2.8.16

12 000 syytä olla onnellinen

Yksi kirjahyllyistämme oli tullut käyttöaikansa päähän. Yhden hyllyn alla oli jo pitkään ollut kasa kirjoja pitämässä sitä pystyssä, mutta kun toinenkin hylly romahti omia aikojaan kypsyimme vihdoin toimintaan ja päästämään 60-lukulaisen kirjahyllyn eläkkeelle Mustankorkean kaatopaikalle.

Meillä on nyt siis uusi kirjahylly. Se aiheuttaa järistyksiä pitkin huushollia. Tulee aihetta käydä läpi kirjojen kaartia ja syvällisesti pohdiskella niiden paikkoja. Samalla syntyy toive josko kirjojen määrää vois vaikka vähän vähentää. Kovasti on vaan vaikea tehtävä, mutta ollaan jo päästy vissiin yli kymmeneen...

Potkut on saamassa esimerkiksi 12.000 syytä olla onnellinen -kirja. Se on nimensä mukaisesti lista 12 000 asiasta joista voisi olla onnellinen. Ehkä tulen toimeen ilman sitä. Ehkä jopa osaan olla onnellinen ilman sitä. 

Omaan kiitoskirjaani olen jo kirjannut yli 1300 kiitollisuusaihetta. Jospa ottais tavoitteeksi vähitellen saada aikaan oma 12 000 lista siitä mistä on kiitollinen? Onhan kiitollisuus muutenkin parempi keskittymisen aihe kuin kovin luikahteleva onnellisuuskäsite.

Mutta ennen kuin kirja saa lähtöpassit on sitä selailtava. Olisivatko nämä sinulle syitä olla onnellinen?

väsynyt joulupukki
perheet jotka eivät halua televisiota
joukkueiden valokuvat
suora ryhti
kielen pitäminen keskellä suuta
talli jossa on kymmenen komeaa hevosta
kromijalkaiset lasipöydät
pika-avioerot Renossa Nevadassa
kädestä suuhun eläminen
paljon melua tyhjästä
rinnettä alas aamukylpyyn liukuvat norsut
yksinäytöksiset näytelmät
ennakkoluuloton epävarmuus
Lundia-hyllystöt
hyvin vanhat kirjat
vitamiinipillerien laittaminen saviruukkuun
Tukholman yliopisto
viemärinavausvälinevuokraamot
kylvyn valmistaminen rekvisiittana
melkoiset pakkaukset
hölkäsen pöläys
mietintämyssyt
kaulimen heittäminen
rusinanväri
Philips-kasvosauna
kerman koostumus
luulo joka ei ole tiedon väärti
ummet ja lammet
neliväriset autoesitteet

2 kommenttia:

Vain ihan pienen pieni hamsteri kirjoitti...

Katsoin dokumentin himohamstraajista. Pariskunnan talossa oli 26 huonetta, joissa arveltiin olevan yli 200 000 kirjaa. Siivousfirma sai parin päivän aikana siivottua kaksi huonetta ja kuljetettua jätelavoille 20 000 kirjaa. Pariskunnan mieskin lopulta taipui karsimishankkeelle, lopetti sivusta seuraamisen ja lähti reippaasti sisälle asuntoon hakemaan poistettavia kirjoja. Hän valitsi hyllystä yhden kirjan ja alkoi sitten selata sitä... :)

Ansku kirjoitti...

Tuossa tapauksessa voi(nee) todellakin puhua lukemattomista kirjoista monellakin tasolla... ;-)