Viidesluokkalaisen matikanläksyt

Muksulla, 10 v. oli matikanläksynä kolme geometrian tehtävää. Hän teki ensimmäisen, mutta tarvitsi apua toiseen. Paikalla ollut pappa laski tehtävän. Sitä näytettiin pitkän matikan suorittaneelle iskälle, jonka mielestä pappa oli piirtänyt väärin.

Jotta kakkostehtävä voitaisiin ratkaista oikein, täytyi varmistua oliko muksu ratkaissut ensimmäisen tehtävän oikein. Iskän mielestä se oli väärin.

Pappa, iskä ja setä keskustelivat tehtävästä. Pappa laski uudestaan. Iskä pohti asiaa ja esitti teorian äidille, jonka mielestä se kuullosti järkevältä.

Tässä vaiheessa käännyttiin yliopisto-opiskelijoiden puoleen maan toisella laidalla. Toinen heistä opiskeli matematiikkaa yliopistossa aiemmin ja toinen nyt. Ongelma esitettiin heille eivätkä he osanneet sitä ratkaista.

Seuraavaksi soitettiin vuosikymmeniä matematiikan lehtorina toimineelle. Hän  pohti vähän aikaa, mutta osasi sitten ratkaista tehtävän ja selittää sen niin että iskä ymmärsi. Muksu ei ymmärtänyt selitystä, mutta kävi kuitenkin ilmi että hän oli ratkaissut tehtävän oikein.

Myöhemmin yliopisto-opiskelijat soittivat. Hekin olivat ratkaisseet tehtävän, mutta monimutkaisemmalla tavalla.

Toisen ja kolmannen tehtävän ratkaisua ei kukaan enää jaksanut edes yrittää.

Täytyy todeta, että on se vaan hyvä juttu, että itse on jo suorittanut peruskoulun. Mitenköhän sitä kävisi, jos joutuisi vielä viidennelle luokalle? ;-D

Äiti on raukka

Päivään oli sisältynyt puuronkeittoa, kouluunmenoa, autonvientiä korjaamoon, päiväkotiin vientiä, päiväkodin linnanjuhlat, toimistotyötä, muita töitä, lämpötolpan kanssa sähläystä, appivanhempien vierailua, asioiden hoitoa kaupungilla, tekstiviestejä, jotka eivät olleet menneet perille, auton hakua korjaamolta, lapsen hakua päiväkodista, perheen patistamista, iloiset ylioppilasjuhlat, tunneryhmä, ostoksia, synttärijuhliin valmistautumista ja ajelua.

Lopuksi vielä haettiin korjaamon pihasta laina-autoon unohtunut turvaistuin. Koko perhe istui autossa. Kello oli pian yhdeksän illalla.

Iskä: Onneksi huomenna ei tarvitse mennä töihin...
Muksu, 10 v.: Eikä kouluun!
Mukula, 4 v.: Eikä mun kerhoon!
Äiti: Nii-in.
Muksu: Tartteeko äidin tehdä töitä tietokoneella itsenäisyyspäivänä?
Äiti: Ehkä...
Muksu: Äiti joutuu tekemään töitä itsenäisyyspäivänä!Äiti on raukka!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille raukoille ja muillekin.

Joulunodotus räjähtää käyntiin

Joulukausi lähtee käyntiin oikein rynnistyksellä.

Pari päivää sitten alkoivat joululaulut soimaan lasten toimesta. Joulukuu aloitetaan järjestämällä nuorten pikkujoulut meillä. Eilen lapset sanoivat useaan otteeseen: äiti, et ole vieläkään laittanut joulukoristeita...

Tänään siis täytyy.

Joulunodotuksessa olemme jo useana vuonna käyttäneet kotonamme Ann Voskampin tekemiä A Jesus Advent Celebration -hartauksia. Siellä on kullekin päivälle raamatunteksti, lyhyt syvällinen kirjoitus ja kuva, jonka voi ripustaa vaikka joulukuuseen, muuhun kasviin tai, kuten meillä, kiinnitämme ne seinälle, isoon paperiin piirrettyyn "Iisain vesaan".  Laitan kuvan joulutaskukalenteriin (tai ohjeet miten sen löytää jostain päin taloa).

Lapset odottavat näitä hetkiä kovasti. Tunnelmaa lisää Marian ja Joosefin matkan seuraaminen "kynttiläkranssin" (vai miksi sitä suomeksi oikein sanoisi) kanssa. (Tästä tietoa sekä hartauksista että kynttiläjutskasta.)

Meidän homssantuuperheemme (lue: vanhemmat) eivät tietenkään saa aikaiseksi sellaista ihmettä että tekisimme tämän säntillisesti joka päivä niin kuin tarkoitus on. Mutta sitten välillä aina kiritään useampia.

Hyvää odotusta! Jeesus riittää.

PS. Joulukuumarina: Olen vihdoin taipumassa lasten toiveeseen suklaajoulukalenterista. Olisin ostanut sellaisen Prismasta, mutta tarjonta oli puisevan kamalaa. Aiheena oli muumi, joku tvhahmo ja jotain muuta täysin ei-jouluista. Oli yks joulupukkikalenteri, mutta se oli ruma. Ei minulla mitään muumeja vastaan ole, päinvastoin diggaamme niitä kyllä. Mutta miten ne liittyvät jouluun? Minun mielestä joulukalenterin pitää olla jouluinen - jotain seimi-, tietäjä-, tähti- tai vaikka tonttu/joulupukkijuttuja. Löytyykö jostain suklaakalenteria näistä aiheista (jotka kaupan päälle voisivat olla edes lähes kivan näköisiä)?

No onhan niitä

Äiti kiinnittää aamulla mukulan, 4 v. turvavyötä autossa.

Äiti: Kuka on äidin kulta?
Mukula: Minä.
Äiti: Oikein! Kuka muu on äidin kulta?
Mukula: Muksu.
Äiti: Oikein! Kuka muu on äidin kulta?
Mukula: ... iskä.
Äiti: Oikein!
Mukula: Äidillä on paljon kultia.
Äiti: No niin on.
Mukula: Mutta mä oon halipusukulta. [Pussaa ja halaa äitiä.]

Kirjeenvaihtoa

Mukula, 4 v. tuo äidille legoihin kuuluvan avautuvan oven.

Mukula: Tässä on sulle kirje. Lue se!
Äiti: "Onpa äiti ihana ja mukava." Ihana kirje, kiitos! [On kirjoittavinaan lego-oveen.] Mäkin kirjoitan kirjeen. [Vie kirjeen mukulalle.] Ole hyvä, tässä on sulle kirje. Lue se!
Mukula: "Onpa mukula ihana ja kiltti."

Sitä ei voi ihan lyhyesti sanoa

Isä lukee ääneen äidiltä saamaansa isänpäiväkorttia, jossa äiti kertoo miten hän arvostaa ja rakastaa isää ja on iloinen siitä, että hänen lapsillaan on maailman paras isä.

Mukula, 4 v.: Olipa pitkä.

Vielä parempi pehmolelu

Äiti ja mukula, 4 v., makaavat sohvalla lähekkäin.

Mukula: Äiti on vielä parempi pehmolelu.

Näköttömät

Iskä ja äiti tulevat kotiin. Muksu, 10 v. ja mukula, 4 v. raportoivat miten on mennyt aika kahdestaan kotona.

Mukula: Me leikittiin kotia. Meillä on koululeikki kesken.
Äiti kysyy muksulta: Mikäs opettaja sää oot?
Muksu: En mikään. Mä oon oppilas.
Mukula: Mä en oo mikään opettaja.
Äiti: No kukas teitä opetti?
Mukula: Näköttömät.

Meillä asuu superkokki

Kirkosta tultua muksu, 10 v. laittoi ruoan perheelle.

Mukula, 4 v.: Ihana lounas! Näin hyvää ruokaa ei saa ravintolassa.

Mä rakastan kirkosta

Aamulla kirkkoon lähtiessä riemuitsi mukula, 4 v.: Mä rakastan kirkosta! Siellä on mun kaverit!

Jep. Tosi tärkeetä. Olen ikikiitollinen, että lapsillamme on kavereita kirkossa. Jos niitä ei ole, kannattaa niitä tehdä. Vanhempien kannattaa olla aktiivisia ja luovia auttaessaan lapsia tutustumaan toisiinsa. Ja kutsua voi mukaan vaikka kavereita muistakin ympyröistä.

Koen itse tämän asian hirmuisen tärkeäksi, sillä olen kasvanut paikassa, jossa oman seurakunnan piirissä ei ollut muita lapsia. Niinpä kuljimme 100 km matkan kirkkoon, jossa oli lapsia. Kiitos vanhemmilleni siitä! Vähän isompana kaukonäköiset aikuiset laittoivat minut pitämän kerhoa pienemmille ja oman kokoiseen kerhoon pyysin kavereitani mukaan. Oi niitä hauskoja leirejä ja matkoja...

Ja jos jostain syystä siellä kirkossa on vaan vaikka yksi lapsi, niin hyvät aikuiset kiinnittäkää häneen erityistä huomiota. Sekin on lapsista mukavaa.