8.11.11

Parasta kristinuskossa 1

Osallistuin tähän Helsingissä loka-marraskuun vaihteessa. Tekipä tosi hyvää. Polarisoituvassa ääripäiden maailmassa, jossa myös kirkkokunnat helposti seuraavat ajan henkeä, oli virkistävää kokoontua yhteen niiden kanssa, jotka eivät koe kuuluvansa ääripäiden konservatiiveihin eivätkä liberaaleihin (uskonnollisessa merkityksessä), vaan yksinkertaisesti rakastavat sitä, mikä kristinuskossa on parasta: Jeesusta.

Alkusysäys adventtiseurakunnan(kin) syntymiseen oli syvä halu ja kaipuu olla lähellä Jeesusta.

Ennen the One -tapahtumaa pyydettiin osallistujia lukemaan sekä evankeliumit läpi että yksi adventtiseurakunnassa syntyneen hengellisen kirjallisuuden rakastetuimpia helmiä, Ellen Whiten Desire of Ages. Enpä tietenkään saanut aikaiseksi, mutta ajattelin että jospa nyt, tapahtuman jälkeen.

Siitä on aikaa kun viimeksi olen lukenut kyseisen kirjan. Ensimmäisen kerran luin sen englanninkielellä ollessani lukion jälkeen opettajana Marshallin-saarilla Mikronesiassa. Englanninkielen taitoni ei ollut silloin vielä kovin monipuolinen ja aluksi tuntui etten ymmärtänyt tekstistä juuri mitään. Mutta päätin sen lukea silti ja sain itse kokoea miten vierasta kieltä sitkeästi lukiessaan alkaa vaan vähitellen ymmärtää vaikkei kaikkia sanoja tietäisikään. Tämän ahaa-elämyksen lisäksi sain ahaa-elämyksen ja syvempiä näkökulmia Jeesukseen.

Desire of Ages löytyy suomeksi myös tiivistettynä pokkariversiona nimellä Rakkaudella Isältä. Nyt voisi olla hyvä aika lukea se. Luvutkin ovat tiiviitä ja lyhyitä, sellaisen voi(nee) lukea vaikka aamiaista tai iltapalaa syödessä.

Muistiinpanoiksi ajattelin laittaa tänne blogiin jonkun ajatuksen tai lainauksen jokaisesta luvusta.
Ensimmäinen luku alkaa nykykulttuuria haastavalla ajatuksella "itsensä kieltämisen laki on elämän laki sekä maassa että taivaassa. Rakkaus, joka "ei etsi omaa etuaan", on lähtöisin Jumalasta ja meille sen on ilmoittanut lempeä ja nöyrä Jeesus."

Ihmiset elävät itsekkäästi itseään varten, toteaa White ja ottaa esimerkkejä antamisesta luonnosta. "Meri ottaa vastaan virtoja jokaisesta maasta, mutta se ottaa antaakseen. Merestä kohoava usva kastelee sateena maan..."

"... Jumalan suurin ilo on antaa. Kristus sai kaiken Jumalalta, mutta hän otti antaakseen. Pojan kautta Isän elämä virtaa kaikkiin; Pojan kautta se palaa iloisena palveluksena, rakkauden virtana kaiken alkulähteeseen."

Ei kommentteja: