Läheisemme on päässyt saattokotiin.
Se on ihana paikka, jossa keskitytään elämiseen.
Ihminen huomioidaan siellä omana persoonanaan. Vierailuajat ovat 24 h. Onhan se läheisemme koti, jossa saa käydä silloin kun hänelle sopii.
Ruoka on hyvää ja saa valita mitä haluaa. Jos tulee nälkä, voi käydä jääkaapilla tai hakemassa herkkuja kioskilta.
Siellä asuu kissa. Omankin lemmikin voisi tuoda, jos omaiset pystyvät hoitamaan sen. Lapsille on leikkipaikka ja leluja. Talvipuutarhassa solisee suihkulähde. Kasveja ja tuoreita kukkia löytyy muualtakin.
Saunaan pääsee kerran viikossa. Vapaaehtoiset vievät lenkille tai muuten ulkoilemaan. On ohjelmaa, johon tullaan kutsumaan mukaan.
Läheisellämme on oma huone, jossa on oma pikkukeittiö ja parveke. Taidetta seinällä ja matto lattialla. Kipulääkitystä saa niin paljon kun tarvitsee.
Siis ihana paikka, josta olemme olleet haltioissamme.
Siellä on myös muistopöytä, jossa palaa kynttilä kun joku on kuollut. Ensimmäisinä kertoina käydessämme kynttilässä ei ollut tulta.
Sitten siinä paloi kynttilä. Seuraavanakin päivänä siinä paloi kynttilä. Sen jälkeisellä kerralla pöydällä oli kolme kynttilää, kaksi palamassa ja yksi jo kokonaan palanut.
Ai niin. Tänne ihanaan paikkaan tullaan kuolemaan.
1 kommentti:
Onneksi näitä paikkoja on - vaikka harvassa. Kuoleman odotushuoneaika saa valoa, väreilee elämää.
Lähetä kommentti