24.12.13

Jouluiloa ennen ja jälkeen 4/4

Ja sitten joulupussien kimppuun:


Hyvinhän se meni, Maria ja Joosef!


Jeesus kerää ihailijoita.



Niinpä, Jeesuksella on paljon ihailijoita. Kuten myös vastustajia. Jeesukseen reagoidaan usein hyvin voimakkaasti puolesta tai vastaan. Jeesusta saa tuskin mainita vaikka koulujen juhlissa, mutta tonttuja, keijuja, peikkoja ym saa kyllä olla.

Miksiköhän? Minun teoriani on se, että Jeesus on ollut - ja on - oikeasti olemassa. Jos hän olisi yksi satuolento muiden joukossa, voisi Jeesus varmaankin aivan vapaasti olla mukana ohjelmistossa. Mutta jo maininta Jeesuksesta kutsuu ottamaan kantaa puolesta tai vastaan. Siksi Jeesusta on helpompi vältellä julkisessa elämässä.

Kristinuskon suuri juttu - hämmästyttävä, suorastaan julkea väite on: Jumala tuli ihmiseksi näyttääkseen mitä rakkaus on. Siis millainen Jumala on. Ja antaakseen jokaiselle joka haluaa elämän, anteeksiannon, vapauden ja yhteyden suureen, käsittämättömään Jumalaan.

Joulu on ihan kelpo aika juhlia sitä.

Jeesus ei tullut vain harmittomaksi vauvaksi, vaan hän tuli mullistamaan ihmisen elämän. Se mullistus johtaa yhä syvenevään vapauteen. Kun siitä alkaa päästä jyvälle, tekee mieli hymyillä ja nauraa...

Joten näiden komeiden hymyjen kera pastori toivottaa jouluiloa ja rohkeutta tutustua tuohon harmittomalta vaikuttavaan, mutta vaaralliseen vauvaan. Hän kohteliaasti kolkuttaa sydämen ovella. Jos ovi aukeaa, tulee hän sisälle (joulu)aterioiman ja iloitsemaan yhdessä. Smile!


Jouluiloa ennen ja jälkeen 3/4

Enkeli kuvaa musiikkiryhmää:


Enkelien välipalatauko:


Ohjelman loppuessa nyt vihdoin pääsee... 


... keräämään edestä pumpulipalloja!


Huomaa mukana kulkeva rakas ja perusteellisesti rakastettu pupu:


 Kuvat: SR, AR ja pastori


23.12.13

Jouluiloa ennen ja jälkeen 2/4

Viisaat miehet keskittyvät:


Sekaannusta paimenien ja lampaiden joukossa:


Joosef ilahtuu paljon lahjaksi saamastaan lampaasta:


Enkeli Gabriel soittelee kitaraa:


Enkeleitä, on heitä!

Kuvat: SR

Jouluiloa ennen ja jälkeen 1/4

Pastorilla on riittänyt yllin kyllin mukavaa tekemistä, niinpä blogi elänyt hyvin hiljaista elämää tässä jonkin aikaa. Paljon olisi ajatuksia (ja kuvia) jaettavaksi blogistanissakin, mutta ensin täytyy elää sitä "oikeaa" elämää reaalimaailmassa.

Mutta nyt kuitenkin pastori toivottaa niin reaali-, virtuaali- kuin blogiystävillekin joulurauhaa ja armon seikkailuja uudelle vuodelle 2014.

Seurakunnan blogissa Avoin syliopisto julkaistaan kuvia joulujuhlastamme, jossa jouluevankeliumin tunnelmiin matkattiin Salla Suonikon runomittaisen näytelmän kautta. Täällä Pastorin blogin puolella pääsette katsomaan mitä tapahtui ennen ja jälkeen ...

Ensiksi esitellään joitain näyttelijöitä valmistautumassa esitykseen:

Enkeli:


Toinenkin enkeli:

Lammas:


Toinenkin lammas:


Lammas ja arvoisa tietäjä: