Jatkan muistiinpanoja ja ajatuksia Jeesuksen elämää käsittelevästä kirjasta Rakkaudella Isältä (Ellen White). Luku 9.
Kolme ajatusta Jeesuksen lapsuudesta ja uskonnosta:
1) "Hän näki, että ihmiset poikkesivat Jumalan sanasta ja harjoittivat rituaaleja, joilla ei ollut mitään arvoa. He eivät löytäneet rauhaa menoista, joista puuttui usko. He eivät tunteneet sitä hengen vapautta, jonka ihminen saa palvellessaan Jumalaa totuudessa."
2) "[Rabbiinit] tiesivät, ettei kirjoituksista löytynyt tukea heidän perinnäistavoilleen. Silti he olivat vihaisia, kun Jeesus ei totellut heidän määräyksiään. Kun he eivät saaneet häntä vakuuttuneeksi, he menivät Joosefin ja Marian luo ja kertoivat näille hänen taipumattomuudestaan."
3) "Kristus näki, että uskonto oli eristetty korkeilla muureilla ikään kuin se olisi ollut liian pyhää arkielämää varten. Nämä muurit hän hajotti maahan."
Näistä mieleeni nousee kolme kysymystä itselleni ja sinulle:
1) Kumpi kuvaa minua: "ei löydä rauhaa menoista, joista puuttuu usko" vai "tuntee hengen vapautta palvellessaan Jumalaa totuudessa"?
2) Milloin viimeksi olin taipumaton kun minua yritettiin sovittaa yleiseen muottiin?
3) Millaisen uskon ja arkielämän erottavan muurin voisin Jeesuksen antaa hajottaa elämästäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti