Lentopalloa hautajaisissa

Valmistaudumme hautajaisiin.

Läheisellä oli selkeät toiveet siitä kuka siunaa hänet haudan lepoon, ketkä ovat kantajia, kuka laittaa ruokaa ja että hautajaisissa pelataan lentopalloa.

Muuten sitten pitää keksiä mitä niissä tapahtuu.

Veljesten unelmaloma, osa 6 (lauantai)



Aamupäivällä isoveli kertoo sairaalassa, että pikkuveljen pitää tavata ylilääkäri kello 14 aikaan. Pikkuveli siirtää eilen sovittua tapaamista tuttavan ja tämän vaimon kanssa.

Matkatoimisto pyrkii järjestämään tilavammat paikat maanantain alkuperäiselle lennolle. Aika kuluu kyselyjen ja järjestelyjen parissa.

Päivä menee sairaalassa norkoillessa. Pikkuveli hakee isoveljen herkkua, viineriä. Että olisi vähän juhlavampaa kun on sapatin päiväkin. Veljekset yrittävät katsoa netistä jumalanpalvelusta, mutta se ei onnistu. Sinä päivänä on isoveljen puolesta rukoiltu monessa kirkossa.

 

Tänäänkin, kuten joka päivä, pikkuveli pitää pienen jumpan isoveljelle. Hän vie pyörätuolillla isoveljen vessaan ja sen jälkeen lavuaarin luona laittaa isoveljen tekemään seisomaannousemisharjoituksia. Jumppa tehdään salaa vessassa ettei sairaalahenkilökunta pääse huomauttamaan. Isoveli vitsailee, että jättää pikkuveljen ilman perintöä kun laittaa hänet niin kovaan rääkkiin. Siihen pikkuveli kuittaa, että niin tämä onkin varmaan pahin treeni mitä olet tehnyt.

 

Ylilääkäriä ei kuulu. Miksi hän haluaa ylipäänsä tavata vapaapäivänään? Hoitaja kertoo, että lääkäri tulee kello 16. Pikkuveli oli ajatellut lähteä 15.30 bussilla ottelupaikalle tuttavaansa tapaamaan, mutta tapaamista siirretään taas.

 

Lopulta ylilääkäri saapuu. Hän tekee selväksi, että sairaala ei anna matkustuslupaa ellei potilas voi olla koko aikaa makuuasennossa. Istuminen on hengenvaarallista. He eivät suostu tekemään mitään lausuntoa asiasta lentoyhtiölle.

 

Pikkuveli lähettää tiedon asiasta matkanjärjestäjälle ja kysyy onko paarikuljetus mahdollinen. Olo on epätoivoinen. Mitä tästä tulee?

 

Pikkuveli saapuu illan saksaotteluun myöhässä. Mieliala on niin alamaissa ettei hän jaksa ottelusta innostua. Ottelusta onkin vain yksi valokuva eikä muistoja jää mieleen juuri enempää. Suomi häviää.

 

Ottelun jälkeen pikkuveli ja tuttava vaimonsa kanssa menevät pizzalle. On mukavaa jutella viime päivän tapahtumista, heidän kuulumisistaan ja rukoilla yhdessä. Tuntuu hyvältä olla myös saavana osapuolena eikä vain koko ajan vastuussa kaikesta. Illan päätteeksi he kävelevät hotellille.

 

Suomessa perheenjäsen on keskustellut tutun lakimiehen kanssa, joka neuvoo jatkamaan neuvotteluja vakuutusyhtiön kanssa kunnes kompromissiin päästäisiin. Sitä siis vielä yrittämään sitten maanantaina. Huoh. 

 

Veljesten unelmaloma, osa 5 (perjantai)

[Veljesten unelmaloma-jatkokertomus on ollut tauolla muiden kiireiden vuoksi. Nyt jatkuu.]

 

Perjantai

 

Isoveljellä sairaalassa on kaksi huonekaveria. Ihmeellisen kielilläpuhumisen taidon hetkeksi saanut mies, joka pitkälti nukkuu päivisin ja öisin puuhastelee tietokoneen kanssa. Toinen on vanhempi mies, ihan järkevä, muttei osaa englantia ja hänen kanssaan kommunikoidaan hyvin vähän. Perjantaina hänen tilalleen tulee noin nelikymppinen mukava mies. Hän osaa englantia jonkin verran ja hänen kanssaan jutellaankin aika paljon - urheilusta, Suomesta, Puolasta.

 

Aamupäivällä odottaessaan yhteydenottoa vakuutusyhtiöstä pikkuveli ostaa tietokoneeseen puolalaisen nettitikun. Sen asentamisessa on suuria vaikeuksia, vaikka - kuten aina luvataan - se on ihan helppoa. Isoveljen huonekaveri auttaa ja soittaa firmaan kysyen neuvoja. Tunnin sähläyksen jälkeen nettitikku saadaan vihdoin toimimaan. Nyt isovelikin voi seurata lenttisotteluita.

 

Ylilääkäri kertoo salaisuutena pikkuveljelle ottaneensa yhteyttä Suomen lentopallojoukkueeseen Puolassa, kertoneensa isoveljen tapauksesta ja kutsuneensa heidät, mikäli aikataulut sallisivat, tervehdyskäynnille sairaalaan tai lähettämään jonkin muiston. 

 

Ylilääkäri käyttää aikaansa tällaiseen potilaan inhimilliseen huomiointiin! Wow! Mistäs tällaisia ylilääkäreitä Suomeen saatais? 

 

Hämmästynyt ja liikuttunut pikkuveli kertoo ylilääkärin huomaavaisuudesta kotiväelle ja sukulaiset koittavat puheluissaan isoveljen kanssa olla paljastamatta mitään.

 

Vakuutusyhtiöstä tulee tieto, ettei se maksa isoveljen kotiinkuljetusta. Ei edes osaa siitä.

 

Ihmiset aina puhuvat taisteluistaan vakuutusyhtiöiden kanssa. Nyt on siis meidän vuoro... Täytyy jatkaa asian selvitystä. Miten täältä muuten voi päästä pois? Pitääkö ottaa pankkilaina, että saisi hengenvaarallisessa tilassa olevan isoveljen kotiin? Vai jäädä kuolemaan Puolaan?

 

Iltapäivällä veljekset soittavat tutulle lääkärille Suomeen, joka kehottaa testaamaan istumisen kestämistä sairaalassa. Jos isoveli pystyisi istumaan nousun ja laskun ja makaamaan lennon ajan muuten. Näin paluu voisi tapahtua normaalilennolla maanantaina alkuperäisen suunnitelman mukaan. Suomessa voisi sitten tilata ambulanssin.

 

Toivo syttyy veljesten sydämissä. Jospa he sittenkin pääsisivät maanantaina kotiin.

 

Työaika on jo päättynyt ja ylilääkäri poissa. Pikkuveli puhuu apulaislääkärin kanssa. Jos lähdemme maanantaina, saammeko paperit sairaalasta mukaan? Entä todistus että saa matkustaa?

Ei he koskaan sellaisia ole kirjoittaneet, apulaislääkäri ihmettelee. Mihin sitä tarvitaan?

 

Myöhemmin isoveli saa tietää, että ylilääkäri tulee huomenna klo 16 tapaamaan pikkuveljeä. Silloin täytyy olla paikalla.

 

Klo 19.42 SOS ilmoittaa pikkuveljen vakuutuksen IF:ssä kattavan hänen hotellin ja lennon, mikäli hän ei pääse alkuperäisen suunnitelman mukaan palaamaan kotiin maanantaina.

 

Illalla myöhään on Suomen Brasilia-matsi. Sinne mennessään pikkuveli on apealla mielellä. Onneksi se on niin hyvä ottelu, että isommat ongelmat unohtuvat hetkeksi. Vieressä istuu suomalainen pariskunta, pikkuveli juttelee heidän kanssaan niitä näitä lentopallosta ja muusta.

 

Pikkuveljellä on mukanaan lappu, jossa lukee isoveljen nimellä Tsemppiä. Jospa hän näkisi sen seuratessaan matsia tietokoneelta. Huonekaverinsa avustuksella hän pystyy katsomaan ottelun. Jossain välissä yhteys katkeaa, mutta näkee hän suurimman osan.

 

Tunnelmaltaan tämä on kaikkein paras matsi. Suomalaisia on tullut paikalle paljon lisää ja sen kuulee. 

 

Jo alkuverryttelyssä näkyy Brasilian ja Suomen ero. Avustajat saavat suomalaisten verryttelylyönnit kentän reunalta usein kiinni. Brasilialaisten verryttelylyöntejä he eivät saa kiinni, vaan ne menevät katsomoon. Suomalaiskatsomossa tuumataan, että taitaa tulla turpiin ja kunnolla.

 

Sitäkin suurempi on riemu kun Suomi pystyy oikeasti laittamaan hanttiin brasseille. Katsomo huutaa koko ajan, hiljaisia hetkiä ei vietetä. Huutosakin vetäjä seisoo, kävelee, taputtaa ja innostaa suomalaiset hurmiolliseen kannustukseen.

 

Matsin jälkeen on puolen tunnin odottelu ennen bussia, joka vie hotellille. Pikkuveli kuvailee pelaajien venyttelyä. Oli kiva ottelu, mutta hänellä on huono sisäinen fiilis. Tuntuu hyvin, hyvin yksinäiseltä. Sisimmästä nousee rukous, että olisipa kiva tavata joku tuttu ihminen, jonka kanssa kasvotusten puhua tapahtumista. On niin orpo olo.

 

Hotellille saapuessa pikkuveli käy viemässä kamppeet huoneeseen ja palaa sitten ala-aulaan hakemaan jotain juotavaa. Ulko-ovesta tulee juuri silloin sisälle tutunnäköinen ihminen. Hei, sehän on mukava asiakas, jonka pikkuveli on viimeksi tavannut pari-kolme vuotta sitten. Mikä hämmästynyt ja iloinen kohtaaminen! Miehet sopivat tapaamisen huomiselle. Hän on ensimmäinen ihminen paikan päällä, jonka kanssa pikkuveli voi tuulettaa tunnelmiaan ja kertoa kaikesta. Tuntuu hyvältä puhua ihmisen kanssa, jolta saa myös rukoustukea.

 

Sairaalassa isoveljeä vaivaava tukiliivi otetaan yöksi pois. Jos pystyisi nukkumaan paremmin.

 

 

 

Veljesten unelmaloma, 4 b: lomakkeen toimittamisen monimutkaisuus

Edelleen torstai

Soitto hoitavalle lääkärille Suomeen. Käänteestä yllättynyt lääkäri kehottaa tulemaan mahdollisimman nopeasti kotimaahan. Hän toivoo myös, että vakuutusyhtiö ottaisi häneen suoraan yhteyttä.

Siispä asioita hoitamaan vakuutusyhtiön kanssa. Sellaisethan ovat olemassa auttaakseen asiakkaitaan. 

Lähi-Tapiolan asioita hoitaa yritys nimeltä SOS.  Sen omistavat Skandinavian 16 suurinta vakuutusyhtiötä mm. If, Lähi-Tapiola, Fennia ja Turva. Yrityksen asiakkaita ovat sen omistavat vakuutusyhtiöt. SOS vastaa puhelimeen asiakkaidensa nimissä ja hoitaa asioita.

Tällaisissa asioissa puhelimeen vastataan Tanskassa. Virkailija ei puhu suomea! Pikkuveli selittää asiaa englanniksi ja pyytää yhteydenottoa suomenkieliseltä virkailijalta, ollaanhan sitä suomalaisen vakuutusyhtiön asiakkaita. SOSin brand statement "We're always on!" ei näytä tarkoittavan että ollaan koko ajan 'päällä' suomenkielellä.

Suomenkielinen soitto tulee ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua (mitä se ei välttämättä ole). Kun on ulkomailla hengenvaarassa olevan läheisensä kanssa tuntuu odottelu pitkältä ja tuskalliselta. Täytyisi päästä kotimaahan mahdollisimman pian!

Mutta jo asioiden hoitamisen aloittaminen on monimutkaista. Ennen kuin yhtään mitään voidaan tehdä täytyy yhtiön saada valtuutus, että pikkuveli voi hoitaa asioita ja tietoja saa antaa SOSille. Ennen sitä ei asioita voida edistää eikä edes puhua niistä puhelimessa. 

No, lomakkeet lähetetään faksina sairaalaan allekirjoitettavaksi. Faksia ei kuulu eikä kuulu. Pikkuveli kysyy sitä hoitajilta eli kirjoittaa englanniksi kännykkäänsä ja käännösohjelma kääntää puolaksi. Sairaanhoitaja ohjaa pikkuveljen apulaislääkärin luokse, ylilääkäri on jo lähtenyt. Apulaislääkärin englannintaito on erinomaisen vähäinen. Sen verran kuitenkin kommunikoidaan, että selviää faksin menevän sairaalan toimistoon, joka on jo nyt tältä päivältä kiinni.

Uusi puhelu SOSiin: voidaanko asia hoitaa sähköpostitse? Lomakkeet lähetetään isoveljen sähköpostiin, mutta eivät tule perille. Sitten niitä pyydetään pikkuveljen sähköpostiin, mutta tietokoneesta loppuu virta. Jälleen soitetaan SOSiin ja annetaan heille pikkuveljen kännyn sähköposti. Sähköposti saapuu ja saadaan auki, mutta siihen ei pysty vastaamaan. Lopulta vasta illalla puoli seitsemän maissa hotellilla pikkuveli onnistuu lähettämään vastauksen.

Lomakesähellyksen lomassa pikkuveli soittelee vanhemmilleen ja toiselle veljelleen. Hän yrittää myös selvittää miten saisi lentopallo-ottelut näkymään, niin että isovelikin voisi niitä seurata.

Matkanjärjestäjä kertoo, että huomenna saapuu Finnairin kone täynnä suomalaisia lenttisfaneja ja se palaa tyhjänä takaisin. Siihen voisi järjestää isoveljelle matkan kotiin. Helpottava ajatus! 

Isoveljenkin mielestä ajatus on ihan ok, mutta hän on huolissaan siitä, että sitten pikkuveli ei pääsisi katsomaan enempää matseja. Tämä kertoo paljon isoveljen kultaisesta sydämestä. Sellainen kun hän on aina pikkuveljelleen ollut, on hän edelleenkin oman hätänsä hetkellä.

Ajatus edullisimmasta kotiinkuljetuksesta esitetään SOSille sieltä annettuun tekstiviestinumeroon. Vastausta ei kuulu.

Pikkuveli käy illalla syömässä ja kuntosalilla purkamassa stressiä.

Kello 22.30 hän lähettää kotiin viestin ettei huominen lento onnistu. Vakuutusyhtiö ei pysty käsittelemään asiaa näin nopeasti.

Tunnekuohuisen päivän työn saldo on siis lomakkeiden toimitus Tanskaan.

Veljesten unelmaloma, osa 4 a: kyyneleitä

Torstai

Pikkuveli myöhästyy kello kahdeksan kierrolta. Kun hän saapuu paikalle ollaan isoveljeä viemässä pyörätuolilla jonnekin. Isoveli on hätääntynyt, sillä hänellä ei ole aavistustakaan mihin häntä viedään. Miksi tulet näin myöhään, hän moittii.

Kyseessä on neurofysiologinen tutkimus (ENMG), jossa mitataan hermojen johtonopeuksia. Pikkuveli saa olla mukana ja hän esittää kysymyksiä kuten: testaatko nyt peroneushermoa? Käden medianusta? Käden ulnarista? Testaaja ei juurikaan osaa englantia, mutta yrittää selittää.  Hän alkaa sanomaan mistä hermosta on kyse ja kertoo sitten onko se good, bad tai (käsiliikkeillä ilmaistuna) siltä väliltä.

Testaus on perusteellista. Molemmat kädet ja jalat käydään läpi. Aikaa kuluu toista tuntia. Ihmiset alkavat koputella oveen ja välillä joku kurkkaa sisään, mutta heidät ohjataan ulos. Tutkimuksen päättyessä on oven takana jo pitkä jono istuskelevia ja seisovia ihmisiä.

Pikkuveli lähtee viemään isoveljeä takaisin osastolle, mutta taas matkalla joku tulee ottamaan pyörätuolin työntämisen tehtäväkseen.

Osastolla sairaanhoitaja pyytää pikkuveljeä menemään välittömästi ylilääkärin luo. Niinpä hän koputtaa tähän oveen:

Ylilääkäri pyytää pikkuveljeä istumaan pöydän toiselle puolelle. Joudun puhumaan sinulle lääkärinä ja sitten ihmisenä, hän sanoo. Lääkärinä sanon, että uutiset ovat huonoja. 

Ylilääkäri avaa tietokoneen ja näyttää  kuinka syöpä on levinnyt selkärangan nikamiin.  Nikaman tilanne voi olla tosi huono, hän selittää. Se ei kestä ja voi murtua ihan milloin tahansa.  Siitä seurauksena voi olla halvaantuminen.

Pikkuveljen silmät kostuvat. 

Nyt puhun sinulle ihmisenä, jatkaa ylilääkäri. Mikä olisi paras tapa kertoa tämä veljellesi?

Pikkuveljeä itkettää, mutta hän toteaa, että parasta voisi olla hänen kertoa asia ensin ja sen jälkeen lääkäri voisi selittää lääketieteellisen puolen.

Astuessaan ulos ylilääkärin toimistosta pikkuveli on tunnekuohun vallassa.  Miten hän pystyy kertomaan uutiset veljelleen?Ensin hän soittaa vaimolleen. En kestä isoveljen tunnereaktiota, hän pelkää. Miten isoveli tulee suhtautumaan asiaan? Romahtaako hän täysin? Miten kestän hänen tunteensa? 

Miettiessämme miten toinen ihminen ottaa vastaan ikävän uutisen ja miten kestää  hänen tunnereaktionsa, pelkäämme usein enemmän sitä miten itse kestämme asian ja hänen tunteensa. Niin nytkin. Miten kestän omat tunteeni? saa pikkuveli puettua asian sanoiksi.  

Vaimo rukoilee Jumalan läsnäoloa vaikeaan hetkeen ja pikkuveli menee isoveljen luo. Ikäviä uutisia, sanoo hän, syöpä on levinnyt selkärankaan. Molemmat itkevät.

Puolalainen huonekaveri kysyy mikä hätänä. Mies, joka ei ole aikaisemmin puhunut kovinkaan taitavaa englantia, alkaa puhua heille yllättävän hyvällä englannilla. Teillähän on asiat ihan hyvin. Sullahan on uskovainen veli ja itsekin olet uskovainen.  Jumala voi parantaa tai sitten veljelläsi on mahdollisuus päästä taivaan kotiin. Veljekset kokevat huonekaverin sanat erittäin rohkaisevina ja lämpiminä, oikeina sanoina oikeaan aikaan. Tämän jälkeen hän ei enää puhu missään vaiheessa yhtä hyvää englantia.

Huonekaveri laittaa heti viestiä ystävillensä, että he rukoilevat isoveljen puolesta.  

Isoveli ei romahda, vaan pysyy rauhallisena.  Se tuntuu pikkuveljestä helpottavalta.

Ylilääkäri kurkistaa ovelta. Hän tulee sisään, koskettaa isoveljen kättä ja sanoo, että on huonoja uutisia. Hän selittää asian yksinkertaisesti. Jatkohoitoja ei ole tarjota täällä. Hoitojen pitää tapahtua kotimaassa.

Veljesten unelmaloma, osa 3: tutkittavana

Keskiviikko

Pikkuveli on aamulla tikkana paikalla sairaalassa ja saa tietää, että kipulääkityksen turvin isoveli on yön aikana kyennyt nousemaan seisomaan sängyn reunalle. Muuten tilanne on sama.

Lääkärinkierron alkaessa sairaanhoitaja pyytää häntä poistumaan huoneesta. Ylilääkäri on toista mieltä. Sinun täytyy tulla mukaan, hän sanoo. Sen jälkeen ei yksikään sairaanhoitaja aja pikkuveljeä pois yhtenäkään päivänä.

Kierrolla päätetään, että selkäranka kuvataan magneettikuvauksella. Ei ole tietoa milloin kuvaukseen pääsee.

Myöhemmin nuori apulaislääkäri tulee tekemään neurologista tutkimusta isoveljelle. Sievä nainen, huomioivat veljekset.

Seuraavaksi ohjelmassa on vatsan ultraäänitutkimus. Lääkäri kertoo heti vatsan olevan kunnossa. Veljeksen palaavat osastolle odottelemaan magneettikuvausta.

Pikkuveli käy ulkona kävelyllä ja ostaa mustikoita. Sillä aikaa isoveljeä onkin jo lähdetty viemään pyörätuolissa magneettikuvaukseen sairaalassa työskentelevän nunnan toimesta. Pikkuveli saa hänet kuitenkin kiinni matkalla ja pääsee mukaan saattamaan.

Kuvaus kestää aika kauan, koko selkäranka kuvataan. Pitkään putkessa oleminen tuntuu isoveljestä ahdistavalta.

Kun isoveli palautetaan kuvauksesta odotushuoneeseen ei nunnaa näy missään, joten pikkuveli työntää pyörätuolia kohti osastoa. Hetken päästä vastaan tulee nunna, joka on kauhuissaan, että potilasta vie joku muu.

On jo iltapäivä. Hoitaja tuo isoveljelle ruokaa: kanaa, perunaa, porkkanaa ja keittoa. Pikkuveli yllättyy kun hänellekin tuodaan samanlainen annos. Ruoka maistui hyvälle. Kyllä isoveli keksii keinot miten pikkuveli ruokitaan, veljekset naureskelevat.

