6.12.05

Urheilulehti

Eräs suosikkilehdistäni on -yllätys, yllätys- Urheilulehti. Myönnän ettei sitä ole meille tilattu omasta aloitteestani, mutta luen sitä kyllä innolla. Se on mukavan kriittinen. Kritiikki tuntuu kuitenkin ainakin näin ulkopuolisesta rakentavalta ja urheiluun kunnioittavasti suhtautuvalta.

Petter Sihvosen analyysit ovat teräviä ja taitavat sivaltaakin syvältä. Itselleni ei ihan aikuisten oikeesti ole niin hirveen väliä mikä jalkopallo- ja lätkäjoukkue milloinkin menestyy (kunhan Ässät...) ja kuka mitäkin liittoa johtaa. Niinpä niistä asioista on leppoisaa lukea terävää ja perusteltua tekstiä. Ulkopuolisena kantaaottavaa tekstiä on mukava seurata ja varsin usein lehden urheilujournalismi avaa hyviä näkökulmia elämänmenoon yleisimminkin.

Uusimmassa numerossa (2.12.2005) ajattelemisen aihetta antoi Sihvosen kolumni. NHL:ssä on tehty sääntömuutoksia, joista Sihvonen ei ilmeisesti oikein perusta. Miksi muutosta pidetään yleisesti onnistuneena? "NHL onnistui luomaan ensinnäkin voimakkaan mielikuvan siitä, että peli on muuttunut. Toinen yhtä tärkeä perille saatu viesti oli se, että peli on muuttunut parempaan suuntaan. Tarkkasilmäiset havainnoitsijat panivat tämän merkille. Ja sanon asian vielä täsmällisemmin: oli päätetty etukäteen, että muutokset ovat peliä edistäviä, oikeita, viihdyttäviä ja raikkaita," päättelee Sihvonen. "Ei murehdita sitä, että mitä ihmiset mahtavat asiasta ajatella, kun he tulevat jonkun kokemuksen piiriin. Taitavat imagon luojat päättävät ihmisten puolesta, että mitä näiden tulee mistäkin ilmiöstä ajatella."

"Itseisarvo on muutos ja liikkeessä oleminen. Arvelen, että jossain palaverissa on jo päätetty, että milloin NHL muuttaa seuraavan kerran sääntöjä. Ja on taas se ja sama, mitä muutetaan. Kunhan muutetaan ja päätetään taas etukäteen, että muutos on hyvä ja cool juttu."

Niinpä niin. Olen itse muutoksen ihmisiä ja valmis johtamaankin muutosta, mutta Sihvosella on tärkeä pointsi. Vaikka muutosta aina väistämättä on, ei se ole kuitenkaan itseisarvo. Muutokselle pitää olla perusteet ja riittävä peruste ei ole että muutosta täytyy olla.

Muutosvastarinnan kiihkeissä kahinoissa käy kyllä muuallakin kuin jääkiekon piirissä että sitä markkinoitessa on jo etukäteen päätetty miten hyvä ja hyödyllinen kyseinen muutos on... Voihan se olla tai sitten ei.

Kun tehdään muutoksia, tulisi se tehdä ihmisiä kunnioittaen eikä päättäen etukäteen heidän puolestaan miten ihmeellisen ihana kyseinen muutos heidän mielestään on.

Toisaalta, ei pidä laiskistua ja antaa kenenkään päättää omasta puolestaan onko jokin asia hyvä vai ei. Itse olen kannattanut monenlaisia muutoksia vuosien varrella. Osasta olen edelleen sitä mieltä että kyseessä oli suuremmoisen hyvä juttu, osaa pidän pahoina erehdyksinä yleisestä myönteisestä suhtautumisesta huolimatta ja osasta en oikein osaa vieläkään sanoa onko kyseessä ollut "peliä edistäviä, oikeita, viihdyttäviä ja raikkaita" ratkaisuja.

Ei kommentteja: