Elämäni vastaanottaminen

Vaajakoski. 1.10.2006.

Jaksaminen tuntuu olevan yhä isompi teema. Työpaikoilla, perheissä, seurakunnissa, ystävien kesken, itseksemme pohditaan: miten jaksaa?

Itse ainakin taistelen jatkuvasti tasapainon kanssa. Miten elää niin että voi innolla ja voimalla paneutua tärkeisiin asioihin ja samalla elää niin että jaksaa pitempäänkin?

Seurakuntamme järjestää paraikaa luentosarjaa jaksamisesta. Olemme saaneet (kahden vuoden yrittämisen jälkeen) luennoitsijaksi terapeutti, kouluttaja, pastori Kalervo Aromäen. Odotin luentosarjaa kuin kuuta nousevaa, sillä tiesin tarvitsevani aikaa istahtaa, pohtia ja arvioida elämää ja ihmisenä olemista.

Kirjaan tähän joitain ajatuksia ensimmäisestä luennosta (yleisön pyynnöstä), jonka aihe oli elämä on tarina eli elämäni vastaanottaminen.

-Kokemus kivusta yhdistää ihmisiä - ja myös erottaa. Kipu on ihmisen yksinäisyyden taakka.

-Ihmissuhde alkaa sitoutumisesta. Lupaan toiselle ihmiselle olla jotain. Siitä seuraa hyväksyminen, joka ei ole kiinni siitä mitä toinen on tai ei ole, vaan siitä mitä olen luvannut. (Hyväksyminen ei tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten vaan. Rajat ja käyttaytymissäännöt tulee olla.) Hyväksymisestä voidaan siirtyä tukemiseen, mikä on vallankäyttöä: käytän sitä valtaa mitä minulla on rohkaisemaan toista tulemaan sellaiseksi, joksi hän voi tulla, omaksi persoonakseen. Tämä taas mahdollistaa läheisyyden, jolloin ihminen tulee kuulluksi ja vastaanotetuksi torjumatta. Läheisyys on kommunikaatiota.

-Minäkuva on kokemuksen muokkaama kuva itsestämme, jonka olemme sisäistäneet ja jonka mukaan toimimme. Minäkuvaan vaikuttavat:
1) Kuuluminen. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsen kuuluvuuden tunnetta osoittamalla lämpöä, iloitsemalla lapsesta, antamalla selkeät ja toimivat rajat sekä opettamalla ikäkauteen sopivaa vastuullisuutta.
2) Tietoisuus mahdollisuuksista. Jokaisella on tarvittavat välineet elämässä selviämiseen. Lapsi tarvitsee jonkun, joka auttaa häntä tunnistamaan mahdollisuutensa.
3) Onnistumiset. Kokemus siitä että oman elämäni kautta voin aktiivisesti vaikuttaa ympäristööni. Ratkaisevaa ei ole se mitä tapahtuu, vaan miten uskon voivani vaikuttaa ja osallistua asioihin.

-Uhrina oleminen on kaikkein raskain rooli ihmisen elämässä. Se on rooli, johon suostutaan. Suostua jäämään toisen ihmisen tekojen vangiksi on oma valinta.

-Sosiaalinen turvaverkko ja tietoisuus että voin aktiivisesti vaikuttaa oman elämän kautta ympäristöön antavat rohkeutta siirtyä elämään. Tästä seuraa jaksaminen.

-Lapsi vahingoittuu
1) laiminlyönnistä. Jokin (työ, pullo, sisarus jne) on tärkeämpi kuin lapsi, joten hän päättelee että hänestä puuttuu jotain olennaista. Tämä haavoittaa ja rikkoo lasta.
2) vähättelystä. Jos lapsi kokee olevansa väärää sukupuolta, olevansa vääränlainen ja väärän näköinen toteaa hän ettei kaikki minussa ole kohdallaan, en ole riittävä toiselle.
3) pahoinpitelystä. Fyysinen väkivalta ja pelko.

-Ellen omista haavojani, haavani omistavat minut. Lommot antavat mahdollisuuden löytää olennaisen elämässä. Yksi tehtäväni ihmisenä on päästä sinuiksi oman tarinani kanssa, omistaa haavani, vihani ja huonot lukuni ja kirjoittaa elämäni tarina, joka on minulle annettu kirjoitettavaksi parhaalla tavalla, johonka näillä eväillä kykenen.

Pohdittavaa riittää jo ensimmäisestä luennosta, mutta nyt tiistaina 3.10. jatketaan aiheella "Aitous on voima." Tuskin maltan odottaa!

[Ammattikorkeakoulun auditorio, Rajakatu 35 (ovi F1), Jyväskylä, klo 18.30. Liput 2 €]