Erilainen ilman töllötintä

Taloustutkimuksesta soitettiin ja kysyttiin halukkuuttani osallistua tutkimukseen puhelimenkäytöstä. No mikäs siinä, kyselyt on hauskoja.

Ensiksi piti selvittää kelpaanko tutkimukseen. Toinen kysymys: "Näkyykö teillä 1, 2,3 ja 4 kavavat?"

"Ei." Televisiottomana en sopinut tutkimukseen.

Siitä tuli mieleeni että ainakin jossain asiassa olen erilainen. Televisiohan on melkein jokaisessa suomalaisessa kodissa (muistelisin juuri lukeneeni reilusti yli 90% :sta, tyyliin 96%?!?!). Meillä ei ole.

Jokin aika sitten puhuttiin miehen kanssa siitä miten emme todellakaan kaipaa ja tarvitse TV:tä. Elämä on ihan tarpeeksi kiireistä ilman TV:täkin. Jos olis toosa talossa niin sen eteen tulisi kuitenkin juututtua katsomaan että jos sieltä vaikka tulis jotain mielenkiintoista. En ole tarpeeksi "vahva" ihminen omistamaan telkkaria.

Kun ajattelee asiaa näin TV:ttömän näkökulmasta tuntuu siltä että miten sitä ehtisi yhtää mitään jos huushollissa olisi vielä TV aikaa viemässä. Telkkari on oikeastaan enemmän kuin yksi henkilö. Se hyvin helposti ottaa isomman ja hallitsevamman tilan kodista ja ajankäytöstö kuin yksi ihminen. Se olisi kuin joku vieras muuttaisi tänne ja alkaisi hallita tilaa.

Jaa, että mites uutiset? Niitä voi lukea lehdestä, kuunnella radiosta ja katsoa netistä. Tätäkin blogia kirjoittaessa kuuntelin puoli yhdeksän uutisia. Uutisia tulee seurattua monipuolisemmista lähteistä ja saa saman tien avaramman kuvan kuin sen "suomalaisen kannan", joka kuitenkin joka kanavalta esitettäisiin enemmän tai vähemmän samanlaisena.

Kun haluaa katsoa leffan, voi DVD:n vuokrata ja katsoa tietokoneelta. Kätevää. Pakollisten urheilutapahtumien seuraaminen virvoittaa sosiaaliseen toimintaan ja ystävät saavat seuraa. Se on hauskempaakin seurassa.

Hömppäkiintiön saa täyteen kun käy vaikka vanhempien luona. Siellä voi katsoa TV:tä mielinmäärin ja lähteä helpottuneena kotiin: mitään niin ihmeellistä sieltä ei tullut ettäkö sen toosan itselleenkin haluaisi.

Jos tarvitsee lorvailla, siihen pystyy myös aivan hyvin tietokoneen tai jonkun lehden ääressä, telkkari ei ole siihenkään hommaan mitenkään pakollinen. Tai voi vaikka mennä päiväunille.

Kerran Helsingissä käydessä katsoin jonkun keskusteluohjelman. Tulin seuraavan kerran käymään 3 kk kuluttua ja avasin television: ihan sama ohjelma tuli taas! Siinä siis taitaa olla jotain perää kun ihmiset valittaa että telkkarista tulee vaan uusintoja...

Liittyykö televisiottomuutemme uskontoomme? Ei liity. Paitsi ehkä välillisesti sitä kautta että uskontomme rohkaisee kriittisyyteen sen suhteen mitä kaikkea kannattaa aivoihinsa tunkea.

Tärkein syy televisiottomuuteemme on se että meillä asuu kolme oikeaa ihmistä, joiden kanssa mieluummin vietämme aikaamme. Elämme oikeata elämää itse, emme seuraa muiden epätositvelämää. Ja on edes jonkin verran aikaa kuunnella omia ajatuksiaan tai vaan olla. Olla yksilö eikä vaan ottaa vastaan mitä tuutista syötetään.

Varhaispuberteettinen avioliitto

13-vuotias avioliittomme lähestyy teini-ikää. Etenevätköhän avioliiton kehitysvaiheet samalla tavalla kuin lapsen kehitys? Ensin on tiivistä vierihoitoa kuten vauvoilla ja yhteiselämän opettelua. Jossain vaiheessa opetellaan hallitsemaan negatiivisia tunteita ja sopimaan riitoja. Mitenköhän käy leikki-iän - jääkö se väliin? Itsenäistyminen kuuluu joka tapauksessa kuvioon, tarvitaan omaa tilaa. Oiskos se sitä uhmaikää? Mutta mitäköhän kouluikä kuvaisi avioliitossa?!?
Joka tapauksessa oma liittomme on tällä hetkellä varhaispuberteettisessa iässä. Siinä (ja muissakin vaiheissa) vuosihuolto tekee hyvää. Vaikka vietämme perheenä paljonkin aikaa yhdessä, ei kahdenkeskistä aikaa tahdo paljon olla. Lomalla saatiin pari päivää tähän tarkoitukseen. Laitettiin kyllä kotia kuntoon, tutustuttiin päiväkotiin, mutta ehdittiin elokuviinkin. Ja juteltiin. Teki hyvää tuulettaa, puhua pettymyksistä, iloista, toiveista. Kolmeentoista vuoteen mahtuu kaikenlaista, ihan ylettömän paljon hyvää, mutta myös omasta ja toisen raadollisuudesta kumpuavaa tuskaa ja vihaa. Tunteita, jotka helpottaa ihan kummasti kun ne saa ilmaista ja niistä saa puhua turvallisessa ympäristössä, ilman torjutuksitulemisen pelkoa.

Siitä tulee saunanpuhdas, rauhallinen olo. Nukkuukin paljon paremmin.

Arki ja arjen haasteet ovat taas alkaneet. Mitenköhän saunanpuhtaan olon ylläpitäminen mahtaa onnistua?

Kuka kelpaa?

Seuraavan kerran kun sinusta tuntuu siltä ettet kelpaa ja ettei Jumala voi käyttää sinua, muista...

-Nooa oli juoppo
-Abraham oli liian vanha
-Iisak oli haaveilija
-Jaakob oli valehtelija
-Leea oli ruma
-Josef oli hyväksikäytetty
-Mooses änkytti
-Gideon pelkäsi
-Simsonilla oli pitkät hiukset ja hän oli häntäheikki
-Rahab oli prostituoitu
-Jeremia ja Timoteus olivat liian nuoria
-Daavid oli avionrikkoja ja murhaaja
-Elia oli itsetuhoinen
-Joona pakeni Jumalaa
-Noomi oli leski
-Job joutui konkurssiin
-Johannes Kastaja söi ötököitä
-Pietari kielsi Jeesuksen
-Opetuslapset nukahtivat rukoillessaan
-Martta huolehti kaikesta
-Samarialainen nainen oli eronnut useammin kuin kerran
-Sakkeus oli liian pieni
-Paavali oli liian uskonnollinen
-Timoteuksella oli mahahaava
-Lasarus oli kuollut!

"Seurakunnan voima ei ole kulkueessa tahrattomia ihmisiä vaan tahrattomassa Kristuksessa joka peittää tahramme. Seurakunta ei koostu eheistä ihmisistä vaan murtuneista ihmisistä jotka löytävät eheyden Kristuksessa, joka murrettiin puolestamme."-Mike Yaconelli

(Lähde: Mikey's Funnies)

Näkymiä keinusta

Anoppila on paratiisi. Sen puutarha on elämys joka kerta. Ja aina on jotain uutta. Valokuvauksesta innostuneena löydän sieltä aina jotain kuvattavaa. Niin tälläkin kertaa. Marjan poiminnan ja sisällä uinuttujen päikkärien jälkeen oli aika ottaa päiväunet ulkona keinussa. Samalla tuli otettua noin sata kuvaa. Digikuvaus vapauttaa luovuuden... ?!?

Näkymät keinusta kuvaavat hyvin asioita, jotka tuovat elämään iloa.

1) Puutarha. En todellakaan ole tyypillinen puutarhaihminen ja olen kiitollinen että päädyimme ostamaan kerrostaloasunnon: säästyy ulkotöiltä! Vaikkei puutarhastani ( joka ei ole edes puutarha, 12 m pitkä parveke vain) voi puhua samalla kertaa kuin anopin puutarhasta, tuottaa se silti outoa iloa. Pelargonit ja marketat ja niiden kukoistus ilahduttavat joka tapauksessa. Olen myös hämmästyksekseni saanut todeta että niin kummallista kuin se onkin, on vanhojen kukkien nyppiminen terapeuttista puuhaa.


2) Luonto. Keinusta nähtynä metsän reuna näyttää tältä. Harmittaa ettei tule oikeasti enemmän vietettyä aikaa luonnossa. Sitä kyllä Keski-Suomessa olisi. Ainakin ostimme Jyväskylän seudun retkeilykartan ja ajattelimme että kierrämme vähitellen alueen luontopolut. Kanavuoren luontopolku on jo käyty (upea). Nyt sitten kiersimme Tourujoen luontopolun. Elämys sekin, suomalaista viidakkolehtoa. Ja ihan keskustan tuntumassa. Ainoastaan kaukainen liikenteen hurina ja jäätelöauton merkkiääni muistuttivat siitä että ollaan kaupungissa.

3) Muksu. Luojan ihmeitä sekin. Oltiin oltu yli kaksiviikkoa erossa leirien ja reissujen takia, joten läsnäoloni keinussa riitti hyvin ohjelmanumeroksi. Kolmivuotias on mielenkiintoinen otus, jolla riittää mielikuvitusta. Hauskaa seuraa! Samalla saa hieronnan kun ei-enää-ihan-kevyt lapsukainen mönkii päällä.

"... Suuret ovat meidän Herramme teot, niistä me saamme iloita." (Ps. 126:3)

Sijaisia

Lomalle pääseminen on stressaavaa. On paiskittava hillittömästi töitä jotta pystyy olemaan jonkun viikon poissa töistä. Sijaistahan ei ole jolle voisi työntää ison kasan keskeneräisiä juttuja hoidettavaksi... Tai toisaalta, onhan mulla moniakin "sijaisia."

Olen ollut nyt viikon kesälomalla. Sen aikana on "seurakuntalehdykkämme" kopioitu ja postitettu, kuten myös tiedotuskirje seurakunnan tuttavapiirille. Vielä niin tehokkaasti että viime sunnuntain postitustalkoot voitiin perua ja jotkut innokkaat talkoolaiset ihmettelivät oven takana. Syyskuun 3 päivänä pidettävää korttelijuhlaa organisoidaan. Jumalanpalveluksen vuorolistaa syksylle tehdään. Oleelliset paperit ja tiedot kerätään kasaan ylimääräistä tilintarkastusta varten. Kolehdinlaskenta on järjestynyt syksyksi. Jumalanpalveluksesta on jo moni ehtinyt kertoa miten mahtava se oli. Lähetystyöhön lähtevä on siunattu tehtäväänsä. Diakoniatyötä on hienosäädetty. Yhteiskristilliseen neuvotteluun osallistutaan. Nuoret aikuiset ovat kokoontuneet useampaan kertaan oma-aloitteisesti syömään, viettämään sapattia, katsomaan leffaa. Rukousketjut toimivat. Joku on saanut lapsenhoitoapua, toinen sielunhoitoa. Enkä tietenkään edes tiedä kaikkea mitä tapahtuu.

Siistiä. Homma toimii. Tarttis vissiin olla useamminkin lomalla?!?! :-)

Kiitos kaikille "sijaisille, " paitsi että ette ole sijaisia. Olette seurakunta.

Kristus "liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa." (Ef. 4:16)

On kyllä ihan mieletön kunnia olla tämän seurakunnan pastori. Rakastan teitä. Siksi pidän myös lomaa, jotta voin antaa teille enemmän sitä mitä Jumala minulle antaa.

Jatketaan eteenpäin Jumalan tuntemisen seikkailussa. En tiedä mitään parempaa.

Kiitollisin mielin

En oikein tiedä mitä sanoa. On ollut niin paljon kaikkea hyvää. Nuoret ja Pyhä Henki siunasivat minua monin tavoin teinileirillä. Oli mahtavaa saada olla mukana kun nuoret lauloivat ja ylistivät täysillä, rukoilivat toistensa kanssa, kertoivat kokemuksiaan ja siitä miten Jumala on auttanut heitä, tahtoivat pitempiä raamattutunteja, kokoontuivat nuoren ympärille rukoilemaan ja rohkaisemaan häntä, tulivat uskoon, kasvoivat uskossa, tulivat rukouspalveluun, kertoivat elämästään, antoivat elämänsä Jeesukselle kasteessa.

Tätä ei voi millään sanoa leirin ohjaajien aikaansaannokseksi. Nuoret toivat hyvän hengen tullessaan. Kunnia kuuluu siis Pyhälle Hengelle ja kiittää voidaan myös nuorisotyötä mitä tehdään kodeissa ja seurakunnissa. Sen hedelmä näkyi tällä leirillä. Oli suuri kunnia saada olla mukana ja yrittää olla olematta esteenä kun Jumala toimii.