10.6.05

Kansa äänestää väärin!

En malta olla kommentoimatta politiikkaa. Se kun on käynyt vähän mielenkiintoisemmaksi kun Ranska ja Hollanti repäisivät äänestämällä EU:n perustuslakia vastaan.

Voi voi, valitellaan nyt. Kansa äänesti väärin. Kansa äänesti jostain muusta kuin perustuslaista. Kansa sekoittaa asiat. Kansa otti kantaa sisäpolitiikkaan, ei niinkään perustuslakiin. "Ranskalaiset ja hollantilaiset äänestivät Turkin EU-jäsenyyttä vastaan, vaikka kysymystä ei edes esitetty kansanäänestyksissä", väittää Suomen Kuvalehti.

Täytyy myöntää että en ole lukenut perustuslakiehdotusta, joten en ota siihen tässä kantaa. Jos pääsisin siitä äänestämään, lukisin sen kyllä. Mutta Suomessa ei uskalleta päästää kansaa kovin usein kertomaan mielipidettä tämän tyyppisistä asioista kansanäänestyksissä. Onhan vaarana että mekin äänestäisimme väärin.

Silloin kun EU-jäsenyydestä äänestettiin, oli hallituksella ja medialla vahva viesti: koulutetut, älykkäät kaupunkilaiset äänestävät kyllä; kouluttamattomat, tyhmät maalaiset äänestävät ei. Ihmettelin silloin että eikö kansan älykkyyttä voisi kunnioittaa ja kertoa kumpaakin näkökantaa puoltavat kannat ja mitä vastapuoli niistä sanoo. Ja rohkaista kutakin tekemään omat johtopäätöksensä. Käyttäytyä ikäänkuin kansa olisi älykästä, oli se sitä tai ei.

Ranskalaiset ja hollantilaiset ovat äänensä antaneet. Heidän ääntään olisi nyt syytä kunnioittaa eikä väittää tulosta vääräksi. Jos demokratiaa todella arvostetaan, tulee arvostaa myös äänestystuloksia - ja siten kansaa. Demokratia on sellaista että jos muutosta halutaan täytyy pystyä perustelemaan asia niin hyvin että vähintään puolet on valmis hyväksymään sen.

Näin "ulkopuolisen" katselijan (no kuulunhan minäkin tietty EU:hun) kannalta tämä EU-leikki on taas vähän mielenkiintoisempaa. Odottelen siis mielenkiinnolla muiden maiden kansanäänestyksiä. (Parlamenttien suorittamat ratifioinnit eivät ole kovin mielenkiintoisia, jostain syystä.)

Mielenkiinnolla odottelen myös miten kansa äänestää adventtikirkossa. Tulossa on ehdotuksia seurakunnan organisaation muutoksista. Toivottavasti seurakunta ja seurakunnan jäsenet kohtelevat kansaa (= toisiaan) kunnioittavammin kuin valtio ja media. Ei ruveta leimamaan toisia "älykkäiksi" tai "tyhmiksi"; "konservatiiveiksi" tai "liberaaleiksi"; "maallistuneiksi" tai "hengellisiksi"; "oikeiksi adventisteiksi" tai "vähemmän oikeiksi adventisteiksi," eihän?

Arvostan Ellen Whiten, yhden seurakuntamme dynaamisista perustajista, näkemystä: "Koskaan ei yhden tai muutaman ... ajatuksia tulisi katsoa niin viisaiksi ja mahtaviksi, että he voisivat määrätä työstä ja suunnitelmista... Mutta kun ... kaikista osista kokoontuneiden ... arvostelukykyä käytetään, omasta riippumattomuudesta ja henkilökohtaisista käsityksistä ei tule itsepäisesti pitää kiinni..." Kuullostaa viisaalta.

Ei kommentteja: