Yllättävästi meni aikaa parvekekukkien hoitamisessa. Niitten kukoistus edelleenkin ilahduttaa mieltä. Väriä ja elämää.
Lakastuneita kukkia nyppiessä tuli mieleen ajatus Psalmista 103. "Ihmisen elinaika on kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne."
Ihmisenkin tarkoitus on kukoistaa. Surullista on jos tähän ei ole mahdollisuutta, halua tai uskallusta lyhyenä elinaikanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti