Kävelyllä Lutakossa

Kävinpä kävelyllä Lutakossa syyskuussa 2006. (Lutakko on suurelta osin Jyväsjärven päälle rakennettu jyväskyläläinen kaupunginosa.) Silloin siellä näytti tältä:

Jyväskylä, Central Finland. September 2006.

Punkaharju 6

Punkaharjulla Retretin läheisyydessä on pysähtymisen arvoinen paikka Lusto, metsämuseo. Se on jo arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen esimerkki puurakentamisesta. Itse näyttely on oli myös mielenkiintoinen ja hyvin tehty, suorastaan amerikkalaisen erinomainen. (Amerikkalaiset osaavat nimittäin tehdä mielenkiitoisia museoita.)

Muksu, 5 jaksoi innostuneesti perehtyä näyttelyyn. Filmi nykyaikaisesta hevosmetsurista piti katsoa kahteen kertaan!

Metsämuseo Lusto.
Lusto Finnish Forest Museum. Punkaharju, Eastern Finland.

Muksu perehtyy hevosmetsurin työhön.
She was very interested in modern felling with horses.


Lapsille oli oma leikkipuu.
There was a huge play tree for kids.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 9

Saarnastuolia kannattalee Kristoforos, jonka on maalannut jämsäläinen maalari Tammelin vuonna 1779.

Kuka ihmeen Kristoforos? Legenda löytyy täältä.

Saint Christophoros supports the pulpit in the Old Church at Petäjävesi.
Painted by Tammelin in 1779.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 8

The Old Church at Petäjävesi, Central Finland.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 7

Petäjäveden vanhan kirkon keskikäytävä ja alttari.
The isle and the altar of the Old Church at Petäjävesi, Central Finland.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 6

The Old Church at Petäjävesi, Central Finland.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 5

Petäjäveden vanhan kirkon sekä saarnastuolin kattoa.

The ceiling of the pulpit and the church at Petäjävesi, Central Finland.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 4

Petäjäveden vanhan kirkon saarnastuolin enkeleitä.

Angels in the pulpit of the Old Church at Petäjävesi.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 2

Petäjäveden vanha kirkko on rakennettu 1763-1765 rakennusmestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla. Paikalliset rakennusmestarit olivat omaksuneet eurooppalaisia arkkitehtuurivaikutteita ja sovelsivat niitä taidokkaasti hallitsemaansa hirsisalvostekniikkaan. (Näin kertoo esite.)

Petäjäveden vanha kirkko.
The Old Church at Petäjävesi from 1763-1765. Petäjävesi, Central Finland.

Maailmanperintökohde: Petäjäveden vanha kirkko 1

Mukavaa sielunhoitoa: samalla sai tutustua Petäjäveden vanhaan kirkkoon, Unescon maailmanperintökohteeseen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.

Unesco world heritage landmark:
The Old Church at Petäjävesi, Central Finland.
Well worth a visit!

Sumuinen pääkaupunki 5: Uspenskin katedraali

Katajanokka, Helsinki. Maaliskuu 2007.
Katajanokka. Helsinki, Finland. March 2007

Ei edes sumu peitä Alvar Aallon suunnitteleman Stora Enson pääkonttorin (kuvassa etualalla) kamaluutta.

Saattaahan rakennus olla sisältä parempi ellei jopa erinomainen (kuten Aallon rakennukset usein ovat). En osaa sanoa sillä en ole ollut siellä koskaan sisällä, mutta jaan varsin yleisen mielipiteen että ulkoapäin se on kauhea. Tai ehkäpä kyse on enemmänkin sen sopimattomuudesta ympäristöönsä. Jossain muussa paikassa se voisi olla upeakin rakennus, mutta ei tässä.

Mielestäni Alvar on tehnyt pahan virhearvion nimenomaan ympäristön, paikan ja tilan huomioonottamisessa. Onkohan tarkoituksena ollut peittää liian "venäläiseltä" näyttävää Uspenskin katedraalia, kuten ortodoksi.net vihjaa?

Pohjoismaisia aaltoja

En aina oikein tiedä mitä mieltä olen Alvar Aallon arkitehtuurista. Vaikka haluaisinkin, en näe joitain hänen suunnittelemiaan taloja kovin kauniina ulospäin määrätynlaisesta kiehtovuudesta huolimatta. Sen sijaan sisältä ne ovat usein todella upeita.

Tästä esimerkki on Aallon suunnittelema Pohjolan talo Reykjavikissa, johon ihastuin todella. Se oli kyllä uloskin päin mukava, mutta sisällä suorastaan haltioiduin. Mikä tilan, valon ja aaltomaisten yksityiskohtien voima. Erityisesti kirjasto oli mielestäni upea. Se ei ole kovin suuri, mutta tilan käyttö on nerokasta: paljon hyllytilaa, pieniä mukavia lukusoppeja, upea luonnonvalo, kodikas ilmapiiri, silti ylevä tilavuuden tuntu.

Kirjaston lisäksi Pohjolan talossa on lukusali (jossa voi lukea pohjoismaisia lehtiä), kahvio, tiloja kieltenopettajille, taidevuokraamo ja taidenäyttely. Talo valmistui 1968.

En ole pitkään aikaan kokenut näin innostavaa arkitehtuurista elämystä. Aalto aaltoilee aivossani.

Pohjolan talo, Reykjavik.

Kaunis kaupunki

Olin viikonvaihteessa Kristiinankaupungissa, josta olen kotoisin. Siellä oli paikallinen suurtapahtuma, kesämarkkinat. On jo tullut tavaksi hankkia sieltä yhtä sun toista oleellista mitä talven aikaan tarvitsee kuten marjajauheita, sukkia, ihmeliimaa, ilmapallon. Toki sieltä saa lähes mitä vaan aina gambialaisista veistoksista nahkahattuihin.

Perjantaina hoidettiin ostokset. Järjestin ovelasti niin että kukkaroni oli miehen kantamassa kassissa ja taskussa ei ollut yhtään rahaa. Näin markkinoilla kulkeminen oli helppoa. (Tarvittaessa pyysin paikalle "kävelevän kukkaroni".) Kun lapsi pyysi jotain, saatoin hyvällä omalla tunnolla sanoa että äidillä ei ole yhtään rahaa, emme voi ostaa sitä. Lopulta hän kyllä kyllästyi selitykseeni ja rupesi etsiskelemään isää. "Missä isä on? Isän pitää antaa sulle rahaa!"

Kolmivuotias osoitti yllättävää selväjärkisyyttä talousasioissa. Hän tuumasi markkinahuuma katsellessamme että jos ihmiset ostaa paljon niin niiltä loppuu rahat. Täytyy olla tyytyväinen jos tämä viisaus säilyy...

Itselleni hauskin puoli markkinoilla on paikallinen kulttuuritarjonta. Ihmisten luovuus on innostavaa. Paikallinen taideyhdistys Spectra järjestää näyttelyn, jossa on aina mukava käydä. Ei kaikki taide siellä omaa silmää erityisesti miellytä, mutta on mukava nähdä taiteellinen luovuus kukoistuksessa. Ei sen niin hirveästi väliä vaikka ei maalaisikaan maailman parhaita tauluja. Pääasia että maalaa ja iloitsee elämästä. Sitä paitsi, kyllä sitä tuntuu kaikille omat ihailijansa löytyvän. Yleensä siellä on aina jotain joka myös omaa silmää erityisesti ilahduttaa.

Markkinoiden aikaan jotkut myös avaavat pihapiirinsä ja perustavat oman taidekahvilan ja kirpputorin (kats. kuva). Mikäs sen mukavampaa kuin kierrellä katsomassa paikkoja ja tavaroita kauniilla pihoilla ja välillä pysähtyä juomaan mehua live-musiikin säestyksellä. Juuri tällaiset paikat antavat sen oikean tunnelman koko tapahtumalle.

Yhteistä näille luovuudenilmentymille oli se että taiteilijoita laidasta laitaan on innoittanut Kristiinankaupunki. Eikä ihme, se on nimittäin todella kaunis paikka. Kristiinasta paluun jälkeen muu maailma tuntuu lattealta ja rumalta. Puiset talot, kapeat kadut, vanhat rakennukset ja meri ovat yhdistelmä, jossa kaltaiseni visuaalinen ihminen virkistyy. Kristiina on uskaltanut säilyttää vanhan (joitain karmaisevia poikkeuksia lukuunottamatta) ja siitä on tullut paikkakunnan paras valtti.

Nyt täytyy tyytyä vähemmän kauniiseen arkkitehtuuriin. Onhan toki täällä Jyväskylässä kauniit paikkansa, mutta kaupungin yleisilme on silti aika lattea. Jospa Jyväskylällä ei olisi ollut niin suurta tarvetta olla suurempi paikka kuin se on ja olisi ylläpitänyt kodikkaan pikkukaupungin tunnun! Sillä pikkukaupunkihan tämä on ja hyvä niin. Esimerkiksi uusi matkakeskus on mielestäni kyllä upea, mutta en ole vieläkään päässyt eroon tunteesta että se on väärässä kaupungissa. Jossain muualla se sopisi ympäristöönsä paremmin.

Tätä ei pidä ymmärtää niin ettenkö pitäisi Jyväskylästä. Kyllä pidän - oikein kovasti. Vuodatan vain vielä kauniimmasta paikasta tulo morkkistani... ;-)

Uskon että kauneuden taju on lahja Jumalalta, joka itse rakastaa kauneutta. Hän on antanut kyvyn nauttia kauniista ja tehdä sitä. Mitenköhän itse kannan korteni kekoon?