22.8.05

Kiitollisin mielin

En oikein tiedä mitä sanoa. On ollut niin paljon kaikkea hyvää. Nuoret ja Pyhä Henki siunasivat minua monin tavoin teinileirillä. Oli mahtavaa saada olla mukana kun nuoret lauloivat ja ylistivät täysillä, rukoilivat toistensa kanssa, kertoivat kokemuksiaan ja siitä miten Jumala on auttanut heitä, tahtoivat pitempiä raamattutunteja, kokoontuivat nuoren ympärille rukoilemaan ja rohkaisemaan häntä, tulivat uskoon, kasvoivat uskossa, tulivat rukouspalveluun, kertoivat elämästään, antoivat elämänsä Jeesukselle kasteessa.

Tätä ei voi millään sanoa leirin ohjaajien aikaansaannokseksi. Nuoret toivat hyvän hengen tullessaan. Kunnia kuuluu siis Pyhälle Hengelle ja kiittää voidaan myös nuorisotyötä mitä tehdään kodeissa ja seurakunnissa. Sen hedelmä näkyi tällä leirillä. Oli suuri kunnia saada olla mukana ja yrittää olla olematta esteenä kun Jumala toimii.

Ei kommentteja: