22.12.06

Kenen joulu?

Tässä vaiheessa joulunalusviikkoa alkaa Alko tietää ovatko sen myyntiodotukset toteutuneet. Tällä viikolle on on odotettu 2,2 miljoonaa asiakasta ja koko joulukuun myynniksi 165 miljoonaa euroa. Se on viisi miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Jo viime vuonna Suomen kansa teki historiaa ja kulutti alkoholia ennätysmäärän 604 miljoonaa litraa. Jos tämä määrä jaetaan yli 15-vuotiaiden suomalaisten kesken on absoluuttinen alkoholin kulutus 9,95 litraa asukasta kohden eli 50 kossupulloa per nenä. (Sunnuntaisuomalainen 17.12.2006, s. 25)

Joulua edeltävällä parilla viikolla alkoholin myynti kasvaa 90 %. Joulu on siis suomalaisten ryyppyjuhla. Minä kun luulin että joulu on erityisesti lasten juhla.

Joka kymmenes suomalainen on kasvanut kodissa, jossa liiallinen alkoholinkäyttö tai vanhempien muu päihdeongelma on aiheuttanut lapsille haittaa ja ongelmia, kertoo Sunnuntaisuomalainen myös. Se on aika paljon suomalaisia ja saattaa olla että tuossa luvussa ovat mukana vain ne selkeimmät ja helpoimmin havaittavissa olevat haitat.

Pastori on nyt saarnatuulella ja haluaa muistuttaa siitä miten joulu lastenjuhlana ei sovi lainkaan jouluun ryyppyjuhlana eikä edes tissuttelujuhlana.

Lapsi odottaa joulua. Katso lasta: silmien säihke, ilo, jännitys, poskien puna. Joulu on iso juttu. Lasten jouluilo tuo aikuisellekin jouluilon. Kuka päättää lapsen joulutunnelmasta? Aikuinen. Tässäkin asiassa lapsi on aikuisen vallassa.

Jo pienikin alkoholimäärä muuttaa aikuisen olemusta, käytöstä ja hajua. Jo pienikin lapsi aistii sen selkeästi - ja pelkää. Aikuisen vielä ihan normaalina ja sivistyneenä pitämä alkoholinkäyttö hämmentää lasta ja pilaa lapsen joulutunnelmaa. Aikuinen ei ole aivan oma itsensä ja se on lapsesta pelottavaa. Lapsi rakastaa vanhempaansa ihan omana itsenään.

Lapsi myös luontaisesti kantaa huolta vanhemmistaan. Lapsetkin osaavat jo pelätä mitä juopottelusta seuraa - tunnelma pilalla, rähinää, riitaa ja enemmänkin... Lyökö isi taas äitiä? Alkaako äiti rähjätä vai murjottaa?

Kannatan tätä kampanjaa. Aikuinen valitsee lapsen joulutunnelman. Jos alkoholia on juotava, tee se joskus muulloin kuin jouluna jo ihan lapsesi tähden. Se on rakkautta.

Jos alkoholi voittaa lapsen joulunvietossa on se -suomeksi ja suoraan sanottuna- itsekkyyttä. Lapsi tajuaa kyllä asioiden tärkeysjärjestyksen ja aikuiseksi kasvettuaan riittää terapiassa puhuttavaa siitä kun vanhempi rakasti pulloa enemmän kuin häntä.

Jos juhlatunnelmaan ei pääse ilman huikkaa, on syytä katsoa pitkään peiliin ja hakea apua. Anna lapselle raitis joulu -oikea joulu.

Ihan aikuisten oikeesti.



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin! Olen samaa mieltä, hyvä kirjoitus. Onneksi omat vanhempani ovat aina olleet täysin alkoholittoman linjan noudattajia.. :) Se on lasten onni, ja varmaan myös parisuhteen..?

Tunnelmallista Joulua! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit tärkeästä asiasta, kunpa vain tavoittaisi mahdollisimman monta joulunviettäjää. Hyvää joulua Muksulle ja kaikille Muksun rakkaille, Sinullekin!

Pirjo kirjoitti...

Kirjoititpa hyvästä aiheesta. Isäni on alkoholisti, tiedän mitä pelko on. Kiitän Jumalaa siitä, että omassa perheessäni ilo elämään löytyy selvin päin. Teille oikein hyvää ja siunattua juhla-aikaa!

Ansku kirjoitti...

Kiitos tuestanne ei-niin-suositulle mielipiteelleni. Toivon että teillä on ollut hyvä ja iloinen juhla-aika. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!