Tänään olin siunaamassa haudanlepoon vielä liian nuoren ihmisen, harvinaisen helmen. Suru ja järkytys ilmenevät kussakin meistä eri tavoin, painellen kipeitä kohtia omassa elämässämme. Kaipaus, rikkoutuneet unelmat, masennus, väsymys, turvattomuus, oma heikkous ja rikkinäisyys pulpahtavat pintaan. Mutta niin tulevat myös ilo, nauru, hyvät muistot, ystävyys, käsitys kunkin ihmisen mittaamattomasta arvosta ja eheyttävät kyyneleet. Armon varaan nojautuminen tekee sekä kipeää että parantaa.
Jokaisen suru on ainutlaatuinen ja erilainen, silti surun kokemuksemme on yhteinen ja samankaltainenkin.
Yhden poistuminen tuo toiset yhteen ja luo uusia yhteyksiä ihmisten välille. Elämä löytää uomansa.
Nyt olet levossa tietämättä mitään ahdistuksesta ja tuskasta. Tavataan ylösnouosemuksen päivänä, jolloin kaikki on toisin.
Synkän ilman keskelle saatu saattopäivän auringonpaiste muistuttaa Elämän voimasta.
Kahden kerroksen väkeä. Loistava idea laittaa lapset pöydän alle ruokailemaan. Toisille on jännää, toisille tilaa ja moskat keskittyvät yhdelle alueelle.
Joistakin asioista ei selviä kuin yhdessä.
Tässä porataan voikukkamuhennosta.
Syvä ilonaihe on tämänpäiväinen vanhempieni 40-vuotishääpäivä. Miten iloinen olenkaan, että vietätte sitä yhdessä kaikista myötä- ja vastoinkäymisistä huolimatta ja rakastatte meitä liittonne seuraamuksia. Kiitos elämän lahjasta ja rakkaudesta.
2 kommenttia:
Elämä Pastorin blogissa vaikuttaa hämmästyttävän samankaltaiselta omaani verrattuna. Samanlaisia asiota pohdimme, samantapaisista asioista iloitsemme. Jopa monet kuvistasikin voisivat olla minun ottamiani. Kun seuraan blogiasi, niin yhä enemmän pohdin sitä miksi me emme voisi löytää toisiamme myös saman Jumalan väkeen kuuluvina ihmisinä? Luterilaisen kirkon pappina tiedän kyllä opilliset eromme, mutta onko niillä kuitenkaan lopulta niin suurta väliä? Miksi kaikkien pitäisi uskoa samalla tavalla?
Kyselen suuria kysymyksiä. En odota, että sinulla olisi niihin yksiselitteisiä vastauksia. Kysymykseni kuuluvat sarjaan "Elämää suuremmat".
Hei Kimmo, erinomainen pohdinnan aihe! Palaan asiaan, nyt väsyttää liikaa että jaksaisi ajatella syntyjä syviä. :-)
Lähetä kommentti