Toinen joulu
Olin työssä turvakodissa, jonka nykyisille ja entisille asiakkaille eräs unitaariuniversalistinen seurakunta järjesti joulujuhlan. Tulostimme internetistä kulkuohjeet kyseiseen kirkkoon ja lähdimme mieheni kanssa matkaan, ensin mentiin linja-autolla, sitten metrolla ja lopuksi vielä käveltäisiin. Matkalla menimme kukkakaupan ohi, jonka ulkopuolella oli näyttäviä ja hyvältä tuoksuvia havuseppeleitä ja joulukuusia. Huomasin kaipaavani joulukuusta tai edes joitain havuja kotiini jouluksi, mutta nopea vilkaisu hintalappuihin ratkaisi asian. Opiskelijoina meillä ei ollut varaa edes seppeleeseen, niin tyyriitä ne olivat.
Seurasimme ohjeita tarkasti ja löysimme kyllä kirkon, mutta se ei ollutkaan etsimämme. Kiertelimme hetken ympäriinsä ja totesimme että muuten hyvät ohjeet, mutta väärään paikkaan ja väärään suuntaankin. Jouduimme kävelemään pitkän matkan takaisin metrolle ja matkaamaan toiselle puolelle kaupunkia. Minua harmitti, sillä myöhästyimme paljon. Olisin halunnut olla paikalla, sillä tämä oli tärkeä tapahtuma kovia kokeneille lapsille ja äideille.
Saapuessamme perille olivat juhlat jo loppupuolellaan. Pöydästä löytyi kuitenkin vielä syötävää ja mielialamme kirkastui kilpaa lasten silmien loisteessa kun he näyttelivät saamiaan lahjoja. Salissa oli ollut useita erilaisia toimintapisteitä. Yhdessä oli iso kasa havuja, metallihenkareita ja rusettinauhaa. Siellä sai itse tehdä oman seppeleen! Innoissamme ryhdyimme toimeen. Tekeleemme eivät olleet lähelläkään kukkakaupan tasoa, mutta niiden väsääminen oli hauskaa.
Pian juhlat jo päättyivätkin ja ruvettiin siivoamaan paikkoja. Sulkiessamme oven takanamme ja suunnistaessamme pimeään yöhön, näimme pihalla kasan havupuita. Mies, joka oli lahjoittanut ne toimipistettä varten sanoi ohikulkiessaan "ottakaa niin paljon kuin haluatte, niitä ei viedä takaisin". Riemastuneina kuin pikkulapset ryntäsimme kasan kimppuun. Ne olivat pehmeäneulaisia, hentoja jonkin mäntylajikkeen taimia ja yksistään liian harvaoksaisia joulupuuksi. Kasaa tongittuamme päädyimme ottamaan viisi puuta: kolmesta korkeammasta taimesta tuli yksi isompi joulupuu, kahdesta pienemmästä toinen pieni joulupuu. Viittä mäntyä raahaten lähdimme iloisesti kulkemaan kohti metroasemaa. Äsken meillä ei ollut varaa edes yhteen joulukuuseen, nyt meillä oli niitä 2 - 5, laskutavasta riippuen. Olin juuri ja juuri ehtinyt tiedostaa sisäisen toiveeni saada kotiini havuntuoksun jouluksi ja Jumala jo ehti järjestää asian viisinkertaisesti! Olimme onnellisia ja nauroimme.
Koska hentoihin puihin ei voitu ripustaa jouluvaloja, päätyivät ne portaiden kaiteeseen. Seppeleet ripustettiin oveen ja ikkunaan. Jouluaattona hain marketista kanaa, lohta ja salaattia joulupöytäämme. Miehelläni oli myöhäinen työvuoro autojen parkkeeraajana, mutta illalla sytytimme kynttilän ja nautimme yhteisen jouluaterian havupuiden katveessa. Tänä vuonna meillä oli sohvakin - sekin ilmaiseksi saatu. Niin paljon saatu. Siitähän joulussa on kyse. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16)
[Osa vuoden 2004 Nykyaika-lehden joulunumerossa julkaistusta jutustani.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti