22.1.07

Kristittyjen ykseyden rukousviikko

Nyt meneillään oleva kristittyjen ykseyden rukousviikko on viikko josta nautin. Silloin saa oikeasti toteutettua kristillistä yhteyttä ja mentyä yhteisiin tilaisuuksiin ja tavattua ihmisiä eri seurakunnista.

Keski-Suomalaisilla paikkakunnilla vietetään rukousviikkoa eri tavoin.

Jyväskylässä viikon tapahtumakalenteri muodostuu kunkin seurakunnan normaaleista tilaisuuksista joissa vieraillaan. Alusta asti rukousviikkoa on ollut järjestämässä NNKY. Siellä edelleenkin on joka vuosi musiikki- ja rukousilta.

Suolahdessa järjestetään viikon aikana yksi tilaisuus. Se on vuorotellen eri kirkoissa ja siinä puhuu jonkun muun seurakunnan pastori/edustaja. Näin tulee mukavaa vaihtelua ja väki tutustuu seurakuntien työntekijöihin hyvin.

Lievestuoreella on yleensä yksi tilaisuus viikon aikana, jossa joka seurakunnalla on jotain ohjelmaa.

Aikaisemmin en ole ollut mukana Viitasaaren kristittyjen ykseyden rukousviikolla, mutta tällä viikolla siihen saatiin korjaus. (Lämmin kiitos kutsusta!) Tapahtumia on siellä viikon varrella useita, jotain kaikissa kirkoissa. Tänään (su 21.1.07) oli rukousilta Vapaakirkolla, jossa esitettiin Suomalainen messu. Oli mukava tavata paikallisia seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Vaikka pääsen harvoin Viitasaarelle, on siellä aina erittäin mukava käydä ja tämä päti myös yhteiskristillisesti.

Yhteydestä, keskinäisestä arvostuksesta ja toisilta oppimisesta käsin on hyvä - ja ilo - toimia.

Suomalainen messu yhteiskristillisin voimin Viitasaarella 21.1.07.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Turussa järjestettiin Tuomiokirkossa ekumeninen Tuomasmessu. Sen kunniaksi oli avattu pääsy sivualttareille. Jäin kyllä jälkikäteen miettimään sitä ehtoollisjuttua, kun olen käsittänyt ettei kaikilla kirkkokunnilla ole ehtoollisyhteyttä keskenään. Siellä ei kuitenkaan käsittääkseni jaettu ehtoollista muuten kuin luterilaisin menoin. Mikäli paikalla oli muiden uskontokuntien edustajia, niin mitä he mahtoivat tehdä. Sakkia oli ainakin paljon, lähes kahdeksan sataa kuulemma.

Ansku kirjoitti...

Itse olen kyllä ihan pokkana osallistunut luterilaisiin ehtoollisiin sekä massan mukana että tilanteissa, joissa uskontoni on ollut hyvin papin tiedossa. Kukaan ei ole kieltäytynyt ehtoollista minulle antamasta.

Minulle ei tuota ongelmaa käydä toisessa kirkossa ehtoollisella, koska oman kirkkoni periaatteisiin kuuluu avoin ehtoollinen. Kuka vaan kristitty voi vapaasti osallistua. Joten muualla teen itsekin niin. Kokemusta on ainakin luterilaisista, episkopaalisista (anglikaani), baptisti ja helluntailaisista ehtoollisista.

Katoliselle ehtoolliselle en ehkä menisi, koska olen ymmärtänyt että he eivät halua että 'muu/vääräuskoiset' tulevat ehtoolliselle, koska ehtoollisteologia/ymmärrys on niin erilainen. Jos uskoo ihan eri tavoin siitä, niin miksi mennä?

Ehtoollisyhteydessä on eri tasoja. Yksi taso on että on vapaa menemään ehtoolliselle toisessa kirkossa tai jakamaan ehtoollista muille uskoville. (Käytännössä tämä on varsin yleistä on se 'virallista' tai ei.) Toinen taso on se, että toisen kirkon pappi/edustaja voi tulla jakamaan ehtoollista. Onkohan se nyt niin että luterilaisilla ja anglikaaneilla on tämä toinen ehtoollisyhteyden taso pitkällisten neuvottelujen tuloksena?

Kokemukseni mukaan yhteiskristillisissä ja ekumeenisissa tilaisuuksissa on harvemmin ehtoollista. Ehkäpä tilanne menisi liian monimutkaiseksi...