 

Isoveljen vaatimuksesta pikkuveli menee katsomaan päivän Suomi-Korea lenttismatsin. Mukana hänellä on Suomen lippu, mutta turvatarkastuksessa siitä irrotetaan potentiaalisesti vaarallinen 20 cm pitkä puukeppi.

Tunnelma Spodekin hallissa on korkealla Suomen voittaessa 3-0. Pikkuveli ei tosin nauti tunnelmasta aivan täysin rinnoin, onhan hän siellä ilman veljeään.

Ottelun jälkeen on fanitapaaminen hallin ulkopuolella. Pelaajia haastatellaan ja he jakavat nimmareita.

Pikkuveli lähtee hotellille, käy kuntosalilla ja menee nukkumaan.

Veljesten unelmaloma, osa 2: jalat alta

Tiistai

Aamulla herätyskellon soitua isoveli sanoo ettei pysty menemään vessaan koska ei kykene kävelemään.

Pikkuveljen uni haihtuu nopeasti silmistä.

Kyseessä on varmaan välilevyn pullistuma selässä. Mutta selkään ei satu... Kummallista. 

Pikkuveli, joka on ammattilainen selkien hoidossa, tutkii selkää, testaa heikkoutta ja hoitaa selkää. Hoitovastetta ei tule.

Seuraavaksi mietitään lääkkeitä. Fysiatri Suomesta saadaan puhelimitse kiinni. Hänen mukaansa lääkkeiden yhteisvaikutus voi viedä jaloista voimaa. Odottakaa iltapäivään ja katsokaa muuttuuko tilanne.

Pikkuveli ilmoittaa matkanjärjestäjälle etteivät he pääse päivän retkelle. Sen voi kuulemma vaihtaa toiseen päivään, sepä mukavaa.

Hotellin aamiaisella on monipuolinen seisova pöytä. Pikkuveli syö ja vie ruokaa veljelleen hotellihuoneeseen.

Sitten pikkuveli kävelee lähistön isoon kauppakeskukseen. Sieltä löytyykin tarpeellista ostettavaa. Hänen palattuaan takaisin hotellille todetaan ettei isoveljen tilanne ole muuttunut. Isoveli soittaa vakuutusyhtiöönsä Lähi-Tapiolaan ja saa sieltä yksityisten lääkäriasemien osoitteita ja puhelinnumeroita. Hotelli ei niitä osannut suositella.

Aikamatkojen matkanjärjestäjä tulee ystävällisesti auttamaan. Hän ja pikkuveli taluttavat isoveljen kahdestaan pikkubussiin. Ajetaan yksityiselle lääkäriasemalle (valitaan sellainen, jonka nimi kuulostaa hyvältä). Ajettuaan sisään parkkipaikalle he huomaavat ettei siellä ole yhtään ruutua vapaana. Niinpä auto jätetään keskelle parkkipaikkaa vilkut päällä. Miehet taluttavat isoveljen hissiin ja löytävät lääkäriasemalla hänelle istumapaikan.

-Onko hoitoaikoja?
-Ei ole, ihan on täyttä.
-Mutta veljeni ei pysty kävelemään!
-No odottakaas vähän.

Matkanjärjestäjä menee siirtämään autoa, mutta palaa takaisin. Hänellä ei ole kolikkoja, joilla maksaa itsensä ulos parkkipaikalta.

Pikkuveli kaivaa taskuaan, siellä on neljä zlotya. Ennen matkaanlähtöä vaimo oli sattunut huomaamaan kaksi puolalaista kolikkoa, jotka olivat kesästä jääneet ja joita ei yrityksistä huolimatta oltu muistettu antaa jollekin puolalaiselle viikon kestävän kansainvälisen leirin aikana. Vaimo ihmetteli, että miten ne sattuivatkin silmiin ennen tätä matkaa, onpa erikoista. Yleensä se tapahtuu aina vasta jälkikäteen.

Nyt näillä pitkään mukana pyörineillä zlotyilla saadaan väärin pysäköity auto pois parkkipaikalta.

Lääkäriä odotellessa pikkuveli rustaa isoveljen sairauskertomuksen englanniksi. Kahdenkymmenen minuutin odotuksen jälkeen päästäänkin jo tapaamaan lääkäriä. Hän ottaa aikaa kesken toisen potilaan hoidon.

Vanhempi naislääkäri on ollut työssä Hollannissakin ja osaa kohtuudella englantia. Pikkuveljen tekemä englanninkielinen sairauskertomus auttaa häntä hahmottamaan tilannetta. Lääkäri tekee peruskokeita ja testaa miten potilas pääsee ylös. Hän katsoo silmiä ja tarkastaa onko orientaatio ok. Onhan se.

Lääkärin johtopäätös on, että täytyy viedä keskussairaalaan. Hän määrää pään tutkittavaksi ensimmäiseksi. Se huolestuttaa, infarktiako tässä epäillään? Se ei kuitenkaan tunnu kovin uskottavalta, sillä isoveli on niin hyvin orientoitunut.

Isoveli siirretään toiseen huoneeseen, sairaanhoitaja on koko ajan läsnä. Hän etsiskelee netistä asuntoja, mutta lääkärin tullessa huoneeseen vaihtaa äkkiä sivua. Ambulanssia odotellaan noin tunti. Pikkuveli soittelee puheluja ja lähettää tekstiviestejä. Vaimo saa viestin infarktiepäilystä jumalanpalvelustiimin kokoukseen. Siellä rukoillaan.

Ambulanssissa on kaksi ensihoitajaa, keski-ikäinen mies ja nuori, kaunis nainen, joka puhuu englantia. Isoveli siirretään paareilla.

Sairaalassa menee kauan papereita selviteltäessä, vakuutuksia, henkilöllisyyksiä. Pikkuveli täyttää englanninkielisiä kaavakkeita tutkimushuoneessa, jossa isoveli odottaa lääkäriä.

Neurologian osaston ylilääkäri (sattuu juuri sopivasti olemaan iltavuorossa) osaa onneksi englantia. Hän tekee refleksi- ja orientaatiotutkimuksia ja arvioi neurologista statusta. Pään tietokonetomografiakuvaukseen saadaan nopeasti aika.

Sen jälkeen isoveli viedään osastolle. Pian tulee tieto, että päästä ei löytynyt vikaa. Huh, huh. (Ja nyt on sekin sitten todistettu ettei isoveljen päässe ole vikaa. Sellaista todistusta ei kaikilta löydykään.)

On jo myöhä. Pikkuveli lähtee taksilla takaisin hotelliin. Sekä helpottuneena että levottomana hän käy nukkumaan.

Aamulla kello kahdeksan on osastolla kierto. Silloin pitää olla takaisin sairaalalla.

Neurologian osasto. Kuvan avulla muistaa minne mennä aamulla.

Veljesten unelmaloma, osa 1: vihdoin

Maanantai

Vihdoin koitti koko kesäkauden odotettu juttu: rentoa lomaa, hyviä matseja, tapaamisia suomalaispelaajien kanssa, laadukasta aikaa veljen kanssa, tutustumista Puolaan, Katowicen kaupunkiin ja nähtävyyksiin.

Isoveli, 55, otti pikkuveljen, 47, mukaan viikoksi Puolaan seuraamaan parasta mahdollista suomalaista lentopalloa.

Lennon piti lähteä Seutulasta puolen päivän aikohin. Klo 8.53 tuli ensimmäinen ilmoitus 1-2 h myöhästymisestä. Puolen päivän aikaan lähdön ajaksi ilmoitetaan 15.50., mutta klo 15.48 ajaksi kerrotaan klo 17.  Yhdessä vaiheessa matkalaiset ovat jo bussissa kohti lentokonetta, mutta he joutuvat vielä palaamaan takaisin terminaaliin.

On tämä aika matka, toteavat veljekset.

Odottajat saavat ruokasetelit. Kentällä jaettiin myös otteluliput ja ohjelma-aikataulut. Jossain vaiheessa ymmärretään, että illan Suomi-Kuuba otteluun ei tulla ehtimään. Se harmittaa.

Lopulta noin klo 20.15 lentopallofaneja täynnä oleva lentokone saapuu Katowiceen. Tavaroiden saapuminen kestää kauan ja matkatavarakarusellien luona odotteleva kansa seuraa jännittävää matsia tekstiviestien kautta. FinFun-tiimin johtaja kiipeää karusellin keskelle ja johtaa kannustusta sieltä. Tunnelma on korkealla ja kun ottelun tulos 3-2 Suomen hyväksi varmistuu, puhkeavat fanit Maamme-lauluun.

Bussilla päästään hotellille. Extra-iltapalaa on tarjolla.

Nyt äkkiä nukkumaan. Aamulla pitää herätä klo 6.30, jotta ehtii mukaan Auswitzin retkelle. Se kiinnostaa historiasta innostuneita veljeksiä, erityisesti pikkuveljeä.

Hyvää yötä.

Sairas lentopallofani on päässyt Puolasta Suomeen

Täällä blogissa on käynyt viime päivinä tuhansia lukijoita, kiitos kaikille. Viime päivien aihe on herättänyt paljon myötätuntoa ja nostattanut monenlaisia tunteita esille.

Lentopalloliitossa on sydän paikallaan - avara ja lämmin sellainen. Heidän ansiostaan la 13.9. isoveli, 55, ja pikkuveli, 47, pääsivät lähtemään Katowicesta, Puolasta. Ambulanssilla porhallettiin (hurjaa) kyytiä Prahaan, Tsekkiin. Siellä viranomainen teki lentokoneeseen pääsyn todella hankalaksi, mutta Finnairin koneessa heitä pidettiin kuin piispaa pappilassa.

Helsingistä matka jatkui ambulanssilla Tampereelle. Perillä he olivat klo 01 sunnuntai aamuna. Matka kesti siis 13 tuntia.  Sen jälkeen vielä odoteltiin lääkäriä ensiavussa ja tehtiin tutkimuksia aamu kuuteen saakka. (Pikkuveli pääsi majapaikkaan jo klo 3.49.)

Matka oli lentäenkin rankka. Jos oltaisiin jouduttu matkaamaan ambulanssilla maateitä pitkin etelä-Puolasta Suomeen, olisi se todellakin ollut aivan liian rankka vaihtoehto.

Joten kiitos lentopalloliitto, Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen suurlähetystö Puolassa. Hyvyyttä on vielä olemassa.

Kiitos tuesta ja avusta monissa kiemuroissa Marja Aalto, Snowbird, EMA Group ja Aikamatkat.

Kiitos myös sadoille esirukoilijoille ja tukijoille kautta Suomen ja muuallakin maailmaa kuten Puolassa, Tanskassa ja Australiassa. Kiitos Jumalalle, jolta koemme kaikkien hyvien lahjojen tulevan ja joka kutsuu erilaisia ihmisiä tekemään hyvää toisilleen.

