Parasta kristinuskossa? No, Jeesus tietysti. Kristityt keskittyvät liian vähän uskonsa parhaaseen asiaan! Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White). Luku 14.
White kirjoittaa Johannes Kastajan sanomasta. "Kun Jumalan Henki koskettaa sielua, se lannistaa ihmisen ylpeyden. Maalliset nautinnot, asema ja valta ymmärretään arvottomiksi. Nöyryys ja itsensä uhraava rakkaus yksin osoittautuvat merkityksellisiksi. Tämän saa evankeliumi aikaan, ja Johanneksen sanoma oli osa evankeliumia."
Whiten näkemys evankeliumin vaikutuksesta ihmisessä sotii täysin nykyistä ajan henkeä vastaan. Kuinka usein olet nähnyt tiedotusvälineissä puhuttavan nöyryydestä ja itsensä uhraavasta rakkaudesta positiivisesti? Nöyryydestä ehkä vielä joskus kuuleekin (urheilija lähtee kisaan 'nöyrällä mielellä'), mutta itsensä uhraava rakkaus? Se kuullostaa jo pyhäinhäväistykseltä ajassa jossa elämme. Eihän itseään saa uhrata rakkaudesta tai toisen ihmisen vuoksi! Pitää toteuttaa itseään ja pitää huolta omista eduistaan! Itsensä 'uhraaminen' on sairasta ja epätervettä! Jos jotain uhrata täytyy niin työlle ja menestykselle kyllä toki voi...
Mutta Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on vallankumouksellinen vastarintaliike. 'Maalliset nautinnot, asema ja valta' ovatkin arvottomia. Minä, minä ja minun nautintoni -asenne vaihtuukin rakkaudeksi ja nöyryydeksi. Ei tarvitse juosta ajan hengen käskystä kuluttamassa, menestymässä, pätemässä ja itseensä keskittymässä.
Evankeliumi on niin järisyttävä että se pystyy tällaiseen muutokseen ihmisessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti