Suomen Kuvalehdessä (SK 35 2.9. 2011) Risto Lindstedt kertoo mesenaatti Kauko Sorjosesta, joka säätiönsä kautta antaa "tukea kulttuurille, taiteille ja koulutukselle." Myytyään menestyvän yrityksensä, hän ei kokenut mielekkääksi nostaa osinkoja itselleen, joten hän perusti säätiön. Ja suomalainen kulttuurielämä on monipuolisempi ja parempi: Kuokkalan kartano, Wivi Lönn, Lapin musiikkiopisto, Reidar Särestöniemi, Kalervo Palsa, Taidekeskus Järvilinna, Mäntän Honkahovi jne.
Metsätöissä 14-vuotiaana aloittanut nykyään rikas liikemies Sorjonen kertoo: "Mitä enemmän tuin, sitä onnellisempi olin, ja mitä enemmän annoin, sitä enemmän tuli voittoa."
Luulenpa, että Sorjosen kokemuksesta voimme ottaa opiksi mekin, jotka emme ole rikkaita. Ei tarvitse olla taidemesenaatti voidakseen kokea antamisen iloa ja muuttaakseen maailmaa paremmaksi.
Pienistä puroista tulee iso joki. Tavallisten ihmisten pienistä lahjoista ja uurastuksesta voi vaikka syntyä terveysasema ja sairaala Namongiin Ghanaan, jossa nykyään hoidetaan n. 120 potilasta päivässä. Tuntuu äärettömän hyvältä, että on saanut olla mukana tällaisessa. Eikä antaminen ole ollut mitenkään pois omasta, päinvastoin.
Yksi onnellisuuden salaisuuksista: anteliaisuus ja toisten auttaminen.
1 kommentti:
Ajattelin samoin, kun luin juttua Sorjosesta. Kukin voi toimia toisten hyväksi niissä puitteissa, joissa se on mahdollista. Kaikki on kiinni asenteesta. Näyttää siltä, että nykymaailmassa ei ole trendikästä auttaa saamatta vastavuoroispalvelusta jossain muodosssa. Tunnetaanko enää sanaa pyyteettömyys? Sitä voi olla olemassa yhä!
Lähetä kommentti