26.9.05

Ysikymppisissä on tyyliä, osa 2

Toinen ysikymppinen odotti minua oven suussa. Hän huomaavaisesti halusi säästää iltavuorossa olevaa kahta kiireistä hoitajaa ohjaamalla minut itse huoneeseensa.

Keskustelimme vilkkaasti eri asioista, menneistä ja nykyisistä. Rukoilimme yhdessä useaankin otteeseen ja vietimme ehtoollista.

Hän kertoi hengellisestä elämästään, jota hän ylläpitää lukemalla, laulamalla ja rukoilemalla. Laaja rukouslista on käytössä. Iltaisin jos ei saa unta tai jos herää yöllä on hyvä rukoilla, ääneen tai hiljaa. Kyllä tulisi aika pitkäksi ellei olisi yhteyttä ylöspäin, totesi hän.

Hän oli kovasti rukoillut että pääsisin hänen luonaan käymään ja että hän saisi ehtoollista samana päivänä kuin seurakunta muutenkin. Alunperin minun ei pitänyt päästä hänen luokseen, sillä tarkoituksena oli lähteä Helsinkiin. Mutta monenlaisen yllättävän mutkan tähden matka peruuntui perjantai-iltana ja vierailu hänen luokseen tuli mahdolliseksi. Ysikymppisen isoäidin rukoukseen vanhainkodissa vastattiin.

Ei kommentteja: