1.5.07

Ornitologista onnea

Lintubongaus ei ole koskaan oikein kiinnostanut minua, vaikka lapsena on saatavillani ollut ammattimaisen asiantuntevaa opastusta ja olen ollut mukana rengastamassa naakkoja mm. kirkkojen ullakoilla. Syyn luulen olevan sen että minun on ollut vaikea erottaa niitä koska linnut ovat liian pieniä ja niiden seuraaminen pienten yksityiskohtien tihrustamista. Olen jäänyt lintujen tunnistamisessa siis ala-arvoisen surkealle tasolle.

Mutta isot linnut minäkin näen. Jokunen päivä sitten ajaessani auringonnousun aikaan pientä hiekkatietä Urjalassa oli edessäni tiellä yht'äkkiä upea ukkometso pyrstö levällään. En ihan ehtinyt saada sitä kuvaan, koska kamera ei ollut valmiiksi päällä. Autoineni taisin häiritä soidinmenoja, sillä kaksi lintua pyrähti lentoon. Ehkäpä ukkometso oli jo onnistunut hurmauspuuhissaan. Minut se ainakin hurmasi.

Sen verran upea kokemus metson näkeminen oli että aloin ja miettiä että kannattaisi varmaan useamminkin liikkua luonnossa varhain aamulla.

Tässä oli hetki sitten komea ukkometso. Urjala, huhtikuu 2007.
There was a beautiful wood grouse here a moment ago.
Urjala, Finland. April 2007.

Tänään ajellessani Viitasaarelle ajatuksiini vaipuneena huomasin yllättäen sivusilmällä pellolla kurjen. Täytyi tehdä uukkari ja palata katsomaan sitä. Siellähän se vielä oli. Sekin häiriintyi pian ja lensi kauemmas pellon reunaan. Häiriön syynä en tosin tainnut olla minä, sillä metsästä tepasteli joutsenpariskunta pellolle. Lyhyen keskustelun jälkeen kurki päätti tehdä heille tilaa ja lensi pois. Hieno kokemus tämäkin.

Tein myös merkittävän ornitologisen havainnon: kurki todellakin on isokokoinen lintu.



Todistamassa kurjen ja joutsenpariskunnan kommunikointia.
Viitasaari, 1.5.2007.
A crane disturbed by two swans. Viitasaari, Central Finland. May 1, 2007.

Ei kommentteja: