17.1.13

Suvaitsemattomuudessa on voimaa!

Luin Kotiliedestä (27.12.2012) Jutta Urpilaisen haastattelun.

Mielenkiintoinen asia kiinnitti huomiotani. "Hänellä ei ollut murrosiässä edes kännikokeilua. Isä oli sanonut, ettei sellaista suvaita."

Hyvä isä! Joistakin  - tai aika monistakin - asioista voitaisiin reilusti sanoa: tätä ei suvaita. Ja silloin niitä olisi vähemmän.

Nuorison alkoholinkäyttö on yksi asia. "Edes kännikokeilua" -ilmaisu kertoo jo suomalaisesta ilmapiiristä, jossa ei ainoastaan suvaita vaan odotetaan, että nuoren on harrastettava kännikokeiluja. Se kun on "normaalia".

Kulttuurimme voisi olla toisenlainenkin. Yhtä hyvn voitaisiin sanoa ettei kännäämistä suvaita, koska se on myrkyllistä, vaarallista ja typerää. Tupakanpolton kanssa näin on jo tapahtunut ja tulokset ovat nähtävissä. Nyt olisi aika tehdä sama temppu kännäämiselle. Suvaitsemattomuudessa ja paheksumisessa on voimaa!

Kulttuurissamme suvaitaan esimerkiksi juopuneiden örvellystä ja huonoa käytöstä. Ympärilläolijat ovat yleensä hiljaa myötähäpeää tuntien. Mitäpä jos tuomitsisimme käytöksen ääneen?

Tässä kerran eräs juoppo käyttäytyi tungettelevasti ulkomaista vierastani kohtaan, joka oli hyvin näyttävän näköinen nainen. Ympärillä oli ihmisiä, jotka olivat kärsineet miehen käytöksestä jo ennen saapumistamme, mutta he eivät sanoneet mitään. Myöhemmin joku tuli minulle kuiskaten esittämään huolensa ettei mies vaan mene auton rattiin. Siis sen jälkeen kun minä olin ääneen paheksunut, tuominnut ja ollut hyvin suvaitsematon! Ja huutanut kun sana ei muuten kuulunut.

Olin käskenyt hänen poistua ja olin suoraan kertonut, että hänen käytöksensä on ällöttävää, noloa ja täysin sopimatonta. Mies oli kehottanut minua näyttämään ulkomaalaiselle "parasta Pohjanmaata" ja minä totesin että se oli mahdotonta hänen ollessa läsnä. Lopulta jopa soitin poliisit kun mies alkoi uhkailla ajaessani häntä pois jo kolmatta tai neljättä kertaa.

Juopuneisuus ei ole mikään syy käyttäytyä törkeästi. Miksi suomalaiset suojelevat sitä olemalla hiljaa?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuorten alkoholiin heräävä mielenkiinto on vanhemmille haastava asia. Optimaalinen tilannehan olisi jos nuori saataisiin ohjattua johonkin muuhun toimintaan ja kiinnostumaan muista järkevemmistä asioista. Toisaalta taas jos tässä ei onnistuta ja alkoholi kielletään niin yli 90% todennäköisyydellä nuori ryhtyy kokeiluihin oli siihen sitten vanhempien hyväksyntä tai ei, kielto usein jopa lietsoo kapinahenkeä ja kokeulun halua. Tämän vuoksi monissa perheissä suodaan alkoholikokeilu kotona valvotussa ilmapiirissä sen sijaan että nuori olisi kadulla ilman valvontaa, joisi itsensä sammuksiin ja olisi ryöstön/raiskauksen/pahoinpitelyn/sieppauksen ym. potentiaalinen uhri. En usko että kukaan kuitenkaan odottaa tai toivoo nuoren kännäämistä tai kännikokeiluja missään paikassa mutta monelle tämä valinta on pienempi paha siinä vaiheessa kun nuoren mielenkiinto alkaa herätä liikaa. Korostan edelleen että muuhun toimintaan ohjaaminen olisi optimaalinen ja paras tilanne mutta valitettavasti tässä ei aina onnistuta.

Tuo että juopunut häiritsevästi käyttäytyvä henkilö jätetään yleensä huomiotta on täysin totta ja kuulun itsekin useimmiten tähän ryhmään. En usko että voimakkaasti päihtyneen henkilön suoranainen sättiminen tuottaa minkäänlaista tulosta, korkeintaan saa riidan ja pahimmillaan jopa fyysisen sellaisen aikaan. Myöskin teräaseet ovat nykyisin valitettavan yleisiä. Kuitenkin jos tällaisen ihmisen välittömässä läheisyydessä on vanhuksia, lapsia tai muita fyysisesti heikompia ihmisiä niin jään kyllä katsomaan sen verran ettei heihin kohdistu hyökkäystä mutta muuten annan yleensä asian olla. Muutama kuukausi takaperin eräällä otto-automaatilla puutuin sanallisesti tilanteeseen. Kyseisellä automaatilla oli myöskin näyttävän näköinen nainen nostamassa rahaa ja umpikännissä oleva mieshenkilö huuteli hänelle toistuvasti hävyttömyyksiä ja taisi naista vähän pelottaakin sillä mies kyllä vaikutti uhkaavalta niin menin keskustelemaan ja totesin että "jätetäänpä hänet rauhaan" ja hetken juteltuamme tilanne raukesi. Vakavissa tilanteissa soitan kyllä itsekin poliisit.

Tupakanpoltosta en ole itse nähnyt minkäänlaisia tuloksia, toivottavasti olen väärässä. Tuntuu vaan että kun tuolla kadulla kävelee niin jokatoisella teini-ikäisellä on tupakka suussa. Toivottavasti tähänkin tulisi näkyvämpää muutosta.

LS kirjoitti...

Minä uskon, että vanhempien kielteisellä suhtautumisella nuoren alkoholin käyttöön on alkoholikokeiluja ehkäisevä vaikutus. Tutkimusten mukaan muistaakseni erityisesti äidin kielteinen asenne alkoholiin vaikuttaa. Yleensä tähän tosiaan vedetään tuo, että kokeilevat sitten salaa, jos kotona ei anneta. Itse en aio antaa nuorteni kokeilla alkoholia kotona.