Toisaalta taas emme oikein tiedä miten suhtautua kun saamme jotain. Vaivaannumme ja sanomme "no ei olisi tarvinnut..." Pohdimme miten lahjan voi korvata ja harmittelemme jos emme ole itse antaneet vastaavaa lahjaa. Vähän epäilyttävääkin saaminen voi olla: mitäköhän tässä on oikein takana? Vastaanottaminen on yllättävän vaikea taito.
Joulun merkitys on antamisessa. Ei siinä kuka meistä antaa eniten tai osaa valita parhaat lahjat, vaan siinä mitä Jumala ihmiselle antaa. Kristillisen uskon ydin ja suuri mysteeri on Jumalan antamisessa: hän antoi itsensä, tuli ihmisten luo ihmisenä. Hän oli valmis luopumaan, jotta voi rakentaa läheisen yhteyden ihmiseen ja lahjoittaa ikuisen elämän. Seimen lasta katsellessamme on hyvä pohtia hänen lahjansa suuruutta: Jumala joka on avuton ja haavoittuvainen -koska rakastaa meitä.
"Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja." (Ef. 2:8) Tästä joulussa on kysymys. Ja sen vastaanottamisen opettelemisesta.
[Julkaistu Viitasaaren sanomissa 18.12.2006]
3 kommenttia:
Joulun lahjojen antamisperinne ei kovin monilla ole tiedossa, tai ainakaan mielessä, kaupallisen joulun lähestyessä.
Tietäjien tuomat lahjat olivat ehkä lahjoina pyyteelliset; he uskoivat lapsesta tulevan maallisesti merkittävän kuninkaan.
Kristillisesti ajatellen joulun lahjojen antaminen on karannut käsistä. Joka joulu aiheutamme tavallistakin suuremman haavan maapallolle.
Kiitos tästä lyhyestä, mutta puhuttelevasta kirjoituksesta.
Hannes: olet oikeassa. Tavara-antamisen sijasta voisimme antaa enemmän muunlaisia lahjoja ja lopettaa lahjojen antamisen "pakon" tai "tavan" vuoksi. Meidän perheessä on stressikin helpottanut kun on yhteisestä sopimuksesta luovuttu siitä että kaikki antavat lahjan kaikille. Sen sijaan laitamme yhdessä sopimaamme hyvään tarkoitukseen rahaa. Tulee oikeasti hyvä mieli - ja stressiä on paljon vähemmän.
Antamisen sijasta voisimme keskittyä lahjoista suurimman vastaanottamiseen. Tekisi hyvää myös luonnolle.
Kimmo: kiitos. Siunausta alkaneelle vuodelle.
Lähetä kommentti