Tähän blogiin on myöhemmin tulossa tarkempaa matkakertomusta veljesten unelmalomasta ja vuoristoradasta puolalaisessa sairaalassa ja järjestelyjen kiemuroissa.

Enää isoveljen ei tarvitse maata kiemurassa liian lyhyessä sängyssä. Jospa kahden viikon jälkeen saisi nukuttua paremmin. Suomalainen ruokakin on maittanut. Hienoa on myös se, että lääkärit ja hoitajat puhuvat suomea. Ja vierailijoita on mukava ottaa vastaan.

EDIT: Isoveli leikataan tiistaina 16.9.

Lentopalloliitto maksaa Puolaan jääneen sairaan fanin kotiinkuljetuksen

Pastorin saaman tiedon mukaan Suomen lentopalloliitto  on sitä mieltä, että omia ei jätetä.

Lentopalloliiton hallitus on pitänyt pikakokouksen ja päättänyt käyttää 15 000 € Puolaan jääneen, kuolemansairaan fanin kotiuttamiseen inhimillisellä tavalla. Ilmeisesti muita yhteistyötahoja tulee mukaan rahoitukseen.

Perjantaina 12.9. 2014 on lehdistötilaisuus, jossa saa lisätietoa. 

H Y V Y Y S ei ole Suomesta vielä loppunut. 

Olemme sydämestämme kiitollisia, hämmästyneitä ja liikuttuneita. Kiitos.

Lentopalloliiton hallituksen jäsenet ovat ilmeisesti enkeleitä. Tästä voit katsoa miltä suomalaiset enkelit näyttävät.

Kuolemanvaarassa oleva lentopallofani jäi Puolaan

On ollut ilo seurata laadukasta lentopallopeliä Katowicessa Puolassa. 

Se oli senkin puoleen mielenkiintoista, että matkassa oli myös perheenjäseniämme. Isoveli, 55, tarjosi pikkuveljelleen, 47, unelmien loman: viikko huipputasoisia lentopallopelejä. 

Elämänsä penkkiurheilijana urheilulajeja ja urheilutapahtumia kerännyt isoveli sairastaa syöpää. On siis tärkeää päästä toteuttamaan unelmiaan ja elämään elämää niin kauan kuin sitä on. Arvot näyttivät hyvältä, lääkäri oli tyytyväinen ja sanoi että hyvältä näyttää ja antoi luvan matkustaa. 

Veljeksien yhteinen unelmaloma lentopallon parissa.

Matkustuspäivänä 1.9. ei tosin päästykään Kuuba-otteluun. Oli sitä sumua ja ihmisiä vietiin edestakais, toiset odottelivat Varsovassa, toiset Helsingissä ennen kuin pääsivät yöllä perille Katowiceen.  Oli pitkä ja raskas päivä, mutta tekstiviestein ottelun seuraaminen porukalla oli toki ainutlaatuinen kokemus sinänsä.

Tiistai-aamuna 2.9. isoveli ei päässyt ylös sängystä. Häneltä oli mennyt kävelykyky. 

Hoitava lääkäri Suomessa sanoi, että mahdollisesti elimistö meni sekaisin samaan aikaan otetusta lääkkeestä ja unilääkkeestä. Odottakaa iltapäivään, sitten lääkäriin jos tilanne ei muutu. 

Iltapäivällä yksityislääkäriin Aikamatkojen matkanjärjestäjän opastuksella. Englannintaitoinen lääkäri kirjoitti sairauskertomuksen avuksi ja lähetti Oktegowy Szpital Kolejowy w Katowicach -sairaalaan.

Sairaalassa alkoivat tutkimukset. Erittäin ystävällinen ylilääkäri osasi onneksi englantia, muut eivät juurikaan. Hoitaja kokkasi veljeksille ruokaa, perunaa, salaattia, kanaa ja vihanneskeittoa. (Siellä ei ehkä sitten ole ammattiliittoa, joka sanoisi että eihän sellainen kuulu toimenkuvaan?) Puolalainen huonekaveri hälytti tuttavaverkostonsa rukoilemaan isoveljen puolesta. Nunnakin on käynyt silittämässä poskea. Kesällä saamamme käsitys erittäin ystävällisistä puolalaisista on edelleen voimassa.

Torstai-aamuna 4.9. tulivat tulokset. Tilanne on hengenvaarallinen. Voi halvaantua milloin tahansa. Ei missään tapauksessa voi matkustaa kotiin istuma-asennossa (vain ylilääkärin kuolleen ruumiin yli). Mutta Suomeen pitäisi päästä hoitoihin, niitä ei kannata Puolassa antaa.

Ikään kuin tällaiset uutiset - ulkomailla, vieraalla kielellä, ilman läheisten tukiverkkoa - eivät olisi tarpeeksi raskaita, joutuu tällaisessa tilanteessa ihminen vielä tekemisiin vakuutusyhtiön kanssa. LähiTapiolaan soitettaessa puheluihin vastataan Tanskassa (tosi lähipalvelua), suomenkieliset asiakaspalvelijat ovat kiireisiä, joutuu puhumaan asiasta englanniksi. Ja ensin on hirveä paperisota, että pikkuveli sai edes alkaa hoitaa asioita ja että hänen kanssaan voitiin keskustella. Ja sitten kun vihdoin keskustellaan, mitään ei virkailija osaa sanoa.

Matkanjärjestäjä kertoo, että perjantaina 5.9. Finnairin charter-lento saapuu Katowiceen tuomaan lenttisfaneja ja palaa takaisin tyhjänä. Siihenhän voisi varmaan edullisesti järjestää kuljetuksen. Mutta LähiTapiola ei osaa sanoa yhtään mitään, paitsi sitten vasta kun on liian myöhäistä. Ja vastaus on ei. 

Vaikka tilanne on hoitavalle lääkärillekin täysin yllättävä, sairaus on kuitenkin olemassa ja silloin ei korvata yhtään mitään. Ei edes hotellikuluja. Ei mitään.

Syy miksi kirjoitan tästä julkisesti ovat tilannetta pohtiessa ja ihmisiltä neuvoja kysellessä esiin nousseet kommentit:

-Terveydenhoidon ammattilainen: Saanko arvata, onko kyseessä Tapiola?

-Lakimies: Tuntumani on, että yhdeksän kymmenestä tällaisesta tapauksesta on Tapiolan kanssa.

-Entinen Tapiolan työntekijä jätti työnsä siellä koska ei enää kestänyt vakuutusyhtiön systeemiä, jossa oli vain kaksi vaihtoehtoa ei tai kyllä, ei mitään siltä väliltä. 

-Moni on suositellut, että tapauksesta tulisi tehdä julkinen.

Vakuutusyhtiöt eivät ole kovin hyvässä maineessa inhimillisyyden ja ihmisten asioiden hoidon suhteen jo muutenkaan ja isoveljen tapaus olisi varmasti voinut sattua myös muiden vakuutusyhtiöiden kanssa, mutta YHDEKSÄN KYMMENESTÄ tällaisesta ongelmasta on LähiTapiolan kanssa? 

Jos tämä on edes jokseenkin todenperäinen tuntuma tilanteeseen, kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan rakenteellinen ongelma. Se kertoo jotain tärkeää yrityksen ytimestä ja filosofiasta. Tuo luku pitää sisällään paljon inhimillistä kärsimystä ja monta tragediaa. Siksi katson aiheelliseksi varoittaa kyseisestä vakuutusyhtiöstä. Harkitse tarkkaan ennen kuin otat sieltä vakuutusta.

Rakenteelliseen ongelmaan liittyy myös se miten vakuutusyhtiöt hädässä ja kriisissä olevia ihmisiä kohtelevat. Systeemin voisi rakentaa myös niin, että hädässä olevien ihmisten traumakokemukset eivät vakuutusyhtiön menettelytapojen takia lisääntyisi. Riippumatta siitä saako korvauksia vai. Kuka tietää, inhimillinen kohtelu voisi jopa lisätä liikevaihtoa? (Ihan näin ilmaiseksi tarjoan tällaista radikaalia näkökulmaa harkittavaksi.)

Toinen asia on, onko ihan oikein, että vain ihmisillä, joilla ei ole (koskaan?) ollut mitään sairauksia on oikeus matkustaa ja toteuttaa unelmiaan ja luottaa siihen, että hädän hetkellä saisivat korvauksia ja pääsisivät kotiin? Pienituloiset kerran sairastuneet pysykööt kotonaan? 

Entä pitäisikö vakuutusyhtiöitä velvoittaa kertomaan se pieni präntti mainoksissaan ja esitteidensä etusivuilla? Ota meiltä vakuutus, emme korvaa sitä, tätä emmekä tuota.

Näistä aiheista olisi syytä käydä yhteiskunnallista keskustelua. Aihetta on myös tutkivaan journalismiin.

Kotiinpaluu on isoveljen kohdalla vielä auki. Sairastumisesta on kulunut yli viikko. 

Pääseekö isoveli kotiin kuolemaan (tai hoitoihin ennen sitä)? 

Pikkuveli on pienyrittäjä, jonka yritystoiminta on jäissä kunnes hän palaa takaisin, mutta eihän omaa veljeä voi ulkomaillekaan yksin jättää.

Yksityiskoneen hintaluokka olisi 30 000 €. Reittilennolla hinta 10 000 - 15 000 €. Pienituloisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla, omista sairaista vanhemmistaan huolehtivalla isoveljellä ei sellaisia rahoja ole.

Täytyykö muuttaa Puolaan? Ystävällinen huonekaveri on sitä ehdotellut ja luvannut, että pian olisi tuttu monien ihmisten kanssa ja otettaisiin hyvin vastaan. Jos jäisi kuolemaan Puolaan, mitäköhän maksaisi ruumiin kuljetus kotiin?

Tai sitten kotiin palataan näin:

(Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli, 1903. Ateneumin taidemuseo, kok. Ahlström. Kuva: Valtion taidemuseo / Kuvataiteen keskusarkisto / Hannu Aaltonen)

Paitsi että istuahan ei saanut, tarvitaan pidemmät paarit.

Yhtään lentopallo-ottelua Spodekin halliin isoveli ei päässyt katsomaan. Maajoukkue lähetti hänelle ystävällisesti maajoukkueen huivin. Se liikutti isoveljeä kovin. Tämä on kaiken arvoista, sanoi hän. Nyt on muisto, joka säilyy kuolemankin taa.

Isoveli sairaalassa Katowicessa Puolassa 8.9. 2014.

Televisiosta saa taas pian seurata jännittäviä lentopallo-otteluita. Täytyy myöntää, että jonkin verran kyllä kirvelee katsella pelaajien paitoja, joissa lukee LähiTapiola.

Vaikka kyllä sieltä virkailija lähetti pikkuveljelle tekstarin, jossa neuvoi hakemaan korvausta toiselta vakuutusyhtiöltä.