Miksi olemme niin vakavia ja keskittyneitä?

Elämän tunnustaminen tuo aina iloa, kirjoittaa Henri Nouwen.

Hän kertoo hämmästyksestään nähtyään ilon köyhien ihmisten kanssa työtä tekevien elämässä. Kun he opettivat lapsia lukemaan, ruokkiessaan nälkäisiä, vieraillessaan sairaiden luona ja pitäessään huolta kuolevista, heidän sydämissään oli kasvanut ilo.

Nouwen vertasi sitä omaan elämänpiiriinsä tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden kanssa yliopistomaailmassa. "Minulle valkeni yhtäkkiä, kuinka synkkiä ja surullisia ystäväni ja minä olimme. Meillä oli riittävästi ruokaa ja suojaa, sekä terveydenhuoltoa ja koulutusta enemmän kuin tarpeeksi, mutta elimmekö iloista elämää? Miksi olimme aina niin vakavia, niin keskittyneitä, niin huolissamme seuraavasta tehtävästämme, niin pettyneitä pienistäkin vastoinkäymisistä, niin pahoillamme, kun meitä ei huomattu, niin vihaisia, kun meidät hylättiin ja niin pohjattoman surullisia, kun elämä ei sujunutkaan suunnitelmiemme mukaan? Kun olemme niin lujasti kiinni kaikenlaisten mutkikkaiden asioiden ja tehtävien verkossa, surumielisyys voi toden totta ottaa meistä lujan otteen ja viedä meiltä kaipaamamme ilon."

Henri Nouwen: Rauhantyö. Rukous, vastarinta ja yhteys.