Tehohoitoa

Olen juuri palautunut Saksasta "Church Planters' Exchange" tapahtumasta. Viikko Pyhän Hengen tehohoitoa ja johdatusta. Oma seminaarini työllisti sen verran että ei päässyt ihan kaikesta osallistumaan, mutta Jumala johti oikeastaan aika ihmeellisellä tavalla eteenpäin seminaarin kautta. Oikeat ihmiset oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En voisi olla tyytyväisempi siihen että suostuin seminaarin pitämään, vaikka se teettikin paljon työtä. Sen kautta Jumala antoi meille tänne Jyväskylään selkeää viitoitusta seuraavaan askeleeseen. Piti lähteä Saksaan sitä varten - huimaa!

Viikon tehohoito koostui rukouksesta, ylistyksestä, Jumalan sanasta, ihmisistä, musiikista, hyvästä ruoasta ja hämmästyttävästä johdatuksesta.

Nyt teinileirille. Mitäköhän Jumala siellä tekee? Odotan innolla ja toivon pysyväni hereillä, sillä viime viikon tehohoidosta jäi univelkaa.

Naisenergia matkustaa

Jyväskyläläistä naisenergiaa on juuri lähdössä Saksaan kansainväliseen "Church Planters' Exchange" tapahtumaan. Meidän edustuksemme on kolme nuorta naisenergiaa ja yksi tätienergia (minä). On kiva lähteä kun lähtee hyvä porukka mukaan.

Opetan siellä workshopin armolahjojen laittamisesta käytäntöön. Suostuin tehtävään, koska sitä asiaa työstämme itsekin. Näin on ollut pakko perehtyä materiaaliin ja samalla ollaan saatu pohtia omaa "systeemiämme". Nyt pitäisi vaan olla jo homma kasassa... ja työpöytä näyttää vielä hyvin sekavalta kuin omat ajatukseni. Ehkä ne tässä järjestyy pikkuhiljaa lentokoneessa.

Saksan reissun jälkeen painellaan heti teinileirille. Jippii!

Pyydän rukouksia Saksan reissumme puolesta että Jumala saa tehdä työtään sydämessämme ja antaa meille sitä mitä eniten nyt tarvitsemme. Rukoile myös nuorten ja teinileirin puolesta: Jumalan rakkauden ilmapiiriä ja Pyhän Hengen kosketusta kaikille.

Kiitos. Blogi on tauolla ainakin kaksi viikkoa. Ihan niin innokas bloggaaja en ole että ylläpitäisin sitä kännyllä tien päältä - ainakaan vielä. :-)

Olenko yhden vaimon mies?

Tuli kysymys blogin aikaisempaan tekstiin. Vastaan siihen tässä.

"Pastorille" Luulin ensin että "pastori" olisi mies, mutta,Raamatun vastaisesti ,pastori onkin nainen? "Seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon MIES ja perheensä hyvin hallita" vapaasti siteeraten Raamattua. Onko Adventtikirkossa poikettu raamatun sanasta?

Hyvä kysymys! Minäkin luulin joskus että pastorin tulisi olla mies, mutta sitten tutkin Raamattua tarkemmin.

"Yhden vaimon mies"-tekstejä on kaksi Raamatussa:

1 Tim 3:2 "Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus."

Tiitus 1:6 "Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa."

Tarkoittaako se että seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies että
a) hänen täytyy olla naimisissa?
b) hän on ollut naimisissa vain kerran (esim uudelleen avioitunut leski ei voisi olla kaitsija)?
c) hän on naimisissa vain yhden naisen kanssa kerrallaan (Antiokian koulukunnan kirkkoisien kanta)?
d) vanhimman täytyy olla mies?
e) moniavioinen mies ei voi olla vanhin?

Raamatun mukaan vaihtoehto d ei ole oikea tulkinta. Myös seurakunnan palvelijoiden tulee olla yhden vaimon miehiä. "Seurakunnan palvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään." (1 Tim 3:8) Vaikka seurakunnan palvelijoiden tulee olla "yhden vaimon miehiä" kertoo Raamattu aivan selvästi että naisiakin oli seurakunnan palvelijoina. Paavali kirjoittaa: "Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija. Ottakaa hänet vastaan Herran palvelijana niin kuin pyhille sopii ja auttakaa häntä kaikessa, missä hän tarvitsee teitä. Onhan hän itsekin ollut tukena monille, myös minulle." (Room. 16:1) Määritelmä "yhden vaimon mies" ei voi siis tarkoittaa että kaitsijan, vanhimman ja seurakunnan palvelijan täytyy olla mies, koska nainen toimi tehtävässä jossa täytyi olla "yhden vaimon mies."

(Sivuhuomautus: Jos haluaa lukea aivan kirjaimellisesti vanhimpien, kaitsijoiden ja seurakunnan palvelijoiden määritelmiä, herää useita kysymyksiä: voiko naimaton toimia näissä tehtävissä? Entä lapseton? Entä jos lapset eivät ole uskossa ja ovat peräti "kurittoman maineessa"? Aika monessa paikassa alkaisi väkeä jo tippua vastuutehtävistä -- ja loputkin meistä kun otetaan esiin sanat "moitteeton" ja "nuhteeton.")

Mutta miksi sanontaa "yhden vaimon mies" sitten käytetään? Filologiasta on hyötyä asian ymmärtämisessä. Kreikka on indo-eurooppalainen kieli jossa on käytössä "kieliopillinen sukupuoli" kuten myös seemiläisissä kielissä (esim. heprea). Kun näillä kielillä puhutaan ryhmästä jossa on molempia sukupuolia tai henkilöstä joka voi olla kumpaa tahansa sukupuolta, käytetään maskuliinimuotoa. Ryhmästä, jossa on vaikkapa 50 naista ja yksi mies puhuttaisiin maskuliinin monikkomuotoa käyttäen. (Näin toimii myös nykyinen ranskan kieli.) Vanhimmista puhuttaessa käytetään maskuliinin monikkomuotoa, mutta niin tehdään myös kun puhutaan "pyhistä" tai "veljistä," vaikka tiedämme niihin kuuluneen myös naisia.

Siksi emme tulkitse kymmenettä käskyä "Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan..." (2 Moos 20:17) niin että vain miehille on kiellettyä tavoitella toisen aviopuolisoa. Jeesuksen sanat "...jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan." (Matteus 5:28) eivät tarkoita että naiset saavat vapaasti himoita miehiä. "Yhden vaimon mies" kuuluu tähän samaan kategoriaan.

Adventtikirkko pyrkii olemaan uskollinen Raamatun sanalle ja siksi adventtikirkossa on seurakuntien kaitsijoina, vanhimpina ja seurakunnan palvelijoina sekä miehiä että naisia. Raamatusta ei löydy kohtaa joka kieltäisi naisilta nämä tehtävät. Sen sijaan Raamatussa sanotaan aivan selvästi "Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi." (Gal 3:28)

Sukupuolta tärkeämpi valintakriteeri on armolahjat, jotka Henki "jakaa kullekin ... niin kuin tahtoo" (1 Kor 12:11). "Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. ... Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä." (1 Kor 12:18, 28) Jos Henki on jakanut ja Jumala asettanut, niin kuka on ihminen sitä vastustamaan? Minä ainakaan en uskalla.

Naisista Jumalan työssä käydään välillä kiivastakin keskustelua, ihmiset nousevat barrikadeille ja käyttäytyvät ilkeästi toisiaan kohtaan. Paavali kehotti roomalaisia ottamaan sisaremme Foiben vastaan "Herran palvelijana". Emmekö mekin voisi tehdä niin? Siunata toinen toistamme Herran työssä vaikka meillä onkin erilaisia näkemyksiä joistain Raamatun paikoista? Mielestäni on järkyttävää että uskovat hyökkäävät toisiaan vastaan tämmöisten asioiden takia. Ihan kuin meillä ei olisi parempaakaan tekemistä.

Toivon niille ihmisille ja seurakunnille, joille tämä asia ei ole vielä Raamatusta selvinnyt Jumalan siunausta ja menestystä Jumalan työssä. He ovat Jumalalle rakkaita ja Jumala käyttää heitä armonsa ja rakkautensa välineinä. Kuka minä olisin sitä vastustamaan? Toivon myös että he voivat siunata (näin monet tekevätkin, kiitos) minua, jolle heidän mielestään asia ei ole selvinnyt ja että yhdessä, toinen toista tukien viedään evankeliumin vapauden ja rakkauden sanomaa eteenpäin.

Siis kiitos kysyjälle kysymyksestä. Siihen oli ilo vastata. En kuitenkaan aio käyttää tätä blogia foorumina tästä asiasta (tai muistakaan) riitelyyn ja väittelyyn. Keskustelu tästä tällä foorumilla päättyy minun puoleltani siis tähän. Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne, veljet - ja siskot.

Kaunis kaupunki

Olin viikonvaihteessa Kristiinankaupungissa, josta olen kotoisin. Siellä oli paikallinen suurtapahtuma, kesämarkkinat. On jo tullut tavaksi hankkia sieltä yhtä sun toista oleellista mitä talven aikaan tarvitsee kuten marjajauheita, sukkia, ihmeliimaa, ilmapallon. Toki sieltä saa lähes mitä vaan aina gambialaisista veistoksista nahkahattuihin.

Perjantaina hoidettiin ostokset. Järjestin ovelasti niin että kukkaroni oli miehen kantamassa kassissa ja taskussa ei ollut yhtään rahaa. Näin markkinoilla kulkeminen oli helppoa. (Tarvittaessa pyysin paikalle "kävelevän kukkaroni".) Kun lapsi pyysi jotain, saatoin hyvällä omalla tunnolla sanoa että äidillä ei ole yhtään rahaa, emme voi ostaa sitä. Lopulta hän kyllä kyllästyi selitykseeni ja rupesi etsiskelemään isää. "Missä isä on? Isän pitää antaa sulle rahaa!"

Kolmivuotias osoitti yllättävää selväjärkisyyttä talousasioissa. Hän tuumasi markkinahuuma katsellessamme että jos ihmiset ostaa paljon niin niiltä loppuu rahat. Täytyy olla tyytyväinen jos tämä viisaus säilyy...

Itselleni hauskin puoli markkinoilla on paikallinen kulttuuritarjonta. Ihmisten luovuus on innostavaa. Paikallinen taideyhdistys Spectra järjestää näyttelyn, jossa on aina mukava käydä. Ei kaikki taide siellä omaa silmää erityisesti miellytä, mutta on mukava nähdä taiteellinen luovuus kukoistuksessa. Ei sen niin hirveästi väliä vaikka ei maalaisikaan maailman parhaita tauluja. Pääasia että maalaa ja iloitsee elämästä. Sitä paitsi, kyllä sitä tuntuu kaikille omat ihailijansa löytyvän. Yleensä siellä on aina jotain joka myös omaa silmää erityisesti ilahduttaa.

Markkinoiden aikaan jotkut myös avaavat pihapiirinsä ja perustavat oman taidekahvilan ja kirpputorin (kats. kuva). Mikäs sen mukavampaa kuin kierrellä katsomassa paikkoja ja tavaroita kauniilla pihoilla ja välillä pysähtyä juomaan mehua live-musiikin säestyksellä. Juuri tällaiset paikat antavat sen oikean tunnelman koko tapahtumalle.

Yhteistä näille luovuudenilmentymille oli se että taiteilijoita laidasta laitaan on innoittanut Kristiinankaupunki. Eikä ihme, se on nimittäin todella kaunis paikka. Kristiinasta paluun jälkeen muu maailma tuntuu lattealta ja rumalta. Puiset talot, kapeat kadut, vanhat rakennukset ja meri ovat yhdistelmä, jossa kaltaiseni visuaalinen ihminen virkistyy. Kristiina on uskaltanut säilyttää vanhan (joitain karmaisevia poikkeuksia lukuunottamatta) ja siitä on tullut paikkakunnan paras valtti.

Nyt täytyy tyytyä vähemmän kauniiseen arkkitehtuuriin. Onhan toki täällä Jyväskylässä kauniit paikkansa, mutta kaupungin yleisilme on silti aika lattea. Jospa Jyväskylällä ei olisi ollut niin suurta tarvetta olla suurempi paikka kuin se on ja olisi ylläpitänyt kodikkaan pikkukaupungin tunnun! Sillä pikkukaupunkihan tämä on ja hyvä niin. Esimerkiksi uusi matkakeskus on mielestäni kyllä upea, mutta en ole vieläkään päässyt eroon tunteesta että se on väärässä kaupungissa. Jossain muualla se sopisi ympäristöönsä paremmin.

Tätä ei pidä ymmärtää niin ettenkö pitäisi Jyväskylästä. Kyllä pidän - oikein kovasti. Vuodatan vain vielä kauniimmasta paikasta tulo morkkistani... ;-)

Uskon että kauneuden taju on lahja Jumalalta, joka itse rakastaa kauneutta. Hän on antanut kyvyn nauttia kauniista ja tehdä sitä. Mitenköhän itse kannan korteni kekoon?

Tervetuloa ja rukoustukea!

Olen kuullut useammaltakin taholtä että täällä pastorin blogissa käy jopa lukijoita. Hauskaa! Tervetuloa vaan seurailemaan juttujani. Lähinnä omaksi ilokseni naputtelen näitä. Oikeastaan bloggaus on uusi hartausmuotoni. Mutta kiva jos tästä on iloa muillekin.

Ottakaa toki kantaa, kommentit ovat tervetulleita. (Yx stadista jo uskalsikin jättää kommentin - kiitos!) Kunkin jutun alla näkyy kuinka monta kommenttia kyseiseen juttuun on tullut. Yleensä alla lukee siis 0 comments. Napauta siitä ja voit jättää kommenttisi.

Sitten minulla olisi pyyntö: olisitko valmis toimimaan rukoustukirenkaassani? Tiedän että monet rukoilevat puolestani ja arvostan sitä suunnattomasti. Pastorin hommassa on todella riippuvainen rukouksista. Nyt ajattelin että olisi hyvä saada ihan "virallinen" rukoustukirengas, joka rukoilee säännöllisesti minun ja työni puolesta. Sähköpostitse voin pitää esirukoilijoita ajan tasalla erityisistä rukoustarpeista ja vastauksista.

Jos voisit sitoutua rukoilemaan puolestani kerran kuussa, kerran viikossa tai joka päivä, lähetätkö sähköpostia osoitteeseen ansku miukumauku sdafin.org

Kiitos! nimim. rukouksen voimaan luottava

Isän kanssa

Isä ja tytär saapuivat illalla kotiin uintireissulta. Löydettyään minut tyttö tuumasi että minun pitäisi nyt lähteä. Silmät loistaen hän selitti "me ollaan ihan kahdestaan."

Niinpä lähdin sitten kävelylenkille. Ei, en ole täysin lapseni manipuloitavissa oleva äiti, joka toteuttaa pienimmätkin toiveet. Olin ollut juuri aikeissa lähteä kävelylle joka tapauksessa. Mutta tuntui hyvältä tarjota lapselle vielä vähän ihan vaan kahdestaan oloa isän kanssa. (Kyllä hän moneen kertaa tiedusteli että tulenko takaisin!)

Isän kanssa on hyvä olla. "... te olette oppineet tuntemaan Isän," kirjoittaa Johannes (1 Joh 2:14). Yhdessäolemallahan se tapahtuu. Välillä ihan kahdestaan.

Teki hyvää

Vietimme eilen "luontosapattia" kokoontumalla jumalanpalvelukseen luonnossa. Tänä vuonna kirkkomme oli honkaristin juurella Äänekosken Kapeenkoskella. Siellä on kokoonnuttu jumalanpalvelukseen jo satoja vuosia sitten. Ja mikä ettei, harjun päällä, metsän keskellä, alhaalla kohiseva koski.

Jumalanpalveluksessa lauloimme lauluja, eläydyimme laupiaan samarialaisen auttamaan ihmiseen jumppasaarnan välityksellä ja käytimme kertomusta myrskystä, jonka Jeesus tyynnytti pohtimaan kristityn viikon kulkua tekemällä siitä seitsemän pientä esitystä. (Väki lähti hyvin mukaan ja käytti Jumalan antamaa luovuuttaan - kiitos!) Viikossa kerkeää uskovan elämässä olemaan keidashetkiä, myrskyä, kiivasta rukousta, epäilyjä, lähimmäisen rakastamisen vaikeutta, varjelusta ja kiitosta. Rukoushetkessä esiin tuotiinkin paljon kiitosaiheita voiman saamisesta, johdatuksesta, suojeluksesta ja avusta. On niin paljon syytä kiittää.

Iltapäivä kului eväitä syödessä, lettuja paistellessa, rupatellessa, lepäillessä ja mölkkyä pelatessa. Ei ollut kiire minnekään. Aurinko paistoi ja tuuli virkisti.

Seurakunnan tehtävä on pureutua Jumalan sanaan, kiittää - ja syödä yhdessä. Tekee hyvää hengähtää, nauttia toistemme seurasta. Kullakin meistä on kipumme, taistelumme ja ilomme. Siksi tarvitsemme toinen toisiamme ja leppoisia kesäpäiviä. Ihmiselle tekee hyvää iloita yhdessä ihmisten kanssa, jotka välittävät toisistaan ja rukoilevat toistensa puolesta.

Kiitos Jumala Jyväskylän, Lievestuoreen ja Suolahden seurakunnista.

Ruokasotaa ja muutakin

On ollut huvittavaa seurata "eurooppalaista ruokakeskustelua" väliä Italia - Suomi - Ranska - Britannia. Entä sitten jos Berlusconi puhuu niitä näitä ja Chirac heittää vitsiä? Se mitä ihminen puhuu kertoo lähinnä hänestä itsestään. Ehkäpä puhujilla itsellään on enemmänkin syytä häpeään kuin poloisella Suomen maalla.

Voi voi, joku mollaa meitä... ikäänkuin me emme ikinä mollaisi ketään ja minkään maan ruokia! Muistuupa mieleeni useampikin kerta kun itse ja moni muu suomalainen on esittänyt vahvoja kielteisiä mielipiteitä muiden maiden ruoista. (Kyllä moni amerikkalainen ystäväni tietää mielipiteeni amerikkalaisesta suklaasta.) Eikä ole ihan ainutlaatuista kuulla suomalaisten eri puolella maailmaa selittävän kuinka asiat siellä on pielessä ja miten asiat pitäisi tehdä oikein (lue: suomalaisesti). Usein suomalaiset tuntuvat olevan liikkeellä tuomion hengessä maailmalla liikuskellessaan. Nyt ottaa vaan kaaliin kun joku muu tekee samoin Suomen suhteen.

Mutta mikäs sen ilahduttavampaa ulkomailla asuessa kuin kunnon suomalainen ruisleipä? Olen selkä vääränä raahannut (ja raahatuttanut muilla) ruisleipää, poronlihaa, marjajauheita, muikkusäilykkeitä, suklaata ja simantekovälineitä Suomesta Jenkkilään. Mutta nyt Suomessa asuessa keksin kyllä yhtä sun toista jota rahtaisin mielellään sieltä tänne. Englannistakin toin juuri ison kasan yrttiteetä, valikoimat Suomessa kun ovat niin surkeat.

Syödään itse kotonamme siitä mistä pidämme ja vieraina ollaan valmiina kokeilemaan yhtä sun toista. Pidän monesta suomalaisesta ruoasta, mutta toisista taas en. Näin on tainnut käydä kaikkien maiden suhteen joissa olen oleillut. Pääasia on se että yleensä on ruokaa mitä syödä.

On jotenkin irvokasta että tällaisen älyttömän "ruokasodan" katkaisee oikeasti vakava asia: Lontoon terrori-iskut. Väkivalta on oikeasti järjetöntä. Ja silti niin monet valitsevat sen vaikuttamisvälineekseen. Sotaan väkivaltaa vastaan kannattaa ryhtyä, mutta siihen skabaan tarvitaan aseeksi rakkautta, anteeksiantoa ja oikeudenmukaisuutta. Kun pahuus kukoistaa, tarvitaan yhä suurempaa rakkauden vastavoimaa. Mikä muu ihmisen sydämen voi sulattaa kuin rakkaus?

Joten: mars rakastamaan - oli ihmisten ruoka mitä tahansa.

Haasteellinen työtehtävä

Mieleni askartelee nykyään hyvin paljon sen kanssa miten nykyaikainen seurakunta voi olla todella raamatullinen. Efesolaiskirjeen kuvaukset seurakunnasta sytyttävät ja haastavat aivan erityisesti. Kristus "liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa." (Ef.4:16) Jumala siis käyttää seurakuntansa jokaista "jännettä" pitämään sitä koossa. Seurakunta "kasvaa ja rakentuu rakkaudessa" silloin kun jokainen toimii "oman tehtäväsä mukaan".

Tässäpä visiota. Miten voimme OIKEASTI päästä siihen että jokainen toimii OMAN tehtävänsä mukaan - ei väkisin eikä syyllistettynä, vaan iloiten oman tehtävänsä mukaan? Miten seurakunta voisi alkaa elää todella raamatullisella tavalla?

Jotenkin se liittyy samaisen luvun jakeeseen 7: "... kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa." Tämä on lähtökohta: jokaisella jäsenellä on armolahja, lahja jonka Jeesus on hänelle antanut. Jeesus on nähnyt peräti hyväksi antaa juuri sen lahjan. Se on lahja, se on jotain jonka Jumala on nähnyt hyväksi. Kyseessä on siis Jumalan hyvä tahto.

Jakeessa 11 aihe jatkuu: "Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen." Minun kohtaloni on kuulua tähän joukkoon, niin ammattini kuin armolahjojenikin perusteella. Pastorin työtehtävä on varustaa KAIKKI jäsenet palvelutyöhön, siis armolahjansa käyttämiseen. Jälleen herää kysymys: miten ihmeessä tämä tapahtuu?

Mielenkiintoista tässä on se, että Jeesus antoi seurakunnalle paimenet (pastorit) ja opettajat varustaakseen jäsenet. Siis: minä olen Jeesuksen lahja seurakunnalle -voi miten tuntuu oudolta kirjoittaa näin itsestään, on paljon helpompaa sanoa jostain muusta että hän on Jeesuksen lahja seurakunnalle! Mutta paras se on vaan hyväksyä: Jeesus on jostain (oletettavasti hyvästä) syystä halunnut antaa minut seurakunnalle, jotta HÄN voi varustaa kaikki jäsenet. Siis Jeesus varustaa, en minä. Mutta varustamisessaan hän on valinnut käyttää minua.

Ja mitä tapahtuu kun Jeesus mm. minua käyttäen varustaa seurakuntaansa? Silloin:
-päästään yhteen uskoon ja Jeesuksen tuntemiseen (jae 13)
-saavutamme aikuisuuden (13)
-emme enää ajelehdi opin tuulten heiteltävinä (14)
-emme enää ole kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita (14)
-noudatamme totuutta ja rakkautta kasvaen kaikin tavoin kiinni Jeesukseen (15)
Ja niinpä hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa!

Minun mielestäni nämä seuraukset kuullostavat hyviltä! Kyllä kiitos - otamme vastaan mielihyvin! Ja se tapahtuu niin että pastorit, opettajat ym ovat Jeesuksen käytössä kun hän varustaa seurakuntansa palvelutyöhön käyttämään armolahjojaan jotka hän on nähnyt hyväksi antaa heille. Silloin Jeesus liitää yhteen ja yhdessä kasvamme kaikin tavoin kiinni häneen, joka on pää.

Jokainen jäsen on lahja Jumalalta, jota tarvitaan jotta voimme kasvaa Jeesuksen tuntemisessa.

Jeesus, varusta sinä kauttani näitä arvokkaita lahjoja, jotka olet seurakunnalle antanut.