Avuttomana aamiaisella

Pidin iltahartauden "Avuttoman aamiainen" Yle Radio 1:ssä.

Se on kuunneltavissa vielä 27 päivää täällä.

Elämän tarkoituksesta

Vaajakoski. Lokakuu 2006.

Kalervo Aromäen "Arjen keskellä" -luentosarjan viimeisen luennon muistiinpanot (pahoittelen viivytystä):

Tehtävämme on kirjoittaa elämämme tarina. Ei ole yhdentekevää millainen tarina se on, sillä se vaikuttaa moneen ihmiseen.

Tarkoituksen etsintä:
50-60-luvulla: isänmaan rakentaminen.
70-luvulla: aatteellinen murros, valtarakenteiden muuttaminen.
80-90-luvulla: aatteet eivät enää innostaneet, vaan taloudelliset seikat. Nopealla raiteella hyvään elämään.
2000-luvulla: elämysten hakeminen.

Onnen etsintää:
1) Työ.
-Protestanttisen etiikan keskeinen asia, josta on seurannut hyvinvoinnin tason nousua.
-Työ on tärkeä ja merkittävä osa ihmisen elämää.
-Työ itsessään on tärkeää, koska se mahdollistaa elämässä mukana olemisen.
-Työ ei voi olla elämän koko sisältö.
-Liika työ ilmentää turhautumista elämään. Liian vähän työtä kertoo elämän turhaumasta (yritin päästä vähemmällä). Kumpikin kertoo epätoivosta.
2) Maine.
-Haluamme jättää jotain pysyvää jonka jälkipolvet muistavat.
-Maineen rakentaminen ei anna elämän merkitystä koska sen pysyvyys on kuin jäljellä lumessa. 3) Mielihyvähakuinen elämä.
4) Viisaus.
-Viisaus ei ole sama kuin älykkyys. Viisaus on käytännön viisautta. Miten maa makaa? Miten asiat ovat?
-Voin olla elämässä rakentavalla tavalla mukana.
-Viisaus lisää tuskaa.
-Kummassa haluaisit asua: tyhmän paratiisissa vai viisaan Salomon helvetissä?
-Viisaus: ei tarvitse turvautua itsepetokseen.
-Ilo, joka syntyy
a) kuulumisesta. Olen osa suhteiden sisällöstä, jotka ovat minulle tärkeitä. En ole yksin, kuulun johonkin.
b) hetkestä kiinni pitämisestä. Meillä on vain tämä hetki. Eilistä ei enää ole. Hyvä ruoka, ystävät, tuoksuva sauna, puhtaat lakanat (kannattaa vaihtaa lakanat useammin!).
5) Kuka olan ja missä olen tässä maailmassa mukana.
-Meille uskotellaan että onnen voi ostaa.
-Onnellisuus ei riipu ulkoisista tekijöistä, ei taloudellisesta asemasta, koulutuksesta. Onnellisuus on sitä kuka olen ja miten olen tässä elämässä mukana.
6) Yhteydestä minua suurempaan.
-Ihmisellä on Jumalan mentävä aukko sydämessä. Ihminen on levoton kunnes löytää Jumalan.

Sosiologisessa tutkimuksessa vanhuksilta kysyttiin: jos saisit elää uudelleen elämäsi, mitä tekisit? Vastauksissa kolme asiaa nousivat yli muiden:
1) Miettisin asioita uudestaan. Löytäisin itselleni ne arvot, joista käsin haluan elää elämääni.
2) Riskeeraisin elämässä enemmän. Vanhukset eivät surreet epäonnistumisia, vaan sitä etteivät tehneet enemmän aloitteita, laittaneet itseänsä likoon.
3) Tekisin asioita, jotka jäävät elämään vaikka olen poissa.

Kukaan ei voi kirjoittaa tarinaamme puolestamme. Elämä voi näyttää tylsältä. Voi tuntua, että se mitä teen ei johda mihinkään vanhempana, puolisona, työntekijänä, työnantajana. Silti voi tuottaa todellista merkitystä. Sen näkee vasta lopussa, ei vielä kun tarina on kesken. Tarinaan kuuluvat jännitys, hyvät asiat, huonot asiat, tietty aika... Vasta loppu kertoo mikä oli elämämme todellinen vaikutus, sisältö. Eletty elämä saavuttaa meidät joskus. Muistetaanko meidät lämmöllä vai vihalla?

Elämän tarkoitus löytyy kun uskallan elää itsestä poispäin tavalla joka tuottaa merkitystä toiselle.

Hyvän elämän sisältö: kun synnymme me itkemme ja muut iloitsevat. Kun lähdemme, me iloitsemme, muut itkevät.

[Luentosarjan kuulijoille järjestettävässä "Arjen keskeltä" -viikonlopussa (24.-26.11.) saattaa olla peruutuspaikka vapaana. Ota yhteyttä minuun, jos haluat tulla pohdiskelemaan asioita lisää luentojen, keskustelujen, saunomisen, syömisen ja ulkoilun merkeissä.]

Luentosarjan muiden osien muistiinpanot löytyvät täältä:
Elämäni vastaanottaminen
Aitous on voima
Jaksaminen on elämisen asenne
Eilinen jääköön taa
Muutos ja menetys

Muutos ja menetys

Kalervo Aromäen jaksamista käsittelevän luentosarjan viides osa käsitteli muutosta ja menetystä. "Miten mennä eteenpäin kun tie takana on poikki." Tässä muistiinpanojani luennolta:

-Luonne ilmentää jotain sisimmästä olemuksesta.
-Moraali: ihmisen kyky elää rakentavasti elämän moninaisuudessa.

-Luonteen etiikka:
1. Elää tänään. Ei tarvitse pelätä tai paeta tätä päivää.
2. Uskallus huomiseen. Voin ottaa huomisen vastaan sellaisena kuin se tulee.
3. Muuttaa sen, jonka voi muuttaa. Emme voi muuttaa toista ihmistä, voimme vain vaikuttaa.
4. Oppia se mistä on vastuussa. Emme ole vastuussa toisen ratkaisuista. Olemme vastuussa siitä millä tavalla elämämme suhteessa toiseen. Luovutamme helposti vastuumme pois.
5. Jäsentyä siihen missä on. Kuuluminen välittömään ympäristöön missä on (perhe, avioliitto, työyhteisö jne). Kun on nuori haluaa valloittaa koko maailman. Keski-ikäisenä huomaa että kaikkein tärkeimmät asiat ovat ihan lähellä.
6. Puolustaa asioita joilla on merkitystä. Se, että en puolusta jotain kertoo että se on minulle yhdentekevää. Onko asioita, joiden puolesta kannattaa antaa vaikka elämänsä?
7. Suostua pyytämään apua. Kiipeilemme mahdollisuuksiemme ja rajallisuutemme välimaastossa. Rauha: suostuu omaan tarkoitukseensa elämässä, suostuu myös omaan rajallisuuteen. Niin kauan kun tuntee riittämättömyyttä on terveellä pohjalla.

-Elämä koostuu hetkistä, siitä askeleesta jonka tänään otan. Elämä on sen askeleen mittainen. Hyvä elämä on uskallusta elää sen kanssa mitä minulla on tänään. Jotta voin ottaa askeleen, täytyy jotain jättää taakse.

-Muutos:
1. Luonnolliset, elämän kaareen liittyvät: syntymä, kouluun meno, oman elämän vastaanottaminen jne... Jokainen uusi vaihe on kuolema edelliselle vaiheelle. Jokainen muutos on samalla pysähdyspaikka.
2. Satunnaiset: sairaus, työttömyys, avioero, puolison/lapsen ennenaikainen kuolema jne. Myös nämä pakottavat arvioimaan mennyttä, jotta voimme ottaa vastaan uuden minkä muutos tuo tullessaan.

-Muutos kypsyttää löytämään olennaisen. Elämä kiteytyy. Elämän muutosten tehtävänä on kypsentää ihmistä luopumaan epäolennaisesta.

-Muutos ja sen kautta menetys koskettavat meitä kaikkia.

-Suru on syvempi mitä tärkeämmästä asiasta on kysymys.

Muutos ja menetys:
-Muutos muistuttaa elämän todellisuudesta. Tunne kertoo millaisena koen elämän tässä tilanteessa.
1. Voimattomuus. Mistä voima huomiseen? Eiliseen en voi palata koska tie on poikki.
2. Pelko (uhka). Mistä rohkeus huomiseen? Minkä suunnan elämäni ottaa tämän jälkeen?
3. Arvottomuus (psykologinen häpeä). Mikä on arvoni ihmisenä? Olenko riittävä? Olenko arvokas kun lakkaan olemasta työkykyinen?
-Koko matka sairaalassa on ulkoisen identiteetin riisumista.
-Rakentuuko arvo ulkoisille vai onko se lahja joka tulisi suostua vastaanottamaan?
4. Syyllisyys. Mikä on ollut minun osuuteni perheen hajoamisessa? Onko todella näin että olen syyllinen? Löytää oma osuuteni asiassa. Ellen voi sitä katsoa toistan sen elämässäni. Jos olen toiminut väärin, onko olemassa uutta mahdollisuutta?
5. Viha. Kertoo elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Ei ole olemassa oikeudenmukaisuutta, siihen voidaan pyrkiä. Mitä teet epäoikeudenmukaisessa maailmassa? Annanko vihan ohjata elämääni (vähättelenkö omaa ja/tai toisten elämää)?

Menetykseen suostuminen:
-Kun ihminen suostuu sairauteensa, immuunipuolustus paranee.
-Suostuminen ei ole helppoa, mutta se tuo levon.
-Muutos on mahdollista vain suostumalla todellisuuteen ja arvioimalla asioita uusiksi.
-Kärsimys = uhka, jota ihminen kokee omaa elämäänsä kohtaan, voi kohdistua fyysiselle, psyykkiselle tai taloudelliselle elämänalueelle. Koko ihminen kärsii.
-Kärsimys lakkaa kun uhka poistuu tai ihminen suostuu siihen mitä tapahtuu.
-Kärsimme, koska vastustamme sitä mitä meille tapahtuu.
-Kärsimys voi olla ihmisen ystävä, sillä se mahollistaa epäolennaisesta luopumisen.

-Hämähäkit kertovat elämästä: Hämähämähäkki kiipes langalle. Tuli sade rankkka hämähäkin vei. Aurinko armas kuivas satehen. Hämähämähäkki kiipes uudelleen.

[Kuudes ja viimeinen luento tiistaina 31.10.06 klo 18.30 Ammattikorkeakoulun auditoriossa, Rajakatu 35 (ovi F1). Liput 2 €.]

Eilinen jääköön taa

Kalervo Aromäen Arjen keskellä -luentosarjan neljäs luento käsitteli vihan kohtaamista ja anteeksiannon harjoittamista. Tässä muistiinpanojani luennolta:

-Tarve antaa anteeksi nousee kivusta. Kipua aihettavat
1) uskottomuus. Annettu lupaus rikotaan.
2) luottamuksen pettäminen. Rikotaan rajoja sopimattomasti.
3) väkivalta, fyysinen tai psyykkinen.

-Kivun kokeminen:
1) kun koemme loukkauksen liian henkilökohtaisesti antaen siitä tulla keskeisen asian elämäämme.
2) alamme etsiä syyllistä
3) teemme kokemastamme "nyyhkytarinan," suostumme kokemuksen uhriksi.

-(ei-fyysinen) Kipu vaikuttaa siihen millaisena näen itseni, elämäni ja olemassaoloni:
1. voimaton
2. pelokas - joku voi kävellä ylitseni
3. oman arvon ja merkityksen aliarviointi
4. syyllisyys

Häpeä:
1) Psykologinen häpeä. Millaiseksi koen elämäni, en ole itsessäni riittävä, on väärin että olen olemassa.
2) Sosiaalinen häpeä. Tuottaa häpeää perheelle tai yhteisölle, johon kuuluu.
3) Syyllisyyden tunne. On tehnyt jotain väärin.

Tunteet:
-Tunteiden funktio on fysiologinen, se tapahtuu aivojen ja kehon välillä. Tunne on luonnollinen, fysiologinen vastine sille miten näemme ja tulkitsemme elämämme (todellinen tai oletettu).
-Ei ole positiivisia tai negatiivisia tunteita, on erilaisia tunteita.
-Millaiseksi elämäni muuttuu riippuu siitä miten toimin.
-Suuttumuksen tunne on luonnollinen fysiologinen reaktio.

Vihan tunne:
-Kipu herättää suuttumuksen kokemuksen. Suuttumus on elämää suojeleva ja säilytttävä tunne (ei tarkoita sellaista suuttumusta kun ei saa jotain mitä haluaa). Sen tehtävä on saada meidät tekemään asialle jotain, se antaa sisäisiä voimia hoitaa asian, joka minun ja sinun välillä.
-Meitä estää toimimasta se ettei kukaan ole opettanut meitä hoitamaan asioita. Useimmissa perheissä vaietaan, monissa kielletään ilmaisemasta tuskaa jota kokee toisen käyttäytymisen tai sanojen takia. Suuttumus jää sisälleni koska energia ei ohjaudu tilanteen korjaamiseen vaan varastoituu muistiimme ja muuttuu vihaksi.
-Viha kohdentuu itseen tai toiseen. Viha aiheuttaa: sairauksia, masennusta, itsetuhoista toimintaa, suuttumista toisille. Vihanpurkausten kohteena ovat itseä heikommat, koska taustalla on oman voimattomuuden kokemus. Viha näkyy oman elämän ja toisten elämän vähättelemisenä.
-Selvittämätön ja hoitamaton ristiriita voi laukaista meissä sairauden. Viha vaikuttaa immuniteettiimme.
-Useimmiten masennuksen taustalta löytyy viha.
-Itsetuho on sitä että muutun välinpitämättömäksi omaa elämääni kohtaan. Kaikki riippuvuuden muodot muuttuvat itsetuhoisiksi.

Miksi antaa anteeksi (Solomon Schimmel, juutalainen psykologi ja rabbi):
1) Koska meidät on luotu "Jumalan kuvaksi" (imago dei). Ihmisen arvo ihmisenä on riippumaton ulkoisista asioista ja kokemuksemme sisällöstä. Olemme erityisiä, arvokkaita, meillä on välineet rakentavaan ja tasapainoiseen olemiseen ja elämiseen. (Toisaalta rajallisuuden hyväksyminen on oleellinen osa elämää.) "Jumalan kuva" on asema, jota mikään ei voi muuttaa tai horjuttaa.
2) Olemme syntisiä, Jeesus kuollut edestämme. Synti tarkoittaa yritystä hallita omaaelämäänsä tietyllä tavalla.
3) Jeesuksen seuraajan ei tule vastata väkivaltaan väkivallalla (ei poista rikosoikeudellista vastuuta), sillä silloin uhrista tulee hyväksikäyttäjä.

-Terveyden ja anteeksiantamuksen yhteydestä on tutkimustuloksia.

Anteeksiantamisen vaiheet:
1) Tunnistaa vihamme ja kipumme. Suostua siihen todellisuuteen millaiseksi koen olemassaoloni. Tämä ei ole helppo vaihe, on vaikea suostua omaan tuskaansa. Meillä on psykologisia puolustusmekanismeja, joilla yritämme kieltää todellisuuden.
2) Päättää antaa anteeksi. Anteeksiantamuksen miettiminen herää kun vanhat menetelmät (viina, seksi, liikunta jne) eivät enää auta kipuun. Silloin joudun miettimään uutta mallia kohdata elämän todellisuutta.
3) Antaa anteeksi:
-Loukkaajan ymmärtäminen, empatia. Monet loukkaajat ovat tulleet loukatuiksi. Väkivallan kierre jatkuu. On ollut hylätty, väkivallan kohde. Silloin on vain vähän eväitä rakentavaan elämään (vaikka muuten olisikin menestyksekäs).
-Kivun sisäistäminen. Suostun elämään kipuni kanssa. En halua jatkaa sitä eteenpäin. Omistaa omat haavat ja miten ne vaikuttaa elämään. Kipumme säilyy kanssamme loppuun asti, mutta sitä ei tarvitse enää ottaa aktiivisesti esille jos olemme selvittäneet sen. Kivusta voi tulla kumppanini, ystäväni, väline, jonka kautta olen elämässä mukana. Tuskasta voi tulla palveluväline.
-Lahjan antaminen loukkaajalle. Annamme hänelle mahdollisuuden. Loukkaajan tulee tunnistaa että on loukannut ja kuinka syvästi se on koskettanut. Anteeksianto on sitä että tarjoaa asioiden rakentavan selvittämisen.

Eläminen anteeksiantamuksesta:
1) Tarkoituksen löytäminen kokemukselle. Kipu itsessään on mieletön eikä siinä ole mitään parantavaa ja elämää muuttavaa. Kun kipu kohdataan voi siitä tulla parantavaa ja elämää muuttavaa. Kokemus voidaan muuntaa rakentavaksi. Jos sitä ei tehdä, jää se mielettömäksi.
2) Tarvitsemme myös itse anteeksiantamusta. Väkivaltaan ei tarvitse suostua. Se jatkuu koska sen sallitaan jatkua. Kun sanotaan "nyt riittää," väkivalta useimmiten päättyy. Alistuminen väkivaltaan on mieletöntä. Uhrikin tarvitsee anteeksiantamusta, koska on mahdollisesti ollut mahdollistamassa kierrettä.
3) Emme ole yksin kokemuksessamme. Kyseessä ei ole ainutlaatuinen kokemus. Toisten tarinoissa kuulemme oman tarinamme.
4) Loukkauksen herättämien tunteiden työstäminen. Loukkauksesta seuraa kipu, viha ja mahdollinen katkeroituminen (katkeruus: kun elämä on jäänyt selvittämättä ja hoitamatta). Kun annetaan anteeksi säästytään katkeroitumiselta. Anteeksianto on todellista, koska se perustuu todelliselle vihalle. Anteeksianto vapauttaa löytämään vastauksen kipuuni ihmisenä. Voin katsoa silmiin voimattomuuttani, pelkoani, häpeääni, syyllisyyttäni ja kokea oman arvokkuuteni ihmisenä.

Anteeksiantamus on prosessi, johon suostun. Minulle annetaan anteeksi niin kuin minäkin suostun antamaan anteeksi. Ehkä anteeksiantamus, jota meillä on tarjota toiselle voisi vapauttaa hänet elämään omaa elämäänsä.

Mistä tiedän että olen antanut anteeksi? Kun avaan nyrkkini ja toivon toiselle hyvää.

[Arjen keskellä -luentosarja jaksamisesta jatkuu tiistaina 24.10. teemalla "miten mennä eteenpäin kun tie on poikki." Ammattikorkeakoulun auditorio, Rajakatu 35 (ovi F1), Jyväskylä. Liput 2 €.]

Jaksaminen on elämisen asenne

Jyväskylä. 13.10.2006.

Kalervo Aromäen Arjen keskellä -luentosarjan kolmas osa "Jaksaminen on elämisen asenne" käsitteli terveyttä. Tässä joitain muistiinpanojani luennosta:

-Terveys: avoimuus kaikille elämän mahdollisuuksille ja vaatimuksille. Se on mielen asennoitumista, tapa olla elämässä mukana.

-Ihminen on (biospsykososiaalishengellinen) kokonaisuus, joka koostuu kehosta, mielestä ja hengestä.

-Ihminen on kokonaisuudessaan sielu. Ajatteleva, toimiva olento = sielu. Ei ole erillistä "sielua." Mitä tapahtuu yhdellä elämän alueella, sillä on heijastuma muille elämän alueille.

-Jaksamiseen vaikuttavia tekijöitä:
1) Perimä. Perimä selittää korkeimmillaan 30-40 % jaksamisesta.
2) Elämäntapa. Tupakointi, alkoholi, ravinto ym. Esim. II tyypin diabetes on elämäntapasairaus.
3) Hengellisyys.

-Hengellisyys on harkintaa. Ihminen on kiteyttänyt itselleen se mikä on olennaisinta elämässä.

-Uskonnollisuus vs. hengellisyys:
1) Uskonnollisuus: uskomukset, toimintamallit, rituaalit, yhteisöllinen, vastuuta korostava, ihmisiä jakava. Uskonnollisuusteen liittyy ulkoinen tapa toimia.
2) Hengellisyys: pyhyyden etsintää, suhde itseä suurempaan, henkilökohtainen, ilmentää syvintä ihmisessä, merkitykset, toiveet, uskomukset, mikä on elämässä tärkeintä. Arvoperusta, josta käsin arvioi omaa elämäänsä.

-Jokaisella ihmisellä on Jumalansa, isolla tai pienellä j:llä.

-Jaksamiseen vaikuttavia hengellisiä tekijöitä:
1) lepo
2) elämäntapa
3) Jumala
4) usko
5) toivo
6) rakkaus
7) valinta
8) epäitsekkyys
... kysymys on asennoitumisesta tietyllä tavalla siihen miten olen elämässä ja näen asioista ympärilläni.

-Usko mielenasenteena: mitä uskon jostain asiasta on tärkeämpää kuin mihin uskon.

-Toivo: vaikka voi olla tilanteessa joka on vaikea, huomenna asiat voivat olla paremmin.

-Viktor Frankl, juutalainen lääkäri keskitysleirillä (kirj. kirjan Ihmisyyden rajalla) teki siellä kaksi huomiota:
1) Inhimilliset ihmiset ovat aina vähemmistönä
2) Jos ihmisellä on toivo, jotakin jota varten elää, silloin siihen on voimavarat. Toivon menetyksen jälkeen ihminen menehtyy muutamassa päivässä.

-Rakkaus: minua rakastetaan sen tähden että olen olemassa eikä sen tähden mitä minusta saadaan irti. Riittävät sosiaaliset suhteet.

-Valinta: emme voi aina valita sitä, mitä elämässä tapahtuu, mutta voimme valita suhtautumisemme siihen ja siten vaikuttaa lopputulokseen. Elämässä on kysymys todellisuuden kohtaamisesta, jossa nyt on ja tulemista toimeen sen kanssa.

-Elämä ei ole siinä mitä minulle tapahtuu, vaan siinä miten kohtaan sen (miten elän esim. sairauteni kanssa). Elämä on aina suurempi kuin mitä minulle tapahtuu.

-Miksi mielen asenteella on niin suuri merkitys:
a) Ensin on havainnointi, jota seuraa tulkinta (taustani vaikuttaa tulkintaani). Tulkinnasta seuraa tunne, joka on fysiologinen, sähköinen, kemiallinen tiedonsiirto - aivot lähettävät viestin keholle valmistaen sitä joko toimintaan tai lepotilaan. Tunteen jälkeen tulee toiminta.
b) Ihminen voi oppia ohittaamaan ajattelu eli tulkinta vaiheen ja hypätä suoraan havainnoinnista tunteeseen. Monet tunnereaktioistamme ovat ehdollistamisen kautta syntyneitä.
c) Tunteita ylikorostetaan. On olennaisempaa ajatella mitä tämä merkitsee kuin miltä se tuntuu.

-Kaikki tunteet ovat myönteisiä, koska ne ovat luonnollisia. Ne ovat aivojen ja kehojen välistä viestintää. Tehtävämme on kuunnella mitä elämässämme tapahtuu. Se on esim. masennuksen tärkein tehtävä. Masennus on siis terve tunne (paitsi jos on biologista).

-Perustunteet:
1) Ilo. Ilo on saamista. Tunnistaa asioita, joita minulla on elämässä (ystäviä, työ, perhe, asunto, koulutus, oma elämä...). Voin kiittää elämästä, jonka olen saanut.
2) Suru. Olen menettänyt jotain minulle tärkeää. Silloin kaikki toiminnot pysähtyvät käsittelemään mennyttä (mitä on ollut ja enää ei ole). Suremme sekä sitä, mitä toiset ovat tuoneet elämäämme tai vieneet siitä että mitä itse olemme tehneet.
3) Pelko. Uhka, jota ihminen kokee. Pelon/stressin vaikutus: a) veri kiertää vilkkaammin aivoissa, valmiustila b) verenpaine sydämessä nousee c) lihaksisto on jännittyneempi d) hikoileminen. Pelko voi olla niin suuri että lamaannuttaa ihmisen, muuten se on terve tunne.
4) Viha.

-Jaksamiseen vaikuttaa se miten löydän rauhan sen kanssa kuka olen ja millainen olen ollut.

[Luentosarja jatkuu tiisaina 17.10. klo 18.30. Aiheena on viha. Ammattikorkeakoulun auditorio, Rajakatu 35 (ovi F1), Jyväskylä. Liput 2 €.]

Aitous on voima

Arjen keskellä -luentosarja jatkuu taas tänä tiistaina 10.10. Tässä ajatuksia viime kertaisesta Kalervo Aromäen luennosta niin kaikki ne raukat jotka eivät pääse mukaan saavat joitain paloja ajatuksia herättämään.

-Sydämen taito on ihmisen sisin olemus. Se on voimaa tarkoitukselliseen toimintaan, osallistumista tunteella ja palolla sekä alttiutta elämän satunnaisuudelle (tapahtumat, joille ei voi mitään; tilanteet, joista löydämme itsemme; menneisyys). Sydämen taito on sitä että meistä tulee ihminen, joka olemme. Kukaan toinen ei voi täyttää paikkaamme tässä maailmassa.

-Riippuvaisuus on oman elämän hylkäämistä.

-Itsekunnioitus on tietoisuutta oman elämän merkittävyydestä (oman elämän arvostamista) ja hyvästä, johon pyrkiä. Se on luottamusta toteuttaa niin hyvin kuin mahdollista valittua elämän mallia ja suunnitelmaa. Itsekunnioitus edellyttää vastuun ottamista omista valinnoista (en selittele enkä syyllistä).

-Avoimuus on uskallusta olla olemassa ja katsoa asioita niin kuin ne ovat eikä niin kuin haluaisin niiden olevan. Riippuvuus on todellisuuden muuttamista epätodellisuudeksi.

-Eheys on voimaa toimia rakentavasti ja rakastavasti elämän moninaisuudessa. Voin toimia rakentavasti siitä käsin missä olen tilanteesta huolimatta. Pää ja käsi kulkevat yhdessä. Riippuvuudessa pää ja kädet kulkevat eri suuntiin.

-Oman elämäni ja persoonani kautta piirrän jotakin toisen ihmisen olemukseen. Persoonamme on kaiverrusväline.

-Olemme ainutlaatuisia, saman arvoisia. Arvo ei tule sukupuolen, rodun, koulutuksen eikä ulkoisten asioiden perusteella.

-Identiteettini rajat muodostuvat avoimuudesta nähdä ja kuulla
1) ajatukseni (tunnistaa ne)
2) tunteeni (tunnistaa ne)
3) tahtoni (saan tahtoa ja valita. Joku ei tee valintoja puolestani.)
4) oman itseni (saan tulla siksi persoonaksi johon minulla on parhaat edellytykset biologisesti ja psykologisesti).

-Inhimillinen tragedia. Kaaksi voimaa sotivat meitä vastaan:
1) Ulkoinen arvo, pakote tai manipulaatio. Joutuu luopumaan jostain, alistumaan tai olemaan jossain roolissa tullakseen hyväksytyksi.
2) Me itse. Synnymme täynnä mahdollisuuksia, mutta usein toimimme vastoin parempaa tietoa. Teemme asioita, joita emme haluaisi tehdä.

Riippuvuuden tulos ei ole vain fysiologinen, vaan se syö aivot ja sydämen. Ihminen tulee voimattomaksi oman elämänsä suhteen. Mitä kauemmas pää ja kädet ovat toisistaan, sen suurempi on pahoinvointi.

-Ihmisen elämän tärkein kutsumus on sankaruus. Se kysyy rohkeutta, erottautumista. Pakenemisessa ei koskaan ole mitään sankarillista. Sankarillista on että täytän paikkani, hoidan hommani, selvitän sen mitä pitää selvittää. Sankari on ihminen, jolla on sydän paikallaan.

-Pelkuruus on elämisen pelkoa. Se ilmenee
1) narsismina, mielihyvähakuisena elämänä. Elämä kiertyy oman itsensä ympärille.
2) sitoutumattomuutena
3) paranoiana. Mitähän muut ajattelevat minusta? Mitä he tekevät minulle? Mitä huominen tuo tullessaan?

-Kun olen vahva, olen heikko. On pelottavaa olla vahva, koska koskaan ei tiedä kuka vahvempi tulee vastaan. On vapauttavaa olla heikko, sillä saa olla se joka on.

-Kun olen heikko, olen vahva. Suostuminen omaan todellisuuteen ja omaan voimattomuuteen avaa mahdollisuudet toivon kokemiseen.

[Luentosarja jatkuu ti 10.10. klo 18.30 Ammattikorkeakoulun auditoriossa, Rajakatu 35 (ovi F1). Liput 2 €.]

Elämäni vastaanottaminen

Vaajakoski. 1.10.2006.

Jaksaminen tuntuu olevan yhä isompi teema. Työpaikoilla, perheissä, seurakunnissa, ystävien kesken, itseksemme pohditaan: miten jaksaa?

Itse ainakin taistelen jatkuvasti tasapainon kanssa. Miten elää niin että voi innolla ja voimalla paneutua tärkeisiin asioihin ja samalla elää niin että jaksaa pitempäänkin?

Seurakuntamme järjestää paraikaa luentosarjaa jaksamisesta. Olemme saaneet (kahden vuoden yrittämisen jälkeen) luennoitsijaksi terapeutti, kouluttaja, pastori Kalervo Aromäen. Odotin luentosarjaa kuin kuuta nousevaa, sillä tiesin tarvitsevani aikaa istahtaa, pohtia ja arvioida elämää ja ihmisenä olemista.

Kirjaan tähän joitain ajatuksia ensimmäisestä luennosta (yleisön pyynnöstä), jonka aihe oli elämä on tarina eli elämäni vastaanottaminen.

-Kokemus kivusta yhdistää ihmisiä - ja myös erottaa. Kipu on ihmisen yksinäisyyden taakka.

-Ihmissuhde alkaa sitoutumisesta. Lupaan toiselle ihmiselle olla jotain. Siitä seuraa hyväksyminen, joka ei ole kiinni siitä mitä toinen on tai ei ole, vaan siitä mitä olen luvannut. (Hyväksyminen ei tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten vaan. Rajat ja käyttaytymissäännöt tulee olla.) Hyväksymisestä voidaan siirtyä tukemiseen, mikä on vallankäyttöä: käytän sitä valtaa mitä minulla on rohkaisemaan toista tulemaan sellaiseksi, joksi hän voi tulla, omaksi persoonakseen. Tämä taas mahdollistaa läheisyyden, jolloin ihminen tulee kuulluksi ja vastaanotetuksi torjumatta. Läheisyys on kommunikaatiota.

-Minäkuva on kokemuksen muokkaama kuva itsestämme, jonka olemme sisäistäneet ja jonka mukaan toimimme. Minäkuvaan vaikuttavat:
1) Kuuluminen. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsen kuuluvuuden tunnetta osoittamalla lämpöä, iloitsemalla lapsesta, antamalla selkeät ja toimivat rajat sekä opettamalla ikäkauteen sopivaa vastuullisuutta.
2) Tietoisuus mahdollisuuksista. Jokaisella on tarvittavat välineet elämässä selviämiseen. Lapsi tarvitsee jonkun, joka auttaa häntä tunnistamaan mahdollisuutensa.
3) Onnistumiset. Kokemus siitä että oman elämäni kautta voin aktiivisesti vaikuttaa ympäristööni. Ratkaisevaa ei ole se mitä tapahtuu, vaan miten uskon voivani vaikuttaa ja osallistua asioihin.

-Uhrina oleminen on kaikkein raskain rooli ihmisen elämässä. Se on rooli, johon suostutaan. Suostua jäämään toisen ihmisen tekojen vangiksi on oma valinta.

-Sosiaalinen turvaverkko ja tietoisuus että voin aktiivisesti vaikuttaa oman elämän kautta ympäristöön antavat rohkeutta siirtyä elämään. Tästä seuraa jaksaminen.

-Lapsi vahingoittuu
1) laiminlyönnistä. Jokin (työ, pullo, sisarus jne) on tärkeämpi kuin lapsi, joten hän päättelee että hänestä puuttuu jotain olennaista. Tämä haavoittaa ja rikkoo lasta.
2) vähättelystä. Jos lapsi kokee olevansa väärää sukupuolta, olevansa vääränlainen ja väärän näköinen toteaa hän ettei kaikki minussa ole kohdallaan, en ole riittävä toiselle.
3) pahoinpitelystä. Fyysinen väkivalta ja pelko.

-Ellen omista haavojani, haavani omistavat minut. Lommot antavat mahdollisuuden löytää olennaisen elämässä. Yksi tehtäväni ihmisenä on päästä sinuiksi oman tarinani kanssa, omistaa haavani, vihani ja huonot lukuni ja kirjoittaa elämäni tarina, joka on minulle annettu kirjoitettavaksi parhaalla tavalla, johonka näillä eväillä kykenen.

Pohdittavaa riittää jo ensimmäisestä luennosta, mutta nyt tiistaina 3.10. jatketaan aiheella "Aitous on voima." Tuskin maltan odottaa!

[Ammattikorkeakoulun auditorio, Rajakatu 35 (ovi F1), Jyväskylä, klo 18.30. Liput 2 €]