Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti! Kristityt keskittyvät aivan liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan. Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta "Rakkaudella Isältä" (Ellen White). Luku 16 (Jeesus puhdistaa temppelin).
Jeesuksen tekemä temppelin puhdistus tuo Whiten mieleen tietenkin Raamatun ihmisestä käyttämän hengellisen kielikuvan: temppelin.
"Jumalan tarkoitus oli, että jokainen luotu olento olisi temppeli, jossa Luoja asuisi."
Itsekkyyden ja monenlaisen pahuuden hämärtämä ihmissydän ei enää kuitenkaan ilmaise Jumalan kunniaa kovin hyvin. "Mutta ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan välityksellä Jumala asuu ihmisissä, ja pelastavan armon avulla sydämestä tulee jälleen hänen temppelinsä."
Huimia kielikuvia, joiden edessä hämmentyy ja hiljenee. Temppeli, jossa Luoja asuu! Jumala asuu ihmisissä! Voiko tämä jotenkin liittyä minuun, hyvin epätäydelliseen, erehtyvään, pelokkaaseen, ylpeään, itsekkääseen ihmiseen?
"Kukaaan ei pysty omin voimin poistamaan pahaa, joka on vallannut sydämen. Vain Kristus pystyy puhdistamaan sielun temppelin. Mutta hän ei tule sisään väkisin. Hän sanoo: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen" (Ilm. 3:20). Hänen läsnäolonsa puhdistaa ja pyhittää sielun, niin että siitä tulee pyhä temppeli Herralle, Jumalan asumus."
Tässä ollaan kristinuskon ytimessä. Omin voimin itsestään pahan poistaminen ei onnistu, mutta saan toivottaa Jeesuksen tervetulleeksi elämääni ja antaa Jumalan läsnäolon puhdistaa.
Saan uskoa olevani temppeli, jossa Jumala asuu. Tämä ei perustu tunteisiini tai onnistumisiini, vaan uskoon: olen toivottanut Jeesuksen tervetulleeksi elämääni.
Ihan huimaa tämä kristinusko. Ja vapaaehtoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti