22.3.07

Ajatuksia hiljaisuudesta

Retriitti teki hyvää. Yleensä retriittiin on tultu stressaantuneena suoraan kiireen keskeltä, mutta tällä kertaa menin sinne lomalla - jo valmiiksi rentoutuneena. Onneksi tuli sentään kiire sinne mennessä. Ajeltiin rallia hiekkatietä Törmälään Rautalammilla.

Mieskin oli muuten mukana. Rakkautta, rallia ja retriittiä, viikonloppu miehen makuun... ;-)

Retriitissä kaikki ovat tietenkin omissa huoneissaan, sillä idea on lepo, rauhoittuminen ja hiljaisuus. Puhumattomuus on ihanaa herkkua (varsinkin näin puhetyöläisestä). Aistit ja ajatukset aktivoituvat.

Tämän kertainen retriitti oli minulle siitä erilainen että osallistujina oli myös tuttuja ihmisiä. Se tuntui hyvältä: sanaton yhteys ja siunaavat ajatukset toista kohtaan. Retriitti oli osa oikeaa elämää eikä siitä erillinen lokero.

Pidin tästä retriistä, sillä ohjelmaa ei ollut liikaa. Joissain retriiteissä tulee melkein stressi liian tihein pidettävistä hartaushetkistä. Nyt rytmi oli hyvä ja osallistuinkin kaikkiin rukoushetkiin, sillä koin ne antoisina.

Tässä retriitissä minua miellytti myös se ettei esillä ollut ikoneita. Ymmärrän hyvin että monille ne ovat hartauselämässä merkityksellisiä, mutta täytyy myöntää että minulle henkilökohtaisesti ne ovat häiritseviä. Jos menisin ortodoksiseen tai katoliseen retriittiin olisivat ne luonnollinen osa ympäristöä, mutta luterilaisissa retriiteissä ne tuntuvat oudoilta. Hiljentymistäni ja keskittymistäni Jumalaan häiritsevät kuvat toisista ihmisistä kynttilöiden ympäröiminä merkittävillä paikoilla.. Ne tulevat tielle, esteeksi. Siispä nyt iloitsin että tätä häiriötä hiljentymiselleni ei ollut.

Eläkkeellä olevan sairaalapastori Anja Toivolan tapa vetää retriittiä on yksinkertainen ja kiinni elämässä. Olemme yhdessä yksin omin ajatuksinemme. Se riittää. Kuuntelemme itseämme ja Jumalaa. Rukoilemmekin, mutta eivät ne rukoukset välttämättä niin ihmeen hurskaita retriitissäkään ole.

Toivolan teksti- ja virsivalinnat ja kommentit käsittelivät ihan oikeata elämää, syntiä ja armoa, luottamusta Jumalaan. Kirjoitin muistiin tekstit ja virret ja lueskelin niitä sitten vielä itsekseni. Se osoittautui itselleni sopivaksi tavaksi. Sana, kielikuvat ja rukous alkoivat elämään.

Heti ensimmäisenä iltana nousi esiin retriittiteemani, jota maistelin koko viikonlopun ajan: "Herran tie on hyvä." (Psalmi 25:10) Se riittää, ei tarvitse haikailla muualle. Kaikki mitä tapahtuu ei tietenkään ole Jumalasta, mutta tilanteessa kuin tilanteessa on parempi valita "Herran tie" eli hänen valtakuntansa mukainen tapa toimia ja elää. Herran tie on hyvä, joten elä ja iloitse hyvyydestä joka sinun ympärilläsi on.

Viikonlopun valokuvia katsellessani huomasin, että tie-teema toistui niissäkin. Joten tässäpä teille pieni blogiretriitti teemana tie. Mitä nämä kuvat kertovat sinulle tiestä, jolla olet?




Rautalampi. Maaliskuu 2007. / Rautalampi, Finland. March 2007.

Harmaa hiljaisuus hoitaa 2



Rautalampi. Maaliskuu 2007.
Rautalampi, Finland. March 2007.

Harmaa hiljaisuus hoitaa 1

Harmaan päivän hienovaraiset värit, muodot ja rytmit hoitivat sisintä hiljaisen levon retriitissä.


Hankavesi, Rautalampi. Maaliskuu 2007.
Hankavesi -lake. Rautalampi, Finland. March 2007.

Sumuinen pääkaupunki 7: Uspenskin katedraali

Katajanokka, Helsinki. Maaliskuu 2007.
Uspenski Cathedral. Katajanokka, Helsinki. March 2007.

21.3.07

Sumuinen pääkaupunki 6: Uspenskin katedraali

Uspenskin katedraali, Helsinki. Maaliskuu 2007.
Uspenski Cathedral, Helsinki. March 2007.

Ortodoksisten kirkkojen kullatut sipulin muotoiset kupolit kuvaavat Pyhää Henkeä. Uspenskin katedraalissa kupoleita on 13 -Kristuksen ja apostolien luku.

"Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo." (Room 15:13)

Hyvä päivä

Ei ole helppoa alkoholista eroon pääseminen ei. (Engl.)

Sumuinen pääkaupunki 5: Uspenskin katedraali

Katajanokka, Helsinki. Maaliskuu 2007.
Katajanokka. Helsinki, Finland. March 2007

Ei edes sumu peitä Alvar Aallon suunnitteleman Stora Enson pääkonttorin (kuvassa etualalla) kamaluutta.

Saattaahan rakennus olla sisältä parempi ellei jopa erinomainen (kuten Aallon rakennukset usein ovat). En osaa sanoa sillä en ole ollut siellä koskaan sisällä, mutta jaan varsin yleisen mielipiteen että ulkoapäin se on kauhea. Tai ehkäpä kyse on enemmänkin sen sopimattomuudesta ympäristöönsä. Jossain muussa paikassa se voisi olla upeakin rakennus, mutta ei tässä.

Mielestäni Alvar on tehnyt pahan virhearvion nimenomaan ympäristön, paikan ja tilan huomioonottamisessa. Onkohan tarkoituksena ollut peittää liian "venäläiseltä" näyttävää Uspenskin katedraalia, kuten ortodoksi.net vihjaa?

Sumuinen pääkaupunki 4

Helsinki. Maaliskuu 2007.
Helsinki, Finland. March 2007.

20.3.07

Tyhmistymisvaara

Kerronpa taas yhden syyn miksi en osta (mm.) Ilta-Sanomia. Sellainen kulkeutui kotiimme ja hetken sitä tutkailtuani totesin aikaisemman arvioni pitävän edelleen paikkaansa: lehden esitystapa yksinkertaistaa ja vääristää asiat ja arvot, joten säännöllinen lukeminen altistaa vakavalle tyhmistymiselle.

Perustelu nro 1:
Sauli Niinistön huikaiseva äänimäärä uutisoitiin näin: "Tämä katse lumosi 60 498 ääntä!"
Kommentti: Siis täh? Katseenko takia kaikki nämä ihmiset äänestivät entistä presidenttiehdokasta? Katseen "lumoamina" kävelivät äänestyskoppiin ja kirjoittivat paperiin Niinistön numeron?

Vaikka en edes ole Niinistön äänestäjä, koen tämän loukkaavana - kaikkia äänestäjiä kohtaan. Moni-ilmeinen ja monimutkainen valintaprosessi yksinkertaistetaan "katseen lumoksi." Toki joku voi valita ehdokkaansa katseen tai jonkun muun fyysisen ominaisuuden perusteella, mutta perusteita millä 60 498 ihmistä on päätynyt äänestämään Niinistöä on useampia kuin yksi, varmaankin noin 60 498.

Perustelu nro 2:
Etusivu 19.3.2007: "Tanssijoiden rohkeat vilauttelut."
Kommentti: Tapa miten Ilta-Sanomat käyttää "rohkea"-sanaa, muuttaa käsitteen merkitystä merkittävällä tävalla. Lehteä lukemalla luulee että "rohkea" tarkoittaa paljasta pintaa ja hyvin pieniä vaatteita. Jo on rohkeus käynyt köykäiseksi! Minä kun luulin että rohkeus on mm. sitä että
-uskaltaa tehdä oikein vaikka painostetaan tekemään väärin
-laittaa itsensä ja maineensa likoon heikompien lähimmäistensä puolesta
-uskaltaa toimia periaatteensa mukaisesti vaikka se tarkoittaisi että on eri mieltä yleisen mielipiteen kanssa
-on ystävä sellaiselle, jota muut hylkivät, väheksyvät tai halveksivat
-voittaa pelkonsa

Taitaapa olla niin että nykyisinä aikoina vaatii enemmän rohkeutta käyttää hyvin peittäviä vaatteita kuin paljastaa kehonsa kaikkien katseltavaksi. Kumpaan tarvitaan enemmän rohkeutta suomalaisessa koulussa: napapaidan vai muslimien hijab-huivin ja kaavun käyttämiseen?

Sumuinen pääkaupunki 3

Helsinki. Maaliskuu 2007.
Helsinki, Finland. March 2007.

Sumuinen pääkaupunki 2

Katajanokka, Helsinki. Maaliskuu 2007.

Sumuinen pääkaupunki 1

Uunisaari, Helsinki. Maaliskuu 2007.

19.3.07

Poliittista vaikuttamista

Ennakkoäänestyksen aikoihin kävelimme muksun kanssa vaalijulisteiden ohi. Ne kiinnostivat häntä ja yritin selittää mikä on puolue ja mitä varten äänestetään.

Kun vielä jäin katselemaan vaalijulisteita, kysyi muksu miksen tule jo. "Äiti haluaa vielä katsoa näitä, koska äiti ei tiedä vielä ketä äänestää." "Äänestä jotain naista," kehotti muksu.

Noudatin neuvoa. Naiset saivatkin Keski-Suomessa vaalivoiton. Viime eduskunnassa oli kymmenestä edustajasta vain kaksi naista, nyt viisi.

Taas

Taas tulossa Helsingistä. Tästähän on jo tulossa paha tapa! ;-) Nyt oli kova tuuli, viime viikolla näytti tältä:

Helsinki. Maaliskuu 2007.

18.3.07

Reunasuomessa

Terveisiä reunasuomesta, tällä kertaa Helsingistä. Lisäksemme sinne oli saapunut näin tyylikäs ja sulavaliikkeinen vieras, jota Blogisiskokin oli kunnioittanut vierailulla.

Helsinki. Maaliskuu 2007.

16.3.07

Hyvä tulos

Tulin kampaajalta hiustenleikkuusta ja tiedustelin muksulta ovatko hiukset paremmin nyt kuin aikaisemmin.

Nyt, totesi muksu jääden katsomaan kampausta. Hetken päästä hän kysyi: Eivätkö ne kammanneet ollenkaan?

13.3.07

Suurtapaus!

Monen hyvin harmaan päivän jälkeen pilkisti kirkas auringonsäde keittiöön aamupuuronkeiton lomaan. Mikä ilo ja mielen kirkastus!

Tästä merkkitapauksesta täytyy kirjoittaa blogiin, ajattelin.

No höh, ajattelin seuraavaksi, repiä nyt asiaa pikkujutusta - auringon pilkahduksesta. Ei kai kaikista pikkuasioistakin tarvitse blogiin ruveta kirjoittelemaan.

Toisaalta mitä sitä väheksymään pikkuasioista iloitsemista - riittää ainakin ilonaiheita elämään, tuumasin hetken päästä.

Nyt iltapäivällä ajattelen: auringonpilkahdus ei ole mikään pikkuasia. Ajattele, jos aurinko ei paistaisi laisinkaan. Kysymyksessähän on ihmiskunnan kannalta mitä merkittävin asia!

12.3.07

Havupuita: atlassetri

Tämän kuusen juurelle mahtuisi leiriytymään isommankin poppoon kanssa.




Atlassetri (cedrus atlantica). Kew Gardens, Englanti. Tammikuu 2007.

11.3.07

Havupuita: bhutaninmänty

Tällä männyllä oli hienot kävyt, mutta niistä ei taida olla kuvia.


Bhutan pine (pinus wallichiana). Kew Gardens, Englanti. Tammikuu 2007.

Ihana päivä

Ihana päivä, totesi muksu eilisestä päivästä kerta toisensa jälkeen. Mitä ihmeellistä eilen sitten tehtiin?

Aamupäivänä olimme jumalanpalveluksessa, jossa kuulimme hyvän saarnan rakastamisesta ja osallistuimme mielenkiintoiseen raamattutuntiin, jossa keskusteltiin Saarnaajan kirjan luvusta yhdeksän. Sen jälkeen syömässä ystävien kanssa, ihaillen samalla leijoja Jyväsjärvellä.

Ja sitten kotiin. Päivä oli pilvinen ja sateinen, joten oltiin ihan vaan sisällä. Luin muksulle ääneen Heidi -kirjaa, joka on lainattu kirjastosta jokin aika sitten. Muksu, 5 v, on jaksanut kuunnella luvun silloin tällöin kiinnostuneena ja kirjan tapahtumat ovat näkyneet pian leikeissä.

Mutta nyt vasta innostus iski. Sain lukea suuni kuivaksi luvun toisensa jälkeen. Lue, lue, pyysi muksu. Hän pääsi hyvin sisälle kirjan huumoriin ja moni tapahtuma nauratti kovin. Mieskin ilmestyi sohvalle kuuntelemaan ja naureskelemaan hauskaa kerrontaa.

Tällä hetkellä in: Johanna Spyrin Pikku Heidi

Siinähän päivä ja ilta menikin. Lukemisen lomaan mahtui jumppapukujen ja mekon sovitusta sekä jumppaesityksiä.

Juoksutanssia

Ihana päivä, tuumasi muksu yhä uudestaan. Asia on selvä: tämä muksu haluaa olla kotona. Leikkiä kotona. Olla kotona äidin ja isän kanssa. Lukea kotona. Tanssia kotona. Jumpata kotona. Olla kotona.

Mitä minä huomenna teen? kysyi hän moneen kertaan. Ollaan kotona, lupasin. Keksitään taas jotain kivaa.

Tänään aamukuudelta kuului lapsen vienoa ääntä. Jalo mies nousi katsomaan mistä oli kyse. Palasi joskus takaisin ja kertoi muksun oksentaneen vessan lattialle. Että sellaista ihanaa tänä päivänä, mutta ollaanpa ainakin kotona. Ja luetaan Heidi -kirjaa.

10.3.07

Poliittinen kampanja

Muksua jaksaa harmittaa päiväkodin lepohetki. Hän menisi mieluummin päiväkotiin jossa ei ole lainkaan lepohetkeä. Jouduin valistamaan häntä että sellaista päiväkotia ei taida olla.

"Minä lopetan lepohetken kokoonaan," tuumasi muksu. "Miten aiot tehdä sen?" ihmettelin. "Teen lappuja ja laitan niitä joka paikkaan."

Kampanjan suuntaviivat ovat selvät.

9.3.07

Lohduttoman ja turhan elämän elämisestä

Saarnaajan kirjan 9:ssä luvussa on mielenkiintoisia ajatuksia elämästä ja kuolemasta.

Kirjoittajan mielestä lohdutonta on kaikkien yhteinen kohtalo: kuolema. Se kohtaa niin hyviä kuin pahoja. "Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama..." Lohdutonta on myös ihmisen sisäinen tila: "ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa..." Näinhän se on, opettavat self-help gurut mitä tahansa. Oman pahuutensa ja mielettömyytensä kanssa saa kamppailla koko elinaikansa.

Ja kaiken sen jälkeen "suoraa päätä vainajien joukkoon!" Kiva, kiva.

Kuolema ei tosin kuullosta kovin pelottavalta sillä "kuolleet eivät tiedä mitään" - elävät sentäs sen että "heidän on kuoltava." Tuonelassa -siis haudassa- jonne olemme matkalla "ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta." Rakkaus, viha ja kiihko ovat sammuneet.

No, miten sitten kannattaisi elää kun kerta kaikki on turhaa kamppailua oman mielettömyytensä kanssa ja sitten kuitenkin kuolee niin kuin kaikki muutkin? Kirjoittaja neuvoo:
1) Ruokaile iloiten
2) Pukeudu hyvin
3) Huolehdi ulkonäöstäsi
4) Nauti elämästä rakastamasi puolisosi kanssa
5) "Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on"

Sillä "niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa."
[Saarnaaja 9: 1-10]

Havupuita: euroopanmustamänty

Euroopanmustamänty (Pinus nigra). Kew Gardens, Englanti. Tammikuu 2007.

8.3.07

Naistenpäivän iloja

Ovikello soi. Ovella oli Venäjältä muuttanut naapurimme.

"Tiedätkö mikä päivä tänään on?" hän kysyi. "Venäjällä naistenpäivä on iso juhla. Se on vapaapäivä ja kaikki jäävät kotiin. Edellisenä päivänä työpaikoilla järjestetään juhlia kuten teillä pikkujouluina. Naisille annetaan kukkia ym. Naistenpäivä on iso juhla naisille ja miehille." Hän ojensi karkkipussin. "Teitä on täällä kaksi naista."

Naapurillamme on kyky ilahduttaa ympärillään olevia ihmisiä, sen olemme huomanneet aiemminkin.

Naistenpäivä jäi askarruttamaan muksua.
Muksu: Miksi tänään on naistenpäivä?
Äiti: Tänään kunnioitetaan ja juhlitaan naisia.
Muksu: Milloin on miestenpäivä?
Äiti: Kaikki muut päivät ovat miestenpäiviä.
Muksu: ?????
Äiti: No, ei vaan. Miehillä on yleensä parempi asema kuin naisilla, siksi muut päivät ovat miestenpäiviä.
Muksu: Kyllä naiset ovat paljon hyvempiä kuin miehet! Se on totta mitä mä sanon!

Tänään ja muina päivinä

Toivotan hyvää naisten päivää ja naisena olemisen iloja niin tänään kuin muinakin päivinä tämän tataarivaahteran kera. Se kuvaa mielestäni naisen elämää varsin osuvasti.

Luonnossa tataarivaahteraa voi mennä katsomaan vaikka Fiskarsin Ruukin puulajipolulla.



Tataarivaahtera (Acer tataricum). Kew Gardens, Englanti. Tammikuu 2007.

7.3.07

Parasta!

Muksu: Äiti on ihana, ihana, ihana...
Äiti: Muksu on ihana.
Muksu: Kuka on sun mielestä paras?
Äiti: Jumala.
Muksu: Niin on... Päiväkodin poikien mielestä Lordi on paras!

Miten ihmeessä?

Muksu ja äiti syövät illallista.

Muksu: Mikä sinun lempiruokasi on?
Äiti: Kaikki hyvä ruoka.
Muksu: Mutta mikä sinun lempiruokasi on?
Äiti: Hmm .... oikein hyvä salaatti.... ja palsternakkalaatikko. Mumski teki äidille palsternakkalaatikkoa kun äiti oli nuori. Se oli tosi hyvää.
Muksu: Miten sä voit muistaa sun lapsuudesta kun siitä on niin pitkä aika?

Ghanan synttärit

Eilen, 6.3.2007 alkoi Ghanan koko vuoden kestävä juhlinta: 50 vuotta itsenäisyyttä Iso-Britanniasta. Onneksi olkoon!

Via KGMom

Havupuita: apinan palapeli 4

Monkey puzzle (Araucaria araucana, Chilen mänty) voi luonnossa kasvaa kaksi metriä leveäksi, 50 metriä korkeaksi ja elää yli 1000 vuotta.

Yleinen Monkey puzzle -mini tulee erään englantilaisen lausumasta 1800 -luvulla kun hän totesi että tuon kiipeäminen olisi haastavaa apinallekin. (Puun alkuperäisillä kasvualuilla Chilessa ja Argentinassa ei ole apinoita.)

Se on historiallisesti ja sosiaalisesti tärkeä puu sillä sen siemenet ovat tärkeä osa Pehuenche-intiaanien ruokavaliota. Jopa heidän nimensä tulee tästä puusta. (Pehuenche tarkoittaa pehuenin kansaa. Pehuen on tämän puun nimi heidän kielellään.)

Siemenistä saa paljon hiilihydraatteja. Niitä tulee paljon ja ne on helppo kerätä. Hankalaa on se, että ensimmäisen sadon saaminen kestää kauan - siemenestä kasvatettuna 40 vuotta. Se on kaksikotinen, joten yksi 'miespuolinen' kasvi tarvitaan viittä-kuutta 'naispuolista' kasvia varten. Kasvin sukupuolta ei pysty tietämään ennen ensimmäistä kukintaa.

Monkey puzzle metsiä tuhoutuu tulipalojen, metsäteollisuuden ja laiduntamisen takia. Nykyään sitä ei saa enää kaataa. Kielto kumottiin 1987, mutta saatettiin jälleen voimaan 1990. Joidenkin maanomistajien taholta on paineita kumota kielto jälleen.

Kuvia luonnonvaraisista puista täällä.


Araucaria araucana. Kew Gardens, Englanti. Tammikuu 2007.

2.3.07

Arvoja etsimässä: rakkaudesta rakennettu

[Kalervo Aromäen 13.2.2007 luennon muistiinpanot.]

Kaipuu:
-kokea rakkautta. Rakastetuksi tulemisen kokemus antaa luvan olemassaoloon.
-jakaa rakkautta. Rakastaminen antaa elämälle sisällön ja merkityksen.

Varaukseton rakkaus:
-kokemus siitä, että kaikki on kohdallaan, mitään ei puutu
-kokemus eheydestä
-voima omaan elämään

Varauksellinen rakkaus:
-kokemus siitä että kaikki ei ole kohdallaan, jotain puuttuu
-kokemus rikkinäisyydestä: aukko, paha olo ym.
-voimattomuus omaan elämään

Hyvä elämä:
-Hyvä - tulee sanasta yhdessä, liittyä yhteen sopivalla tavalla
-Jumalan, toisten ihmisten, itseni ja ympäristön kanssa
-Miten elämä on jäsentynyt: hyvä elämä on järjestäytynyttä, ei hyvä elämä on kaoottista. Ihminen kaipaa jäsentyneisyyden takaisin elämäänsä.
-Vapaa manipulaatiosta ja/tai pakosta
-Ei tarvitse alistua pakon ja manipulaation edessä.
-Vapaus ihmissuhteessa tuo siihen sisällön.
-Vapaus: voi olla käyttämättä vapauttaan, voi valita miten toimia.
-Se mistä ei voi luopua pitää vangittuna.
-Riippumaton olosuhteista, esim. vaikeasta sairaudesta. Sairauden ei tarvitse olla koko elämä, vaan osa sitä. Hyvä elämä ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista.
-Riippuvuus/riippumattomuus toisista ihmisistä: olen riippuvainen, mutta en ole riippuvainen. Tarvitsen sinua elämässäni, mutta en tarvitse sinua elämässäni.
-Ääripäät: takerrun - en sitoudu. Tasapaino tässä jännitteessä löytyy kipuilun kautta.
-Suostumista olemaan sekä-että ja elämään tässä jännitteessä. Olen onnistuja ja epäonnistua, kaunotar ja peto.
-Kipuilumme määrittelee meidät (kuinka hyvin uskallan kohdata kipuilun)
-On vapauttavaa olla heikko, sillä silloin saa olla se, joka on.
-Eheys on sitä että on rehellinen sille todellisuudelle, jossa elää.
-Kun uskallan toimia itsestäni ulospäin, alan eheytyä.

Riippuvuus (tätä tarkoittaa myös raamatullinen käsite 'synti'):
-Millaiseksi koen itseni, elämäni ja olemassaoloni.
-Voimattomuus hyvään elämään: ei ole voimaa toimia eheästi.
-Murretun sydämen tila.
-Sydän on rikki
-Sydän on helppo murtaa: isä ja äiti muutaman kerran pettävät lupauksensa, lapsi kokee että ei ole minkään arvoinen
-Yritys elämän eheyttämiseksi itsehallinnan keinoin
-"Jumala pullossa". Etsivät Jumalaa pullosta, eivät löydä, tekevät pullosta Jumalan.

Itsehallinnan sykli:
1. Psykologinen häpeä: häpeän sitä mitä olen ihmisenä
2. Pahaa oloa
3. Puolustusmekanismit (kieltäminen, roolit, suorittaminen, pakeneminen ym)
4. Vieraantuminen omasta todellisuudesta koska joutuu peittämään sen mitä on
5. Pakonomainen käyttäytyminen on ratkaisu vieraantumiseen.
-Eka ryyppy: mä tiesin heti että tämä on mun juttu....
6. Hetkellinen kokemus minästä.
-Hetkisen tuntee olevansa eheä
7. Hetkellinen vapautus jännityksestä
-Hetken vapaa jännityksestä, jonka paha olo toi. Hetkisen rento.
8. Minä pysyy vieraana
9. Häpeä

Addiktio:
-Tulee latinan sanasta addicore = luovuttaa, nostaa kädet pystyyn, antaa elämä pois.
-Suostumista elämään "hiljaista epätoivon täyttämään elämää."
-Tyhjyys. Aukko minussa estää näkemästä elämän kauneutta ja merkityksellisyyttä. Tähän auttaa rakkaus.
-Mielihyvähakuisuus, turvautuminen väkivaltaan ovat julkisivu.
Elämään vaikuttavia tekijöitä:
-Emme ole koskaan täysin vapaita
-Emme ole koskaan täysin sidottuja.
-Aina on mahdollisuus muutokseen elämässä.
-Ympäristö
-Minä itse

Sydän:
-Tulee samasta kantasanasta kuin rohkeus.
-Rohkeus = sydän on paikallaan
-Riippuvuus on sydämen luovuttamista

Riippuvuus:
-Koskettaa koko ihmistä
-Fysiologinen
-Psykologinen
-Hengellinen
-Ihminen on jakamaton kokonaisuus: mieli, henki, keho

Biologinen:
-Howard Schaffer, Harvardin yliopisto: aineiden käyttö "ei ole välttämätön tai riittävä peruste riippuvuuden syntyyn." Hän jatkaa: "monet riippuvuuksista ovat kokemuksen tulos ... toistuvasta, yliemotionaalisesta tilasta."
-Voimme muuttaa aivojemme kemiallisia ja sähköisiä toimintojamme keinotekoisesti. Riittävän usein toistettuna aivomme eivät vain totu vaan alkavat vaatia koettua kiihottunutta tilaa.
-Tähän on uskonnollinen maailma mennyt mukaan.

Biologinen, vaikutus:
-Kaikki biologiset toiminnot.
-Alkoholi vaikuttaa aivoihin, maksaan, sydämeen, hormonaalisiin muutoksiin, syntyviin lapsiin.
-Alkoholi varastoituu sukusoluihin, jolloin vaikutus tulee ilmi myöhemmin.

Psykologinen, vaikutus:
-Mielihyvä "naulaa" kiinni
-Motiivi hämärtyy
-Ajattelumallit vääristyvät: valehtelee itselleen (‘stinking thinking’)
-Mieli jakautuu.
-Menettää voiman omaan elämään.
-Teen pahaa mitä en haluaisi tehdä (Paavali Roomalaiskirjeessä)
-Pirstaloitunut elämä

Hengellinen, vaikutus:
-Millaiseksi ihminen tuntee itsensä ja olemassaolonsa
-Mielen kiinnittyminen aineeseen tai kohteeseen - elämänhallinnan väline
-Patologinen suhde - ei voi enää elää ilman

Luovuttaminen:
-Sietokyky kasvaa
-Itsepetos (täytyy turvautua valheeseen sekä itselle että ympäristölle)
-Tahdon voiman heikkeneminen
-Huomio kiinnittyy väärään kohteeseen
-Piilottelu
-Yhteinen kokemus yhdistää - ystävät jotka toimivat samalla tavalla
-Luovuttaminen

