22.12.06

Joulukortti

Tämä on meidän perheen joulukortti ystäville, sukulaisille, seurakuntalaisille, tuttaville, asiakkaille ja blogin lukijoille. Tänä vuonna emme ole lähettäneet joulukortteja emme etanapostilla emmekä sähköpostilla. Tietokoneeni on kyllä jo saapunut sairaalasta uuden kovalevyn kera, mutta ohjelmien ja tietojen uudelleen asentaminen jää ensi vuoteen. Uusi vuosi, uusi kovalevy... Ette ole siis edes saaneet sähköpostia siitä että joulutervehdyksemme on täällä. Kiva kun olet osannut saapua paikalle joulukorttiasi lukemaan!


Haluamme sydämestämme toivottaa sinulle ja perheellesi aitoa joulurauhaa ja siunausta vuodelle 2007. Olemme kiitollisia rakkaudestanne, tuestanne, ajastanne, monesta naurusta ja kyyneleistäkin, unelmista, ihmisenä kasvamisesta ja yhdessäolosta niin oikeassa elämässä kuin täällä blogissakin. Olemme rikkaita, koska sinä olet ollut siunauksena elämässämme. Aito, sydämen pohjasta tuleva kiitos sinulle.

Joulukuu on kulunut jouluisissa merkeissä, on ollut päiväkodin joulutapahtumia ja oma joulunäytelmä on pitänyt kiireisenä. Tulemme juuri näytelmän viimeisestä näytöksestä kiitollisin mielin. Joka näytöksessä on ollut enemmän väkeä ja tänään oli aivan täyttä. Jouduin jopa sanomaan joillekin ihmisille että enää ei pääse sisään, kirkko on täynnä. Ennen kaikkea hyvältä tuntui se että yleisö eläytyi mukaan tapahtumiin, oli naurua ja silmäkulmiakin taisi kostua. Joulun sanoma on koskettava ja mullistava.

Näin pienen seurakunnan pastorina olen nöyrän kiitollinen jokaisesta yli kolmestakymmenestä jotka tekivät tämän näytelmäprojektin mahdolliseksi. (Pastorin tehtäviin kuului vain valokuvaus, mainostuksen organisointi ja eteispalvelu.) Olen kiitollinen Jumalan antamista lahjoista ja rohkeudesta laittaa ne käyttöön. "Jumalan on kunnia korkeuksissa..." (Luukas 2:14)


Muista kuluneen vuoden kuulumisista... No, niistä voi lukea lisää tästä blogista. ;-)

Tämän joulukauden koskettavin jouluseimi oli päiväkodin joulujuhlassa. Mariaa ja Joosefia esitti aito, umpirakastanut kihlapari, joka jätti lähtemättömän jäljen meihin. Heissä konkretisoitui monitahoisesti se mistä kristillisessä joulussa on kysymys: Jumala antoi itsensä koska jokainen ihminen on hänelle tärkeä ja rakas.

Katsokaa tätä kuvaa ja tulkaa siunatuiksi (kuvaa klikkaamalla sen näkee suurempana). Hyvää joulua toivoo pastorin poppoo.

Joulukuu 2006

5 kommenttia:

Pirkko kirjoitti...

Kiitos joulutervehdyksestänne. Kiitos yhtdessäeletystä vuodesta kanssanne Taivaan Isän turvissa. Siunattua Joulunaikaa, rauhaa ja iloa rakkaiden parissa.Kiitollisina kaikista menneistä kokemuksista, kodin rauhasta ja turvallisuudesta nauttien joulutervehdyksemme Tikkalasta!

Pirkko ja Pekka porukoineen

Anonyymi kirjoitti...

Petti and Ansku: Hello from the US! Hilja is so big! Such a change from the baby who lived in Boston during the whole "Boston / Harvard" period. It's good to have this report on your lives! (To bad I can't read it, bu thanks for the long Christmas "card".) Perrti, would yu mind traslating your entire blog? If you could hae that done by next Friday, hat woud be great :)

-pete, husband of Aila. (ailandpete@yahoo.com)

Anonyymi kirjoitti...

Vielä kerran haluaisin toivottaa:
Hyvää Joulua
ja
Onnellista Uutta Vuotta 2007
Tässä kertomus: "Jouluinen matka diasporassa"

http://olavi.catholic.fi/html/joulu_2006/joulu_2006.html

Terv. ZHuber

Ansku kirjoitti...

Pirkko ja Pekka: kivaa että olette takaisin Afrikasta. Iloitaan yhdessä alkaneesta vuodesta.

Pete, husband of Aila: it's Ansku's blog, but if Pertti wanted to translate it, I certainly wouldn't mind... ;-) It would be faster, I suspect, if you use your own personal translator at home. A more permanent solution, though, would be for you to learn Finnish. It's not that hard...

Your kids are big, too, and way cute, thanks for the picture. So when's your next trip to Finland?

ZHuber: lämmin kiitos toivotuksista ja kauniista diasporakertomuksesta. Siunausta tuleville matkoille. Koska pidetään valokuvanäyttely?

Anonyymi kirjoitti...

Kohta olen sapattivapaalla mutta syksyllä/vuoden lopussa voimme keskustella asiasta lisää.
Terv.
ZHuber