Eilen kävin viemässä ehtoollista kahdelle yli 90-vuotiaalle. Olen kovasti tykästynyt 90-vuotiaisiin. Useimmat tuntemistani ovat positiviisia ja mukavia ihmisiä, joiden tapaamisesta tulee itsellekin hyvä mieli.
Toinen heistä ei enää pysty juurikaan puhumaan, mutta nyökkäyksillä ja silmillään hän osoittti olevansa läsnä ja tietoinen siitä mitä tapahtuu. Hänen ollessaan vasta 89-vuotias kommentoin kerran hänelle hänestä huokuvasta myönteisyydestä. Hän katsoi minuun veitikkamaisesti ja tuumasi: "Mitäs sitä huolehtimaan kun tulevaisuus on taattu?"
Tällä kertaa lähtiessäni hänen luotaan katsoi hän minua, liitti kätensä yhteen ja puristi niitä kevysti. Tiesin sen tarkoittavan yhteistä toivoamme ja uskoamme armahtavaan Jumalaan. Heikosta kunnosta huolimatta toivo ei ole hävinnyt mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti