10.7.05

Teki hyvää

Vietimme eilen "luontosapattia" kokoontumalla jumalanpalvelukseen luonnossa. Tänä vuonna kirkkomme oli honkaristin juurella Äänekosken Kapeenkoskella. Siellä on kokoonnuttu jumalanpalvelukseen jo satoja vuosia sitten. Ja mikä ettei, harjun päällä, metsän keskellä, alhaalla kohiseva koski.

Jumalanpalveluksessa lauloimme lauluja, eläydyimme laupiaan samarialaisen auttamaan ihmiseen jumppasaarnan välityksellä ja käytimme kertomusta myrskystä, jonka Jeesus tyynnytti pohtimaan kristityn viikon kulkua tekemällä siitä seitsemän pientä esitystä. (Väki lähti hyvin mukaan ja käytti Jumalan antamaa luovuuttaan - kiitos!) Viikossa kerkeää uskovan elämässä olemaan keidashetkiä, myrskyä, kiivasta rukousta, epäilyjä, lähimmäisen rakastamisen vaikeutta, varjelusta ja kiitosta. Rukoushetkessä esiin tuotiinkin paljon kiitosaiheita voiman saamisesta, johdatuksesta, suojeluksesta ja avusta. On niin paljon syytä kiittää.

Iltapäivä kului eväitä syödessä, lettuja paistellessa, rupatellessa, lepäillessä ja mölkkyä pelatessa. Ei ollut kiire minnekään. Aurinko paistoi ja tuuli virkisti.

Seurakunnan tehtävä on pureutua Jumalan sanaan, kiittää - ja syödä yhdessä. Tekee hyvää hengähtää, nauttia toistemme seurasta. Kullakin meistä on kipumme, taistelumme ja ilomme. Siksi tarvitsemme toinen toisiamme ja leppoisia kesäpäiviä. Ihmiselle tekee hyvää iloita yhdessä ihmisten kanssa, jotka välittävät toisistaan ja rukoilevat toistensa puolesta.

Kiitos Jumala Jyväskylän, Lievestuoreen ja Suolahden seurakunnista.

Ei kommentteja: