Veljesten unelmaloma, osa 5 (perjantai)

[Veljesten unelmaloma-jatkokertomus on ollut tauolla muiden kiireiden vuoksi. Nyt jatkuu.]

 

Perjantai

 

Isoveljellä sairaalassa on kaksi huonekaveria. Ihmeellisen kielilläpuhumisen taidon hetkeksi saanut mies, joka pitkälti nukkuu päivisin ja öisin puuhastelee tietokoneen kanssa. Toinen on vanhempi mies, ihan järkevä, muttei osaa englantia ja hänen kanssaan kommunikoidaan hyvin vähän. Perjantaina hänen tilalleen tulee noin nelikymppinen mukava mies. Hän osaa englantia jonkin verran ja hänen kanssaan jutellaankin aika paljon - urheilusta, Suomesta, Puolasta.

 

Aamupäivällä odottaessaan yhteydenottoa vakuutusyhtiöstä pikkuveli ostaa tietokoneeseen puolalaisen nettitikun. Sen asentamisessa on suuria vaikeuksia, vaikka - kuten aina luvataan - se on ihan helppoa. Isoveljen huonekaveri auttaa ja soittaa firmaan kysyen neuvoja. Tunnin sähläyksen jälkeen nettitikku saadaan vihdoin toimimaan. Nyt isovelikin voi seurata lenttisotteluita.

 

Ylilääkäri kertoo salaisuutena pikkuveljelle ottaneensa yhteyttä Suomen lentopallojoukkueeseen Puolassa, kertoneensa isoveljen tapauksesta ja kutsuneensa heidät, mikäli aikataulut sallisivat, tervehdyskäynnille sairaalaan tai lähettämään jonkin muiston. 

 

Ylilääkäri käyttää aikaansa tällaiseen potilaan inhimilliseen huomiointiin! Wow! Mistäs tällaisia ylilääkäreitä Suomeen saatais? 

 

Hämmästynyt ja liikuttunut pikkuveli kertoo ylilääkärin huomaavaisuudesta kotiväelle ja sukulaiset koittavat puheluissaan isoveljen kanssa olla paljastamatta mitään.

 

Vakuutusyhtiöstä tulee tieto, ettei se maksa isoveljen kotiinkuljetusta. Ei edes osaa siitä.

 

Ihmiset aina puhuvat taisteluistaan vakuutusyhtiöiden kanssa. Nyt on siis meidän vuoro... Täytyy jatkaa asian selvitystä. Miten täältä muuten voi päästä pois? Pitääkö ottaa pankkilaina, että saisi hengenvaarallisessa tilassa olevan isoveljen kotiin? Vai jäädä kuolemaan Puolaan?

 

Iltapäivällä veljekset soittavat tutulle lääkärille Suomeen, joka kehottaa testaamaan istumisen kestämistä sairaalassa. Jos isoveli pystyisi istumaan nousun ja laskun ja makaamaan lennon ajan muuten. Näin paluu voisi tapahtua normaalilennolla maanantaina alkuperäisen suunnitelman mukaan. Suomessa voisi sitten tilata ambulanssin.

 

Toivo syttyy veljesten sydämissä. Jospa he sittenkin pääsisivät maanantaina kotiin.

 

Työaika on jo päättynyt ja ylilääkäri poissa. Pikkuveli puhuu apulaislääkärin kanssa. Jos lähdemme maanantaina, saammeko paperit sairaalasta mukaan? Entä todistus että saa matkustaa?

Ei he koskaan sellaisia ole kirjoittaneet, apulaislääkäri ihmettelee. Mihin sitä tarvitaan?

 

Myöhemmin isoveli saa tietää, että ylilääkäri tulee huomenna klo 16 tapaamaan pikkuveljeä. Silloin täytyy olla paikalla.

 

Klo 19.42 SOS ilmoittaa pikkuveljen vakuutuksen IF:ssä kattavan hänen hotellin ja lennon, mikäli hän ei pääse alkuperäisen suunnitelman mukaan palaamaan kotiin maanantaina.

 

Illalla myöhään on Suomen Brasilia-matsi. Sinne mennessään pikkuveli on apealla mielellä. Onneksi se on niin hyvä ottelu, että isommat ongelmat unohtuvat hetkeksi. Vieressä istuu suomalainen pariskunta, pikkuveli juttelee heidän kanssaan niitä näitä lentopallosta ja muusta.

 

Pikkuveljellä on mukanaan lappu, jossa lukee isoveljen nimellä Tsemppiä. Jospa hän näkisi sen seuratessaan matsia tietokoneelta. Huonekaverinsa avustuksella hän pystyy katsomaan ottelun. Jossain välissä yhteys katkeaa, mutta näkee hän suurimman osan.

 

Tunnelmaltaan tämä on kaikkein paras matsi. Suomalaisia on tullut paikalle paljon lisää ja sen kuulee. 

 

Jo alkuverryttelyssä näkyy Brasilian ja Suomen ero. Avustajat saavat suomalaisten verryttelylyönnit kentän reunalta usein kiinni. Brasilialaisten verryttelylyöntejä he eivät saa kiinni, vaan ne menevät katsomoon. Suomalaiskatsomossa tuumataan, että taitaa tulla turpiin ja kunnolla.

 

Sitäkin suurempi on riemu kun Suomi pystyy oikeasti laittamaan hanttiin brasseille. Katsomo huutaa koko ajan, hiljaisia hetkiä ei vietetä. Huutosakin vetäjä seisoo, kävelee, taputtaa ja innostaa suomalaiset hurmiolliseen kannustukseen.

 

Matsin jälkeen on puolen tunnin odottelu ennen bussia, joka vie hotellille. Pikkuveli kuvailee pelaajien venyttelyä. Oli kiva ottelu, mutta hänellä on huono sisäinen fiilis. Tuntuu hyvin, hyvin yksinäiseltä. Sisimmästä nousee rukous, että olisipa kiva tavata joku tuttu ihminen, jonka kanssa kasvotusten puhua tapahtumista. On niin orpo olo.

 

Hotellille saapuessa pikkuveli käy viemässä kamppeet huoneeseen ja palaa sitten ala-aulaan hakemaan jotain juotavaa. Ulko-ovesta tulee juuri silloin sisälle tutunnäköinen ihminen. Hei, sehän on mukava asiakas, jonka pikkuveli on viimeksi tavannut pari-kolme vuotta sitten. Mikä hämmästynyt ja iloinen kohtaaminen! Miehet sopivat tapaamisen huomiselle. Hän on ensimmäinen ihminen paikan päällä, jonka kanssa pikkuveli voi tuulettaa tunnelmiaan ja kertoa kaikesta. Tuntuu hyvältä puhua ihmisen kanssa, jolta saa myös rukoustukea.

 

Sairaalassa isoveljeä vaivaava tukiliivi otetaan yöksi pois. Jos pystyisi nukkumaan paremmin.