15.9.14

Sairas lentopallofani on päässyt Puolasta Suomeen

Täällä blogissa on käynyt viime päivinä tuhansia lukijoita, kiitos kaikille. Viime päivien aihe on herättänyt paljon myötätuntoa ja nostattanut monenlaisia tunteita esille.

Lentopalloliitossa on sydän paikallaan - avara ja lämmin sellainen. Heidän ansiostaan la 13.9. isoveli, 55, ja pikkuveli, 47, pääsivät lähtemään Katowicesta, Puolasta. Ambulanssilla porhallettiin (hurjaa) kyytiä Prahaan, Tsekkiin. Siellä viranomainen teki lentokoneeseen pääsyn todella hankalaksi, mutta Finnairin koneessa heitä pidettiin kuin piispaa pappilassa.

Helsingistä matka jatkui ambulanssilla Tampereelle. Perillä he olivat klo 01 sunnuntai aamuna. Matka kesti siis 13 tuntia.  Sen jälkeen vielä odoteltiin lääkäriä ensiavussa ja tehtiin tutkimuksia aamu kuuteen saakka. (Pikkuveli pääsi majapaikkaan jo klo 3.49.)

Matka oli lentäenkin rankka. Jos oltaisiin jouduttu matkaamaan ambulanssilla maateitä pitkin etelä-Puolasta Suomeen, olisi se todellakin ollut aivan liian rankka vaihtoehto.

Joten kiitos lentopalloliitto, Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen suurlähetystö Puolassa. Hyvyyttä on vielä olemassa.

Kiitos tuesta ja avusta monissa kiemuroissa Marja Aalto, Snowbird, EMA Group ja Aikamatkat.

Kiitos myös sadoille esirukoilijoille ja tukijoille kautta Suomen ja muuallakin maailmaa kuten Puolassa, Tanskassa ja Australiassa. Kiitos Jumalalle, jolta koemme kaikkien hyvien lahjojen tulevan ja joka kutsuu erilaisia ihmisiä tekemään hyvää toisilleen.

Tähän blogiin on myöhemmin tulossa tarkempaa matkakertomusta veljesten unelmalomasta ja vuoristoradasta puolalaisessa sairaalassa ja järjestelyjen kiemuroissa.

Enää isoveljen ei tarvitse maata kiemurassa liian lyhyessä sängyssä. Jospa kahden viikon jälkeen saisi nukuttua paremmin. Suomalainen ruokakin on maittanut. Hienoa on myös se, että lääkärit ja hoitajat puhuvat suomea. Ja vierailijoita on mukava ottaa vastaan.

EDIT: Isoveli leikataan tiistaina 16.9.

Ei kommentteja: