kiusausta vastata tuohon jos-sanaan, mutta kieltäytyi vähimmässäkään määrin myöntymästä epäilykseen."

Kun kuulee sanottavan "jos kerran olet...", kannattaa olla varuillaan. Aika usein tuollaista puheenpartta käytetään manipulointitarkoituksessa.

Moni uskova ei oikein tiedä mitä tehdä kun heille sanotaan "jos kerta olet uskova niin täytyyhän sun..." tai "mikäs uskova sä oikein luulet olevasi kun..." Usein näin sanotaan nimenomaan hyväksikäyttötarkoituksessa. Yritetään saada rahaa tai toinen tekemään tahtonsa mukaan.

"Jos" sanaan tekee mieli reagoida. Tekee mieli poistaa esitetty epäily.

Mutta miltä tuntuu ajatus siitä, että kun on Kristuksessa ei tarvitse päteä, ei tarvitse välittää mitä muut ajattelevat, ei tarvitse myöntyä manipulointiin, ei tarvitse puolustaa mainettaan?

Kun olen Kristuksessa, on minulla kaikki hyvin vaikkeivat kaikki "asiat" olisikaan hyvin. Jeesus riittää. Ei tarvitse provosoitua.

15.8.12

Parasta kristinuskossa 13 A

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White).

Luku kolmetoista käsittelee edelleen Jeesuksen kiusauksia ja skabaa Paholaisen kanssa.

"Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: 'Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'"

Tämä on erinomainen esimerkki miten Raamattua voi käyttää aivan päin honkia ja vääristä motiiveista. White kommentoi: "Kuten Jeesus käytti sanaa uskonsa vahvistamiseksi, niin kiusaaja käytti sitä nyt petoksensa tueksi."

Mistä motiivista sinä luet Raamattua? Voivasi osoittaa olevasi oikeassa tai muiden olevan väärässä? Saadaksesi mitä haluat? Vai kuullaksesi mitä Jumala haluaa sinulle sen kautta sanoa?

14.8.12

Valmistauduin koulun alkuun

Huomenna meidän perheessä on sitten viikki ja viskari. [Suom. huom. viidesluokkalainen ja kouluvuoden aikana viisi vuotta täyttävä päiväkotilainen.]

Niinpä perehdyin viidennen luokan opetussuunnitelmaan. Kun kerta vanhempien ja erityisesti äidin kiinnostus lapsen koulunkäyntiä kohtaan on tärkeimpiä lapsen koulumenestykseen vaikuttavia tekijöitä, katsoin aiheelliseksi valmistautua tehtävääni!

Hieno on opetussuunnitelma. Ja ihan kiva tietää että viikit perehtyvät antiikin historiaan, Euroopan maihin, hedelmöittymiseen, luterilaiseen kirkkoon ja mihin kaikkeen. Antiikin jumaluuksiin ja sankareihin ollaan jo muksun kanssa tutustuttukin ja hän on ollut kovin kiinnostunut. Olemme siis tehneet valmistelevaa työtä jo etukäteen täällä perheen parissa. :-D

Opetussuunnitelma on yli 200-sivuinen eepos ja ajattelin printata sieltä viidennen luokan osan, mutta se osoittautui liian hankalaksi, sillä viikkien osuus oli ripoteltuna ympäri eeposta. Kustakin oppiaineesta oli aina opetussuunnitelma luokilta 1-9. Koulun ja opetussuunnitelmien kirjoittajien kannalta järkevää kun näkee jatkumon ykkösluokalta ysiin saakka.

Mutta luulempa että useampi vanhempi saattaisi myös perehtyä opetussuunnitelmaan jos voisi saada käteensä pelkästään yhden vuoden opetussuunnitelman ja lukaista sen... (Taas yksi uusi kiva tehtäväidea koululle!)

Mutta saihan siitä toki tälleen selailemallakin jonkinlaisen käsityksen. Koulu voi siis alkaa!

Rukoukseni on, että osaisin tänä kouluvuonna rohkaista, ohjata ja innostaa jälkikasvuani hyvin.

12.8.12

Oikeastaan aika mukavaa

Perhe metelöi taustalla olympialaisten katselun, leikkien, ruokailun, musiikin ja pyykinpesun merkeissä.

Minä makaan sängyllä keskittyen naputtelemaan miniläppärille päivän palaverin aikaansaannokset ja totean, että tämähän on oikeastaan aika mukavaaa...

Lomaa on pidetty ja tehty kesän normaalista poikkeavia töitä ja nyt alkaa arki. Aika mukavaa... no ainakin se, että näin alkajaisiksi sain jotain konkreettista aikaiseksi. Yksi tehty (osa)tehtävä! Jee!

Jäljellä vain noin miljoona tehtävää ja niiden sadat osatehtävät, mutta eiköhän se taas siitä, se arki.

Pitää vaan muistaa kuunnella Pyhän Hengen ääntä, niin ymmärtäis tehdä niistä miljoonasta yhden kerrallaan ja valita oleellisimman jutun kuhunkin hetkeen. Ja pysyä levollisena arjessa, sillä silloin se on oikeastaan aika mukavaa.

11.8.12

Nelivuotiaan olympiakommentit

Mukula, 4 v. on ollut hyvin innostunut olympialaisten seuraaja. Yleisurheilu on hänen suosikkejaan. Kun laji vaihtui souduksi, totesi hän että nyt tuli tylsää.

Leikkeihin ovat siirtyneet pikajuoksu, keihäänheitto, rytminen voimistelu (pallo ja rengas) sekä purjehdus. Tänään isän ja äidin sänky oli purjehdusvene ja sillä käytiin purjehdusmatkalla. Mukana olivat vauvat ja paljon tavaraa ja ruokaa. Välillä muksu ja mukula tippuivat yli laidan.

Mukulaa ei vaivaa ahdas ja kankea suomalaisuusaate. Leikeissään hän on edustanut mm. ruotsia, venäjää ja islantia.

Tässä joitain mukulan kommentteja olympialaisten varrelta:
-Toi on oikean naisen näköinen!
-Mitä toi lattia on? (Mukulaa on kiinnostanut erityisen paljon lattiamateriaalit ja alustat, sillä häntä mietityttää sattuuko jos urheilija kaatuu.)
-Me ei osattais tota.
-Mä tykkään vaan jos se on naisten. (Poikkeuksena taisi olla yksi miesten laji: seiväshyppy.)
-Äiti ei jaksais juosta noin lujaa. Äiti jaksaa vaan juosta pitkään.
-Kyllä aikuinenkin voi itkeä.
-Jos me oltais tuolla, olis kiva katsoa koko ajan.