Muutos riippuvuudesta (tai hengellinen muutos):
1. askel: tunnistaa todellisuus
-Näin on asiat
-Luopuu syyttelystä
-Totuus tekee vapaaksi, mutta sitä ennen surulliseksi
-Todellinen muutos mahdollista vain tulemalla rehelliseksi. Kaikki muu muutos on illuusiota.
2. askel: haluta muutosta
-Jeesus kysyi: mitä haluat että sinulle tekisin?
-Kaksi asiaa motivoi moraalisuuteen:
a) kognitiivinen tieto, opetus
b) emootio, voima ihmisen takana, halua toimia opetuksen mukaisesti
-Valintaa elämän ja kuoleman välillä.
-Kuoleman välttäminen ei ole elämän valitsemista.
-Valinta kolmen vaihtoehdon väliltä:
1) En halua elää, haluan kuolla.
2) En halua kuolle enkä halua elääkään. Suurin osa valitsee tämän.
3) En halua kuolla, vaan haluan elää. Haluan ottaa vastuun siitä elämästä joka minulla on.
-Riippuvuudesta luopuminen ei riitä, tilalle tarvitaan muuta.
-Tarvitsen jonkun sellaisen, joka antaa rohkeuden elää tavalla joka tuottaa merkitystä.
-Tarvitsemme itseämme suuremman.
3. askel: suostua pyytämään apua
-Ehkä vaikein askel
-Apua itsensä ulkopuolelta
-Vaikeaa koska olen oppinut luottamaan siihen että selviän näillä eväillä. En voi luottaa kehenkään. Ainoa luotettava olen minä itse.
-Avun pyytäminen on aina rajallisuuden ja todellisuuden hyväksymistä.
4. askel: aloittaa anteeksiantaminen
-On helppo pitää etäisyyttä asioihin joita ei ymmärrä.
-Yhteiskunnan intressi on etteivät ihmiset joudu kohtaamaan ahdistustaan ja sen aihetta.
-Ihmisen ahdistus:
1) voimattomuus
2) pelko
3) arvottomuus
-Jokainen koemme itsemme arvottomiksi koska olemme jääneet häviölle, koska olemme epäonnistuneet.
-Kristillisyyden sanoma: muut eivät voi viedä arvoani. Elämä on arvokas, koska se on lahja.
4) syyllisyys
-Mitä olen tehnyt väärin?
5) viha
-Anteeksianto: ei tarvitse jäädä menneisyyteen kiinni.
-Tuska lisääntyy sitä mukaan kuin todellisuus paljastuu.
-Todellinen ilo on surusta tehty. Vain ihminen, joka on kokenut syvän ahdistuksen, voi kokea syvän ilon.
-Jumala on lohdullinen psykoterapeutti. Nykyään sormeillaan ihmisen psyykettä liikaa. Jumala toimii sen mukaan kuin ihminen suostuu.
5. askel: löytää rakentava ja rakastava yhteisö
-Kykenen jälleen elämään rakentavasti ihmisten kanssa.
-Mahdollisuus oppia osoittamaan rakkautta toisille.
-Saan kokea rakkautta ja huolenpitoa ja saan kasvaa ulos itsestäni.
6. askel: tehdä kokemuksesta pääomaa.
-Voin ymmärtää toisia
-Ei tarvitse sulkea silmiä toisen synniltä
-Kokemusten kautta ymmärrän elämää eri perspektiivistä
-Evankeliumi: kivun kantaminen voi olla vapaaehtoista toisen puolesta.
-Yhdenkin ihmisen uskallus, elämänmuutos, olennaisen löytäminen rohkaisee monia muitakin. Jos sinä, niin minäkin.
-Toipumisesta tulee tietoinen tapa elää (perityt mallit ovat syvällä meissä).

[Aikaisempien luentojen muistiinpanot löytyvät klikkaamalla valokuvan alta kohtaa merkinnät: Arvoja etsimässä. ]

Kew Gardens, Englanti.

Jippii, ruokana on..

Kaupassa käydessä oli muksu valinnut hyllystä tagliatelleä eli nauhapastaa.

Äiti: Tänään keitetään valitsemaasi pastaa.

Muksu juoksee riemuissaan iskän luo ja julistaa:
Meillä on tänään ruokana kengännauhoja!

Havupuita: apinan palapeli 3

Monkey puzzle (araucaria araucana) on Chilen kansallispuu.


Monkey puzzle. Kew Gardens, Englanti. Tammikuu 2007.

1.3.07

Havupuita: apinan palapeli 2

En tiedä oikeaa suomennosta monkey puzzle -nimelle. "Apinan palapeli" ei ole oikea käännös, oikeampi olisi "apinan arvoitus", "apinan pulma", "apinan hämmennys" tai "apinan päänvaiva." Nimi johtuu siitä että tämän puun kiipeäminen saisi apinankin hämmennyksiin ja kiipeämisestä tulisi varsinainen päänvaiva. Nämä "havut" ovat nimittäin erittäin teräviä ja niitä on kaikkialla.




Monkey puzzle. Kew Gardens, Englanti. Tammikuu 2007.