13-vuotias avioliittomme lähestyy teini-ikää. Etenevätköhän avioliiton kehitysvaiheet samalla tavalla kuin lapsen kehitys? Ensin on tiivistä vierihoitoa kuten vauvoilla ja yhteiselämän opettelua. Jossain vaiheessa opetellaan hallitsemaan negatiivisia tunteita ja sopimaan riitoja. Mitenköhän käy leikki-iän - jääkö se väliin? Itsenäistyminen kuuluu joka tapauksessa kuvioon, tarvitaan omaa tilaa. Oiskos se sitä uhmaikää? Mutta mitäköhän kouluikä kuvaisi avioliitossa?!?
Joka tapauksessa oma liittomme on tällä hetkellä varhaispuberteettisessa iässä. Siinä (ja muissakin vaiheissa) vuosihuolto tekee hyvää. Vaikka vietämme perheenä paljonkin aikaa yhdessä, ei kahdenkeskistä aikaa tahdo paljon olla. Lomalla saatiin pari päivää tähän tarkoitukseen. Laitettiin kyllä kotia kuntoon, tutustuttiin päiväkotiin, mutta ehdittiin elokuviinkin. Ja juteltiin. Teki hyvää tuulettaa, puhua pettymyksistä, iloista, toiveista. Kolmeentoista vuoteen mahtuu kaikenlaista, ihan ylettömän paljon hyvää, mutta myös omasta ja toisen raadollisuudesta kumpuavaa tuskaa ja vihaa. Tunteita, jotka helpottaa ihan kummasti kun ne saa ilmaista ja niistä saa puhua turvallisessa ympäristössä, ilman torjutuksitulemisen pelkoa.
Siitä tulee saunanpuhdas, rauhallinen olo. Nukkuukin paljon paremmin.
Arki ja arjen haasteet ovat taas alkaneet. Mitenköhän saunanpuhtaan olon ylläpitäminen mahtaa onnistua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti