Veljesten unelmaloma, osa 4 a: kyyneleitä

Torstai

Pikkuveli myöhästyy kello kahdeksan kierrolta. Kun hän saapuu paikalle ollaan isoveljeä viemässä pyörätuolilla jonnekin. Isoveli on hätääntynyt, sillä hänellä ei ole aavistustakaan mihin häntä viedään. Miksi tulet näin myöhään, hän moittii.

Kyseessä on neurofysiologinen tutkimus (ENMG), jossa mitataan hermojen johtonopeuksia. Pikkuveli saa olla mukana ja hän esittää kysymyksiä kuten: testaatko nyt peroneushermoa? Käden medianusta? Käden ulnarista? Testaaja ei juurikaan osaa englantia, mutta yrittää selittää.  Hän alkaa sanomaan mistä hermosta on kyse ja kertoo sitten onko se good, bad tai (käsiliikkeillä ilmaistuna) siltä väliltä.

Testaus on perusteellista. Molemmat kädet ja jalat käydään läpi. Aikaa kuluu toista tuntia. Ihmiset alkavat koputella oveen ja välillä joku kurkkaa sisään, mutta heidät ohjataan ulos. Tutkimuksen päättyessä on oven takana jo pitkä jono istuskelevia ja seisovia ihmisiä.

Pikkuveli lähtee viemään isoveljeä takaisin osastolle, mutta taas matkalla joku tulee ottamaan pyörätuolin työntämisen tehtäväkseen.

Osastolla sairaanhoitaja pyytää pikkuveljeä menemään välittömästi ylilääkärin luo. Niinpä hän koputtaa tähän oveen:

Ylilääkäri pyytää pikkuveljeä istumaan pöydän toiselle puolelle. Joudun puhumaan sinulle lääkärinä ja sitten ihmisenä, hän sanoo. Lääkärinä sanon, että uutiset ovat huonoja. 

Ylilääkäri avaa tietokoneen ja näyttää  kuinka syöpä on levinnyt selkärangan nikamiin.  Nikaman tilanne voi olla tosi huono, hän selittää. Se ei kestä ja voi murtua ihan milloin tahansa.  Siitä seurauksena voi olla halvaantuminen.

Pikkuveljen silmät kostuvat. 

Nyt puhun sinulle ihmisenä, jatkaa ylilääkäri. Mikä olisi paras tapa kertoa tämä veljellesi?

Pikkuveljeä itkettää, mutta hän toteaa, että parasta voisi olla hänen kertoa asia ensin ja sen jälkeen lääkäri voisi selittää lääketieteellisen puolen.

Astuessaan ulos ylilääkärin toimistosta pikkuveli on tunnekuohun vallassa.  Miten hän pystyy kertomaan uutiset veljelleen?Ensin hän soittaa vaimolleen. En kestä isoveljen tunnereaktiota, hän pelkää. Miten isoveli tulee suhtautumaan asiaan? Romahtaako hän täysin? Miten kestän hänen tunteensa? 

Miettiessämme miten toinen ihminen ottaa vastaan ikävän uutisen ja miten kestää  hänen tunnereaktionsa, pelkäämme usein enemmän sitä miten itse kestämme asian ja hänen tunteensa. Niin nytkin. Miten kestän omat tunteeni? saa pikkuveli puettua asian sanoiksi.  

Vaimo rukoilee Jumalan läsnäoloa vaikeaan hetkeen ja pikkuveli menee isoveljen luo. Ikäviä uutisia, sanoo hän, syöpä on levinnyt selkärankaan. Molemmat itkevät.

Puolalainen huonekaveri kysyy mikä hätänä. Mies, joka ei ole aikaisemmin puhunut kovinkaan taitavaa englantia, alkaa puhua heille yllättävän hyvällä englannilla. Teillähän on asiat ihan hyvin. Sullahan on uskovainen veli ja itsekin olet uskovainen.  Jumala voi parantaa tai sitten veljelläsi on mahdollisuus päästä taivaan kotiin. Veljekset kokevat huonekaverin sanat erittäin rohkaisevina ja lämpiminä, oikeina sanoina oikeaan aikaan. Tämän jälkeen hän ei enää puhu missään vaiheessa yhtä hyvää englantia.

Huonekaveri laittaa heti viestiä ystävillensä, että he rukoilevat isoveljen puolesta.  

Isoveli ei romahda, vaan pysyy rauhallisena.  Se tuntuu pikkuveljestä helpottavalta.

Ylilääkäri kurkistaa ovelta. Hän tulee sisään, koskettaa isoveljen kättä ja sanoo, että on huonoja uutisia. Hän selittää asian yksinkertaisesti. Jatkohoitoja ei ole tarjota täällä. Hoitojen pitää tapahtua kotimaassa.

Veljesten unelmaloma, osa 3: tutkittavana

Keskiviikko

Pikkuveli on aamulla tikkana paikalla sairaalassa ja saa tietää, että kipulääkityksen turvin isoveli on yön aikana kyennyt nousemaan seisomaan sängyn reunalle. Muuten tilanne on sama.

Lääkärinkierron alkaessa sairaanhoitaja pyytää häntä poistumaan huoneesta. Ylilääkäri on toista mieltä. Sinun täytyy tulla mukaan, hän sanoo. Sen jälkeen ei yksikään sairaanhoitaja aja pikkuveljeä pois yhtenäkään päivänä.

Kierrolla päätetään, että selkäranka kuvataan magneettikuvauksella. Ei ole tietoa milloin kuvaukseen pääsee.

Myöhemmin nuori apulaislääkäri tulee tekemään neurologista tutkimusta isoveljelle. Sievä nainen, huomioivat veljekset.

Seuraavaksi ohjelmassa on vatsan ultraäänitutkimus. Lääkäri kertoo heti vatsan olevan kunnossa. Veljeksen palaavat osastolle odottelemaan magneettikuvausta.

Pikkuveli käy ulkona kävelyllä ja ostaa mustikoita. Sillä aikaa isoveljeä onkin jo lähdetty viemään pyörätuolissa magneettikuvaukseen sairaalassa työskentelevän nunnan toimesta. Pikkuveli saa hänet kuitenkin kiinni matkalla ja pääsee mukaan saattamaan.

Kuvaus kestää aika kauan, koko selkäranka kuvataan. Pitkään putkessa oleminen tuntuu isoveljestä ahdistavalta.

Kun isoveli palautetaan kuvauksesta odotushuoneeseen ei nunnaa näy missään, joten pikkuveli työntää pyörätuolia kohti osastoa. Hetken päästä vastaan tulee nunna, joka on kauhuissaan, että potilasta vie joku muu.

On jo iltapäivä. Hoitaja tuo isoveljelle ruokaa: kanaa, perunaa, porkkanaa ja keittoa. Pikkuveli yllättyy kun hänellekin tuodaan samanlainen annos. Ruoka maistui hyvälle. Kyllä isoveli keksii keinot miten pikkuveli ruokitaan, veljekset naureskelevat.

 

Isoveljen vaatimuksesta pikkuveli menee katsomaan päivän Suomi-Korea lenttismatsin. Mukana hänellä on Suomen lippu, mutta turvatarkastuksessa siitä irrotetaan potentiaalisesti vaarallinen 20 cm pitkä puukeppi.

Tunnelma Spodekin hallissa on korkealla Suomen voittaessa 3-0. Pikkuveli ei tosin nauti tunnelmasta aivan täysin rinnoin, onhan hän siellä ilman veljeään.

Ottelun jälkeen on fanitapaaminen hallin ulkopuolella. Pelaajia haastatellaan ja he jakavat nimmareita.

Pikkuveli lähtee hotellille, käy kuntosalilla ja menee nukkumaan.

Veljesten unelmaloma, osa 2: jalat alta

Tiistai

Aamulla herätyskellon soitua isoveli sanoo ettei pysty menemään vessaan koska ei kykene kävelemään.

Pikkuveljen uni haihtuu nopeasti silmistä.

Kyseessä on varmaan välilevyn pullistuma selässä. Mutta selkään ei satu... Kummallista. 

Pikkuveli, joka on ammattilainen selkien hoidossa, tutkii selkää, testaa heikkoutta ja hoitaa selkää. Hoitovastetta ei tule.

Seuraavaksi mietitään lääkkeitä. Fysiatri Suomesta saadaan puhelimitse kiinni. Hänen mukaansa lääkkeiden yhteisvaikutus voi viedä jaloista voimaa. Odottakaa iltapäivään ja katsokaa muuttuuko tilanne.

Pikkuveli ilmoittaa matkanjärjestäjälle etteivät he pääse päivän retkelle. Sen voi kuulemma vaihtaa toiseen päivään, sepä mukavaa.

Hotellin aamiaisella on monipuolinen seisova pöytä. Pikkuveli syö ja vie ruokaa veljelleen hotellihuoneeseen.

Sitten pikkuveli kävelee lähistön isoon kauppakeskukseen. Sieltä löytyykin tarpeellista ostettavaa. Hänen palattuaan takaisin hotellille todetaan ettei isoveljen tilanne ole muuttunut. Isoveli soittaa vakuutusyhtiöönsä Lähi-Tapiolaan ja saa sieltä yksityisten lääkäriasemien osoitteita ja puhelinnumeroita. Hotelli ei niitä osannut suositella.

Aikamatkojen matkanjärjestäjä tulee ystävällisesti auttamaan. Hän ja pikkuveli taluttavat isoveljen kahdestaan pikkubussiin. Ajetaan yksityiselle lääkäriasemalle (valitaan sellainen, jonka nimi kuulostaa hyvältä). Ajettuaan sisään parkkipaikalle he huomaavat ettei siellä ole yhtään ruutua vapaana. Niinpä auto jätetään keskelle parkkipaikkaa vilkut päällä. Miehet taluttavat isoveljen hissiin ja löytävät lääkäriasemalla hänelle istumapaikan.

-Onko hoitoaikoja?
-Ei ole, ihan on täyttä.
-Mutta veljeni ei pysty kävelemään!
-No odottakaas vähän.

Matkanjärjestäjä menee siirtämään autoa, mutta palaa takaisin. Hänellä ei ole kolikkoja, joilla maksaa itsensä ulos parkkipaikalta.

Pikkuveli kaivaa taskuaan, siellä on neljä zlotya. Ennen matkaanlähtöä vaimo oli sattunut huomaamaan kaksi puolalaista kolikkoa, jotka olivat kesästä jääneet ja joita ei yrityksistä huolimatta oltu muistettu antaa jollekin puolalaiselle viikon kestävän kansainvälisen leirin aikana. Vaimo ihmetteli, että miten ne sattuivatkin silmiin ennen tätä matkaa, onpa erikoista. Yleensä se tapahtuu aina vasta jälkikäteen.

Nyt näillä pitkään mukana pyörineillä zlotyilla saadaan väärin pysäköity auto pois parkkipaikalta.

Lääkäriä odotellessa pikkuveli rustaa isoveljen sairauskertomuksen englanniksi. Kahdenkymmenen minuutin odotuksen jälkeen päästäänkin jo tapaamaan lääkäriä. Hän ottaa aikaa kesken toisen potilaan hoidon.

Vanhempi naislääkäri on ollut työssä Hollannissakin ja osaa kohtuudella englantia. Pikkuveljen tekemä englanninkielinen sairauskertomus auttaa häntä hahmottamaan tilannetta. Lääkäri tekee peruskokeita ja testaa miten potilas pääsee ylös. Hän katsoo silmiä ja tarkastaa onko orientaatio ok. Onhan se.

Lääkärin johtopäätös on, että täytyy viedä keskussairaalaan. Hän määrää pään tutkittavaksi ensimmäiseksi. Se huolestuttaa, infarktiako tässä epäillään? Se ei kuitenkaan tunnu kovin uskottavalta, sillä isoveli on niin hyvin orientoitunut.

Isoveli siirretään toiseen huoneeseen, sairaanhoitaja on koko ajan läsnä. Hän etsiskelee netistä asuntoja, mutta lääkärin tullessa huoneeseen vaihtaa äkkiä sivua. Ambulanssia odotellaan noin tunti. Pikkuveli soittelee puheluja ja lähettää tekstiviestejä. Vaimo saa viestin infarktiepäilystä jumalanpalvelustiimin kokoukseen. Siellä rukoillaan.

Ambulanssissa on kaksi ensihoitajaa, keski-ikäinen mies ja nuori, kaunis nainen, joka puhuu englantia. Isoveli siirretään paareilla.

Sairaalassa menee kauan papereita selviteltäessä, vakuutuksia, henkilöllisyyksiä. Pikkuveli täyttää englanninkielisiä kaavakkeita tutkimushuoneessa, jossa isoveli odottaa lääkäriä.

Neurologian osaston ylilääkäri (sattuu juuri sopivasti olemaan iltavuorossa) osaa onneksi englantia. Hän tekee refleksi- ja orientaatiotutkimuksia ja arvioi neurologista statusta. Pään tietokonetomografiakuvaukseen saadaan nopeasti aika.

Sen jälkeen isoveli viedään osastolle. Pian tulee tieto, että päästä ei löytynyt vikaa. Huh, huh. (Ja nyt on sekin sitten todistettu ettei isoveljen päässe ole vikaa. Sellaista todistusta ei kaikilta löydykään.)

On jo myöhä. Pikkuveli lähtee taksilla takaisin hotelliin. Sekä helpottuneena että levottomana hän käy nukkumaan.

Aamulla kello kahdeksan on osastolla kierto. Silloin pitää olla takaisin sairaalalla.

Neurologian osasto. Kuvan avulla muistaa minne mennä aamulla.

Veljesten unelmaloma, osa 1: vihdoin

Maanantai

Vihdoin koitti koko kesäkauden odotettu juttu: rentoa lomaa, hyviä matseja, tapaamisia suomalaispelaajien kanssa, laadukasta aikaa veljen kanssa, tutustumista Puolaan, Katowicen kaupunkiin ja nähtävyyksiin.

Isoveli, 55, otti pikkuveljen, 47, mukaan viikoksi Puolaan seuraamaan parasta mahdollista suomalaista lentopalloa.

Lennon piti lähteä Seutulasta puolen päivän aikohin. Klo 8.53 tuli ensimmäinen ilmoitus 1-2 h myöhästymisestä. Puolen päivän aikaan lähdön ajaksi ilmoitetaan 15.50., mutta klo 15.48 ajaksi kerrotaan klo 17.  Yhdessä vaiheessa matkalaiset ovat jo bussissa kohti lentokonetta, mutta he joutuvat vielä palaamaan takaisin terminaaliin.

On tämä aika matka, toteavat veljekset.

Odottajat saavat ruokasetelit. Kentällä jaettiin myös otteluliput ja ohjelma-aikataulut. Jossain vaiheessa ymmärretään, että illan Suomi-Kuuba otteluun ei tulla ehtimään. Se harmittaa.

Lopulta noin klo 20.15 lentopallofaneja täynnä oleva lentokone saapuu Katowiceen. Tavaroiden saapuminen kestää kauan ja matkatavarakarusellien luona odotteleva kansa seuraa jännittävää matsia tekstiviestien kautta. FinFun-tiimin johtaja kiipeää karusellin keskelle ja johtaa kannustusta sieltä. Tunnelma on korkealla ja kun ottelun tulos 3-2 Suomen hyväksi varmistuu, puhkeavat fanit Maamme-lauluun.

Bussilla päästään hotellille. Extra-iltapalaa on tarjolla.

Nyt äkkiä nukkumaan. Aamulla pitää herätä klo 6.30, jotta ehtii mukaan Auswitzin retkelle. Se kiinnostaa historiasta innostuneita veljeksiä, erityisesti pikkuveljeä.

Hyvää yötä.

Ei ole tarvinnut itse keitellä

Tänään on minulle tarjottu teetä neljä kertaa.

Se tarkoittaa, että olen saanut olla monessa eri ryhmäkokoontumisessa ja tavata monia ihmisiä. Osa näistä tapaamisista on ollut eri seurakuntien johtajien ja pastorien sekä järjestöjen työntekijöiden kanssa. On aivan huippua, että saadaan tukea toinen toistamme. Saman päämäärän eteen työtä tehdään eri puitteissa ja erilaisin työkaluin.

On ollut hyvä, hoitava päivä. Ja hyvältä maistuva.

PS. Viimeinen teekupillinen oli pehmeää, eksoottista vietnamilaista teetä.

Vanhaa aikaa ja retroäiti

Mukula, 6 v: Äiti, miks sulla on kaikki vanhaa aikaa?
Äiti: Mitä vanhaa aikaa?
Mukula: Kännykkä, tietokone... Ihan outoa, että sulla on kaikki vanhaa aikaa!

Äiti on vaan tosi retro.

Sairas lentopallofani on päässyt Puolasta Suomeen

Täällä blogissa on käynyt viime päivinä tuhansia lukijoita, kiitos kaikille. Viime päivien aihe on herättänyt paljon myötätuntoa ja nostattanut monenlaisia tunteita esille.

Lentopalloliitossa on sydän paikallaan - avara ja lämmin sellainen. Heidän ansiostaan la 13.9. isoveli, 55, ja pikkuveli, 47, pääsivät lähtemään Katowicesta, Puolasta. Ambulanssilla porhallettiin (hurjaa) kyytiä Prahaan, Tsekkiin. Siellä viranomainen teki lentokoneeseen pääsyn todella hankalaksi, mutta Finnairin koneessa heitä pidettiin kuin piispaa pappilassa.

Helsingistä matka jatkui ambulanssilla Tampereelle. Perillä he olivat klo 01 sunnuntai aamuna. Matka kesti siis 13 tuntia.  Sen jälkeen vielä odoteltiin lääkäriä ensiavussa ja tehtiin tutkimuksia aamu kuuteen saakka. (Pikkuveli pääsi majapaikkaan jo klo 3.49.)

Matka oli lentäenkin rankka. Jos oltaisiin jouduttu matkaamaan ambulanssilla maateitä pitkin etelä-Puolasta Suomeen, olisi se todellakin ollut aivan liian rankka vaihtoehto.

Joten kiitos lentopalloliitto, Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen suurlähetystö Puolassa. Hyvyyttä on vielä olemassa.

Kiitos tuesta ja avusta monissa kiemuroissa Marja Aalto, Snowbird, EMA Group ja Aikamatkat.

Kiitos myös sadoille esirukoilijoille ja tukijoille kautta Suomen ja muuallakin maailmaa kuten Puolassa, Tanskassa ja Australiassa. Kiitos Jumalalle, jolta koemme kaikkien hyvien lahjojen tulevan ja joka kutsuu erilaisia ihmisiä tekemään hyvää toisilleen.

Tähän blogiin on myöhemmin tulossa tarkempaa matkakertomusta veljesten unelmalomasta ja vuoristoradasta puolalaisessa sairaalassa ja järjestelyjen kiemuroissa.

Enää isoveljen ei tarvitse maata kiemurassa liian lyhyessä sängyssä. Jospa kahden viikon jälkeen saisi nukuttua paremmin. Suomalainen ruokakin on maittanut. Hienoa on myös se, että lääkärit ja hoitajat puhuvat suomea. Ja vierailijoita on mukava ottaa vastaan.

EDIT: Isoveli leikataan tiistaina 16.9.

Lentopalloliitto maksaa Puolaan jääneen sairaan fanin kotiinkuljetuksen

Pastorin saaman tiedon mukaan Suomen lentopalloliitto  on sitä mieltä, että omia ei jätetä.

Lentopalloliiton hallitus on pitänyt pikakokouksen ja päättänyt käyttää 15 000 € Puolaan jääneen, kuolemansairaan fanin kotiuttamiseen inhimillisellä tavalla. Ilmeisesti muita yhteistyötahoja tulee mukaan rahoitukseen.

Perjantaina 12.9. 2014 on lehdistötilaisuus, jossa saa lisätietoa. 

H Y V Y Y S ei ole Suomesta vielä loppunut. 

Olemme sydämestämme kiitollisia, hämmästyneitä ja liikuttuneita. Kiitos.

Lentopalloliiton hallituksen jäsenet ovat ilmeisesti enkeleitä. Tästä voit katsoa miltä suomalaiset enkelit näyttävät.

Kuolemanvaarassa oleva lentopallofani jäi Puolaan

On ollut ilo seurata laadukasta lentopallopeliä Katowicessa Puolassa. 

Se oli senkin puoleen mielenkiintoista, että matkassa oli myös perheenjäseniämme. Isoveli, 55, tarjosi pikkuveljelleen, 47, unelmien loman: viikko huipputasoisia lentopallopelejä. 

Elämänsä penkkiurheilijana urheilulajeja ja urheilutapahtumia kerännyt isoveli sairastaa syöpää. On siis tärkeää päästä toteuttamaan unelmiaan ja elämään elämää niin kauan kuin sitä on. Arvot näyttivät hyvältä, lääkäri oli tyytyväinen ja sanoi että hyvältä näyttää ja antoi luvan matkustaa. 

Veljeksien yhteinen unelmaloma lentopallon parissa.

Matkustuspäivänä 1.9. ei tosin päästykään Kuuba-otteluun. Oli sitä sumua ja ihmisiä vietiin edestakais, toiset odottelivat Varsovassa, toiset Helsingissä ennen kuin pääsivät yöllä perille Katowiceen.  Oli pitkä ja raskas päivä, mutta tekstiviestein ottelun seuraaminen porukalla oli toki ainutlaatuinen kokemus sinänsä.

Tiistai-aamuna 2.9. isoveli ei päässyt ylös sängystä. Häneltä oli mennyt kävelykyky. 

Hoitava lääkäri Suomessa sanoi, että mahdollisesti elimistö meni sekaisin samaan aikaan otetusta lääkkeestä ja unilääkkeestä. Odottakaa iltapäivään, sitten lääkäriin jos tilanne ei muutu. 

Iltapäivällä yksityislääkäriin Aikamatkojen matkanjärjestäjän opastuksella. Englannintaitoinen lääkäri kirjoitti sairauskertomuksen avuksi ja lähetti Oktegowy Szpital Kolejowy w Katowicach -sairaalaan.

Sairaalassa alkoivat tutkimukset. Erittäin ystävällinen ylilääkäri osasi onneksi englantia, muut eivät juurikaan. Hoitaja kokkasi veljeksille ruokaa, perunaa, salaattia, kanaa ja vihanneskeittoa. (Siellä ei ehkä sitten ole ammattiliittoa, joka sanoisi että eihän sellainen kuulu toimenkuvaan?) Puolalainen huonekaveri hälytti tuttavaverkostonsa rukoilemaan isoveljen puolesta. Nunnakin on käynyt silittämässä poskea. Kesällä saamamme käsitys erittäin ystävällisistä puolalaisista on edelleen voimassa.

Torstai-aamuna 4.9. tulivat tulokset. Tilanne on hengenvaarallinen. Voi halvaantua milloin tahansa. Ei missään tapauksessa voi matkustaa kotiin istuma-asennossa (vain ylilääkärin kuolleen ruumiin yli). Mutta Suomeen pitäisi päästä hoitoihin, niitä ei kannata Puolassa antaa.

Ikään kuin tällaiset uutiset - ulkomailla, vieraalla kielellä, ilman läheisten tukiverkkoa - eivät olisi tarpeeksi raskaita, joutuu tällaisessa tilanteessa ihminen vielä tekemisiin vakuutusyhtiön kanssa. LähiTapiolaan soitettaessa puheluihin vastataan Tanskassa (tosi lähipalvelua), suomenkieliset asiakaspalvelijat ovat kiireisiä, joutuu puhumaan asiasta englanniksi. Ja ensin on hirveä paperisota, että pikkuveli sai edes alkaa hoitaa asioita ja että hänen kanssaan voitiin keskustella. Ja sitten kun vihdoin keskustellaan, mitään ei virkailija osaa sanoa.

Matkanjärjestäjä kertoo, että perjantaina 5.9. Finnairin charter-lento saapuu Katowiceen tuomaan lenttisfaneja ja palaa takaisin tyhjänä. Siihenhän voisi varmaan edullisesti järjestää kuljetuksen. Mutta LähiTapiola ei osaa sanoa yhtään mitään, paitsi sitten vasta kun on liian myöhäistä. Ja vastaus on ei. 

Vaikka tilanne on hoitavalle lääkärillekin täysin yllättävä, sairaus on kuitenkin olemassa ja silloin ei korvata yhtään mitään. Ei edes hotellikuluja. Ei mitään.

Syy miksi kirjoitan tästä julkisesti ovat tilannetta pohtiessa ja ihmisiltä neuvoja kysellessä esiin nousseet kommentit:

-Terveydenhoidon ammattilainen: Saanko arvata, onko kyseessä Tapiola?

-Lakimies: Tuntumani on, että yhdeksän kymmenestä tällaisesta tapauksesta on Tapiolan kanssa.

-Entinen Tapiolan työntekijä jätti työnsä siellä koska ei enää kestänyt vakuutusyhtiön systeemiä, jossa oli vain kaksi vaihtoehtoa ei tai kyllä, ei mitään siltä väliltä. 

-Moni on suositellut, että tapauksesta tulisi tehdä julkinen.

Vakuutusyhtiöt eivät ole kovin hyvässä maineessa inhimillisyyden ja ihmisten asioiden hoidon suhteen jo muutenkaan ja isoveljen tapaus olisi varmasti voinut sattua myös muiden vakuutusyhtiöiden kanssa, mutta YHDEKSÄN KYMMENESTÄ tällaisesta ongelmasta on LähiTapiolan kanssa? 

Jos tämä on edes jokseenkin todenperäinen tuntuma tilanteeseen, kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan rakenteellinen ongelma. Se kertoo jotain tärkeää yrityksen ytimestä ja filosofiasta. Tuo luku pitää sisällään paljon inhimillistä kärsimystä ja monta tragediaa. Siksi katson aiheelliseksi varoittaa kyseisestä vakuutusyhtiöstä. Harkitse tarkkaan ennen kuin otat sieltä vakuutusta.

Rakenteelliseen ongelmaan liittyy myös se miten vakuutusyhtiöt hädässä ja kriisissä olevia ihmisiä kohtelevat. Systeemin voisi rakentaa myös niin, että hädässä olevien ihmisten traumakokemukset eivät vakuutusyhtiön menettelytapojen takia lisääntyisi. Riippumatta siitä saako korvauksia vai. Kuka tietää, inhimillinen kohtelu voisi jopa lisätä liikevaihtoa? (Ihan näin ilmaiseksi tarjoan tällaista radikaalia näkökulmaa harkittavaksi.)

Toinen asia on, onko ihan oikein, että vain ihmisillä, joilla ei ole (koskaan?) ollut mitään sairauksia on oikeus matkustaa ja toteuttaa unelmiaan ja luottaa siihen, että hädän hetkellä saisivat korvauksia ja pääsisivät kotiin? Pienituloiset kerran sairastuneet pysykööt kotonaan? 

Entä pitäisikö vakuutusyhtiöitä velvoittaa kertomaan se pieni präntti mainoksissaan ja esitteidensä etusivuilla? Ota meiltä vakuutus, emme korvaa sitä, tätä emmekä tuota.

Näistä aiheista olisi syytä käydä yhteiskunnallista keskustelua. Aihetta on myös tutkivaan journalismiin.

Kotiinpaluu on isoveljen kohdalla vielä auki. Sairastumisesta on kulunut yli viikko. 

Pääseekö isoveli kotiin kuolemaan (tai hoitoihin ennen sitä)? 

Pikkuveli on pienyrittäjä, jonka yritystoiminta on jäissä kunnes hän palaa takaisin, mutta eihän omaa veljeä voi ulkomaillekaan yksin jättää.

Yksityiskoneen hintaluokka olisi 30 000 €. Reittilennolla hinta 10 000 - 15 000 €. Pienituloisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla, omista sairaista vanhemmistaan huolehtivalla isoveljellä ei sellaisia rahoja ole.

Täytyykö muuttaa Puolaan? Ystävällinen huonekaveri on sitä ehdotellut ja luvannut, että pian olisi tuttu monien ihmisten kanssa ja otettaisiin hyvin vastaan. Jos jäisi kuolemaan Puolaan, mitäköhän maksaisi ruumiin kuljetus kotiin?

Tai sitten kotiin palataan näin:

(Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli, 1903. Ateneumin taidemuseo, kok. Ahlström. Kuva: Valtion taidemuseo / Kuvataiteen keskusarkisto / Hannu Aaltonen)

Paitsi että istuahan ei saanut, tarvitaan pidemmät paarit.

Yhtään lentopallo-ottelua Spodekin halliin isoveli ei päässyt katsomaan. Maajoukkue lähetti hänelle ystävällisesti maajoukkueen huivin. Se liikutti isoveljeä kovin. Tämä on kaiken arvoista, sanoi hän. Nyt on muisto, joka säilyy kuolemankin taa.

Isoveli sairaalassa Katowicessa Puolassa 8.9. 2014.

Televisiosta saa taas pian seurata jännittäviä lentopallo-otteluita. Täytyy myöntää, että jonkin verran kyllä kirvelee katsella pelaajien paitoja, joissa lukee LähiTapiola.

Vaikka kyllä sieltä virkailija lähetti pikkuveljelle tekstarin, jossa neuvoi hakemaan korvausta toiselta vakuutusyhtiöltä. 

Palautetta ja vielä todempaa palautetta

Pastori kävi saarnaamassa toisella paikkakunnalla. Hän tuskaili pitkään saarnan aihetta. Oli monenväliset sisäiset neuvottelut asiasta... Lopulta kuitenkin yksi teema pääsi voitolle ja valittiin saarnan aiheeksi.

Saarna tuntui olevan monelle kuulijalle ajankohtainen. Useampi oli asiaa pähkäillyt viime aikoina itsekseen tai keskustellut siitä toisten kanssa. Vaikuttivat olevan kiitollisia asian käsittelystä.

No hyvä.

Tuli palautetta omaltakin jälkikasvulta:
-Sä puhuit liian nopeesti
-Se oli tylsä saarna. Viimeksi [kun vierailit samassa srk:ssa] sun saarna oli hyvä, mutta tää oli tylsä.

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan vai miten se nyt meni, mutta lienee kuitenkin syytä pitää tätä palautetta tärkeämpänä...

Mahdollinen Ukrainan kriisin ratkaisu jäi toteuttamatta, harmi

Kesä tuli, oli ja meni ja nyt syksyn virallisesti alettua Pastorin blogi alkaa muistella kesää.

Perheemme teki Euroopan matkan ja saimme sinne sukulaispastorilta tekstiviestineuvon:

"Oletteko vielä Puolassa? Sieltä ei oli olisi enää pitkä matka Itä-Ukrainaan. Olisiko paljon pyydetty (kun kerran siellä nyt jo melkein olette) jos kävisitte rauhoittamassa sen Ukrainan. Ei ne sen kummoisempia voi olla kuin Jyväskylän adv.srk:n ihmiset. Rakkautta ja rajoja ne tarvii. Ja jos kovempia otteita vaaditaan niin mukula voisi aloittaa syömälakon. (Aluksi vain aamusyömälakon.) Saisitte vielä Nobel rauhanpalkinnon. Ne miljoonat helpottaisivat kovasti myöhemmin tulevien Visalaskujen maksamista... Ehdottaa Isä J ja samalla toivoo teille oikein hauskaa ja siunattua lomaa Euroopassa."

Oltiin jo keretty edetä sen verran pitkälle, että jäi tällä kertaa Isä J:n neuvo toteuttamassa. Ois ehkä kuitenkin pitänyt....