Ikuisuusprojekti

Mukulalla ja äidillä on kummallakin menossa oma siivousprojektinsa omissa huoneissaan.

Mukula tulee äidin luo työhuoneeseen:
Mukula, 7 v.: Äiti, sä saat pisteen ... eikun timantin kun oot siivonnut sun työhuoneen!

Onneksi mukula kannustaa äitiä.

Parasta kristinuskossa 16 C: huimaa ja vapaaehtoista

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti! Kristityt keskittyvät aivan liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan. Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta "Rakkaudella Isältä" (Ellen White). Luku 16 (Jeesus puhdistaa temppelin).

Jeesuksen tekemä temppelin puhdistus tuo Whiten mieleen tietenkin Raamatun ihmisestä käyttämän hengellisen kielikuvan: temppelin.

"Jumalan tarkoitus oli, että jokainen luotu olento olisi temppeli, jossa Luoja asuisi."

Itsekkyyden ja monenlaisen pahuuden hämärtämä ihmissydän ei enää kuitenkaan ilmaise Jumalan kunniaa kovin hyvin. "Mutta ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan välityksellä Jumala asuu ihmisissä, ja pelastavan armon avulla sydämestä tulee jälleen hänen temppelinsä."

Huimia kielikuvia, joiden edessä hämmentyy ja hiljenee. Temppeli, jossa Luoja asuu! Jumala asuu ihmisissä! Voiko tämä jotenkin liittyä minuun, hyvin epätäydelliseen, erehtyvään, pelokkaaseen, ylpeään, itsekkääseen ihmiseen?

"Kukaaan ei pysty omin voimin poistamaan pahaa, joka on vallannut sydämen. Vain Kristus pystyy puhdistamaan sielun temppelin. Mutta hän ei tule sisään väkisin. Hän sanoo: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen" (Ilm. 3:20). Hänen läsnäolonsa puhdistaa ja pyhittää sielun, niin että siitä tulee pyhä temppeli Herralle, Jumalan asumus."

Tässä ollaan kristinuskon ytimessä. Omin voimin itsestään pahan poistaminen ei onnistu, mutta saan toivottaa Jeesuksen tervetulleeksi elämääni ja antaa Jumalan läsnäolon puhdistaa.

Saan uskoa olevani temppeli, jossa Jumala asuu. Tämä ei perustu tunteisiini tai onnistumisiini, vaan uskoon: olen toivottanut Jeesuksen tervetulleeksi elämääni.

Ihan huimaa tämä kristinusko. Ja vapaaehtoista.

Parasta kristinukossa 16 B: kuinka käyttää se hetki kun Pyhä riehuu

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti! Kristityt keskittyvät aivan liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan. Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta "Rakkaudella Isältä" (Ellen White). Luku 16 (Jeesus puhdistaa temppelin).

Jeesus hermostui. En kyllä yhtään ihmettele. (Enemmänkin ihmettelen hänen kärsivällisyyttään kaikkea sitä kauheutta kohtaan mitä Jumalan nimessä tehdään.)

Vääryydellä rahaa keräävä uskonto ja köyhien ja vaivaisten rukoilemaan tulemisen estäminen vaativat toimenpiteitä. Niinpä Jeesus ajoi ulos papit, hallitusmiehet ja "epäpyhää kauppaa harjoittavat".

Miksi ihmeessä he tottelivat häntä, ihmettelee White. "Miksi papit pakenivat? Miksi he eivät pysyneet paikallaan? Hän, joka käski heitä, oli puusepän poika, köyhä galilealainen. Miksi he eivät vastustaneet häntä? Miksi he jättivät vääryydellä hankitut voittonsa ja pakenivat miestä, jonka ulkomuoto oli niin vaatimaton."

Jeesus puhui arvovallalla ja "hänen äänensävyssään oli jotain, jota he eivät kyenneet vastustamaan. Käskyn kuullessaan he tajusivat olevansa pelkkiä teeskentelijöitä ja rosvoja." "Hetken verran he uskoivat, että Jeesus oli messias."

Kun Jumala avaa silmämme näkemään tekemämme pahan ja vääryyden -synnin- on meillä erilaisia vaihtoehtoja reagoida siihen. Voimme nöyrtyä ja todeta että näinhän se on ja kääntyä Jumalan puoleen. Hänhän ei paljasta meille pahuuttamme, koska on ankara ja haluaa rangaista, vaan koska hän rakastaa ja haluaa vapauttaa. Jumalaa ei tarvitse pelätä.

Omien virheiden ymmärtämisen hetki voi siis olla portti vapauteen.

Tai sitten voimme jatkaa samaan tapaan kuin ennenkin koettaen toipua ylpeytemme loukkaamisesta. Tämä oli temppelissä epäpyhää kauppaa harjoittavien valinta.

"Katua he eivät tahtoneet. He tiesivät syyllistyneensä kiskontaan. He vihasivat Kristusta, koska hän näki heidän ajatuksensa. Hänen julkinen nuhtelunsa haavoitti heidän ylpeyttään, ja he kadehtivat hänen lisääntyvää vaikutusvaltaansa ... "  "Hitaasti ja mietteliäästi, mutta viha sydämessään he palasivat temppeliin."

"Mutta papit ja hallitusmiehet pitivät Kristuksen toimintaa erikoisuuden tavoitteluna ja kyseenalaistivat hänen oikeutensa puuttua temppeliviranomaisten sallimaan käytäntöön. Kaupankäynnin keskeyttäminen oli loukannut heitä, ja he vaiensivat Pyhän Hengen äänen." Tästä alkoi juonittelu Jeesuksen päänmenoksi. Parannuksen tekemisen sijasta he alkoivat suunnitella murhaa.

Kun sisimmässämme vakuutumme virheistämme ja omasta pahuudestamme, ei kannata vaipua toivottomuuteen eikä jäädä syytösten valtaan. Kyseessä on pyhä hetki, jolloin Pyhä ottaa meihin yhteyttä ja kutsuu vapauteen ja anteeksiantoon.

Outoa olla minä

Tänä vuonna on mukula, 7 v., pohtinut useaan otteeseen tätä asiaa: On outoa olla minä.

Niinpä. Entä jos olisi joku muu? Siltikin olis outoa olla joku toinen minä.

Tänään pohdinta jatkui: On outoa olla minä.... Ihan kuin tää olis unta.

Parasta kristinuskossa 16 A: ahneus paaduttaa

Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti! Kristityt keskittyvät aivan liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan. Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta "Rakkaudella Isältä" (Ellen White). Luku 16 (Jeesus puhdistaa temppelin).

Pääsiäisviikolla Jerusalem ja temppeli täyttyi väestä.

"Juutalaiset iloitsivat temppelistään ja pitivät sen arvostelemista jumalanpilkkana, mutta rahanhimo oli voittanut heidän tunnontarkkuutensa." Rahanvaihto ja uhrieläinten myynti "tarjosi mahdollisuuden petokseen ja kiskomiseen, ja siitä oli kehittynyt vastenmielinen liiketoimi, joka oli pappien tulonlähteenä."

Rahanhimo ja uskonto on hyvin epämiellyttävä yhdistelmä.

White kiinnittää huomiota miten uskonnollisen koneiston rahanhimon vaikutti vähäosaisiin - niihin, joita erityisesti olisi pitänyt palvella.

"Omaa etuaan ajattelematta heidän olisi pitänyt olla valmiit auttamaan niitä, jotka eivät pystyneet ostamaan vaadittuja uhreja. Mutta ahneus oli paaduttanut heidän sydämensä."

Ahneus paaduttaa sydämen. Kyllä. Mutta ei vain rikkaiden tai häikäilemättömien keinottelijoiden ahneus, vaan myös hyvää tarkoittava ahneus.

Kehitysapu- ja hengelliset toimijat ja järjestöt olkaamme varuillamme ettemme hyvään pyrkiessämme päästä ahneutta paaduttamaan sydämiämme.

Voittoa tavoittelematon hyvän tekeminen on olemukseltaan epävarmaa puuhaa. Asioita joudutaan tekemän uskon varassa. Rahoituksesta ja lopputuloksesta ei ole etukäteen varmuutta.

Tällaisessa tilanteessa mikä tahansa taho alkaa helposti ajaa lähinnä omaa selviytymistään. Pitäähän meidän pysyä pystyssä koska teemme niin tärkeää työtä.

Mutta kun oman tahon selviytymisestä tulee tärkeämpää kuin tehtävästä, jota varten on olemassa tämä hyvää tarkoittava ahneus paaduttaa sydämen -ja se oma tehtävä hämärtyy. Ellei jopa unohdu. Ja silloin saatetaan toimia jopa omaa tehtävää vastaan.

Pääsiäisjuhlille oli saapunut "puutteenalaisia ja ahdistuneita, sokeita, rampoja ja kuuroja. Jotkut tuotiin paareilla. Monet olivat liian köyhiä ostaakseen pienintäkään uhria Herralle tai edes ruokaa nälkänsä tyydyttämiseksi."

Mitä tekivät temppelin työntekijät, voittoa tavoittelemattoman hyväntekeväisyysjärjestön edustajat? "Köyhät, sairaat ja kuolevat eivät herättäneet heidän sydämessään mitään sääliä."

White menee jopa niin pitkälle, että sanoo ettei mikään side "liittänyt pappeja ja hallitusmiehiä Jumalaan."

Aika rankasti sanottu ottaen huomioon että heidän tehtävänsä oli nimenomaan tuoda ihmisiä Jumalan luo. Mutta ylevä tehtävänkuva, uskonnolliset puitteet tai hengellinen sanasto tai mikään muukaan ulkoinen ei ole tae siitä että on Jumalan asialla.

Entäpä me hengelliset ja muut hyvää tekevät toimijat 2000-luvulla?

Herra armahda.

Lomaltapaluublues

Kesäloma on loppunut. Vaikka kuinka tykkäisi työstään niin kyllä sitä vaan tarvitsee aikaa, jolloin voi tehdä ihan jotain muuta - välillä jopa ajatella ihan muita asioita.

Ja vaikka kuinka tykkää työstään on lomalta paluu aina jotenkiin hankalaa. Lehdissäkin siitä muistutetaan varmuuden vuoksi jos ei muuten muista ahdistua.

Joku psykologi taisi neuvoa ammattiauttajan puoleen kääntymistä, jos työhönpaluuahdistus kestää yli viikon. Heh. Taisi vain kaivata lisää varmoja asiakkaita. Olikohan ajanvarauskirjassa tyhjää?

Mutta vaikeilla asioillahan tämä työnteko heti alkaa. Nimittäin kalenterilla.

Milloin pidetään kastejuhla? Miten ihmeessä tässä on taas päässyt käymään niin, että Liepeelle sopii vain ne päivät, jotka minulle eivät sovi? Yksi vapaasapatti pyyhittiin jo pois. Pitäisikö luopua toisestakin? Sitten jäljelle jää vain yksi syyskaudelle. Olen mokoma mennyt sopimaan vierailuja alueeni ulkopuolellekin. No, ainakin ne jakaantuvat maantieteellisesti tasaisesti: Turku, Suolahti, Oulu. Oho, ensi sunnuntaina pitäisi jo opettaa jotain viisasta vierailevana puhujana toisen kirkkokunnan naapuriseurakunnassa. Täytyis varmaan sopia johtokunnan kokoukset äkkiä ennen kuin viikkoillat loppuvat. Ja nuorten kasteluokan päivät kanssa. Ne ehkä ensin. Ja sitten naisten rukousillat. Polunkävijäohjaajien palaveri jo sovittiin, kiitos sinnikkään ja organisoituneet kysyjän. On myös tapaamisia, joita olen luvannut sopia. Kirjoitustehtäviäkin odottaa kuten myös useampi syvällinen kirje vastattavaksi. Ja ne uudet - ja vanhat - paperityöt...

Tällaista tämä (arki)elämä on täällä meillä. Kaiken tämän sähellyksen ja soutamisen ja huopaamisen keskellä tehtäväni on yrittää pysyä kuulolla ja pitää silmät auki huomatakseen Jumalan läsnäolon ja toiminnan elämämme keskellä ja sanoittaa sitä toisillekin.

Kauhistuttavaa, jännittävää ja innostavaa.

Perheeni ei ymmärrä mua...

Mukulan, 7 v. tavaroita on edelleen olohuoneen lattialla.

Äiti: Vie nuo tavarat paikoilleen.
Mukula: En!
Äiti: Yksi ... kaksi ...
Mukula: Vitsi! Meidän perheessä ei ymmärretä huumoria!