Ei ihan täysin vanha vielä

Tuttavapiirissä on syntynyt ja tulee syntymään vauvoja. Mukula, 6 v. pohtii asiaa.

Mukula: Miks kaikki saa vauvoja?!?
Äiti: Jaa-a.
Mukula: Kaikki paitsi me. Äiti on niin vanha!!!! Mutta äiti ja isä ei oo niin vanhoja, ne ei oo mummi ja pappa. Muuten ei olis olemassa mummia ja pappaa.

Kummallista

Mukula, 6 v.: Äiti, kummallista että numerot ei lopu koskaan, mutta kirjaimet loppuu.

Todella omituista

Mukula, 6 v.: Tuntuu omituiselta olla oma itsensä.
Äiti: Millä tavalla omituiselta?
Mukula: En osaa sanoa.

Veljesten unelmaloma, osa 5 (perjantai)

[Veljesten unelmaloma-jatkokertomus on ollut tauolla muiden kiireiden vuoksi. Nyt jatkuu.]

 

Perjantai

 

Isoveljellä sairaalassa on kaksi huonekaveria. Ihmeellisen kielilläpuhumisen taidon hetkeksi saanut mies, joka pitkälti nukkuu päivisin ja öisin puuhastelee tietokoneen kanssa. Toinen on vanhempi mies, ihan järkevä, muttei osaa englantia ja hänen kanssaan kommunikoidaan hyvin vähän. Perjantaina hänen tilalleen tulee noin nelikymppinen mukava mies. Hän osaa englantia jonkin verran ja hänen kanssaan jutellaankin aika paljon - urheilusta, Suomesta, Puolasta.

 

Aamupäivällä odottaessaan yhteydenottoa vakuutusyhtiöstä pikkuveli ostaa tietokoneeseen puolalaisen nettitikun. Sen asentamisessa on suuria vaikeuksia, vaikka - kuten aina luvataan - se on ihan helppoa. Isoveljen huonekaveri auttaa ja soittaa firmaan kysyen neuvoja. Tunnin sähläyksen jälkeen nettitikku saadaan vihdoin toimimaan. Nyt isovelikin voi seurata lenttisotteluita.

 

Ylilääkäri kertoo salaisuutena pikkuveljelle ottaneensa yhteyttä Suomen lentopallojoukkueeseen Puolassa, kertoneensa isoveljen tapauksesta ja kutsuneensa heidät, mikäli aikataulut sallisivat, tervehdyskäynnille sairaalaan tai lähettämään jonkin muiston. 

 

Ylilääkäri käyttää aikaansa tällaiseen potilaan inhimilliseen huomiointiin! Wow! Mistäs tällaisia ylilääkäreitä Suomeen saatais? 

 

Hämmästynyt ja liikuttunut pikkuveli kertoo ylilääkärin huomaavaisuudesta kotiväelle ja sukulaiset koittavat puheluissaan isoveljen kanssa olla paljastamatta mitään.

 

Vakuutusyhtiöstä tulee tieto, ettei se maksa isoveljen kotiinkuljetusta. Ei edes osaa siitä.

 

Ihmiset aina puhuvat taisteluistaan vakuutusyhtiöiden kanssa. Nyt on siis meidän vuoro... Täytyy jatkaa asian selvitystä. Miten täältä muuten voi päästä pois? Pitääkö ottaa pankkilaina, että saisi hengenvaarallisessa tilassa olevan isoveljen kotiin? Vai jäädä kuolemaan Puolaan?

 

Iltapäivällä veljekset soittavat tutulle lääkärille Suomeen, joka kehottaa testaamaan istumisen kestämistä sairaalassa. Jos isoveli pystyisi istumaan nousun ja laskun ja makaamaan lennon ajan muuten. Näin paluu voisi tapahtua normaalilennolla maanantaina alkuperäisen suunnitelman mukaan. Suomessa voisi sitten tilata ambulanssin.

 

Toivo syttyy veljesten sydämissä. Jospa he sittenkin pääsisivät maanantaina kotiin.

 

Työaika on jo päättynyt ja ylilääkäri poissa. Pikkuveli puhuu apulaislääkärin kanssa. Jos lähdemme maanantaina, saammeko paperit sairaalasta mukaan? Entä todistus että saa matkustaa?

Ei he koskaan sellaisia ole kirjoittaneet, apulaislääkäri ihmettelee. Mihin sitä tarvitaan?

 

Myöhemmin isoveli saa tietää, että ylilääkäri tulee huomenna klo 16 tapaamaan pikkuveljeä. Silloin täytyy olla paikalla.

 

Klo 19.42 SOS ilmoittaa pikkuveljen vakuutuksen IF:ssä kattavan hänen hotellin ja lennon, mikäli hän ei pääse alkuperäisen suunnitelman mukaan palaamaan kotiin maanantaina.

 

Illalla myöhään on Suomen Brasilia-matsi. Sinne mennessään pikkuveli on apealla mielellä. Onneksi se on niin hyvä ottelu, että isommat ongelmat unohtuvat hetkeksi. Vieressä istuu suomalainen pariskunta, pikkuveli juttelee heidän kanssaan niitä näitä lentopallosta ja muusta.

 

Pikkuveljellä on mukanaan lappu, jossa lukee isoveljen nimellä Tsemppiä. Jospa hän näkisi sen seuratessaan matsia tietokoneelta. Huonekaverinsa avustuksella hän pystyy katsomaan ottelun. Jossain välissä yhteys katkeaa, mutta näkee hän suurimman osan.

 

Tunnelmaltaan tämä on kaikkein paras matsi. Suomalaisia on tullut paikalle paljon lisää ja sen kuulee. 

 

Jo alkuverryttelyssä näkyy Brasilian ja Suomen ero. Avustajat saavat suomalaisten verryttelylyönnit kentän reunalta usein kiinni. Brasilialaisten verryttelylyöntejä he eivät saa kiinni, vaan ne menevät katsomoon. Suomalaiskatsomossa tuumataan, että taitaa tulla turpiin ja kunnolla.

 

Sitäkin suurempi on riemu kun Suomi pystyy oikeasti laittamaan hanttiin brasseille. Katsomo huutaa koko ajan, hiljaisia hetkiä ei vietetä. Huutosakin vetäjä seisoo, kävelee, taputtaa ja innostaa suomalaiset hurmiolliseen kannustukseen.

 

Matsin jälkeen on puolen tunnin odottelu ennen bussia, joka vie hotellille. Pikkuveli kuvailee pelaajien venyttelyä. Oli kiva ottelu, mutta hänellä on huono sisäinen fiilis. Tuntuu hyvin, hyvin yksinäiseltä. Sisimmästä nousee rukous, että olisipa kiva tavata joku tuttu ihminen, jonka kanssa kasvotusten puhua tapahtumista. On niin orpo olo.

 

Hotellille saapuessa pikkuveli käy viemässä kamppeet huoneeseen ja palaa sitten ala-aulaan hakemaan jotain juotavaa. Ulko-ovesta tulee juuri silloin sisälle tutunnäköinen ihminen. Hei, sehän on mukava asiakas, jonka pikkuveli on viimeksi tavannut pari-kolme vuotta sitten. Mikä hämmästynyt ja iloinen kohtaaminen! Miehet sopivat tapaamisen huomiselle. Hän on ensimmäinen ihminen paikan päällä, jonka kanssa pikkuveli voi tuulettaa tunnelmiaan ja kertoa kaikesta. Tuntuu hyvältä puhua ihmisen kanssa, jolta saa myös rukoustukea.

 

Sairaalassa isoveljeä vaivaava tukiliivi otetaan yöksi pois. Jos pystyisi nukkumaan paremmin.

 

 

 

Vapaus on tärkeä mittari #JeSuisCharlie

Väkivallalla eri mieltä olevia vastaan ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.

Erilaisia ilmiöitä, opetuksia, ismejä, oppeja, teologioita ja omia mielipiteitään arvioidessa yksi tärkeä arviointiperuste on vapaus. Pyritäänkö tällä ottamaan pois ihmisen vapaus? Rajoittaako tämä omantunnon vapautta? Onko tämä pakottamista, manipulointia tai uhkailua?

Missä Herran Henki on, siellä on vapaus.
-Raamattu

#JeSuisCharlie

Kirjahyllyn monipuolinen ruokavalio

Joulun- ja uuden vuoden tienoilla ehti myös lukea. Tällä kertaa lukuruokavalio oli virkistävän monipuolinen: Elisabeth Rehnin elämä, Tarja Halosen lehdistöpäällikön muistelmat, pari islantilaista dekkaria, Ann Lamottin riemastuttava kirja rukouksesta (Auta, kiitos, vau -sopii niille, joita rukous pelottaa), Auguste Renoirin elämä. Niin, ja koko perheelle olen lukenut ääneen ihmissyöjistä...

Nyt vielä reissussa ollessani käväisin katsastamassa onko rakkaan tätini kodissa kaikki kunnossa. Siellä on mitä mielenkiintoisimmat kirjahyllyt. Niistä löytyy niin historiaa, biologiaa, luonnontieteitä, politiikkaa, kaunokirjallisuuden klassikoita, suomalaisia ja ulkomaisia romaaneja, afrikkalaista kirjallisuutta, runoutta, ekologiaa, eri maita käsitteleviä kirjoja, filosofiaa, teologiaa ja hengellistä kirjallisuutta.

Niitä hyllyjä tutkaillessa nousee syvä kiitollisuus tädistäni ja hänen nyt jo edesmenneestä miehestään. Heidän kirjahyllyissään konkretisoituu anti, joka heillä on ollut jakaa minun ja serkkujeni kanssa: monipuolinen kiinnostus elämään, avoin ja utelias mieli, tieteen, kirjallisuuden ja hengellisyyden sopusuhtainen ja viehättävä yhdistelmä. Heistä välittyi sekä avara sivistys - myös sydämen sivistys - että elämänilo. Ja keskinäinen rakkaus.

Kirjahyllyn äärellä ymmärsin mikä merkitys tällä minusta hyvin puoleensavetävällä yhdistelmällä on minuun ja omaan hengellisyyteni ollut. Jos voisin edes osaa siitä elää todeksi omassa elämässäni ja jopa siirtää eteenpäin, niin voin olla tyytyväinen.

Heidän oma lapsensa, serkkuni, kuoli hoitovirheen vuoksi synnytyksessä. Surunsa he käänsivät rakkaudeksi lapsensa serkkuja kohtaan. Se tarkoitti rymysakin erä- ja hiihtoreissuja, hulvattomia sketsi-iltoja, väitöskirjan tekoon osallistumista kirkkojen ullakoilla, monenlaista juniin ja urheiluun liittyvää, monenlaisia kilpailuja (urheilu-, syöminen, runon kirjoittaminen ja ties mitä), pelejä, leikkejä, ääneen lukemista, rukouksia, kirkossa käyntiä, yhteisiä matkoja, jännittäviä tarinoita eri puolilta maailmaa, mielenkiintoisia keskusteluja, kiinnostusta elämäni asioihin. Mikä etuoikeus on ollutkaan olla heidän rakkautensa kohteena.

Tällä kertaa kirjahyllystä tarttui mukaani muistelmia Ukrainasta, romaani Amerikan kiinalaisista, afrikkalainen romaani, tietoa dinosauruksista ja hartauskirja.

Tätini on muuten tehnyt tutkimustyönsä afrikkalaisesta kirjallisuudesta ja kirjoittanut aiheesta Parnassoon. Satuin joku kerta löytämään artikkelin hyväksyntäkirjeen ja olin hyvin vaikuttunut! ;-)

Täytyy siis perehtyä Ngugi wa Thiong'oon ja muihin afrikkalaisiin kirjailijoihin. Harmi vaan, että arki alkaa ja tarttis tehrä vissiin jotain muutakin kuin lukea kirjoja.

Joulupöydän leppoisa erikoisuus

Joulu meni mukavan leppoisasti. Saatiin jouluateriakin kasaan.

Nuori, 13 v. loihti pari upeaa kasvisruokalajia, joihin oli matkanvarren Stockmannilta löytynyt aineksetkin.

Kalkkuna kuuluu jouluperinteisiimme. Tänä vuonna se oli erityisen murea ja onnistunut.

Mutta olihan meillä kalkkunan paistossa pari raudan lujaa ammattilaista. Toisen ammattitaito siirtämisessä on hyvin hyödyllistä kalkkunan paistossa. Kun siihen lisätään uusi advanced-koulutus, johon on kuulunut mittava määrä lihakseen pistämisen seuraamista, niin käyttökelpoisuus kalkkunan valmistuksessa lisääntyy entisestään. Paistamisen jälkeen oli käyttöä toisella ammattilaisella, jonka repertuaariin kuuluu leikkaaminen. Näin herkku saatiin hyvin nälkäisiin suihin.

Oli meillä suunnitteilla myös erikoinen marenkijälkiruoka, mutta sen valmistamiseen ei tehokeittiöjoukkiomme ennen ateriaa ehtinyt. Joten nautimme taatusti eksoottisen jouluaterian jälkiruoan, jota ei taida olla nähty kovin monessa joulupöydässä. Eikä varmasti ainakaan anoppilassa. Ikinä.

Minä ja nuori hiippailimme pakastearkun luo ja kaivoimme kaikille omat suklaatuutit. Hyvää oli ja tunnelmallista myös. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava joulu.

PS. Suurkiitos tädille, joka oli käynyt etukäteen urakoimassa laatikoiden ja siivouksen parissa.