Ruokapöydässä tällä viikolla kolmivuotias tyttäreni kysyi: Mistä ihminen tulee kipeäksi?
Joku päivä sitten olimme katselleet ikkunasta kuinka viereiseen taloon tuli ambulanssi ja paloauto. Muksu tietää että ambulanssilla viedään sairaita ihmisiä sairaalaan saamaan hoitoa. Olemme myös keskustelleet myrkyistä ja olen selittänyt että myrkky tekee hyvin kipeäksi. Tällä aterialla oli ruismakarooniin sujahtanut vähän liikaa chiliä ja muksu oli miettinyt että onkohan tämä makaroni myrkyllistä. Joten myrkyt ja ambulanssit olivat ilmeisesti hänen mielessään.
Hyvä kysymys, sanoin.
Myrkky tekee ihmisen kipeäksi, tai jos saa bakteerin tai viruksen niin siitäkin voi tulla kipeäksi. Sisäelimet voivat mennä rikki. Voi tapahtua onnettomuus.
Asia ei varmaan vielä ihan selvinnyt selityksestäni, mutta kolmivuotias siirtyi jo sujuvasti seuraavaan aiheeseen. Itse jäin asiaa vielä pohtimaan: mikä tekee ihmisen kipeäksi?
Keskisuomalaisessa oli viime viikolla juttu siitä kuinka lapsuuden kokemukset muuttavat aivoja. Kolmen ensimmäisen vuoden kokemukset muokkaavat aivoja pysyvästi. Esim. pelko ankkuroituu aivoihin. Varhaisen kiintymyssuhteen puuttuminen ja psyykkinen traumatisoituminen jättävät jälkensä.
Huh huh.
Kaikennäköistä kipua, sairautta ja vaivaa meissä ihmisissä sitä onkin. Omasta rikkonaisuudestamme käsin me sitten toimimme ja usein seurauksena on lisää kipua, sairautta ja vaivaa, niin itsessämme kuin toisissa.
Siksi tää Jeesus-juttu kolahtaa. "... hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme." (Jes 53:4) Kivut, sairaudet ja vaivat, olivat ne minkälaatuisia tahansa, voin antaa Jeesukselle kannettavaksi. Tämän lupauksen turvin uskaltaa olla rikkinäinen ja keskeneräinen. Ja päästää Jeesuksen koskettamaan kremppojensa syvimpiäkin syitä, jopa varhaislapsuudesta johtuvia aivojen muutoksia. "Murtunutta ruokoa hän ei muserra... " (Jes 42:2)
Onneksi on Jeesus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti