Muksulla, 10 v. oli matikanläksynä kolme geometrian tehtävää. Hän teki ensimmäisen, mutta tarvitsi apua toiseen. Paikalla ollut pappa laski tehtävän. Sitä näytettiin pitkän matikan suorittaneelle iskälle, jonka mielestä pappa oli piirtänyt väärin.
Jotta kakkostehtävä voitaisiin ratkaista oikein, täytyi varmistua oliko muksu ratkaissut ensimmäisen tehtävän oikein. Iskän mielestä se oli väärin.
Pappa, iskä ja setä keskustelivat tehtävästä. Pappa laski uudestaan. Iskä pohti asiaa ja esitti teorian äidille, jonka mielestä se kuullosti järkevältä.
Tässä vaiheessa käännyttiin yliopisto-opiskelijoiden puoleen maan toisella laidalla. Toinen heistä opiskeli matematiikkaa yliopistossa aiemmin ja toinen nyt. Ongelma esitettiin heille eivätkä he osanneet sitä ratkaista.
Seuraavaksi soitettiin vuosikymmeniä matematiikan lehtorina toimineelle. Hän pohti vähän aikaa, mutta osasi sitten ratkaista tehtävän ja selittää sen niin että iskä ymmärsi. Muksu ei ymmärtänyt selitystä, mutta kävi kuitenkin ilmi että hän oli ratkaissut tehtävän oikein.
Myöhemmin yliopisto-opiskelijat soittivat. Hekin olivat ratkaisseet tehtävän, mutta monimutkaisemmalla tavalla.
Toisen ja kolmannen tehtävän ratkaisua ei kukaan enää jaksanut edes yrittää.
Täytyy todeta, että on se vaan hyvä juttu, että itse on jo suorittanut peruskoulun. Mitenköhän sitä kävisi, jos joutuisi vielä viidennelle luokalle? ;-D
2 kommenttia:
HUU!Muksulle APLODIT!
Oh-hoh! Näyttää olevan perhettä yhdistävä juttu tuo matikka... Hyvä niin :)
Lähetä kommentti