30.6.05

Jumalan valtakunta on tullut lähelle

Onpa päässyt syntymään pitkä välin viimeiseen blogiin: liikkeessä ollaan oltu. Viime viikon olin Pyhä Henki toimii- tapahtumassa Toivonlinnassa Piikkiössä. Se oli samalla työntekijäleiri. Oli mielestäni paras työntekijäleiri, jossa olen ehtinyt pastorinurani aikana olla.

Iloitsen (mm.) seuraavista asioista:
-väkeä oli paljon ja Pyhää Henkeä myös
-siellä oli paljon tuttuja eri puolelta Suomea sekä paljon ihmisiä, joita en ollut koskaan tavannut! Loistava yhdistelmä.
-Jumala lähetti paikalle pari erityisen mukavaa nuorta tyttöä seurakunnastani, jotka hoitivat meidän ja ystäväperheen muksuja. Sai rauhassa keskittyä.
-Joudun usein tulkkaustehtäviin, mutta se on itse asiassa ihan hauskaa (kun on looginen ja järkevä puhuja), koska tulee kuunneltua ne puheet tosi tarkkaan.
-Meidän seurakunnasta paikalle tuli loppujen lopuksi monta ihmistä, vaikka aluksi näytti siltä että tuskin kukaan pääsee mukaan.
-Opetus Pyhästä Hengestä oli raamatullista, raitista, haastavaa ja uusia näköaloja ja ajatuksia tarjoavaa.
-Siellä ei vain puhuttu Pyhästä Hengestä, vaan saatiin myös tehdä asioita käytännössä: rukoilla toistemme puolesta, lukea yhdessä Raamattua, hiljentyä, ylistää, kertoa toisille heidän armolahjoistaan, harjoitella pienryhmätapaamista jne.
-Saatiin iloita kastejuhlasta kun Jeesus sai taas uuden ihmisen omakseen "ihan virallisesti."
-Jumala helli meitä säidenkin puolesta.

Eräs ajatus on jäänyt erityisesti pyörimään mieleeni: Jeesus lähetti 72 opetuslasta liikkeelle ja käski heidän mennä ihmisten luo, parantaa ja kertoa "Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle." (Luukas 10:9). Miten ihminen voi vaan tolleen mennä jonnekin ja väittää Jumalan valtakunnan tulleen lähelle? Koska näin todellakin on silloin kun uskova menee lähelle ihmisiä onhan Jumala valinnut asua hänen sydämessään Pyhän Hengen kautta! Kysymys ei ole vain uskonnollisesta retoriikasta, vaan siitä tosiasta että Jumalan valtakunta on konkreettisesti tullut lähelle. Näin Jumala toimii. Ihmisten kautta, joissa hän asuu.

Ällistyttävää että minäkin voin olla sellainen joka vie Jumalan valtakunnan lähelle jotain toista ihmistä. Ei voi sanoa muuta kuin kiitos. Ja jäädä pohtimaan miten tämä tosiasia vaikuttaa arkipäivääni.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kaunis ajatus! t. yx stadista